Riskillä mennään

Kumpi vanhoista viisauksista pitää paikkansa: rehellisyys maan perii vai tyhmyydestä sakotetaan? Pian se selviää, jännittävää. 

Ajattelin siis rehellisesti ilmoittaa sivutoimisista avoimen yliopiston opinnoista TE-palveluille. Ilmoituksen jälkeen TE-palvelut katkaisee työttömyyskorvaukseni maksamisen ja ryhtyy tarkastelemaan, ovatko opinnot sivu- vai päätoimisia. Opinnot ovat sivutoimisia, koska keskimääräisesti opintopisteet kuukautta kohden jäävät alle viiden ja suurin osa opinnoista suoritetaan etänä omaan tahtiin. Opinnot eivät johda tutkintoon. Mutta olenko kuitenkaan työmarkkinoiden käytettävissä? Minä itse kyllä tiedän, että olen: jatkan työnhakua opintojen ohessa ja olen valmis ottamaan työtä vastaan vaikka heti huomenna. Voin aloittaa jo tänään iltapäivällä, jos tarvitaan. Mutta TE-palvelut voi olla toista mieltä. Toivon mukaan päätös on minulle suotuisa ja työttömyyskorvaukset tulevat ajallaan tai edes lievällä viiveellä. Vaarana on kuitenkin se, että TE-palvelut jostain syystä katsoo opinnot päätoimisiksi, koska sillä nyt sattuu sellainen valta olemaan. Simsalabim ja sivutoimisista etäopinnoista tuleekin päätoimisia. Sitten olenkin yhtäkkiä opiskelija, en enää työttömyyskorvaukseen oikeuttetu työtön työnhakija. Opintotukeenkaan en ole oikeutettu, koska avoimen yliopiston opintoihin ei saa opintotukea ja koska opinnot eivät muutenkaan oikeasti ole päätoimisia. Sen jälkeen saan aloittaa rahan kinuamisen toimeentulotuen puolelta.

Minusta on aivan järkyttävän typerää, ettei päätöstä opintojen sivutoimisuudesta voida tehdä ennakkoon. En voi siis etukäteen lähettää opintosuunnitelmaa ja oppilaitoksen selvitystä tarkasteltavaksi ja vasta päätöksen saatuani päättää, haluanko mahdollisesti opiskella ilman työttömyyskorvausta. Minun täytyy ensin ilmoittautua avoimeen yliopistoon, maksaa kurssimaksut ja aloittaa opinnot. Sen jälkeen ilmoitan opinnoista TE-palveluille ja jään jännittyneenä ja stressaantuneena odottelemaan päätöstä. Opiskelu maistuu ihan perseeltä, kun joutuu entistä enemmän pelkäämään toimeentulonsa puolesta. 

En ilmoittaisi opinnoista, jos ei olisi pelkoa siitä, että TE-palvelut saisivat niistä tietää. Jos opinnot kuitenkin jossain vaiheessa paljastuvat, saatetaan työttömyyskorvauksia periä takaisin ja sellaiseen minulla ei yksinkertaisesti ole varaa. Olen siis rehellinen ja ilmoitan kiltisti opinnoista. Saattaa olla tyhmä liike, mutta sitten on. 

Suomen yliopistot järjestävät kaikille avointa opetusta, johon voi osallistua iästä, pohjakoulutuksesta ja tavoitteista riippumatta.

Näin kerrotaan useammalla nettisivulla. Nähtäväksi jää, koskeeko tämä väite työtöntä.

Avoimen yliopiston opinnot työttömänä

Haluan aloittaa opinnot avoimessa yliopistossa, mutta en ole varma, kuinka opiskelu vaikuttaa työttömyyskorvauksien maksuun. Omasta mielestäni opiskelu on sivutoimista, sillä opintopisteitä kertyy alle 5 per kuukausi. Päätöksen siitä, ovatko opinnot pää- vai sivutoimisia, tekee kuitenkin paikallinen TE-palveluiden koulutusasioista vastaava ryhmä. On kai siis olemassa sellainen mahdollisuus, että opinnot kuitenkin katsotaan päätoimisiksi ja menetän työttömyyskorvaukseni. Saisivat näin kätevästi yhden työttömän pois tilastoja rumentamasta. 

