Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan!

Työttömältä vaaditaan usein positiivisuutta, negatiivisella asenteella ei kuulemma töitä saa. Siispä lupaan ajatella tästä eteenpäin vain mukavia, kukkasia, perhosia, olen erinomainen ja tärkeä ihminen, saan kyllä töitä, paistaa se aurinko risukasaankin, nami nami ja lässyti lässyti. Luen Rhonda Byrnen Salaisuus-kirjaa joka päivä kuin raamattua. Byrnen kirjan mukaan myönteiset ajatukset keräävät myönteisiä seuraamuksia ja päinvastoin, se on vetovoiman laki. Eli nyt kun tästä lähtien ajattelen mielenkiintoista ja mukavasti palkattua työpaikkaa, saan sellaisen, saan sellaisen... niin hupsista keikkaa, ensi viikolla puhelin soi ja kutsu työhaastatteluun kilahtaa! Kohta teen sitä mielenkiintoista työtä mukavalla palkalla. Voitan ehkä lotossakin ja unelmien prinssi laulaa serenadia ikkunan alla. Ehkä kaksikin prinssiä, sen rumemman kivitän matkoihinsa. Ja paskat. Tuohan on täyttä potaskaa, mukavia ajattelemalla ei synny yhtään avointa työpaikkaa. Jos saan Rhonda Byrnen humpuukiteoksen joululahjaksi, sytytän sillä saunan pesän.

Tämän viikon kohokohtia:

Kerron äidilleni, että yritän päästä palkkatukityöhön, mutta jos en pääse (ja luultavasti en pääse), niin yritän päästä edes johonkin työvoimakoulutukseen. Äiti hermostuu ja suorastaan suutahtaa: ''Et sinä enää voi opiskella, ei sitä aina voi vain kouluttautua ja kouluttautua!'' Kiitos vaan, äiti. No mitäs sitten pitäisi tehdä, kun töitä en saa? Onneksi en mennyt sentään sanomaan, että harkitsen hakemista kahden vuoden maisteriohjelmaan, kun muutaman kuukauden työvoimakoulutuskin tuntui olevan liikaa.

Siskoni on löytänyt molin sivuilta minulle sopivan työpaikan. Kerron hänelle, ettei minun koulutuksellani voi tulla kyseiseen paikkaan valituksi. Sisko hermostuu ja suorastaan suutahtaa: ''Kyllä sinun täytyy hakea kaikenlaisia paikkoja, ei riitä, että haet vain niitä paikkoja, joissa täytät työpaikkailmoituksen vaatimukset sataprosenttisesti.'' Niin, niin. Haen kyllä kaikenlaisia ja kaikentasoisia paikkoja. Jos kuitenkin haetaan laboranttia ja työpaikkailmoituksessa vaaditaan laborantin koulutusta, ei riitä, että on joskus pitänyt yllä valkoista takkia ja tehnyt jotain pientä laboratoriossa. Yhtä hyvin voisin hakea sydänkirurgin paikkaa. Olen kerran eläinbiologian tunnilla pistänyt skalpellilla pulun osiin, saanko paikan?

Olen hakenut mielenkiintoista työpaikkaa. Pieni toivo kuplii rinnassa, sillä olen aiemminkin tehnyt juuri samaa työtä ja saman työnantajan leivissä. Hakuaika päättyy perjantaina ja jo keskiviikkona sähköpostiin kolahtaa ei kiitos -viesti ilmoittaen, että ovat jo valinneet tehtävään sopivan henkilön. Hän varmasti olikin paras hakija, sillä hän jo hoitaa kyseistä työtehtävää.

Sanomalehti Kalevan yleisönosastolla Hannu Ruotsalainen Kempeleestä kirjoittaa näin: ''Suomessa palkitaan työttömyyttä. Tarkoitan tällä sitä, että niille, jotka jostakin syystä ovat vailla töitä, tällä hetkellä maksetaan siitä; hölmöläisten hommaa. Työttömyyskorvaus pitäisi muuttaa työllistymiskorvaukseksi. Työllistymiskorvaus olisi starttiraha uuteen työpaikkaan. Se maksettaisiin korvauksena työllistyvän tilille kolmen kuukauden ajan normaalin palkan lisäksi. Ne jotka eivät jostain syystä kykene tai halua työllistyä, sekä kaikki toimeentulon saajat, siirrettäisiin Kelan hoitamaan toimeentulotukijärjestelmään, jossa tuki olisi noin 480e/kk. Yhteiskunta maksaisi vain siitä, että haluaa työllistyä, eikä siitä, että voi olla työttömänä.'' Näitä todellisuudesta vieraantuneita Hannuja on ikävä kyllä Suomi pullollaan. Hyvää joulua vaan Hannullekin, koeta rentoutua edes pari päivää ja olla kadehtimatta työttömien suuren suuria korvauksia. Ehdotuksillasi olet ajamassa tuhansia ihmisiä veneen alle asumaan.

