tiistai 27. joulukuuta 2016

Mielensäpahoittaja saa nyt mennä

Vuosi ei ole vielä vaihtunut, mutta voisin jo nyt tehdä uuden vuoden lupauksen: ensi vuonna en ota työttömyyteen liittyvien juttujen kommentointia henkilökohtaisesti. Tunnen ainoastaan sääliä ''tuet pois laiskoilta työttömiltä'' -kommentoijia kohtaan, sillä niinhän oikeasti kuuluu tuntea kirjoitustaidottomia, sivistymättömiä ja tapakoulutusta kipeästi tarvitsevia kohtaan. Herra paratkoon sentään, eiväthän he mitään tyhmyydelleen mahda! 

Tämä päätös pitää nyt todellakin tehdä, sillä olen pahoittanut mieleni niin monesti kuluvan vuoden aikana. Ihmisten totaalinen empatian puute, kylmyys ja jopa vahingonilo tyrmistyttävät. Maassa on erittäin paha työttömyysongelma, ja sadat tuhannet työkykyiset ihmiset ovat ilman työtä ja säällistä elantoa. Myötätunnon sijaan joillekin työllisille ja aikanansa lähes täystyöllisyyden aikaan työuransa tehneille eläkeläisille tämä on oiva tilaisuus päästä lyömään lyötyä. ''Minä olen kyllästynyt siihen, että minun verorahoillani elätetään sohvalla makaajia!''. ''Minun nuoruudessani ei ollut mitään tukia, jos aikoi syödä, niin töitä oli tehtävä!''. Tuppaa näiltä tupisijoilta unohtumaan, että vaikkei olisi koskaan joutunut työttömyyskorvausta nostamaan, niin kyllä niistä verorahoista on päässyt ihan takuulla myös nauttimaan. Kuka on maksanut päivähoitonsa tai koulutuksensa kokonaan?  Käsi ylös. Maksa itse syöpähoitosi. Siis ihan koko hoito omasta pussistasi. Tulee äkkiä pussin pohja vastaan. Minä en hiihdä, ja minua ei kiinnosta pitää hiihtolatuja verovaroin yllä. Vedä itse omat hiihtolatusi. Teitkö liikaa töitä, kun luulit olevasi työpaikallasi korvaamaton? Tuliko burnout? Ei sinulla ole varaa marmattaa ja maata kotona toisten elätettävänä, hus takaisin töihin siitä. Ja niin edelleen. Kuulostaako fiksulta? No ei tietenkään kuulosta, mutta yhtä fiksulta kuulostaa työttömien patisteleminen olemattomiin töihin.

Tässä kohtaa täytyy huomauttaa, että myös opiskelijoita kohtaan ovat asenteet koventuneet. Opiskelijoiden opintorahaa leikattiin kovalla kädellä, mutta senkin jälkeen on opintoraha joidenkin mielestä aivan liikaa. Pitäisi kuulemma tehdä töitä tai ottaa lainaa, miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa opiskelut? No miksiköhän... ei opiskella enää ollenkaan, mennään vaan suoraan töihin. Ja nimenomaan tuottaviin töihin, ei mihinkään virastoihin papereita pyörittelemään. Niinhän se yhteiskunta toimii

Tästä jutusta tänään pahoitin mieleni: Akateemisen pätkätyöläisen...  Juttu perustuu Hesarin mielipidekirjoitukseen, jossa perheenäiti avautuu tukalasta taloustilanteestaan. Sanottava on, että mielipiteen kirjoittaja korostaa liikaa akateemisuuttaan, mutta Iltalehden jutun kommentointi on silti masentavaa luettavaa. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa:

Pekka on sitä mieltä notta: ''Usein akaateminen saattaa olla enemmänkin uusavuton jolle lapsuudesta asti kasvatettu sitä, että kun on koulutus niin kakki tulee sen jälkeen vain olemalla. Valtion ja kuntien virat on monesti enemmänkin "päivähoitopaikka" viranhaltijoille jossa palkka tulee paikallaolosta netissä surfailemalla ja kahvilla juoruilemalla. Näitä "päivähoitopaikkoja" ei nykyisin valitettavasti riitä kaikille "akateemisille" 

''Kakki tulee vain olemalla...'' tuolle oli pakko nauraa. Nauramisen jälkeen voisi kommentoijalta kysyä, että luuleeko hän oikeasti, että kaikki akateemisen koulutuksen saaneet ovat töissä valtion ja kuntien virastoissa? Sano ensi kerralla lääkärille, että s*atanan paperinpyörittäjä. Tai lapsesi opettajalle. Avioeroasianajajallesi. Ota yhteyttä geenitutkijoihin ja pyydä heitä menemään oikeisiin töihin.

Toinen Pekka (Puupää) on samoilla linjoilla: ''Valitettavasti akateemista koulutusta on huomattavan paljon liikaa ja virkamiehiä siten jo enempi kuin liikaa. Liike-elämä on markkinataloutta ja ottaa vain tarpeisiin uutta väkeä. Poliittisilla ratkaisulla joko vasemmaöta tai oikealta ei ole paljonkaan työllisyyteen vaikutusta. Lehtien palstoilla melskaa nykyisin suunnatpn määrää ihmisiä, joilla ei ole oikein minkäänlaista käsitystä kansantaloudesta.''

Olen Pekan viimeisestä möläytyksestä tismalleen samaa mieltä. Netti Pekalta ja kumppaneilta kokonaan kiinni ja vaikka videopelit sen sijaan pyörimään.

Juho sanoo niin kuin asiat ovat: ''Kannattaisi varmaan unohtaa se akateemisuus ja mennä töihin. Vinkki: töitä on, jos viitsii tehdä!''

Kiitos Juho viisaista sanoistasi. Laskeudun nyt alas tältä korskealta ja korkealta hevoselta nimeltään akateeminen koulutus ja menen töihin. Olen kyllä jo kauan ollut valms unohtamaan akateemisuuteni, mutta työnantajat eivät niinkään. Maisteria harvoin kelpuutetaan kaupan kassalle tai varastolle töihin. Tämäkin ''uusavuton kermaperse'' on ollut opintojensa aikana mm. tehtaalla tuotantotöissä, varastotöissä, trukkikuskina, siivoojana, tarjoilijana, kaupan kassana, mutta nyt keski-ikäisenä, korkeakoulutettuna ja TYÖTTÖMÄNÄ ei kelpaa enää niihin ''oikeisiin'' töihin, vaikka kuinka niitä hakisi ja viitsisi tehdä.  

Tästä lähtien annan typerysten kommenteille sen arvon, joka niille kuuluukin. Ja faktahan on, että aamun kakkakikkareellanikin on enemmän painoarvoa kuin tuollaisilla aivopieruilla.
 

perjantai 9. joulukuuta 2016

Keittoa ja kauhuelokuvia

Note to self: kun teet mustapapukeittoa, niin kalasta kokonaiset maustepippurit pois ennen kuin dumppaat mustapavut keittoon. Nimimerkillä eihän niitä erota toisistaan ja melko tymäkkää keittoa oli.

Mutta maustepippuri, nam. Keittelin siis sitä keittoa ja mietin samalla, että jos olisin töissä, niin en tässä keittelisi keittoa, vaan seisoisin työpaikan ruokalan jonossa jonottamassa jotain pakkasesta lämmitettyä wieninleikettä, kumiperunoita ja jauheesta tehtyä bearnaisekastiketta. Mutta nyt kun ei ole niitä töitä, niin saan omassa rauhassa lusikoida lounaaksi vastatehtyä, maukasta keittoa. Papukeitosta kun on kyse, niin perästä tietenkin kuuluu, mutta täällä kotonapa sitten ainoastaan koiran iloksi töräyttelen. 

Sillä vaikka niin olen mieleni tällä viikolla taas pahoittanut, kun olen lukenut ja kuunnellut työttömiin kohdistuvaa peen jauhantaa, täytyy välillä myöntää, että työttömyydessä on hyviäkin puolia. Ei tarvitse mennä sinne töihin, saa tehdä ajallansa ihan mitä huvittaa. Itse tarvitsen työtä lähinnä rahan takia, en niinkään seuran tai tekemisen puutteen takia. Viihdyn oikein hyvin itsekseni, olen aina viihtynyt. Minulla on sitä trendikästä omaa aikaa yllin kyllin. Huvittaa nuo kaikki blogit ja artikkelit, joissa kehotetaan työssäkäyvää, kiireistä ihmistä hidastamaan edes kymmeneksi minuutiksi päivässä. Kokonaiset kymmenen minuuttia! Kokeileppa sitä hidastamista koko päivän! Tai viikkoja! Kuukausia! Vuosia! Tarpeeksi kun hidastaa, niin saattaa alkaa miettiä, että onko siinä kiireessä ja ympäriinsä tohottamisessa mitään järkeä. Kuka sinua, ihminen hyvä, pakottaa siihen? Minulle hidastaminen ja mietiskely ovat elinehto. Olen jo vuosia tiennyt olevani erityisherkkä (hermostollinen ominaisuus, ei sairaus). Tarvitsen paljon omaa aikaa ja rauhaa, sillä kuormitun helpommin esimerkiksi melusta ja ihmisvilinästä kuin muut ihmiset. Olen kyllä seurassa sosiaalinen ja puhelias, mutten tarvitse ympärilleni ihmisiä jatkuvasti. Minulla on noin kymmenkunta ystävää, ei satapäistä tuttavalaumaa. Pyrin olemaan yhteyksissä vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa oikeasti viihdyn. En ymmärrä miksi tuhlaisin aikaani puolituntemattomien, aivan toisesta (arvo)maailmasta olevien ihmisten kanssa. En tiennyt kuin vasta vuosi sitten, että tälle ominaisuudelle on oma nimitys, erityisherkkyys, mutta olen kyllä muuten omat erityispiirteeni tiedostanut jo kauan. 

Oletko sinäkin kenties erityisherkkä? Tutkimusten mukaan noin 15-20 % ihmisistä on. Esimerkiksi täällä voit tehdä helpon testin: Herkkyystesti

Kaikki erityisherkät eivät ole samalla tavalla herkkiä. Monet heistä eivät kestä katsoa kauhuelokuvia, mutta minä taas katson niitä oikein mielelläni. Ehkä saan niistä tällä herkkyydelläni enemmän irti?

Perjantai-ilta, elokuviahan sitä tekee mieli katsoa. Tässä suosittelemiani kauhuelokuvia:

  • Kuolleiden aamunkoitto (Zack Snyderin versio)
  • Hohto
  • Night of the living dead (George A. Romeron vanha, mutta hyytävä versio, they're coming to get you Barbara!)
  •  World War Z
  • 28 päivää myöhemmin
  • 28 viikkoa myöhemmin (edellisen jatko-osa, yllättäen lähes yhtä hyvä) 
  • The Conjuring
  • Manaaja (se ensimmäinen missä oksennetaan hernekeittoa)
  • The Omen
  • The Evil dead
  • The Descent 
 Ei muuta kuin paukkumaissia kulhoon ja kirveellä päähän!

maanantai 14. marraskuuta 2016

Täysin arvoton koulutus

Kävin muutama viikko sitten työhaastattelussa ja nyt kurkkasin työantajan sivuilta, että kuka sen paikan sitten sai. Täytyy sanoa, että olin ensin hieman hämmentynyt. Ja pian sen jälkeen näkyi taas punaista.

Jos Googlen hakutulokseen ja LinkedIn profiiliin on uskomista, niin työpaikka biotaloushankkeessa meni sitten jollekin Hannu Hanhelle, jolla on tutkinto suomen kielestä ja jolla on naurettavan vähän soveltuvaa työkokemusta. Tai saatan toki olla väärässä, ehkä hankkeessa tarvitaan taitoja, joita on hankittu kaupan kassalla. Taisi vaakakupissa painaa eniten ne kuuluisat verkostoitumistaidot eli tiskin alta tuttavalle meni tämäkin pesti.

Että mitähän v*ttua?! Eihän tässä ole tosiaan enää mitään mahdollisuuksia työllistyä, kun oman alan vähäiset työpaikat menevät muun alan ihmisille. Ympäristöasiantuntijan pallilla istuu monessa organisaatiossa insinööri, tradenomi, kauppatieteiden maisteri, medianomi tai mikä lie. Miksei samantein sosionomi, autonasentaja tai kondiittori? Kyllä on tosiaan tullut selväksi, ettei luonnontieteilijän koulutusta arvosteta peen vertaa. 

Mua huvita enää mikään.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Epätoivossa on huono elää

Perjantaina käväisin työhaastattelussa. En vielä tiedä kuinka käy, mutta huomenna tiistaina sen pitäisi selvitä. Aavistus on, etten saa sitä paikkaa. Jos joku käskisi veikata lopputulosta vaikka miljoonasta eurosta (heh,heh), niin veikkaisin, että sivu suun meni. No sitten menkööt. 

Haastattelu meni kai ihan ok, muttei kuitenkaan ihan nappiin. Olin ostanut haastattelua varten edellisenä päivänä uuden puseron, jota en ennättänyt pestä. Kun otin takkia haastattelupaikan eteisessä pois, niin totesin, että pusero haisee ihan kissan pissalle. Puseron tekstiili oli käsitelty jollakin kemikaalilla, joka rupesi lemuamaan lämpimän ihon vaikutuksesta. Ei ollut varapuseroa mukana, joten piti vaan toivoa, ettei pueron lemu kantautuisi haastattelijoiden neniin asti. 

Pöydällä haastattelijoiden edessä oli hakemukseni, johon oli keltaisella yliviivaustussilla korostettu kohtia. Jee, joku oikeasti oli lukenut hakemukseni! Odotin, että haastattelu alkaa tutulla ''kerro hieman itsestäsi'' -kysymyksellä. Ei alkanut, vaan sen sijaan sain vastata viiden kysymyksen patteristoon: minkälainen olet työyhteisön jäsenenä, mitä odotat esimieheltäsi, millainen työskentelijä olet tiimissä... ja kahta kysymystä en enää muistakaan. Ärsytyskäyrä kilahti heti. Voisiko niitä kysymyksiä kysyä yksi kerrallaan? Ja eikö edes yksi lämmittelykysymys olisi aluksi paikallaan? En tietenkään voinut näyttää ärtymistäni, joten hymyillen vain höpisin jotain ympäripyöreätä lässytystä tiimityöskentelytaidoistani. Pasmat menivät kuitenkin heti alkuun jo sekaisin, eivätkä ne oikein järjestäytyneet koko haastattelun aikana. 

Haastattelijat vakuuttelivat heti alkuun, ettei haastattelun ollut tarkoitus olla mikään kuulustelu, vaan vapaamuotoinen keskustelutuokio. Miksi minulle tuli kuitenkin sellainen mielikuva, että olisin jossain alakoulun pistokokeessa? Mitkä ovat organisaation päätehtävät? Määrittele biotalous (hankkeen aihe on biotalous). Osaatko luetella alueen biotaloustoimijoita? No, eipä siinä mitään, minä olen aina ollut hyvä pistokokeissa ja noidenkin kysymysten vastaukset olivat hallussa. Piti kuitenkin yrittää kuulostaa siltä, etten olisi edellisenä iltana päntänyt niitä päähäni, vaan olisin ne asiaan perehtyneenä tiennyt jo aiemminkin. Minulla ei kuitenkaan ole mitään yhteyksiä alueen biotaloustoimijoihin, ja luulen, että tämä seikka viimeistään karsii minut vallinnan hetkellä pois. 

Olen hyvin väsynyt työnhakuun ja työhaastatteluihin. En ole käynyt kovin monessa haastattelussa, mutta kuitenkin tarpeeksi monessa, että koen lamaannuttavaa turhautumista. ''Miksi juuri sinut pitäisi valita tähän tehtävään'' -kysymykseen teki mieli perjantaina huutaa, että siksi että s*atana minullakin on oikeus työpaikkaan, palkkaan ja elämään, aivan kuten teilläkin. Että vituttaa tämä ainainen köyhyys, epätietoisuus ja epätoivo. Että ahdistaa, kun joutuu aivan turhaan osallistumaan tällaisiin kuulusteluihin, jotka valvottavat öisin monta päivää ennen ja jälkeen kuulustelun. Olisiko arvon haastattelijoista itse kiva osallistua tilaisuuksiin, joista tietää jo etukäteen, että ulkonäköäsi ja kaikkea mitä teet ja sanot tullaan tarkkailemaan ja arvostelemaan? Pitkän työttömysjakson jälkeen itsetunto on aika pohjalukemissa, ja kaikenlainen arvostelu saa kehossa aikaan pakoreaktion, kun adrenaliinia vapautuu verenkiertoon. Vaikea siinä on sitten uskottavasti kehua itseään, kun hikeä pukkaa pintaan ja puserokin haisee entistä enemmän kissan pissalle. 

No, mutta kaikkeni tein ja annoin. Pää pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Jännittäviä aikoja

Iltapäivällä puhelin pirisi tiuhaan tahtiin. Ensin soitti sähkönmyyjä, joka väkisin yritti sähkösopimuksen vaihtoa. En suostunut. Sitten soitti kulutusluottoa tarjoava tyrkyttäjä. En halunnut luottoa kiskurikoroilla. Puhelimen pirratessa kolmannen kerran alkoi jo tympäisemään toden teolla. Täällä sitä odotellaan kutsua työhaastatteluun ja puhelinmyyjät vaan soittelevat ja tuputtavat kaikkea turhaa. Kolmas puhelu oli kuitenkin kutsu työhaastatteluun. Halleluja! 

Turha kuitenkaan liikaa innostua. Aikovat haastatella tehtävään kuusi henkilöä, joten pitäisi päihittää viisi muuta hakijaa. On myös hyvin mahdollista, koska julkisen sektorin paikasta on kyse, että paikka on jo etukäteen jollekin hakijalle korvamerkitty. Siinä tapauksessa viittää hakijaa haastellaan vain lämpimikseen. Tätä mahdollisuutta ei kannata kuitenkaan liikaa miettiä, sillä muuten menee puhti haastatteluun valmistautumisesta. 

Ja valmistautua pitää toden teolla. Kyseessä on tehtävä eräässä ympäristöalan hankkeessa ja kaikki hankesuunnitelmat sun muut pitää lukea läpi. Olen ollut hanketyössä ennenkin, mutta tämän hankkeen aiheesta en oikeastaan tiedä paljon mitään. Täytyy siis opiskella asiaa ennen viikon päästä pidettävää haastattelua. Osaan vielä, ihme ja kumma, lukea ja etsiä tietoa, vaikka televisiossa asiantuntijat hokevatkin, että työttömänä suurin piirtein taantuu ameeban tasolle...

Ei voi mitään, mutta en oikein usko mahdollisuuksiini. Mutta väliäkö tuolla. Haastattelu ja työ on toisella paikkakunnalla, joten jos ei muuta, niin saan ainakin ilmaisen reissun piristykseksi. TE-palveluilta voi hakea matkakulut korvattavaksi ja laskeskelin jääväni lähes 50 euroa voiton puolelle matkustaessani haastatteluun junalla säästölipulla. 

Mutta olisihan se jännittävää ja käänteentekevää saada tässä vaiheessa koulutusta vastaavaa työtä. Määräaikaista, tottahan toki, mutta palkallista ja osaamista vastaavaa.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Risusavottaan?

Työnhaku maistuu aivan karvaperseeltä. Motivaatio on täysin hukassa. Miksi hakisin, kun tiedän etten kuitenkaan kelpaa? Tuntuu ihan naurettavalta luetella hakemukseen omia hyviä ominaisuuksia: olen osaava, monipuolinen, työhaluinen ja läpä, läpä. Ketä kiinnostaa? Ei ketään. Työnantaja tarkistaa CV:stä, että jaa tällaista silppua tuonkin hakijan työhistoria, ei jatkoon. Tai jos edes lukee mitään hakemuksia. Paikkahan on jo etukäteen luvattu Terttu-Pertille, niin arvotaan vaan täysin turhalle haastattelukierrokselle tulijat. 

