Kun menninkäinen yössä tallustaa, hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on ja toinen yötä rakastaa. Tai oikeastaan tämä menninkäinen miettii, että miksi jotkut saavat valossa vaeltaa ja toisten täytyy vain seurata heitä varjojen hämystä. Ymmärtävätkö työlliset, kuinka epäoikeudenmukaista työttömyys on työttömälle? Mistä kaikesta joutuu luopumaan, jäämään paitsi? Työttömyys on hankala puheenaihe. Itse juttelisin siitä ihan mielelläni ystävien kanssa, mutta huomaan, että heitä asia vaivaannuttaa ja siksi annankin vain lyhyen yhteenvedon yrityksistäni pyristellä työlliseksi. Ei, en ole vieläkään saanut töitä (tajuatko kuinka kauan olen ollut työttömänä, tajuatko kuinka vähän saan työttömyyskorvausta, tajuatko kuinka pahalta se tuntuu?). Ei, siitä työvoimakoulutuksesta, josta olin niin innoissani ei ollut mitään hyötyä, en saanut edes palkatonta harjoitteluapaikkaa (tajuatko kuinka nöyryyttävää se on, tajuatko kuinka korkealta taas putosin?). Ei, en ikävä kyllä pääse perjantaina tyttöjen kanssa syömään (millä rahalla luulet maksavani ravintola-annoksesta, jos kaupparahatkin ovat lopussa). Kyllä, uudet kenkäsi, laukkusi ja kevättakkisi ovat hienoja (onko pakko retostella, kun näet hyvin, että vaatteeni ovat nuhjuisia, ikäloppuja ja hajoamispisteessä?). Pistin tänään sellaisen työhakemuksen menemään, etten tiedä oliko siinä mitään järkeä. Hakemuksessa sinänsä ei pitäisi olla mitään vikaa, mutta jos jostain kohtalon oikusta onnistuisin saamaan paikan, ei se minulle ainakaan rahallisesti kannattaisi. Työpaikalle kulkeminen olisi todella vaivalloista, oikeastaan mahdotonta, joten muuttaa pitäisi. Mutta kunnassa, jossa työpaikka sijaitsee ei taida olla yhtään vapaata vuokra-asuntoa. Kinkkinen tilanne. Telttamajoitus? Ajattelin kuitenkin, että työpaikan sijainti saattaa karsia hakijoita sen verran, että minulla voisi jopa olla jotain mahdollisuuksia. Toisaalta kyse on kuntatyöstä ja kunnan paikathan ovat tunnetusti valmiiksi korvamerkitty. Joka tapauksessa, olen valmis kulkemaan pitkiä matkoja ja yöpymään vaikka tikunnokassa, jos vaan pääsen töihin. Varjosta valoon.
Nyt kaikki onnen tähtöset, riviin järjestäytykää! Käytin puoli päivää työhakemuksen kyhäämiseen. Haluan sen paikan. Se on minun, minun, minun.... Varasin jo majoituksen haastattelupäivää edeltävälle yölle. Pakkohan on haastattelukutsunkin tulla, kun on jo majoitus varattu valmiiksi! Junalippuja en sentään ostanut. Elämäni muuttuisi aivan täysin, jos saisin tuon työpaikan. Muuttaisin maamme pääkaupunkiin. Tekisin juuri sitä työtä, jota varten olen opiskellut vuosikausia. Työkaverit olisivat samanhenkisiä, työtehtävät haastavia, mutta mielenkiintoisia. Viheltelisin joka aamu matkalla työpaikalle. Aivoni hurahtaisivat uudelleen käyntiin. Enää ei tarvitsisi alituiseen murehtia rahojen riittämisestä elämän välttämättömyyksiin. Jaksaisin taas välittää ympäristökysymyksistä (nykyään en juuri jaksa). Välillä kirjoittaisin työjuttuja yön pikkutunneille saakka. Koira siristelisi lattialla silmiä viestitellen, että valot pois ja nukkumaan siitä. Mutta minä vain kirjoittaisin, sillä olisin niin innostunut. Elämä virtaisi jälleen vahvana suonissani. Niin pienestä se on kaikki kiinni. Muutama hassu ihminen saa päättää, saanko taas elää vai jatkanko tätä zombiena vaeltamista.