Oletko sinä työttömänä opiskellut avoimessa yliopistossa? Ilmoititko opinnoista TE-palveluille? Jos et, niin saivatko TE-palvelut tietää opinnoista? Jos ilmoitit, niin katsottiinko opinnot pää- vai sivutoimisiksi?

Jos jollakin on omakohtaista tietoa, niin saa vastailla tuonne kommenttiosioon. Aika huisia, että työtön joutuu huutelemaan neuvojen perään jonnekin bittiavaruuteen, koska TE-palveluiden ohjeista ei tule paljon hullua hurskaammaksi.

Työtön haluaa opiskella

Hei työtön, haluatko opiskella, kehittää itseäsi ja kenties siinä samalla parantaa työllistymismahdollisuuksiasi? Voit joko opiskella päätoimisesti työttömyysetuuden turvin tai sivutoimisesti työttömyysetuuttasi menettämättä. Päätoimisissa korkeakouluopinnoissa opintopisteitä täytyy kertyä vähintään 5 opiskelukuukautta kohden ja sivutoimisissa opinnoissa täytyy pysyä alle tuon maagisen 5 opintopisteen rajan. Selvä peli! Sen kun vain sovit opinnoistasi TE-palveluiden kanssa ja hurlumhei, opinnot voivat alkaa. 

Achtung! Warning! Varoitus! Pöksyt pallaa!

TE-palveluilla on lukematon määrä pieniä säännöksiä, jotka aiheuttavat mutkia matkaan. Itse aion aloittaa sivutoimiset avoimen yliopiston opinnot. Tarkoituksenani oli ensin opiskella päätoimisesti, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Korkeakouluopintoihin ei TE-palveluiden mukaan voi kuulua lomajaksoja, vaikka todellisuudessa kuuluisikin. Myös kesäkuukausilta on suoritettava 5 opintopistettä, huolimatta siitä järjestetäänkö opetusta tai tenttejä. Se on vain niin, koska ''niin on katsottu''. Päätin opiskella sitten sivutoimisesti, koska oppilaitos ei järjestä opetusta kesällä. Myös sivutoimiset opinnot täytyy kuitenkin hyväksyttää TE-palveluilla. Useiden TE-palveluiden kanssa käymieni puhelinkeskustelujen perusteella on ilmeistä, että tein niin tai näin, jään joksikin aikaa ilman työttömyyskorvausta, jos aion opiskella. En voi etukäteen ilmoittaa aikovani opiskella sivutoimisesti, koska ilmoituksen voi tehdä vasta kun opinnot ovat alkaneet. Ennakkopäätöksiä ei kuulemma tehdä. Saman tein kun ilmoitan opintojeni alkaneen, lakkautetaan työttömyyskorvaukseni maksatus ja minulta ja koulutuksen järjestävältä oppilaitokselta pyydetään kirjallista selvitystä opiskeluiden kestosta ja laajuudesta. Kun olen lähettänyt selvitykset TE-palveluille, paikallinen koulutusasioista päättävä lautakunta tarkastelee asiaa ja tekee päätöksen siitä, ovatko opinnot päätoimisia vai sivutoimisia. Lautakunta kokoontuu milloin kokoontuu ja kukaan ei tiedä viikon eikä kuukaudenkaan tarkkuudella, kuinka kauan tämä ilman työttömyyskorvausta kärvisteltävä tarkasteluaika kestää tai mikä lautakunnan päätös tulee olemaan. Eli herran haltuun vaan. TE-palveluiden virkailija toki huomautti, että tuet maksetaan sitten jälkikäteen. Hirveästi lohduttaa työtöntä kädestä suuhun eläjää, jolla ei ole varaa odotella paria viikkoa saati kuukautta. Pahimmassa tapauksessa lautakunta voi jostain syystä katsoa, että olen päätoiminen opiskelija. Opinnot on kuitenkin jo aloitettu ja oikeutta opiskella työttömyysetuudella päätoimisesti ei voi enää hakea jälkikäteen. Olen silloin opiskelija, mutten saa työttömyyskorvausta enkä opintotukea. Voi hyvää päivää. Mutta aion joka tapauksessa opiskella. Menen tarvittaessa toimeentuloluukulle, jos se sitä vaatii. 