Hannu aka Ebenezer Scrooge

Puhu pukille

Huomasin lehdestä ilmoituksen mielenkiintoisesta koulutuksesta. Siis todella mielenkiintoisesta, tuota aihetta voisin kuvitella opiskelevani ihan antaumuksella. Edellistä tutkintoa ei tarvitsisi heittää romukoppaan, vaan tämä uusi tutkinto täydentäisi vanhaa. Koulutus kestäisi opiskelutahdista riippuen noin kaksi vuotta. Luulen, että työllistymismahdollisuuteni koulutuksen jälkeen olisivat paremmat, mutta mitään varmuutta asiasta ei tietenkään ole. Valmistuttuani olisin sen kaksi vuotta vanhempi ja kun en nytkään mikään parikymppinen ole... mutta kyllä tätä täytyy ihan vakavasi pohtia. Olin valmistumisen aikaan niin helpottunut, kun sain jättää opiskelijastatuksen taakseni, mutta parempi sekin kuin tämä nykyinen työttömän paskan status. 

Haluaisin keskustella asiasta jonkun kanssa, mutta ei ole ketään, kenelle puhua. Lähisukulaisten mielipiteet ja neuvot tiedän jo etukäteen; täystyrmäys, ei missään nimessä, olet jo opiskellut tarpeeksi, nyt on aika mennä töihin. Joo, mutta kun niitä töitä ei ole. Ystävilläni ei tunnu olevan mitään järkevää sanottavaa, kun yritän punnita vaihtoehtojani ääneen. ''Hae vaan niitä töitä, kyllä se vielä tärppää.'' Joo, mutta kun ei välttämättä ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä tärppää. Olen hakenut töitä nyt yli vuoden verran. Ensin vain oman alani töitä, mutta sitten myös kaikkia muitakin paikkoja, joihin minulla periaatteessa on mahdollisuus päästä. Tarjolla on ei oota, huolimatta siitä kuinka hienoja hakemuksia rustaan tai kuinka vimmatusti CV:tä viilaan. 

Taidan hakea tähän koulutukseen ihan hissun kissun. Saattaa hyvinkin olla, etten pääse edes sisään, joten turha kai siitä on kenellekään puhua. Nielen sitten myös pettymyksen itsekseni. 

Pää pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

Olen taas viime päivinä miettinyt ulkomaille muuttoa. Jossain vaiheessa ajattelin, että voisin jo ensi keväänä lähteä, mutta se ei tule olemaan taloudellisesti mahdollista. Lentoliput, takuuvuokrat sun muut maksavat ja minulla ei ole rahaa. Persaukinen työtön ei saa lainaa ja säästää ei voi, kun kaikki mikä tulee, menee viheltäen asumiseen, laskuihin ja ruokaan. Pieni valonpilkahdus näkyy kuitenkin tunnelin päässä ja olen melko varmasti saamassa lähiaikoina hieman rahaa ennakkoperinnön muodossa. En tiedä tarkkaa ajankohtaa vielä, joten perintöä odotellessa... jospa syksyllä sitten pyrähtäisi muuttolintujen mukana vierahille maille. 

Sillä mitä minulle on tarjolla Suomessa? Saatan toki saada jonkun pätkän töitä, mutta mitä sen jälkeen? Uusi työpätkä tai työttömyys? Pitääkö taas muuttaa aivan toisaalle? En jaksa enää kauaa elää epätietoisuudessa, tavarat muovipusseissa ja laatikoissa odottamassa, että koska taas lähdetään. 

Muutto ulkomaille ei ole minulle kuitenkaan mikään helppo päätös. Vanhempani ovat iäkkäitä ja molemmilla on erinäisiä sairauksia. He ovat eronneet, asuvat yksin ja tulevat lähitulevaisuudessa tarvitsemaan apua. Miten minä ulkomailta käsin autan? Sukulaiset, ystävät ja tuttavat jäävät tänne. Olen yksinäinen nytkin, mutta ulkomailla saatan olla vielä yksinäisempi. Entä jos jään työttömäksi ulkomailla? En olisi välttämättä oikeutettu työttömyysturvaan, sillä ainakin Britanniassa ollaan maahanmuuttajien sosiaalitukia kiristämässä. Ehkä rupean selvittämään ensiksi mahdollisuuksiani Norjassa, sillä se tuntuu paljon maahanmuuttomyönteisemmältä vaihtoehdolta. 

Ja koira mukaan, tietenkin!