Kun laiva uppoaa on lähdettävä uimaan ja unelman upotessa on pakko etsiä pohjaa jalkojensa alle. Mutta päästyäsi rannalle ala rakentaa uutta laivaa ja etsi itsellesi uusi unelma - sillä haaksirikosta voit vielä hengissä selviytyäkin, mutta elämä ilman unelmia ei ole mitään elämää. - Raili Malmberg
Kylläpä aamulla nauratti, kun käristin pannulla koiralle porsaanfileetä. Emäntä on köyhä kuin kirkonrotta, mutta koira kuitenkin syö herroiksi. Noh, porsaanfileet olivat kaupassa huipputarjouksessa, joten eipä se pankkia räjäyttänyt. Vähän aikaisemmin aamulla ei naurattanut. Käytin koiraa aamulenkillä ja katselin kateellisena ihmisiä, jotka kiirehtivät töihin tai kouluun. Tässä sitä taas ollaan. Ei mitään paikkaa minne mennä päiväänsä viettämään. Ihmisiä tapaamaan. Puhumaan. Nauramaan. Aivoja käyttämään. Tietokone sippasi eilen. Päivitin muutaman asian, jonka jälkeen kone pyysi uudelleen käynnistystä. Tottelin kuuliaisesti ja nyt se pannahinen käynnistyy, mutta parin minuutin kuluttua sammuttaa itse itsensä. Peeveli sentään. Ruuvasin takakannen auki ja putsasin tuuletinta, koitin poistaa päivityksiä vikatilassa, mutta sama peli jatkuu, saamarin rakkine sammuu aina itsestään käynnistämisen jälkeen. Nyt näpyttelen lainakoneella, joka täytyy tietty jossain vaiheessa palauttaa ja jossa ei ole Office-pakettia. Kirjoita siinä sitten työhakemuksia. Eikä tällä lainakoneella voi edes katsoa Game of Thronesin uusinta jaksoa, koska kuva pätkiin niin pahasti. Mie en kestä. Veikkaan, että vika on ihan yksinkertainen ja kun viimein marssin huoltoliikkeeseen, mies siellä sörkkii konetta muutaman minuutin ja kone hurahtaa pyörimään. Vastineeksi vaivasta huoltoliike haluaa minulta viikon ruokarahat. Ehkäpä syön sitten itse loput koiran porsaanfileestä. No en tietenkään syö, fileet koiralle ja itselle riisi-soijakastike-herne-maissi-paprika-höpötystä. Omat avotkin tarvitsisivat jotain buuttausta, tuuttausta, uudelleenkäynnistystä. Nyt ajatus jumittaa ja pahasti. Heti aamusta päässä alkaa sama tikitys: mistä töitä, mitä opiskella, mistä rahaa... jokainen vaihtoehto tuntuu umpikujalta, kaikessa on suuri epäonnistumisenriski. Saisi tulla niitä onnistumisiakin, sillä nyt on tullut liian pitkään pelkkää lunta tupaan. Vahvakin mieli murtuu, jos aina nousee seinä vastaan, jos aina vaan hylätään ja jätetään leikin ulkopuolelle. Ehkäpä kulutan tämänkin turhalta tuntuvan päivän työhakemuksen rustaamiseen OpenOfficella taistellen. Kirjoitan hakemusta puoli päivää, lähetän sen sitten jollekin, joka nappaa sähköpostiosoitteeni ei kiitos -viestä varten talteen ja deletoi hakemuksen lukematta sitä. Parin viikon päästä saan viestin, että paikka on mennyt jollekin parikymppiselle Oona-Moonalle, joka oli paras hakija tehtävään, koska oli jo heillä ennestään töissä. Minä en ole mikään pessimisti, mutta olen lähettänyt näitä hakemuksia jo niin kauan, että tiedän mikä kuvio on. Pakko silti yrittää. Päätä seinään, pum, pum vaan.
... vuosien opinnot vedetään vessanpöntöstä alas ja et kelpaa edes sinne kuuluisalle kaupan kassalle töihin. Noin marmatin edellisen postauksen lopussa. No sitähän minun piti vain näin perjantain kunniaksi tulla kertomaan, että en edes halua enkä hae sinne kaupan kassalle töihin. Jos ei muuta ole tarjolla, niin pitäkää tunkkinne!
Keskustelimme tuttavani kanssa naapurin miehestä. Hänellä menee kuulemma huonosti parisuhderintamalla, koska hänkin on ollut työttömänä liian pitkään. Hänkin etsii jotain täydellistä työtä ja perhe kärsii, kun rahat ovat tiukilla. Olin hetkisen hiljaa. Viittasiko tuttavani minuun noilla hänkin sanoilla? Että minäkin olen työtön, koska etsin jotain täydellistä työtä? Just joo. Minulla on akateeminen loppututkinto ja olen hakenut mm. kahvilatyöntekijän, varastomiehen, myyjän ja tuotantotyöntekijän paikkoja. Ja viimeiset pari kuukautta olen hakenut palkattomia harjoittelupaikkoja. Täydellisiä työpaikkoja tosiaan. Olin pitkästä aikaa illanistujaisissa, söimme ja joimme ja tarkoitus oli lähteä kaupungille muutamalle. Mieli oli kepeä ja olin hyvilläni, että minutkin oli kutsuttu, sillä minuahan ei nykyään enää kutsuta juuri minnekään. Puhe kääntyi illan emännän tuttavaan. ''Miksi hän ei ole paikalla?'', kysyi joku. Illan emäntä huudahti ivallisella äänensävyllä: ''Eihän hän voi minnekään lähteä, koska hän työtön! Ei hänellä ole rahaa tehdä mitään. Siellä se joutuu makaamaan kotona tekemättä mitään.'' Vai niin. Taisi unohtua, että paikalla oli toinenkin työtön. Toinen köyhä keski-ikäinen, jonka täytyi pyytää äidiltään muutama kymppi lainaan, että pääsi iltaa istumaan. Juhlamieli haihtui sen siliän tien ja suuntasinkin kotiin muiden suunnatessa kaupungille. Olen aiemmin ajatellut, etten toivoisi tätä työttömän kohtaloa kellekään. Olen muuttanut mieleni. Haluan muidenkin kokeilevan, että miltä tuntuu, kun sinua sätitään joka puolella, vaikka kuinka tekisit parhaasi. Kun rahat loppuvat joka kuukausi ennen kuun puoltaväliä, koska maksat kiltisti opintolainaa takaisin työttömyyskorvauksestasi. Kun vuosien opinnot vedetään vessanpöntöstä alas ja et kelpaa edes sinne kuuluisalle kaupan kassalle töihin. Kokeilkaapa kuule sitä! Ja katsotaan sitten kuinka teidän päänne kestää.