Eli muutama perusohje:

• Jos haet tukea päätoimiseen omaehtoiseen opiskeluun työttömyyskorvauksella: hae päätöstä ennen opintojen alkamista. Tukea ei pääsääntöisesti myönnetä, jos opinnot ovat jo alkaneet. Älä esim. ilmoittaudu avoimeen yliopistoon, koska se saatetaan katsoa opintojen aloittamiseksi.
• Sivutoimisista opinnoista voit ilmoittaa vasta opintojen alkamisen jälkeen. Työttömyyskorvauksesi maksatus lakkautettaan siksi aikaa, kun opintojesi sivutoimisuutta tarkastellaan. 
• Päätä etukäteen, kumman tien valitset: sivutoimiset vai päätoimiset opinnot. Opinnot voidaan katsoa päätoimisiksi, muttet ehkä silti saa tukea niihin. Tuen myöntämiseksi opintojen täytyy olla työllisyyttäsi edistäviä ja päätöksen opintojen työllistämisvaikutuksista tekee lautakunta. Jos olet kerran ilmoittanut opiskelevasi opintoja päätoimisesti, et voi kielteisen tukipäätöksen jälkeen ilmoittaa opiskelevasi samoja opintoja sivutoimisesti. Oikeassa elämässä kenties näin voit tehdä, mutta TE-palveluille sitä on turha selittää. ''Näin on katsottu''.

Turha meikäläistä yrittääkään kategoriin laittaa

Mikä on työttömyydessä pahinta? Onko se työttömyydestä johtuva köyhyys? Kaikesta pitää kieltäytyä, lautasella välillä pelkkää riisiä soijakastikkeella, päälle hajoavat vaatteet. Ei, pahinta minulle ei ole köyhyys. Entä yhteisön ulkopuolelle jääminen? Sinua ei kaivata missään, ei työpaikalla tai oppilaitoksessa. Aamulla ajoitat koiranpissatuksen niin, ettei sinun tarvitse kateellisena väistellä sitä töihin ja kouluun kiirehtivää ihmisten massaa. Pahaltahan se tuntuu, muttei sekään vielä muserra minua.

Pahinta on se, että minut pitkäaikaistyöttömänä määritellään joksikin sellaiseksi, jota en ole. Koska olen ollut yli vuoden työttömänä, olen useimpien mielikuvissa työkyvytön, syrjäytynyt ja muutenkin saamaton. Minulle on oikeastaan melko sama, mitä esimerkiksi naapurini ajattelee minusta. Hän ei tunne minua, hän ei voi tietää todellisesta työkyvystäni tuon taivaallista. Mutta niin eivät voi ne lukemattomat rekrytoijatkaan, joille työhakemuksia lähettelen. Minun hakemukseni sysätään ei-pinoon, koska minä olen pitkäaikaistyötön. Pilalle mennyttä tavaraa. Tätä mielikuvaa vastaan taisteleminen on kuin taistelu tuulimyllyjä vastaan. Niin turhauttavaa, että tekee mieli karjua ääneen. 

Hei pitkäaikaistyötön, täällä sinusta koituvat kustannukset on laskettu: Pitkäaikaistyöttömän hinta: 600 000 euroa  Jos olet nuori, se on sitten miljoona euroa. Häpeä työtön, sinä pelkkä kuluerä yhteiskunnalle. Samassa jutussa tosin todetaan, että pitkäaikaistyöttömyys on levahtanut käsiin, jopa tuplaantunut neljässä vuodessa. Voisiko ajatella, että nyt on työttöminä entistä enemmän koulutettuja ja osaavia ihmisiä verrattuna paremman työllisyystilanteen aikaan? En usko millään, että puolet heistä syrjäytyy lopullisesti työelämästä. Tämän päivän hullunmyllyssä lähes jokainen voi joutua työttömäksi. Moni työssäkäyvä ei tätä ymmärrä ja se onkin sitten melko karu kokemus löytää itsensä koulutettuna ja kokeneena viilamassa CV:tä jossain pilipali kurssilla. Sanoisin, etten toivo sitä kenellekään, mutta valehtelisin.