Pitäisikö tästä lähteä metsätöihin? Vesuri vaan viuhumaan. Ilmeisesti pitäisi, jos arvon päättäjiämme on uskomista. Viime viikolla Ylen keskusteluohjelmassa Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski töräytti melkoisen aivopierun, ettei ole vähään aikaan sellaista kuultu. Hänen mukaansa Suomessa on paljon tekemätöntä työtä: "Missä tahansa liikkuu ja katsoo ympärilleen, voi nähdä tekemätöntä työtä jota joku voisi tehdä. Riittää kun istuu autoon tai junaan ja katselee metsää, niin siellä on aika paljon sellaista työtä." Meillä on kuulemma jokamiehenoikeudet täällä Suomessa, niin että siitä vaan laiskat työttömät metsätöihin. Just joo. Ensinnäkin, jokamiehenoikeudella ei saa kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, eikä myöskään ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta. Pitäisi olla maanomistajan lupa. Toiseksi, metsätöihin tarvitaan taitoa ja asianmukaisia työvälineitä. Vakuutus pitäisi olla siltä varalta, että sattuu jokin tapaturma. Tällaisen vakuutuksen tarjoaa yleensä työnantaja... ja tästä päästäänkin siihen tärkeimpään seikkaan: tarvitaan työnantaja, joka maksaa tehdystä työstä palkkaa. Sillä miksi h*lvetissä työtön lähtisi risusavottaan vain siitä ilosta että saa tehdä työtä? Kaikki työ on arvokasta, sanoo Susanna Koski korskeasti. Se on kuule ämmä semmoinen homma, että luovu itse kansanedustajan paikasta ja palkasta, merkkivaatteista, kuukausittaisista kampaamokäynneistä ja siideri-illoista Zyskowiczin kanssa. Koita elää sillä rahamäärällä, jonka käytät kuukauden aikana pelkästään kosmetiikkaostoksiin. Ja muista, isiltä ei saa pyytää rahallista apua. Ja mene sinne risusavottaan kuule ihan ite, varo tekokynsiäsi, tai älä varo, ei sinulla ole enää niihin varaa. Kaikki työ on arvokasta? Ja kilin kellit. Kuka näitä Kosken kaltaisia ääliöitä äänestää kansaa edustamaan? Arvatenkin se ääliöiden osuus kansasta. Pitääkö kaikkien tosiaan saada äänestää? Usko demokratiaan horjuu...

Joo ei. Minä en jaksa enää potea häpeää ja syyllisyyttä työttömyydestä. En suostu enää täysin toivottomaan hakemusrumbaan. Haen vain sellaisia työpaikkoja, joihin kuvittelen olevan edes jonkinlainen mahdollisuus. Niitä ei ole paljon. No, jääpähän aikaa muuhun. Tänään aamulla ajattelinkin, että täytyyhän tästä työttömyydestä ottaa kaikki ilo irti. Saan laiskotella ihan vapaasti, koska kukaan ei huoli minua töihin. Keitin teetä, katsoin kaksi jaksoa zombie-sarjaa putkeen, rapsutin koiraa, otin nokoset, leivoin banaanikakkua, katsoin YouTubesta hassuja kissavideoita nauraen vedet silmissä, rapsutin koiraa... ja hups, siinä se päivä vilahtikin. Samoissa merkeissä saattaa vilahtaa huominenkin.

torstai 22. syyskuuta 2016

Teetä ja sympatiaa

No nyt meni aamun teekuppi nurin. Ylen aamu-tv:n ruotsinkielisissä uutisissa kerrottiin, etteivät yritykset halua palkata pitkäaikaistyöttömiä palkkatuella, koska se on liian byrokraattista. Jutussa haastateltiin jotain yritysjohtajaa, joka sanoi että varsinkin pienemmälle yritykselle palkkatuki tietää liian paljon paperityötä. Ei sellaiseen kuulemma ole aikaa. Vai niin. Elinkeinotoimintaa harjoittavalle palkkatuki voi olla 30-50% palkkakustannuksista, tukijakso 6-24 kk. Tämäkö ei muka korvaa tuota paperityötä moninkertaisesti?

Eli siis suomeksi sanottuna yritykset eivät vaan halua palkata pitkäaikaistyöttömiä. Ei vaikka usein täysin työkykyinen ja osaava työntekijä ojennetaan tarjottimella ja osa palkasta maksetaan yhteiskunnan pussista. Ei kelpaa, mutta sitten kuitenkin kehdataan naukua joka tuutissa, että työllistäminen on liian kallista!

Tästä herääkin kysymys, että kenellehän sitä keppiä pitäisi antaa työttömien sijaan? Pitäisikö yrityksiä suorastaan pakottaa palkkaamaan työttömiä, sillä muutenhan nypitään rusinat pullasta ja palkataan ainoastaan työpaikan vaihtajia, vastavalmistuneita ja tutun tuttuja. Vaan eipä viuhu keppi yrittäjien suuntaan, jälleen kerran saavat veronkevennyksiä ja kuuluvatkin budjetin voittajiin. Veronkevennyksillä tavoitellaan positiivisia työllisyysvaikutuksia, joten nyt olisi sitten arvon budjettivoittajien vuoro tehdä osuutensa. Työttömien armeija ei kuitenkaan pienene, elleivät työnantajat suostu palkkaamaan myös työttömiä. 

Hei sinä työttömiä karsastava työnantaja:





torstai 18. elokuuta 2016

Melkein keskiyön mietteitä

Raskaita ovat nämä viimeiset päivät töissä. Vielä alkuviikosta yritin kiristää tahtia toivoen, että jospa minullekin sitä jatkoa kuitenkin tarjottaisiin. Turha on toivo. Minut on sivuutettu täysin. Esimies ei enää käy tervehtimässä, tervehtii vain vieressä istuvat. Melko törkeää. Vierustoverit sentään jotain juttelevat minullekin ja se on edistystä, sillä kolme viikkoa sitten kun muutin siihen työpisteeseen, he eivät edes huomenta toivottaneet. Kahville minua ei sentään pyydetä mukaan. ''Lähteekö Sirpa kahville? Entä Teija?'' Sinne menevät kaikki kolme kahvittelemaan ja minä jään paikalleni istumaan. Turhahan minua on pyytää mukaan, minähän olen vain määräaikainen työntekijä, joka kohta on hämärä muisto vain. 

Enpä siis jää kaipaan tuota työpaikkaa. Palkkapäivää sen sijaan kaipaan jo valmiiksi. Eihän tuo mikään hurja palkka ollut, mutta olisi siitä pidemässä työsuhteessa jäänyt hieman syrjään laitettavaksi. Sillä kyllähän minä tiedän, kuinka pitää toimia: palkka tulee ja siitä maksellaan kaikki pakolliset päältä pois. Pienen osan saa humputtaa ja osa olisi hyvä laittaa säästöön pahan päivän varalle. Nyt ei jää juuri mitään säästöön. Menin sitten tuhlaamaan kaikki ylimääräiset. Ostin imurin, koska pelkällä harjalla ja rikkalapiolla on huono putsata lattioita. Koiranomistajan asunto ei ole koskaan sillä menetelmällä puhdas. Puolitoista vuotta ilman imuria kuitenkin selvisin. Ostin myös lampun kattoon. Talvella on melko pimeää, jos ainoita valolähteitä ovat liesituulettimen valo, pöytälamppu ja television kajastus. Pesukonetta en saanut ostettua, mutta onhan minulla nyt taas hyvin aikaa käydä naapuritalon pesutuvalla pyykkäämässä (samaa taloyhtiötä siis). Vaatekaapista löytyy nyt muutama ihan edustuskelpoinen pusero, mutta kaikki housut ja kengät ovat edelleenkin enemmän tai vähemmän nuhjuisia ja rikkinäisiä. Ai niin, rillit uusin! Sattui kohdalle erityisen hyvä tarjous, josta nappasin heti kiinni ja hain uudet silmälasit vanhojen tilalle. Hävetti jo kovasti vanhojen kulunut pinta, ja hieman sumea oli maailma niiden läpi katsottuna. Mutta kaikkeen vaan tottuu. Rikkinäisiin vaatteisiin, kuluneisiin silmälaseihin, hiuksiin, jotka ovat aina vaan ponihännällä, kun ei ole vara kampaajaan, riisiin soijakastikkeella. Sain hieman lomaa niistä, mutta sieltä ne tulevat taas. Köyhät päivät. Tuttu ahdistuksen elefantti jysähtää taas rinnan päälle istumaan.

Siksi olenkin päättänyt, että nyt saa riittää itku markkinoilla. On aika ottaa ohjat omiin käsiin. En voi loputtomasti laskea kaikkea sen varaan, että kyllä ratkaisu löytyy, jos vain kerjään ja kerjään päästä jonnekin töihin. Engelsmanni kysyisi tässä vaiheessa, että ''how's that working for you?''. No huonosti toimii, eihän tällainen jatkuva välitilassa kelluminen ole elämää. Nyt on siis aika tehdä jotain aivan täysin muuta. Koulussa olin parhaimmillani vieraissa kielissä, musiikissa, kuvaamataidossa ja ainekirjoituksessa. Kirjoittamisessa olin luokan paras ala-asteelta lukion loppuun. En koskaan kuitenkaan ajatellut, että voisin kokeilla kirjoittamista ihan tosimielellä. Lähdin lukion jälkeen pariksi välivuodeksi ulkomaille ja sen jälkeen luonnontieteitä lukemaan. Nyt voisin kokeilla sitä kirjoittamista, koskapa tuo luonnontiedemaailma ei minua huoli. Jos kirjoittaisin ihan tosissani ja en siis tarkoita tällaista tajunnanvirtaa ja aivopierun rupsutusta, jota tänne blogiin hätäisesti raapustan kirjoitusvirheineen kaikkineen. Pakkohan sitä on kokeilla, muuten jään aina miettimään, että entäs jos minusta olisi ollut kirjailijaksi, mutta en vaan tohtinut yrittää. Ei semmoisia halua mietiskellä valkohapsena kiikkustuolissa, jos nyt sinne asti pääsenkään.



torstai 11. elokuuta 2016

Torstai on haista paskaa täynnä

Tänään Onnesta Osaton oli taas juuri sitä. Osaton onnesta. 

Olen odotellut hieman jännittyneenä töissä, että esimies ilmoittaisi jatkuvatko työt ensi kuussa vai ei. Viikonloppuna vein koiran äidille hoitoon, jotta voisin tehdä hieman pidempää päivää ja näin päästä edes hieman lähemmäksi naurettavia suoritustavotteita. Olen pitänyt hieman lyhyempiä ruokataukoja ja kiristänyt tahtia. Mutta ''huonot'' tavat istuvat tiukassa. Vahinkoilmoitusta käsitellesäni (olen siis vakuutusyhtiössä töissä) päivittelen asiakkaan yhteys- ja tilitietoja, etsin asiakkaalle sopivan huoltoliikkeen valmiiksi, tarkistan esineen hinnan useammasta paikasta ja teen kaikenlaista sun muuta ilmeisesti täysin turhaa. Ymmärrän toki, että jos yhden ilmoituksen käsittelemiseen on allokoitu aikaa noin 10 minuuttia, ei noita juttuja pitäisi tehdä, mutta olen niin paska työntekijä, että väkisinkin niitä vaan teen. Tietty koulutuksessa kehotettiin kyllä nuokin jutut tekemään, mutta miksi minä niitä vaan itsepintaisesti teen, kun kaikki muut jättävät ne välistä? 

Tänään sitten kahvitauolla muut yhtäaikaa aloittaneet työntekijät kihisivät innostuneena. Esimies oli pyytänyt heitä yksitellen juttusilleen ja tarjonnut useammalle jatkoa työsuhteeseen. Ei toki mitään vakituisia työsuhteita, höpsistä nyt töppöseen, mutta jatkoa kummiskin. En tiedä olinko ainoa, jolle ei sitten tarjottukaan mitään. Muutamalle opiskelijalle ei ehkä myöskään ehdoteltu mitään, koska he ovat lähdössä toiselle paikkakunnalle opintoja jatkamaan. Hymyilin ja onnitelin muita, vaikka oikeasti halusin huutaa ja paiskoa tavaroita.

Loppupäivän olikin sitten työnteko aika nihkeää, kun koko ajan kyyneleet kirposivat silmäkulmiin. Tarvitsisin työpaikan varmasti kipeimmin kuin kukaan muu. Edes pari kuukautta lisää, että pääsisin ansiosidonnaiselle. Minulle töiden loppuminen tarkoittaa paluuta työmarkkinatuelle. En yksinkertaisesti selviä työmarkkinatuella. Vähästä rahasta pitäisi maksaa ruoan ja muun välttämättömän lisäksi opintolainan lyhennys ja pari muuta pienempää velkaa. Ylimääräisiä kuluja on vielä kuolinpesästä, jossa olen osakkaana. Ja muitakin ylimääräisiä kuluja tulee, niitä tulee aina. 

Mutta pitäkää haiseva työpaikanne. En minä sinne olisi loppuelämäkseni ollut jäämässäkään. Minä itse tiedän olevani hyvä työntekijä. En ole hidas, olen vaan tunnollinen. Onneksi olen ollut useammassa työpaikkassa töissä ennen tätä, ja onneksi jokaisessa niissä on työpanostani poikkeuksetta kehuttu. Tiedän siis varmasti, että häviö on teidän. Huomenna olen pyyhkinyt kyyneleeni ja kasvattanut vyötiäisen suojakilven, sydämelläni on kypärä ja koko naurettavalla vakuutustyöllä ei ole enää mitään merkitystä.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Hullunmyllyä koko työelämä

Työpaikalla käy myllerys. Uudet työntekijät, minä mukaan lukien, siirretään toisiin tehtäviin. Työpiste vaihtuu, työkaverit vaihtuvat. Viikon pikainen koulutus ja sitten vaan tosi toimiin. Täytyy sanoa, että työinto lässähti siihen. Uudet tehtävät kiinnostavat minua huomattavasti vähemmän kuin entiset, ja jotenkin ärsyttää tuollainen äkkinäinen työntekijöiden siirtely. Juuri kun oli alkanut tuntumaan, että minähän alan osata tämän homman! No en osaa enää, taas joutuu joka välissä kysymään vierustoverilta, että miten tässä tilanteessa toimitaan, voitko tarkistaa tämän ja tämän jutun. Toivottavasti vierustoverit ovat yhtä auliita neuvomaan kuin aiemmat naapurit. Hieman happamilta näyttivät, kun saivat tietää, että saavatkin työkaveriksi komean kesäpojan sijasta tällaisen keski-ikäisen kesätädin. Kouluttaja toitotti moneen otteeseen, että meidät jaettiin uusiin työpisteisiin pärstäkertoimen mukaan. Vitsinä varmaan, mutta ei oikein naurattanut.

Meistä puristetaan todellakin kaikki mehut irti, kunnes sitten paiskataan syrjään tarpeettomana. Mutta minkäs teet, digitaalisaatio tulee ja vie muiltakin kuin meiltä pätkätyöntekijöiltä työt alta. Fiksuimmat pidempiaikaiset työntekijät ovat jo vaihtaneet työpaikkaa tai hakevat kuumeisesti uutta työtä. Jännä firma, kovasti antavat sellaista kuvaa, että työntekijöistä todella välitetään. Palavereissa tarjoillaan hyviä voileipiä tai mansikkakakkua, puhutaan kauniita sanoja siitä kuinka nyt ovat työntekijät venyneet huippusuorituksiin. Todellisuudessa työntekijät ovat vain numeroita esimiesten Excel-taulukoissa, kulueriä, joista pitäisi päästä eroon. Tavoitteena ilmeisesti on, että lopulta jäjelle jäänyt kovapalkkainen johtoryhmä kahvittelee keskenänsä ja kiittelee itseänsä, samalla kun tietokoneet hoitavat työt. 

''Tulevaisuudessa työ on yhä enemmän ja enemmän asiantuntijatyötä'', sanoi joku asiantuntija uutisissa. No niin varmaan on, mutta miten käy niiden, jotka eivät asiantuntijatason työhön kykene? Ja työttömissäkin on jo nyt todella iso reservi asiantuntijatyöhön koulutettuja ihmisiä, niin eikös tämä selkokielellä meinaa sitä, että tulevaisuudessa työtä on vähemmän ja vähemmän? On tietenkin edelleenkin joukko ihmisiä, joille töitä riittää, jotka porskuttavat onnellisena elämässään eteenpäin, tekevät lapsia, maksavat asuntolainaa, käyvät lomamatkoilla, harrastavat kaikkea kivaa ja pitävät huolta terveydestään. Sitten on yhä kasvava joukko ihmisiä, jotka jäävät kokonaan työelämän ulkopuolelle - anteeksi - jotka jätetään työelämän ulkopuolelle, pääsevät ehkä pieneksi pätkäksi jotain puuhaamaan, saavat pientä palkkaa tai työmarkkinatukea, mutta jotka kuitenkin lopulta sysätään ulos. He eivät osta asuntoa, he miettivät kahdesti perheen perustamista, heillä ei ole varaa lomamatkoihin, kuntosalikortteihin tai kunnolliseen terveydenhuoltoon. 

On ikävää kuulua tuohon jälkimmäiseen joukkoon. On ikävää jokus miettiä tulevaa köyhää vanhuutta. Soppaa joutuu ryystämään hampaattomalla suulla, koska ei päässyt aikoinaan ajoissa hammaslääkäriin. Pieni eläke hupenee kissanruokaan. Kaikki ystävät ovat jo kauan aikaa sitten kaikonneet, jäljellä ovat enää kymmenen kissaa, jotka lopulta nakertavat pirtin lattialle lyyhistyneen mummelin. Jotain positiivista kuitenkin: unelmoin vielä omasta pirtistä ja eläväni vanhaksi asti.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kell' onni on ...

Itku pitkästä ilosta. Ehdin jo toukokuussa iloita asumistuesta, jota ei lakkautettukaan työsuhteen ajaksi. Laskeskelin, että kenties kesän lopulla voisin säästyneillä rahoilla lähteä pienelle ja edulliselle ulkomaanmatkalle. Rakastan matkustamista! Tai siis rakastaisin, mutta koska pitkään aikaan ei ole ollut kunnolla rahaa edes vuokraan, laskuihin ja ruokaan, niin turhapa reissuista on ollut haaveilla. Mutta jospa nyt pääsisi vaikka Puolaa kiertämään. Varsova, Krakova, Auswitch, museoita, linnoja, olutta, makkaraa ja hapankaalia. Mitä sitä muuta matkalta voisi toivoa?

Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Heti kun pääsin rahantuloa rallattelemasta, niin alkoi tapahtua. Koira sairastui vakavasti ja nyt kesän alussa sitä on pitänyt käyttää eläinlääkärissä kolme kertaa. - 520e. Jatkossa selvinnee pienemmillä kuluilla, mutta lääkkeisiin ja labrakokeisiin tulee kuitenkin menemään vuosittain useampi saturainen. Tietenkin pitää kiittää luojaa, että olen nyt töissä ja selvisin noista eläinlääkärikuluista. Työttömänä olisin ollut täysin liemessä. Mutta eihän tuo pieni takaisku riittänyt. Olen osakkaana kuolinpesässä, johon kuuluu omakotitalo. Mitään tuloja ei tästä osakkuudesta ole eikä tule, mutta jonkin verran kuluja on ollut lähes kuukausittain. No, eikös vaan talosta paljastunut vesivahinko, joka täytyi korjauttaa, koska taloa ollaan myymässä. Vakuutusyhtiö onneksi korvaa suurimman osan, mutta maksettavaa jää minullekin kuitenkin 450e. Sinnepä ne hurahtelivat ylimääräiset asumistuet. Sellasta se on. Elämä. 

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tulos tai ulos!

Jouduin esimiehen puhutteluun tänään. Olen kuulemma työssäni liian hidas. Ei sentään millään potkuilla uhkailtu, mutta tahtia pitää kiristää, se on nyt vaan niin.

No saamansa pitää. Ei kannata sitten odottaa yhtä hyvää työjälkeä.

Ei kai se mikään suuri salaisuus ole, että olen vakuutusyhtiössä töissä. Käsittelen ihmisten hakemuksia ja maksan tai olen maksamatta heille rahaa. Luen hakemukset huolellisesti, varmistelen ja luen vakuutusehtoja, koska minusta nyt vaan on tärkeää, että ihmiset saavat rahansa oikein. Jos huomaan virheen, jonka joku muu on aikaisemmin tehnyt, esimerkiksi veloittanut asiakkaalta 100e omavastuuta liikaa, korjaan sen. Tämmöiset korjaukset eivät kuitenkaan näy esimiehelle missään, hän on kiinnostunut ainoastaan siitä, kuinka monta maksusuoritusta olen itse tehnyt. Jos hylkään hakemuksen, 0 suoritusta. Jos korjaan työkaverin maksuvirheen, 0 suoritusta. Jos maksan kulut menemään, 1 suoritus. Jos erottelen hakemuksen maksut 3 erilliseksi maksuksi, 3 suoritusta. Tuossa jälkimmäisessä asiassa ei ole päätä eikä häntää, mutta olen nähnyt sitäkin tehtävän. Vain sen takia, että tulee paljon suorituksia. Päästään tulostavoitteisiin. Ja esimies taputtaa olalle.

