Epätoivossa on huono elää

Perjantaina käväisin työhaastattelussa. En vielä tiedä kuinka käy, mutta huomenna tiistaina sen pitäisi selvitä. Aavistus on, etten saa sitä paikkaa. Jos joku käskisi veikata lopputulosta vaikka miljoonasta eurosta (heh,heh), niin veikkaisin, että sivu suun meni. No sitten menkööt. 

Haastattelu meni kai ihan ok, muttei kuitenkaan ihan nappiin. Olin ostanut haastattelua varten edellisenä päivänä uuden puseron, jota en ennättänyt pestä. Kun otin takkia haastattelupaikan eteisessä pois, niin totesin, että pusero haisee ihan kissan pissalle. Puseron tekstiili oli käsitelty jollakin kemikaalilla, joka rupesi lemuamaan lämpimän ihon vaikutuksesta. Ei ollut varapuseroa mukana, joten piti vaan toivoa, ettei pueron lemu kantautuisi haastattelijoiden neniin asti. 

Pöydällä haastattelijoiden edessä oli hakemukseni, johon oli keltaisella yliviivaustussilla korostettu kohtia. Jee, joku oikeasti oli lukenut hakemukseni! Odotin, että haastattelu alkaa tutulla ''kerro hieman itsestäsi'' -kysymyksellä. Ei alkanut, vaan sen sijaan sain vastata viiden kysymyksen patteristoon: minkälainen olet työyhteisön jäsenenä, mitä odotat esimieheltäsi, millainen työskentelijä olet tiimissä... ja kahta kysymystä en enää muistakaan. Ärsytyskäyrä kilahti heti. Voisiko niitä kysymyksiä kysyä yksi kerrallaan? Ja eikö edes yksi lämmittelykysymys olisi aluksi paikallaan? En tietenkään voinut näyttää ärtymistäni, joten hymyillen vain höpisin jotain ympäripyöreätä lässytystä tiimityöskentelytaidoistani. Pasmat menivät kuitenkin heti alkuun jo sekaisin, eivätkä ne oikein järjestäytyneet koko haastattelun aikana. 

Haastattelijat vakuuttelivat heti alkuun, ettei haastattelun ollut tarkoitus olla mikään kuulustelu, vaan vapaamuotoinen keskustelutuokio. Miksi minulle tuli kuitenkin sellainen mielikuva, että olisin jossain alakoulun pistokokeessa? Mitkä ovat organisaation päätehtävät? Määrittele biotalous (hankkeen aihe on biotalous). Osaatko luetella alueen biotaloustoimijoita? No, eipä siinä mitään, minä olen aina ollut hyvä pistokokeissa ja noidenkin kysymysten vastaukset olivat hallussa. Piti kuitenkin yrittää kuulostaa siltä, etten olisi edellisenä iltana päntänyt niitä päähäni, vaan olisin ne asiaan perehtyneenä tiennyt jo aiemminkin. Minulla ei kuitenkaan ole mitään yhteyksiä alueen biotaloustoimijoihin, ja luulen, että tämä seikka viimeistään karsii minut vallinnan hetkellä pois. 

Olen hyvin väsynyt työnhakuun ja työhaastatteluihin. En ole käynyt kovin monessa haastattelussa, mutta kuitenkin tarpeeksi monessa, että koen lamaannuttavaa turhautumista. ''Miksi juuri sinut pitäisi valita tähän tehtävään'' -kysymykseen teki mieli perjantaina huutaa, että siksi että s*atana minullakin on oikeus työpaikkaan, palkkaan ja elämään, aivan kuten teilläkin. Että vituttaa tämä ainainen köyhyys, epätietoisuus ja epätoivo. Että ahdistaa, kun joutuu aivan turhaan osallistumaan tällaisiin kuulusteluihin, jotka valvottavat öisin monta päivää ennen ja jälkeen kuulustelun. Olisiko arvon haastattelijoista itse kiva osallistua tilaisuuksiin, joista tietää jo etukäteen, että ulkonäköäsi ja kaikkea mitä teet ja sanot tullaan tarkkailemaan ja arvostelemaan? Pitkän työttömysjakson jälkeen itsetunto on aika pohjalukemissa, ja kaikenlainen arvostelu saa kehossa aikaan pakoreaktion, kun adrenaliinia vapautuu verenkiertoon. Vaikea siinä on sitten uskottavasti kehua itseään, kun hikeä pukkaa pintaan ja puserokin haisee entistä enemmän kissan pissalle. 

No, mutta kaikkeni tein ja annoin. Pää pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä.