Työvoimakoulutus päättyy kuun lopussa. Mitä jäi käteen? Ei ainakaan työpaikkaa. En onnistunut itse hankkimaan harjoittelupaikkaa, ketään ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Sellaisetkin tahot, jotka edellisinä vuosina olivat ottaneet useamman kaltaiseni harjoittelijan, eivät tänä vuonna ottaneet ketään. Eivät vastanneet edes hakemuksiin. Lopulta koulutuksen vetäjä kauppasi minua tuttaviensa yrityksille kuin orjaa. Viimein sitten yksi suostui ottamaan minut ''vaivoiksensa'', koska ilmaiseksi sai. Päivärahojakaan eivät maksaneet, vaikka työ oli toisella paikkakunnalla. En ollut kuulemma oikeutettu, koska kyse ei ollut oikeasta työsuhteessa. Kävin ''harjoittelemassa'' kuukauden verran eli jakamassa asiantuntijuuttani ilmaiseksi. Työparini sai yli kolmetuhatta euroa palkkaa, minä työmarkkinatuen. Työpanokseeni oltiin tyytyväisiä, halutessani saisin tulla elokuussa uudestaan töihin, palkatta harjoittelemaan tietenkin. Kaikkea sitä kuulee...
Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun sitten kai. Mutta minnehän sitä lähtisi kalastelemaan? Palkkatyötä en saa, palkkatukityöhön ei tällä seudulla ole enää tälle vuodelle rahaa, työvoimakoulutuskortti on katsottu jo, yrittäjyyteen tarvittaisiin rahaa, kannattava liikeidea ja halu työskennellä 24/7... En todellakaan tiedä muuta kuin sen, että mihinkään palkattomaan työharjoitteluun tai -kokeiluun en suostu. Työstä pitää maksaa palkkaa ja palkalla pitää tulla toimeen. Piste. Jos joku kehtaa vaatia minulta työpanosta naurettavan pienen työmarkkinatuen eteen, nostan kädet pystyyn, jätän opintolainat sun muut maksamatta ja maksan alennetulla toimeentulotuella ja asumistuella pelkästään asumisen ja ruuan. Luottotiedot menevät, mutta onko sillä siinä vaiheessa enää mitään merkitystä? Mieluummin luottotiedot kuin järki, sillä hulluksi tulen, jos palkattomaan työhön joudun.
Tällaiset ovat mietteet tällä kertaa. Aika syvissä vesissä möyritään. Tuntuu epätodelliselta katsoa sivusta, kun muut työssäkäyvät vain jatkavat elämäänsä ja sulkevat silmänsä työttömän ahdingolta. Kertoilevat kesälomareissuistaan, työpaikan illanistujaisista, taloremontista, näennäisistä rahavaikeuksista ja samaan syssyyn monta tuhatta maksaneesta uudesta sohvaryhmästä. Luoja yksin tietää, mitä selän takana puhuvat. Säälivätkö? Ovatko sitä mieltä, etten yritä tarpeeksi? Eivät ainakaan tarjoa apuaan, osa on jättänyt yhteydenotot vähemmälle. Vaikka työttömyys ja siitä johtuva köyhyys eivät tartu kosketuksen kautta. Työt voivat kuitenkin loppua tuttaviltakin. Se voi katsos tapahtua ihan kelle vaan.