No, jatkossa en korjaile enää muiden virheitä, se on saletti. Saatan itsekin ketkuilla itselleni enemmän suorituksia, näyttäähän tuo muidenkin kohdalla olevan ihan sallittua toimintaa. Hieman hankalaa tulee olemaan, koska olen aina ollut työasioissa tarkka ja täsmällinen, mutta nyt pitää vaan löysätä pipoa hieman. Virheitä ei kannata pelätä, esimies sanoi lohduttavasti. No ei pelätä ei, niitähän tulee auttamattomasti vaaditulla työtahdilla. 

On kyllä ensimmäinen kerta, kun saan negatiivista palautetta työstäni. Ihan perseestä koko homma. Mutta ei tässä auta lannistua, vaan tehdä sitä tulosta sitten, virheistä viis veisaamatta.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Vitun pitkäaikaistyöttömät

Siinä minä istuin, kahvitauolla, ihan hyvillä mielin. Nuoremmat työkaverit miettivät ääneen, että miten jostain täysin mitättömästä asiasta tulee uutiskohu. Jos vaikka jossain televisio-ohjelmassa näytetään liian aikaisin illasta väkivaltaa, seksiä  tms., miten se päätyy Iltaelehden otsikoihin. ''Sehän riittää, kun pari jotain vitun pitkäaikaistyötöntä kommentoi ja valittaa jonnekin keskustelupalstalle, niillä kun on aikaa valittaa eikä parempaakaan tekemistä.'' Sellainen oli vastaus parikymppisen suusta ja sille naurettiin joukolla. Tätä entistä ja kenties tulevaa pitkäaikaistyötöntä ei naurattanut pätkääkään. En ole pahansuopainen ihminen, mutta toivon kuitenkin koko porukalle oikein pitkää työttömyyspätkää. Oppivat jotain elämästä, perkele.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Onni suosii rohkeaa

Sain tänään Kelalta mukavaa postia liittyen yleiseen asumistukeen. Koska olen aloittanut työt, ilmoitin tietenkin kuuliaisesti, että nyt ovat tulot muuttuneet, enkä ole enää oikeutettu asumistukeen. Noh, Kela olikin toista mieltä ja ilmoitti maksavansa asumistukea myös koko työsuhteen ajan (4,5 kk). Jos olet tyytymätön tähän päätökseen, voit tehdä valituksen, ohjeistettiin päätöksen lopussa. No en veikkonen ole, en valita!

Eli jos saa lyhyen työpätkän, niin ei missään nimessä kannata ilmoittaa Kelalle, että haluaa asumistuen lakkautuksen. Sen sijaan kannattaa hakea asumistuen tarkistusta, jolloin Kela laskee omalla kaavallansa kuukausitulon, jonka mukaan saattaa vielä olla oikeutettu asumistukeen. Minun tapauksessani laskettiin kuukausitulot näin: kesä-elokuun palkkatulot + syys-toukokuun (2017) työmarkkinatuki :12. Tästä lukemasta miinustetaan vielä ansiotulovähennys ja voilà, saadaan kuukausitulo, josta sitten katsotaan, ovatko tulot nousseet yli 400e/kk. Jos eivät ole, niin asumistuki tarkistetaan vasta vuositarkastuksen yhteydessä ja saa asumistukea ihan normaalisti. 

Tai no, jos palkka on reilu, niin kyllä ne tulot sitten nousevat vaikka millä kaavalla laskettaisiin. Jos nyt oikein laskeskelin, niin 2600e/kk tuloilla rajat paukkuisivat ja asumistuet lähtisivät. Onneksi (?!) palkka on pienempi, niin saan pitää asumistukeni. Nurinkurista ajattelua? Olkoon vaikka niin, mutta pääasia, että rahaa tulee jostain suunnasta. 

Rahalle on nimittäin käyttöä. 4,5 kuukauden palkka kohentaa taloudellista tilannetta ihan mukavasti, muttei sillä velkainen köyhimys vielä jaloilleen pääse. Nuo asumistuet auttavat asiaa kummasti. Se vain jäi mietityttämään, että entäs jos työt jatkuvatkin elokuun jälkeen? Tarkistutanko heti asumistuen vai odottelenko vuositarkistuspäivään, joka on helmikuussa? Perivätkö siinä vaiheessa sitten jotain takaisin? Ehkä murehdin siitä vasta sitten, jos työt jatkuvat. Minun tuurilla eivät jatku. Vai onko se tuuri nyt kääntynyt, koska yhtäkkiä tulee palkkaa tilille ja siihen päälle vielä asumistukeakin? Kannattaako nyt lähteä heti kipsalle ja pistää lotto vetämään? Höpö, höpö, ei sentään. Kyllä sen voi ihan netissä pistää vetämään. Jos oikein villiinnyn, niin lähden vielä baariin miestä metsästämään. Senkin asian voi kyllä netissä laittaa vireille. Ei vanha jaksa missään baarissa riekkua. Mitähän sitä vielä keksisi? Nyt kannattaa takoa, kun rauta on kuumaa. Taidan tämän työpätkän lopun häämöttäessä vielä kerran tempaista ja lähettää ziljoona työhakemusta oman kutsumusalani työpaikkoihin. Työllisenähän niihin voi ehkä olla jotain mahkujakin? Heti kun ilmoittautuu TE-toimiston kirjoille työttömäksi työnhakijaksi, niin alkaa työnantajien nenään haista mädäntyneelle ja kelvottomalle. Voiko minusta vielä tulla luonnontieteilijä? Pyöräilin aamulla työpaikalle ja vielä tunnistin matkan varrella laulavat linnut: mustarastas, punakylkirastas, punarinta, peippo, hippiäinen, pajulintu. Aidan tolpalla istui kivitasku. No ok, pyörihän siellä muutama variskin. En muista, sanoivatko mitään.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Erottuva työhakemus

Hei työtön, saitko taas TE-palveluilta kutsun työnhakuvalmiuksia parantavaan koulutukseen? Näin kirjoitat hyvän CV:n, kuinka tehdään erottuva työhakemus. CV-netti iskukuntoon! Henkilöbrändäys sosiaalisessa mediassa. Ja niin edelleen.

Se on kuulkaas ihan turhaa hommaa ja ajantuhlausta. Ainoat henkilöt, jotka noista koulutuksista hyötyvät, ovat koulutuksia vetävät konsultit, joiden taskuihin TE-palveluiden vähäiset työllisyysrahat valuvat. 

Tätipä näyttää, kuinka esimerkiksi sähköinen työnhakulomake tulee täyttää niin että erotut työttömänäkin joukosta: 


Oikeat vaihtoehdot ovat siis joko 'olen opiskelija' tai 'olen työssä'.

Etkö oikeasti ole opiskelija? Höpsistä töppöseen, kaikkihan me olemme ikuisia opiskelijoita! Kyllä ihmisen pitää kehittyä ja pysyä ajan hermolla. Voit oikeasti ryhtyä opiskelemaan jotain vaikka avoimessa yliopistossa tai kuvitella opiskelevasi jotain ja siirtää nämä kuvitelmat työhakemukseesi. Työnantajalla tuskin on mahdollisuutta tai kiinnostusta tarkistaa opintojesi todenperäisyyttä. En siis yllytä valehtelemaan CV:seen uusia tutkintoja, ei kannata väittää osaavansa jotain mitä ei oikeasti osaa. Se että opiskelet vaikka kasvatustieteitä Helsingin avoimessa yliopistossa, kuulostaa kuitenkin paljon paremmalta kuin se että olet työtön työnhakija. Olet aktiivinen opiskelija, et passiivinen sohvalla makaaja.

Itse olen TE-toimiston kirjoissa työtön työnhakija, ja opiskelen sivutoimisesti sosiaalityötä avoimessa yliopistossa. Rehellisesti minun pitäisi kai rastittaa tuohon lomakkeelle, etten ole ansiotyössä. Rastitan kuitenkin pokkana olen opiskelija -vaihtoehdon. Vaikka vanhempani ovat lähettäneet minut maailmalle saatesanoin rehellisyys maan perii, valheella on lyhyet jäljet. Kaunis ajatus, mutta vanhempien opit eivät auta siihen vaivaan, ettei hakemuksiani oteta tosissaan niin kauan kuin niissä lukee, että olen ollut pari vuotta työttömänä. Työttömyys on pakko valehdella tai kaunistella hakemuksista piiloon tai saan olla työtön lopun ikääni. 

Sain viime viikolla kutsun työhaastatteluun yli vuoden tauon jälkeen. En saa koskaan tietää, olisiko haastattelukutsua tippunut, jos olisin hakulomakkeseen rastinut työtön - vaihtoehdon. Epäilen suuresti. Jos nyt suoraan sanotaan, niin se on aivan se ja sama. Aloitan viikon päästä maanantaina työt, joten en nyt ehdi sellaisia murehtimaan ja märehtimään. Neljä kuukautta palkallista työtä. Kyllä sen eteen kannattaa pitkäaikaistyöttömän melkein mummo myydä.

 



perjantai 8. huhtikuuta 2016

Valepukki

Kävinpä sitten pitkästä aikaa grillaamassa. Eli työhaastattelussa, minua grillattiin, ei makkaroita. Oikein kahteen kertaan haastateltiin. Pääsin ilmeisesti ensimmäisen kierroksen jälkeen jatkoon, ja nyt sitten odottelen toisen haastattelun tulosta. En pidättele hengitystäni, olen valmistautunut pettymään jälleen kerran. Ensimmäinen haastattelija oli jotenkin inhimillisempi, ja tulimme hyvin juttuun, mutta toinen haastattelija oli töykeä nuori menestyjä, jolle tällainen keski-ikäinen silppu-cv:n omaava nainen ei varmaan ollut se paras vaihtoehto. Odotellaan kuitenkin vastausta vielä. Kyse olisi vain neljän kuukauden työpätkästä, mutta pitkäaikaistyöttömälle se vastaisi lottovoittoa.

Suurin este työttömän työllistymiselle on se, että hän on työtön. Pitkäaikaistyötön on jo täysin kelvoton tapaus. Pitkittynyt työttömyys tekee työnantajien mielestä työttömästä kuin työttömästä automaattisesti työkyvyttömän ja syrjäytyneen, vaikka näin ei oikeasti olisikaan. Eilen eduskunnan kyselytunnilla vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Alanko-Kahiluoto oli myös huolissaan pitkäaikaistyöttömyydestä. Jos putoaa ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle, on kuulemma erittäin vaikeaa enää ponnistaa takaisin työelämään. Kerroppa jotain uutta! Mutta mistä se ponnistamisen vaikeus johtuu? Minä väitän, että monen työttömän kohdalla syy ei ole työhaluttomuus tai työkyvyttömyys, vaan työnantajien haluttomuus palkata työttömiä. Sillä muutenhan tuota samaa logiikkaa käyttäen äitiyslomalta palaavat olisivat automaattisesti työkyvyttömiä, vuorotteluvapaa syrjäyttäisi työelämästä, pitkän sairausloman aikana työtaidot katoaisivat taivaan tuuliin. On todella turhauttavaa kuunnella näitä syrjäytymispuheita, kun itse tasan tarkkaan tietää, ettei työkyky ole miksikään muuttunut. 

Mutta hetkinen, pääsinhän minäkin työhaastatteluun? Että kyllä se lopulta onnistaa, kun reippaasti jaksaa vaan hakea ja hakea töitä? Väärin. Pääsin haastatteluun, koska tekaisin CV:seen uuden rivin, ja kerroin hakemuksessa olevani opiskelija, en työtön. Väitin olleeni viime vuonna seitsemän kuukautta palkkatöissä, vaikken ollutkaan. Sepitin sellaisen työnantajan, jolle ei soitettaisi ja udeltaisi suosituksia. Haastattelija ei korvaansa lotkauttanut, kun kerroin ettei tästä yhdestä työpaikasta ole työtodistusta, koska muita työtodistuksia oli kuitenkin iso pino esittää. Keksityt työtehtävät eivät liittyneet mitenkään tähän nyt hakemaani tehtävään, ja olen aiemminkin tehnyt noita töitä, joten en valehdellut itselleni uusia taitoja. Opiskelen tällä hetkellä sivutoimisesti, joten väittäessäni olevani opiskelija, en oikeastaan valehdellut. Olen melko vakuuttunut, että jos olisin valinnut sähköisen hakulomakkeen vaihtoehdoista opiskelijan sijaan työttömän, ei kutsua haastatteluun olisi tullut. En pode yhtään huonoa omaatuntoa valehtelusta ja totuuden kaunistelusta. Minullekin on valehdeltu ja uskoteltu, että kouluttautuminen kyllä kannattaa. Kukaan vaan ei kertonut, että jos työttömyytesi pitkittyy, niin voit pyyhkiä tuolla koulutuksellasi takapuolta. Olet ottanut opintolainaa eli muka investoinut tulevaisuuteen täysin turhaan. Siinäpähän makselet sijoitustasi työttömyyskorvauksesta takaisin, ketään ei kiinnosta, senkin luuseri. Lällätilää. Mitäs läksit väärälle alalle. Minä en suostu enää makaamaan maassa kuin joku saatanan kynnysmatto ja ottamaan mukisematta vastaan tuota paskaryöpytystä, jota työtön saa niskaansa joka tuutista. Kyllä minäkin osaa pelejä pelata, ja minulla ei ole mitään menettävää, joten voin iskeä melkoiset panokset pöytään. 


Osataan sitä paremmissakin piireissä.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Mennyt nainen

Sä tunsit mut aiemmin Mirkkuna
Sitä tyttöä ei enää olekaan
Sä revit lehden sun muistokirjasta
Oon sun mielestä poissa kokonaan

On kai ihan normaalia, että elämän myötä ihminen muuttuu. Omalla kohdallani muutos on melko selkeä ja työttömyyden myötä ehkä vielä rajumpi. En tarkoita ulkoisia muutoksia, en sohvamöllötyksen ansiosta kertyneitä lisäkiloja, en köyhän nuhraantuneita vaatteita, tarkoitan muutoksia ajatuksissa. 

Haluan ihan eri asioita kuin kymmenen vuotta sitten. Kelataanpa aikaa taaksepäin. Kymmenen vuotta sitten opiskelin ja kävin töissä opintojen ohessa. Halusin toki valmistua ja saada töitä, mutta päällimmäinen toive taisi olla kuitenkin parisuhde. Kaikkihan nyt miehen halusivat, sellainen piti kuumeisesti löytää. Minulla oli profiili nettideittailusivustolla ja kävin melko ahkerasti treffeillä. En kuitenkaan ollut enää parikymppinen ja valikoima oli huomattavasti suppeampi kuin aiemmin. Ei niistä eronneista ja karanneista vempulamiehistä oikein otetta saanut. Olin turhautunut ja valvoin öitä miettien, että milloin minäkin saan taas kokea parisuhteen auvon. Se oli silloin se. Nyt en haluaisi miestä vaivoikseni. Ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta ei nyt. Ainoastaan siinä tapauksessa harkitsisin, jos joku ojentaisi sen miehen tarjottimella tuohon eteen, ja se mies olisi juuri sellainen niin kuin pitää eli älykäs, sivistynyt, empaattinen, ystävällinen, huumorintajuinen, eläinrakas ja ruoanlaittotaitoinen (minen ole mikään köökipiika). Eipä ole kotioven takana jonoa, joten antaa olla, ei maksa vaivaa.

Lähetin viime viikolla neljä työhakemusta. Käytin hakemusten muotoiluun aikaa ja vaivaa, vaikka tiesin ettei minulla ole juuri mahdollisuutta päästä edes haastatteluun. Työtön paska on työtön paska, vaikka miten hienon hakemuksen se niillä pikku kakkasormilla vääntäisi. No niin. Viime viikolla heräsin kuitenkin siihen ajatukseen, etten oikeasti halunnutkaan niitä töitä joita hain. Ympäristötarkastaja. Vielä vuosi sitten olisi tuntunut huikealta päästä niihin hommiin. Nyt ajatus tuntuikin vastenmielisestä. Pelkkää päätteen ääressä istumista ja lausuntojen laatimista. Tylsää. Joku määräaikainen pätkä ja koko ajan huoli töiden jatkumisesta. Mitä todennäköisemmin edessä olisi taas uusi työttömyysjakso. Voi olla oikeastaan hyvä asia, oikea onni onnettomuudessa, etten ole saanut mitään naurettavan lyhyttä työpätkää ympäristöalalta, sillä olen sen takia ymmärtänyt aloittaa alanvaihtoprosessin.

Minustako sosiaalitantta? Eipä olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, mutta niin vain olen päättänyt pyrkiä sosiaalialalle. Täytyy kuitenkin todeta, ettei mikään maailman opiskelu takaa työllistymistäni. Saatan raataa itselleni uuden maisteritutkinnon vain todetakseni, että hupsista heikkaa nekin työpaikat katosivat kuin pieru saharaan. Siinä tapauksessa nostan kädet lopullisesti ilmaan ja elän lopun elämäni ilman tunnontuskia valtion piikkiin.

Teini-iästä asti olen halunnut olla laihempi. Haluan sitä edelleenkin, joten siinä asiassa ei ole muutosta tapahtunut. Eroa on vaan siinä, että aiemmin olin normaalipainoinen, joka halusi olla hoikempi, ja nyt olen ylipainoinen, joka haluaa olla normaalipainoinen. Ennen halusin mallivartalon, koska se olisi tiennyt parempaa vientiä miesmarkkinoilla, mutta nyt haluan vain painaa vähemmän, jotta nivelet lopettaisivat tuon hoosiannan huutamisen. 

Aiemmin olen hamunnut tarpeetonta tavaraa, kuten kunnon kuluttajan kuuluukin. Nyt riittää välttämättömimmät asiat. En tarvitse sitä krääsää, jota mainokset ja naistenlehdet luulottelevat tarpeelliseksi. En tarvitse autoa, en maalaisromanttista sisustusta, silmänympärysvoide on huuhaata, trendikäs kaulakoru vain pala metallia, en tarvitse älykännykkää ja siihen ladattuja terveys- ja liikuntasovelluksia. Joku nainen kertoi telkkarissa, että oli laskenut aamulla heräämisen jälkeen käyttäneensä puolen tunnin aikana yli kymmentä tuotetta. Ennen meikkaamista siis. Mitähän ne tuotteet ovat mahtaneet olla? Shampoota, hoitoainetta, naamaseerumia, kosteusvoidetta, deodoranttia... tuossa on vasta viisi. Itse olen tänään käyttänyt ainoastaan yhtä tuotetta, hammastahnaa. En ole käynyt suihkussa, enkä aio käydäkään, sillä en ole menossa minnekään. Samasta syystä en aio meikata tai laittaa hiuksiani. Jos kainalo hieman tuoksahtaa, niin sittenhän tuoksahtaa, ei siihen kuole. 

Onha tämä jännittävää. Miltähän sitä näyttää ja mitähän sitä ajattelee kymmenen vuoden päästä? Ehkä asutaan koiran kanssa keskellä metsää kenkälaatikoista kyhätyssä majassa. Peseydytään läheisessä lammessa ja pyydystetään oravia illalliseksi. Iltalehti käy haastattelemassa hullua metsän akkaa ja sen koiraa. Näytän kameralle keskisormea, mutta hymyilen hampaattomalla suulla. Toivottavasti olen onnellinen. 


tiistai 15. maaliskuuta 2016

Menkää työttömät töihin!

Kopioin tähän kaikkien työttömien iloksi paikallislehti Forum24 mielipidepalstalla 15.3. julkaistun mielipiteen:

Menkää työttömät töihin!


Mikä se on tämä ainainen työttömien valitus, kuinka kurjasti heillä on asiat? Valitetaan, että rahat ei riitä ja töitä ei ole.
Onko työttömillä unohtunut, että työmarkkinatukea korotettiin vuonna 2011 sadalla eurolla ja toimeentulotukeenkin tuli korotus?
Kuinka paljon työttömät vaativat rahaa vain siitä, etteivät tee mitään? Eiköhän se 500 euroa ole ihan tarpeeksi.
Onhan työttömillä suurimmalla osalla kuitenkin asunto, televisio, netti ja kaikki mukavuudet. Maailmassa on paljon ihmisiä, joilla ei ole asiat niin hyvin kuin työttömällä on Suomessa.
Tuntuukin uskomattomalta, että vieläkin valitetaan.
Voi olla, että töitä ei aina ole, mutta Suomessakin on todella hyvä aikuiskoulutussysteemi ja oppisopimuskin on helppo ja hyvä tapa päästä töihin.
Lisäksi nykyään voi myös opiskella työttömyysturvalla, mikähän siinäkin sitten on vikana?
Monesti taitaa vain olla omasta laiskuudesta kiinni.
Nyt vain työttömät ottakaa itsestä niskasta kiinni ja työntekoon!


