Työpaikalla käy myllerys. Uudet työntekijät, minä mukaan lukien, siirretään toisiin tehtäviin. Työpiste vaihtuu, työkaverit vaihtuvat. Viikon pikainen koulutus ja sitten vaan tosi toimiin. Täytyy sanoa, että työinto lässähti siihen. Uudet tehtävät kiinnostavat minua huomattavasti vähemmän kuin entiset, ja jotenkin ärsyttää tuollainen äkkinäinen työntekijöiden siirtely. Juuri kun oli alkanut tuntumaan, että minähän alan osata tämän homman! No en osaa enää, taas joutuu joka välissä kysymään vierustoverilta, että miten tässä tilanteessa toimitaan, voitko tarkistaa tämän ja tämän jutun. Toivottavasti vierustoverit ovat yhtä auliita neuvomaan kuin aiemmat naapurit. Hieman happamilta näyttivät, kun saivat tietää, että saavatkin työkaveriksi komean kesäpojan sijasta tällaisen keski-ikäisen kesätädin. Kouluttaja toitotti moneen otteeseen, että meidät jaettiin uusiin työpisteisiin pärstäkertoimen mukaan. Vitsinä varmaan, mutta ei oikein naurattanut.
Meistä puristetaan todellakin kaikki mehut irti, kunnes sitten paiskataan syrjään tarpeettomana. Mutta minkäs teet, digitaalisaatio tulee ja vie muiltakin kuin meiltä pätkätyöntekijöiltä työt alta. Fiksuimmat pidempiaikaiset työntekijät ovat jo vaihtaneet työpaikkaa tai hakevat kuumeisesti uutta työtä. Jännä firma, kovasti antavat sellaista kuvaa, että työntekijöistä todella välitetään. Palavereissa tarjoillaan hyviä voileipiä tai mansikkakakkua, puhutaan kauniita sanoja siitä kuinka nyt ovat työntekijät venyneet huippusuorituksiin. Todellisuudessa työntekijät ovat vain numeroita esimiesten Excel-taulukoissa, kulueriä, joista pitäisi päästä eroon. Tavoitteena ilmeisesti on, että lopulta jäjelle jäänyt kovapalkkainen johtoryhmä kahvittelee keskenänsä ja kiittelee itseänsä, samalla kun tietokoneet hoitavat työt.
''Tulevaisuudessa työ on yhä enemmän ja enemmän asiantuntijatyötä'', sanoi joku asiantuntija uutisissa. No niin varmaan on, mutta miten käy niiden, jotka eivät asiantuntijatason työhön kykene? Ja työttömissäkin on jo nyt todella iso reservi asiantuntijatyöhön koulutettuja ihmisiä, niin eikös tämä selkokielellä meinaa sitä, että tulevaisuudessa työtä on vähemmän ja vähemmän? On tietenkin edelleenkin joukko ihmisiä, joille töitä riittää, jotka porskuttavat onnellisena elämässään eteenpäin, tekevät lapsia, maksavat asuntolainaa, käyvät lomamatkoilla, harrastavat kaikkea kivaa ja pitävät huolta terveydestään. Sitten on yhä kasvava joukko ihmisiä, jotka jäävät kokonaan työelämän ulkopuolelle - anteeksi - jotka jätetään työelämän ulkopuolelle, pääsevät ehkä pieneksi pätkäksi jotain puuhaamaan, saavat pientä palkkaa tai työmarkkinatukea, mutta jotka kuitenkin lopulta sysätään ulos. He eivät osta asuntoa, he miettivät kahdesti perheen perustamista, heillä ei ole varaa lomamatkoihin, kuntosalikortteihin tai kunnolliseen terveydenhuoltoon.
On ikävää kuulua tuohon jälkimmäiseen joukkoon. On ikävää jokus miettiä tulevaa köyhää vanhuutta. Soppaa joutuu ryystämään hampaattomalla suulla, koska ei päässyt aikoinaan ajoissa hammaslääkäriin. Pieni eläke hupenee kissanruokaan. Kaikki ystävät ovat jo kauan aikaa sitten kaikonneet, jäljellä ovat enää kymmenen kissaa, jotka lopulta nakertavat pirtin lattialle lyyhistyneen mummelin. Jotain positiivista kuitenkin: unelmoin vielä omasta pirtistä ja eläväni vanhaksi asti.