Näin kerrotaan Ilta-Sanomien jutussa: Tällainen on tyypillinen pitkäaikaistyötön  Tyypillinen pitkäaikaistyötön on siis eläkeikää lähestyvä 60-64 vuotias mies, joka on aiemmin todennäköisesti ollut rakennustyöntekijä. Mutta mietitäänpä jutun lukuja uudelleen. Kesäkuun lopussa vähintään vuoden työttömänä olleita oli 110 300. Eniten pitkäaikaistyöttömiä oli 60-64 vuotiaiden ryhmässä: 30 907. Eli 79 393 oli sitten jotain aivan muuta. Tuollainen tyypillinen pitkäaikaistyötön on pelkkä myytti. Pitkäaikaistyöttömiä on joka lähtöön: työkykyisiä ja työkyvyttömiä, koulutettuja ja ilman koulutusta olevia, masentuneita ja täysissä ruumiin ja sielun voimissa olevia, lihavia ja laihoja, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia.

Pyllistän tällaisille yleistyksille ja höpön löpön kustannuslaskelmille. Minä en ole mies. Minä en ole kuusikymppinen tai juuri teini-iän ylittänyt. Minä en ole kouluttamaton. Minä en ole työkyvytön. Minulla ei ole ongelmia elämänhallinnan kanssa. Jos nyt pientä alakuloa ja ahdistusta onkin, niin ei kuitenkaan mitään niin vakavaa, ettei sitä kuukausittainen tilipussi parantaisi. 

Mikä on kun ei taidot riitä?

Tänään olen kirjoittanut sähköpostia sekä TE-palveluille että koulutusohjelman suunnittelijalle ja laatinut kaksi työhakemusta. Melko reipasta toimintaa elämäntapaintiaanilta. Myönnettäköön, etten useimpina päivinä ole todellakaan näin tehokas. Miksen ole? Eikö työnhaku ole työttömän työtä? No ei ole, se on työllistymisväylän etsimistä, ei työtä. Työnhausta ei makseta palkkaa ja väittäisin, että verrattuna lähes mihin tahansa työhön, se on henkisesti kuormittavampaa. 

Kuvittele työpäiväsi olevan saman toistoa, vähän niin kuin elokuvassa Päiväni murmelina. Menet töihin, avaat koneen, laadit sinulta vaaditun kirjallisen raportin ja lähetät sen esimiehellesi. Olet nähnyt raportin kirjoittamisessa vaivaa ja odotat kiitosta ja kannustusta. Esimies lähettää sinulle sähköpostia ja kertoo, ettei raportti tällä kertaa ole parhaimpien joukossa. Yritä toki uudelleen. Ja seuraavana päivänä sinä taas avaat koneen, laadit raportin, lähetät sen ja esimies lähettää taas viestiä, ettei kelpaa. Sinä et kelpaa. Työkaverisi Seijan raportti kelpuutettiin, mutta sinun raporttiasi ei. Yritä toki uudelleen. Välillä hiot raporttiasi, vaihdat kirjoitustyyliä tai fonttia, lisäät muutaman kuvan. Käyt välillä koulutuksessa, jossa sinua selvästi tollompi kouluttaja neuvoo sinulle, kuinka raportti kannattaa laatia, että se vihdoin hyväksyttäisiin. Koulutuksesta ei ole kuitenkaan mitään hyötyä, hylkäävät viestit vaan jatkavat sähköpostiin kilahtelua. Yritä toki uudelleen. Kuinka kauan jaksat yrittää?

Työnhaku on jatkuvaa itsensä tyrkyttämistä. Ylisanojen keksimistä, miksi juuri minut pitäisi valita kyseiseen tehtävään. Pitää muistaa olla persoonallinen ja vältää niitä kuluneita fraaseja, joita suurin osa muista työnhakijoista käyttää. Olen tiimipelaaja. Niin olenkin, muttei sitä työhakemukseen kannata noilla sanoilla kirjoittaa. Olen rehellinen ja luotettava. Kaikki ovat tai ainakin ovat olevinaan. Työhakemus ei ole deitti-ilmoitus ja tuolla lattealla kuvauksella ei menesty edes sinkkumarkkinoilla. 