Sivustaseuraaja 


Taidan oikein innostua ja kirjoittaa tälle sivustaseuraajalle vastineen. Hänellähän mitä ilmeisimmin täytyy olla minullekin joku työpaikka tiedossa, koskapa hän olettaa, että voin työttömänä vain  OTTAA ITSEÄNI NISKASTA KIINNI JA MENNÄ TÖIHIN. Ja pitääpä muistaa lopettaa tämä työttömyydestä valittaminen, koska maailmassa monilla muilla menee paljon kurjemmin. Olen häpeissäni ja täysin vakuuttunut, että tämän positiivisen ja kannustavan mielipiteen kirjoittaja ei itse koskaan valita mistään. 

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kemistit huomio

Minulla on pieni vinkki, jos olet hakemassa Laadunvalvontakemistin paikkaa Oulun Fermionilta. Ilmoitus on molin sivuilla, hakuaikaa 20.3. saakka. Tai vinkki yleensäkin, jos olet tuohon firmaan hakemassa:

Laita hakemukseen reilu palkkatoive. Olin taannoin ammattiliiton koulutustilaisuudessa, jossa firman rekrytoija kertoi hylkäävänsä automaattisesti kaikki hakemukset, joissa palkkatoive on alle 3500e, hän ei kuulemma edes lue niitä. Olet ehkä ollut yliopistolla töissä ja saanut huomattavasti pienempää palkkaa, mutta nyt ei kannata olla vaatimaton, tuo 3500e on rekrytoijan mukaan aloituspalkka ja sen pitäisi ilmeisesti olla yleistä tietoa. 

Rekrytoija oli muutenkin ''hauska'' tyyppi. Hänet oli kutsuttu ammattiliiton työnhakukoulutukseen kertomaan omasta polustaan työelämään. Polku kulki suunnilleen näin: ''Menin yliopistolle opiskelemaan, pääsin opiskelujen aikana harjoittelemaan Fermionille ja opiskelujen jälkeen kävelin samaan firmaan töihin. Ja tässä samassa firmassa olen edelleenkin, heh heh.'' Tästä tarinasta oli hieman hankala hakea innoitusta omaan työnhakuun.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Kolme ja puoli tuntia

Kolme ja puoli tuntia. Kolme ja puoli tuntia meni aikaa sen saamarin työhakemuksen väsäämiseen. Vaikka tiedän jo valmiiksi, etten paikkaa saa. Ehkä olen sittenkin niin tyhmä, etten työpaikkaa ansaitsekaan. Olin vielä niin epätoivoinen, että kehuin hakemuksessa leipovani kahvihuoneeseen voileipäkakkua! Eihän kukaan voi vastustaa voileipäkakkua, eihän? Kutsuisin itseni työhaastatteluun edes tiedustellakseni, että millaista voileipäkakkua? Oikea vastaus olisi tietenkin, että kalakakkua, koska sehän on ilman muuta parasta voileipäkakkua. Päällä lohiruusukkeita ja ehkä hieman katkarapujakin. Kurkusta veistetty joutsen keskelle ja perunasalaattia niiden leipäläpysköjen väliin.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Elefantti huoneessa

Olemme sisareni kanssa tädin luona kahvittelemassa. Siinä hörppimisen ja pullaviipaleiden mussutuksen lomassa täti kysyy sisareltani, että vieläkö tämä on samassa työpaikassa, onko kiirettä, milloin lomia pidetään? Ja sitten ollaan hetki hiljaa, hörpitään kahvia ja mussutetaan lisää pullaa. Tässä kohtaa olisi kai tasapuolista kysyä minunkin kuulumisia. Kukaan ei kuitenkaan kysy minulta, että mitenkäs sinun työnhakusi? Kukaan ei kysy opinnoista mitään. Työttömän mahdollisista lomista ei myöskään olla kiinnostuttu. Tuntuu kuin pikku hiljaa muuttuisin näkymättömäksi koko ihminen.

Noin kolme kuukautta sitten kerroin äidilleni, sisarelleni ja muutamalle ystävälleni aloittavani sosiaalityön opinnot. Kannustusta oli turha odottaa. Äiti suorastaan kiukustui: ''ei sitä voi vain jatkuvasti opiskella, töitä pitää hakea''. Sisko ei sanonut juuri mitään, mutta arvaan, ettei hänkään pitänyt ajatusta hyvänä. Hän on jostain syystä saanut päähänsä, että haen vain oman alani vähäisiä työpaikkoja ja monesti hän ohjeistaakin minua hakemaan myös lyhyitä pätkiä, osa-aikatyötä ja ''jotain myyntitöitä''. Melko turhauttavaa, kun olen saattanut hetki sitten kertoa hakeneeni täysin tuloksetta huonekalumyyjän tai varastotyöntekijän osa-aikaisia tehtäviä. Tällä seudulla noihin tehtäviin on kuitenkin sadoittain hakijoita, enkä minä maisterintutkintoineni erotu edukseni joukosta. Ystävät olivat hieman myönteisempiä, mutta yksi ihmetteli suoraan, että miksi opiskelisin jotain niin kamalaa kuin sosiaalityö? Olisi varmaan pitänyt kysyä takaisin, että miksi itse opiskelit jotain niin tylsää kuin liiketalous?

Yksikään ei ole ilmoitukseni jälkeen kysynyt mitään opintojen sujumisesta. Ajattelinkin ihan mielenkiinnosta olla puhumatta niistä mitään ja testata kuinka kauan saan opiskella, ennen kuin joku kysyy niistä jotain. Veikkaan, että ehdin valmistua sitä ennen. Olen jotenkin kauhean pettynyt lähimmäisiini. Ymmärrän toki, että heillä kaikilla on oma elämänsä, omat ilonsa ja murheensa, mutta olisin silti odottanut enemmän myötäelämistä. 


tiistai 1. maaliskuuta 2016

Joku tekee minun työni, nauttii minun palkkani

Huomasin, että minulle kuuluva työpaikka on haussa. Miten niin minulle kuuluva? No koska voin väittää, että ilman minua tuota työpaikkaa ei olisi olemassakaan. Olen nimittäin tehnyt erään luonnonsuojeluun liittyvän projektin parissa pyyteetöntä vapaaehtoistyötä useamman vuoden ajan ja nyt tämä projekti tuottaa hedelmää ja on synnyttämässä useampia työpaikkoja. Työpaikkoja joillekin muille.

Ärsyttää ja suututtaa jo valmiiksi. Toki haen tätä kyseistä työpaikkaa, mutta en tule sitä saamaan. Onpas positiivinen asenne, voisi joku tuhahtaa. Siperia opettaa, kuittaisin minä takaisin. Minä olen pitkäaikaistyötön ja siten työnantajille persona non grata. Pitkäaikaistyöttömyys haisee pahalle. Saan tasoitusta muihin hakijoihin nähden ainoastaan siinä tapauksessa, että muut hakijat menevät haastatteluun paskat housuissa ja haisevat näin kenties minuakin pahemmalta. Työpaikkailmoituksista voi myös rivien välistä lukea vaikka ja mitä. Tässä tapauksessa: ''Hakijalta edellytetään vähintään opistotasoista tutkintoa.'' Eli toisin sanoen opistotasoinen tutkinto riittää, vaikka yleensä tämän tason tehtäviin vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa. Eli toisin sanoen joku kunnassa vuodesta pottu työskennellyt, kauppaopiston käynyt Terttu-Marjatta siirtyy nyt tähän tehtävään. Tai kunnanjohtajan sisarenpoikaa onnistaa. 

Tässä työttömyyden varrella on tullut useampi minulle erityisen sopiva työpaikka vastaan ja olen niitä hakiessani yleensä intoillut, että pääsen varmasti ainakin haastatteluun. En ole kuitenkaan päässyt, ja ne harvat haastattelukutsut joita olen saanut, ovat olleet paikkoihin, joihin olen hakemuksen lähettänyt tyyliin ''haetaan nyt tätäkin, vaikkei tämä ihan sitä omaa osaamista vastaakaan''. Enää en jaksa intoilla. En, vaikka olen itse suurin piirtein tämän työpaikan tehnyt. 

On haastavaa kirjoittaa asiallista työhakemusta, kun oikeasti haluaa kirjoittaa: ''Otatte saatana minut töihin. Vai kehtaatteko muka olla ottamatta? Kaiken sen työn jälkeen mitä minä olen teille tehnyt? Haistakaa paska jo valmiiksi''. Yritän kumminkin, vielä kerran yritän.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Unohdetut

TE-toimisto ottaa sinuun yhteyttä 22.2.2016, luki vielä eilen TE-palveluiden henkilökotaisessa sähköisessä asioinnissa. Odottelin koko päivän puhelua, jota ei sitten koskaan tullutkaan. 

TE-toimisto ottaa sinuun yhteyttä 21.8.2016, lukee sähköisessä asioinnissa tänään. Yhteydenottoa oltiin siirretty taas puoli vuotta eteenpäin. Olen näemmä TE-palveluille täysin ilmaa, minuun ei kannata tuhrata edes viiden minuutin puhelua. Onkohan tämä hyvä vai huono asia? En osaa oikein päättää. 

Tai päätetään, että se on hyvä asia. Saanpahan rauhassa tehdä mitä huvittaa. Tänään ajattelin juoda teetä, syödä kasan paahtoleipiä ja katsella samalla ikkunasta, kun muut tekevät töitä. Asuintaloani vastapäätä nousee uusi kerrostalo ja koko piha on täynnä ukkoja, nostureita, betonia, putkia sun muuta. Oikein touhukasta toimintaa. Hyvä pojat, ahkeroikaahan minunkin puolestani, minä juon nyt teetä. 


perjantai 19. helmikuuta 2016

Olen tiskirätti, tiedän sen, mutta ylpeä sellainen

Välillä pitää kai kirjoittaa jotain positiivistakin. Minulla on tietysti täysi oikeus marmattaa, jos siltä tuntuu, mutta asioita voi tarkastella monelta eri kantilta.

Byhyy: Hain koulutustani vastaava työtä entiseltä työnantajaltani. Kyseessä oli vuorotteluvapaasijaisuus, joten hakijan piti olla työtön. Jei, minähän olen työtön! Tehtävässä vaadittiin erikoisosaamista, jota minulla on, ja siten rohkeninkin toivoa mahdollisuutta. En päässyt edes haastatteluun ja tehtävä meni jollekin nuoremmalle ja vähemmän työttömälle.

Kiitos: Nyt vihdoin ja viimein tajuan, etten voi saada koulutustani vastaavaa työtä. CV:n ammottava aukko on totaalisesti nollannut koulutukseni, työkokemukseni ja suhteeni. Voin huoletta päästää irti viimeisistäkin turhista toivon rippeistä ja keskittyä rauhassa johonkin ihan muuhun. Haen toki edelleen töitä, kuten kunnon työttömän kuuluukin, mutten käytä enää hakemusten kirjoittamiseen turhaa aikaa ja energiaa. Joku vanha hakemus vaan pohjaksi, muutama pikku muutos, suitsait ja hakemus menemään. Välillä saatan tehdä työhakemuksesta kirjoitusharjoituksen ja yllätän rekrytoijan iloisesti täysin päättömällä hakemuksella. Mitä väliä, koska ei minulla kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia, koska n. 90% paikoista on jo valmiiksi jaettu.

Epäreilua: Miksi minun täytyy taas ryhtyä opiskelijaksi? Minulla on ennestään jo kaksi korkeakoulututkintoa ja yksi erikoisammattitutkinto, eivätkö ne tosiaan riitä? Onko taas luettava tenttiin, tehtävä ryhmätöitä ja kirjoitettava esseitä? Onko ihan pakko jos ei taho?

Upeaa: Saan taas opiskella. Opiskelu ja uuden oppiminen ehkäisevät muistisairauksia ja ei minua ainakaan mikään Alzheimer kiinnosta. Olen suomalainen, luojalle kiitos! Jos asuisin vaikkapa Romaniassa, ei minulla työttömänä olisi mitään mahdollisuutta opiskella ja saada samalla valtiolta rahaa elämiseen. Kadulle joutuisin kerjäämään. Nyt raha vuokranmaksuun ja kaupassa käyntiin tumpsahtaa tilille aika vähäisellä vaivalla. Raha ei tietenkään riitä lomamatkoihin, uusiin vaatteisiin tai ulkona syömiseen, mutta kaikki tuollainen alkaa menettää merkityksensä, mitä kauemmin penniä venyttää. Minulla on nyt kunnolla aikaa opiskella. Aiemmin olen opintojen ohella ollut aina töissä, mm. paperitehtaalla, varastolla, kaupassa, trukkikuskina... voin kertoa, ettei luennolla istuminen ole mitään herkkua varastolla huhkitun yövuoron jälkeen. Nyt saan rauhassa lueskella ja kirjoitella, ei ole mitään lapsiakaan jaloissa pyörimässä ja häiritsemässä. Ei myöskään mielipahaa aiheuttavaa miestä, joka paheksuisi työtöntä ja tukka pystyssä kulkevaa puolisoa. Koira vain välillä paiskaa kumikanan tuohon kannettavan näppiksen päälle, yrittäen ilmeisesti viestittää, että se on akka kuule leikin paikka. Ja sitten leikitään, keitetään rauhassa kahvia ja taas opiskellaan ihan omaan tahtiin. Aika kivaa.

Kamalaa: Olen työtön, yhteiskunnan sylkykuppi. En kanna korttani kekoon, elän kunniallisten veronmaksajien selkänahasta. Ja tämän kaiken lisäksi olen vielä köyhä! Osa tuttavista on selkeästi jo haistanut tämän epäonnistumisen lemun ja jättänyt yhteydenpidon sikseen. Muutama jakelee neuvoja kuin pikkulapselle: hae reippaasti töitä, ota vastaan mitä töitä vaan. Pitäisikö tässä pyytää anteeksi, lukkiutua täysin neljän seinän sisälle, mennä keräämään tienvarsilta koiranpaskaa, vai miten?

Imekää parsaa: Olen hakenut töitä niin kauan, että voin kokemuksen möreällä rintaäänellä todeta, ettei työpaikkoja riitä kaikille. Miten olemattomia töitä voi muka ottaa vastaan? Minä haen töitä ja opiskelen, sen täytyy nyt riittää. Käykää te arvon työlliset töissä. Korvaukseksi ajastanne saatte rahaa, vaihdannan välinettä. Rahalla voitte sitten ostaa hyödykkeitä, hyödyllisiä tai täysin hyödyttömiä. Voit ostaa viinaa ja juoda pienet stressaantuneet päänne ihan tantturaan. Voitte hakea elämyksiä Thaimaan aurinkorannoilta, voitte täyttää huulenne ja tissinne, voitte lykkiä pientä valkoista palloa 18 reikään ja kuvitella olevanne luonnon keskellä. Ihan vapaasti vaan. Minä olen kuitenkin, kiitos pitkittyneen työttömyyteeni, tullut siihen lopputulokseen, että olen paljon onnellisempi, jos en koko ajan hae keinotekoisia elämyksiä ja hamua jotain täysin turhaa. Lähdenkin tästä ulos lintuja katselemaan. Viherpeipoilla on jo kova konsertti päällä. Adios stupidos.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kuka saa ja kenelle annetaan

Tein sen taas. Annoin toiveen työpaikasta vallata mieleni. Hain unelmieni työpaikkaa ja ajattelin, että jospa sittenkin... aurinko risukasaan ja sitä rataa. Kyseessä oli vuorotteluvapaasijaisuus, joten tyhmänä ajattelin, että nyt minullakin on työttömänä paremmat mahdollisuudet. Minulla oli tehtävään vaadittu koulutus (siis ihan tismalleen), soveltuvaa työkokemusta, paikallistuntemusta... olin ollut samalla työnantajalla ennenkin töissä, osaisin jo käyttää organisaation tietokoneohjelmia, olisin muutenkin hyvä tyyppi ja jaadijaadijaa. Kenties rekrytoijat, luonnontieteilijöitä hekin, eivät niin välittäisi CV:n pitkästä työttömyysaukosta, koska tietäisivät alan katastrofaalisen työllisyystilanteen. Paljon osaavia, hyviä tyyppejä on nyt työttömänä.

Kiitos mielenkiinnostanne. Mutta ei kiitos. Saapuu taas sähköposti alle viikon kuluttua viimeisestä hakupäivästä. Eli kunnon rekrytointiprosessia ei olla taaskaan järjestetty. On valittu vaan se ennalta valittu henkilö. Soitettu ehkä muutamalle tyypille puhelimella ja puhelimitse haastateltu. Täytetty jotain Excel-taulukkoa, onko sinulla kokemusta tästä tietokoneohjelmasta (jota oppii kyllä ihan helposti itsekseen räpeltämällä käyttämään), jaa eikö (no sittenhän sinut voidaan sen vuoksi hylätä). Ja sitten on kutsuttu jo ennalta valittu henkilö rupattelemaan ja kahvia juomaan ja sopimaan milloin työt aloitetaan. Näinhän se vaan on ja tulee ilmeisesti aina olemaan, kyllähän minä sen tiedän, mutta sallin silti itseni haaveilla jostain täysin mahdottomasta. 

Latoin Googlen taas laulamaan ja selvittelin, että millainen Hannu Hanhi oli tällä kertaa päässyt töihin (sähköpostissa kerrottiin nimi). Vuorotteluvapaasijaiseksi ei voi valita ketä tahansa, sillä valitun tulee täyttää vuorotteluvapaalain mukaiset ehdot. Lain tarkoitus on edistää vakituisessa työssä olevan työntekijän jaksamista JA antaa työttömälle työntekijälle mahdollisuus kerryttää työkokemusta. Sijaisen tulee siis olla TE-toimistossa työttömänä oleva henkilö, joka on joko:
  • ollut työttömänä työnhakijana vähintään 90 kalenteripäivää sijaisuutta edeltäneiden 14 kuukauden aikana (Osaton kuuluu tähän ryhmään) tai
  •  alle 30-vuotias äskettäin ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittanut tai
  • vuorotteluvapaasijaisuuden alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias
Laitoin myös kyselyn rekrytoijalle, koska googlettelun perusteella vaikutti siltä, ettei valittu henkilö ainakaan ollut kovin pitkään ollut työttömänä. Hän näytti itse asiassa olevan jo ennestään kyseisessä organisaatiossa töissä, ainakin hän oli edustanut organisaatiota jo viime vuoden joulukuussa. Vastaus tuli nopeasti: valittu oli alle 30-vuotias ja valmistunut alle vuosi sitten. Tässä tapauksessa siis autettiin vastavalmistunut työelämän alkuun. 

My ass. 

Oikeasti tässä laitettiin nuorehko, googlettelun perusteella varsin kokenut, jo talossa valmiiksi oleva henkilö päiväksi kortistoon ja palkattiin sitten vuorotteluvapaasijaisena takaisin. Tässä ei oikeasti annettu yhdellekään työttömälle mahdollisuutta saada jalkaa oven väliin ja kartuttaa työkokemusta. Ei siis toimittu lain hengen mukaisesti. Mutta kuka siitä nyt välittää? Kuka ylipäätään vaikeasti työllistyvistä välittää? Ei tasan tarkkaan kukaan. Tämä nimenomainen valinta korpeaa minua tavallista enemmän, koska kyseinen organisaatio on saanut valtiolta miljoonien pompsin määrärahaa, joilla he työllistävät nuoria alle 30-vuotiaita. Olisiko ollut reilumpaa työllistää vuorotteluvapaan ajaksi keski-ikäinen pitkäaikaistyötön tai herra varjele työtön yli 55-vuotias?! Olisi, mutta reiluus ja oikeudenmukaisuus ovat tämän päivän työnantajilta hukassa. Ja onhan se toisaalta reilua työllistää tuttu tyyppi. Tämä työpaikka sulle, tuo sitten mulle, piiri pieni pyörii, mitäs me kauniit ja rohkeat, sääli vaan noita tuolileikin ulkopuolelle tömpsähtäneitä... 

Sitähän minä vaan tulin kertomaan, että pikkasen ottaa pattiin. Tekee mieli itkeä, potkia ja raivota. Miten raukkamaisesti onnen anti täällä jaetaan. 

Mutta ei hätää, tästä selvitään kyllä. Olen aloittanut opinnot, joista en ole ilmoittanut TE-toimistolle (hys, hys) ja kirjoitan siitä kohta lisää.