Lähes jokapäiväinen kysely, että kelpaanko minä, on henkisesti äärimmäisen kuluttavaa. Ei, sinä et kelpaa -vastaus on aina pettymys, joka joskus häipyy taka-alalle nopeasti ja joskus korventaa karvaana rintaa viikkojen ajan. Pitkään työhakemuksia turhaan lähettänyt työtön, joka sinnikkäästi vielä jatkaa työväylän etsimistä, osoittaa mielestäni sellaista sinnikkyyttä ja mielenlujuutta, että sitä soisi työnantajan arvostavan. Tosielämässä ei näin kuitenkaan ole, pitkäaikaistyöttömän leimaa pitää työhakemuksissa peitellä kaikin tavoin. 

Tästä lähtien kirjoitan työhakemukseni täysin eri tyylillä. Viis veisaan niistä ohjeista, joita joka puolella tuputetaan. Latteuksia en aio edelleenkään käyttää, mutta nostan työttömyyteni reilusti framille ja yritän pakottaa rekrytoijan miettimään, että voisiko työttömyyden nähdä luonnetta lujittavana, ei työkykyä heikentävänä kokemuksena.

Ja tähän loppuun vähän Juha Tapsukkaa. Joo, hieman imelää, mutta Juha sen sanoo laulun keinoin.

Haihattelua

Olen tullut siihen lopputulokseen, ettei minulla ole paljon muita vaihtoehtoja kuin palata takaisin koulun penkille. Ulkomaille muuttoon minulla ei yksinkertaisesti ole varaa ja nykyisellä tutkinnolla voin pyyhkiä takapuolta. Uusi tutkinto on varmaan ainoa keino ''nollata'' tämä pitkä työttömyysjakso. Tokihan CV:seen jää ammottava aukko, mutten usko sen olevan este työllistymiselle, jos valitsemallani alalla on runsaasti töitä.

Olen pitkän harkinnan jälkeen päätymässä sosiaalialaan. Se on käsittääkseni hyvin työllistävä ja olettaisin, ettei korkea ikä ole este työllistymiselle. Sosiaalityötä ei voida ulkoistaa Intiaan ja uskoisin sosiaalipalvelujen tarpeen vain kasvavan tulevaisuudessa. Jos jollakin on asiasta parempaa tietoa, niin virheelliset käsitykseni saa kernaasti korjata. 

Sosiaalialaa voi opiskella monissa eri oppilaitoksissa ja tutkintojakin on melko hengästyttävä määrä. Toivottavasti osaan valita oikein ja toivottavasti minut kelpuutetaan opiskelijaksi. Tällä hetkellä olen päätymässä yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintoon pääaineena sosiaalityö. Täytyy vielä kiittää erästä blogin kommentoijaa, joka vinkkasi tähän tutkintoon johtavasta maisteriohjelmasta. Aion selvittää, onko minulla mahdollisuutta päästä opiskelijaksi. Joutuisin lukemaan perusopinnot sekä aikamoisen määrän aineopintoja avoimessa yliopistossa ennen kuin pystyn hakemaan kyseiseen ohjelmaan vuonna 2017 (toivottavasti se järjestetään myös silloin). Maisteriohjelma kestää rivakasti opiskellen kaksi vuotta ja minähän opiskelisin tietenkin kuuraketin nopeudella. Kolmen vuoden urakka siis. Pfiuh, hiki tulee jo ajatellessa. Lähihoitajaksi pääsisi nopeammin ja vähemmällä vaivalla, mutta minä en vaan yksinkertaisesti halua suorittaa ammatillista perustutkintoa, jolla ei vaativampia paikkoja pysty hakemaan. 

Tämä kaikki saattaa jäädä haihatteluksi, koska matkassa on tietenkin monta mutkaa. Avoimessa pitäisi suorittaa niin monta opintopistettä, että minut saatetaan tulkita täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Mutta saako TE-palvelut opinnoista tietoa, jos en vaan ilmoita heille kaikkia opintoja? Piruako se niille kyttääjille kuuluu. Saanko suoritettua noita avoimen opintoja ajoissa? Ja jos saankin, niin hyväksytäänkö minut opiskelijaksi? Saanko opiskella omaehtoisesti työttömyysturvalla? Jaksanko opiskella? Onko ala oikea? Mikä on elämän tarkoitus? Entä maailman paras omenapiirakan ohje? 

Tässä aika hyvä ohje: Rahkainen omenapiirakka  (Valkosuklaa-limerahkan sijaan kelpaa tavallinen rahka. Maustettu rahka on kallista, eikä se edes maistu tuossa leivonnaisessa. Olen tehnyt myös kaksinkertaisena pellille. Mehevää ja namia.)

Panen suihketta kainaloon

Naapuritalossa on asuntonäyttö. 225 000 euroa 50 neliön kaksiosta. Lasitettu parveke merelle päin, integroidut kodinkoneet, kylpyhuoneessa paikka pyykkitornille, joo ihanaa, muttei se loppujen lopuksi ole kuin koppi betonilaatikossa. En malta olla miettimättä minkälaisen unelmien talon tuollakin hinnalla saisi. Taitaisi riittäisi alle puolet tuosta summasta.

Silkkikana - tämmöisiä täytyy olla tusina

Minä haluan maalle asumaan! Tulen jatkossa tekemään kaikki tulevaisuutta koskevat päätökset mummonmökki silmissä kiiluen. En vielä tiedä miten, mutta lopussa aion seistä kumisaappaat tiukasti lampaan sonnassa jossain navetan nurkalla. Aamulla avaan oven ja koirat kirmaavat vapaasti ulos. Istahdan pihakeinuun ryystämään teetä ja kuuntelen pihapuiden kottaraisten tirinää. Ruokin kanat ja lampaat. Jatkan talon maalaamista, nikkaroin silkkikanoille uuden orren. Iltapäivällä hoidan kasvimaata ja otan nokoset riippumatossa. Illalla leivon leivinuunissa leipää. Nukkumaan käyn karvakorvien kanssa. Saatan jossain välissä käydä töissäkin ja ehkä nikkaroinnit jäävät näin ollen viikonlopulle, mutta jos saan aamulla herätä linnunlauluun, niin ah sitä elämää!

Teen mitä lystää

Hallitus lyhentää ansiosidonnaista työttömyysturvaa sadalla päivällä eli 500:sta päivästä 400 päivään. Jos työsuhde on kestänyt alle 3 vuotta saa ansiosidonnaisesta ''nauttia'' 400 sadan päivän sijasta enää 300 päivää. Myös ansiosidonnaisen korotusosia joko leikataan tai niistä luovutaan kokonaan. Hallitus uskoo, että ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen leikkaukset kohentavat työllisyyttä reippaasti. Eli nyt siis työttömät marssivat nopeasti töihin, eivätkä jää laiskottelemaan kotiin ansiosidonnaisen turvin. 

Just, just. Niinhän se ihan varmasti tulee menemään. Eiköhän todellisuudessa lähes kaikki työttömät hae kuumeisesti töitä, riippumatta siitä mitä tukea saavat. Sellainen työtön, joka jää vapaaehtoisesti kotiin ansiosidonnaisen turvin, vaikka tarjolla olisi palkkatyötä, on mielestäni täysi pösilö. Fakta 1: työttömän on vaikeampi saada työtä kuin työnvaihtajan ja irtisanomispelkoisia työnvaihtajia on paljon hakijoiden joukossa. Fakta 2: mitä kauemmin työttömyys kestää, sen vaikeampi on työllistyä. Ihan sama kuinka hieno koulutus tai työkokemus on plakkarissa, ne pyyhkiytyvät työttömyyden pitkittyessä olemattomiin. Voit olla täysin työkykyinen ja -haluinen, mutta työnantajien plärätessä hakemuksia sujahtaa sinun CV:si helposti ei-pinoon. Vain siitä syystä, että olet pitkäaikaistyötön. Sitäpaitsi olet sen ansiosidonnaisjakson jälkeen lähes pari vuotta vanhempi. Ei hyvä. Suomessa ei arvosteta ikää ja kokemusta. Eikä myöskään sitä, että olet kenties hoitanut kotona lapsiasi tai sairasta äitiäsi. Jos olet ollut pitkään työtön, on se paha, paha asia. Eihän sinkkumarkkinoillakaan kukaan haluaisi deittailla pitkäaikaistyötöntä. Miksi kukaan haluaisi palkata sellaisen luuserin?

Näinkö raadollisesti ajattelen? No pakkohan se on katsoa totuutta silmiin. Työttömyyteni alussa ihmettelin sitä, miten jotkut työttömät sanoivat, etteivät enää hae töitä. Olin sitä mieltä, että aina kannattaa hakea, ei se ota jos ei annakaan. Nyt olen itse siinä pisteessä, että työnhaku tuntuu täysin turhalta touhulta. Mahdollisuuteni palkkatyöhön näin pitkän työttömyysjakson jälkeen on minimaalinen. Minun on pakko joko a) siirtyä jonnekin, missä palkkatyötä on tarjolla runsaasti i.e. ulkomaille tai b) mennä takaisin koulunpenkille opiskelemaan, toivoa jaksavani opiskella ja saavani opintojen jälkeen vielä töitäkin. Ulkomaille muutto vaatii rahaa (jota minulla ei ole) ja opiskelu tietää lisää epävarmoja ja taloudellisesti tiukkoja vuosia. Mukavat vaihtoehdot.

Tai sitten. Voisinhan olla hieman hullu ja tehdä jotain repäisevää. Jotain jota ihan oikeasti haluan tehdä. Meni syteen taikka saveen. Kirjoittaa vaikka kirjaa. Entä jos olisin siinä hyvä? Kouluaikoina ainakin olin. Voisin aloittaa opinnot (ei mitään kovin vaativaa), opiskella vasemmalla kädellä siinä sivussa ja oikeasti kirjoittaa kirjaa. Opintojen pitää kelvata TE-palveluille, jotta saan luvan opiskella omaehtoisesti työttömyysturvalla. Ja jos sitten olenkin täysin paska kirjoittajana, on minulla varasuunnitelmana opiskelemani uusi tutkinto, jolla kenties saan töitä. Comprende, amigo? 

Mitä minulla on enää menetettävää? Olen yrittänyt päästä normaalia kautta työelämään, tekemään ns. normaalia työtä, tehnyt kaiken niin kuin pitikin. Silti kaikki ovet on läsäytetty nokan edestä kiinni. Olen älykäs, lahjakas, korkeasti koulutettu, terve ja työkykyinen. Mutta en kelpaa minnekään, en vaikka osallistuisin kaikkiin mahdollisiin koulutuksiin tai kirjoittaisin hakemuspinon parhaiten kirjoitetun hakemuksen. Sama kai sitten tehdä mitä huvittaa. 

Mitäs läksit

Uravalmennus on ohitse ja nyt on pääkoppa täynnä uusia ideoita. Siis entistä enemmän sekaisin olen. Itseäkin ihan jännittää, että millehän sitä oikein alkaa! Kunhan nyt jollekin alkaa. Kotona kökkiminen alkaa tuntua sellaiselta vankilalta, että suoraan sanottuna tekee mieli ryöstää pankki tai räjäyttää torilla möllöttövä paksu poliisipatsas. Ihan sama ja voi perkele, että tämä työttömyys on epäreilua!

Kannattiko osallistua TE-palveluiden järjestämään koulutukseen? Tällä hetkellä ainakin kaduttaa. Osallistumisen takia työttömyysetuuteni maksuajankohta siirtyy noin viidellä päivällä. Olen tottunut, että etuus kilahtaa tilille parin päivän päästä työttömyysajan ilmoituksesta ja olen suunnitellut rahankäytön sen mukaan. Nyt kuitenkin pitää odottaa TE-palveluiden lausuntoa uravalmennuksen päättymisestä sekä työttömyyden jatkumisesta ja sitten vasta voin ilmoittaa olleeni työtön, työtön ja työtön.

Muutama päivä sinne tai tänne? Kunhan nyt joskus rahat tulevat? Pienikin viivästys voi kurjistaa elämää kummasti, jos elää kädestä suuhun eli kuluttaa kaiken rahan minkä saa. Ruoka loppuu huomenna tai ylihuomenna ja sen jälkeen täytyy joko syödä riisiä soijakastikkeella tai riisiä riisillä. Viimeisillä euroilla haen koiralle laatikon jauhelihaa. Osaisin kyllä säästää pahan päivän varalle, jos työttömyysetuudesta jäisi jotain säästettävää. Mutta kun ei jää, se paha päivä on nyt ja sitä pahaa päivää on kestänyt jo pari vuotta.

Voin tietysti pyytää pari kymppiä lainaan. Mutta VIHAAN lainaamista. Hävettää nöyrästi myöntää jollekin, että aikuisella ihmisellä on niin huonosti asiat, ettei ole vara ruokaan. Mutta sitähän se monen työttömän elämä on. Köyhyyttä. Häpeää. Nöyrtymistä.

Jos kelattaisiin aikaa pari vuotta taaksepäin, niin tuskin osaisin kuvitella itseäni näin koulutettuna ja työkykyisenä ihmisenä raapimassa kasaan kolikkoja halvinta jauhelihapakettia varten. Jaksoin opiskella ja tehdä matalapalkkaista työtä juuri sen ajatuksen voimalla, että valmistuttuani saisin töitä ja parempaa palkkaa. Mutta niin ei käynytkään, elintaso laski vain entisestään. Turha tulla minulle enää sanomaan, että kouluttautuminen kannattaa, sillä minun kohdallani on käynyt juuri päinvastoin. 

Sekaisin kuin seinäkello

Aivot ovat käyneet taas ylikierroksilla, ti-ti-tyy vaan. Osallistun kolme viikkoa kestävään uravalmennukseen, jossa mietitään oikein urakalla, että miksi sitä isona alkaisi. Kuten uumoilin, muut osallistujat ovat ihan eri aloilta. On juuri lukion päättäneitä, IT-firmoista pois potkittuja, maistereita, duunareita... laidasta laitaan. Ehkä hyvä niin. En ole pistänyt valmentajaa koville, vaikka niin tuossa edellisessä postauksessa uhkailin, koska hän on oikeastaan melko hyvä hommassaan. Ja minäkin olen oikeasti luonteeltani niin kiltti, että tuollaiset uhkailut voi jättää omaan arvoonsa. 

Eilen mietin pitkään farmaseutin koulutusta, koska sen pitäisi olla hyvin työllistävä. Alempi korkeakoulututkinto, 180 opintopistettä, noin kolmen vuoden urakka. Edellisvuosien valintakokeet eivät näyttäneet kovin mahdottomilta, kysymykset olivat monivalintakysymyksiä ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta sekä kemiasta. Kaksi vuotta voisin luultavasti opiskella työttömyysetuudella (omaehtoinen opiskelu) ja viimeisen vuoden osittain toimeentulotuella ja osittain palkattuna, koska koulutukseen kuuluu palkallinen puolen vuoden harjoittelu. Ei siis mitenkään mahdotonta. Farmaseutin palkka ei ole kovin kummoinen, luonnollista naisvaltaisella alalla, muttei täysin huonokaan. Kyllä sillä toimeen tulisi ja näin säästäväiseksi pakosta oppineella siitä jäisi mukavasti säästöönkin. 

Mutta sittenpä päästäänkin siihen kysymykseen, että kiinnostaako minua oikeasti farmasia? Eipä erityisemmin. Enemmän kuitenkin kuin esimerkiksi liiketalous tai kosmetologin koulutus, jotka eivät kiinnosta semminkään. Voisinko kuitenkin innostua farmasiasta niin paljon, että vikkelästi opiskelisin itselleni uuden tutkinnon? En tiedä. Haluanko tehdä farmaseutin työtä? En oikeastaan. Mutta töitä ja palkkaa haluaisin kuumeisesti saada. Ja vakautta elämään, jotta voisin suunnitella tulevaisuutta. 

Melko varma työllistyminen ei taida riittää minulle motivaatioksi monen vuoden opiskelulle. Nyt on keksittävä jotain, josta tiedän innostuvani oikeasti. Eräs ajatus onkin pikku hiljaa hautunut täällä pääkopassa. Kerron myöhemmin lisää, jos juttu saa tuulta alle. Sanotaan vaan näin mystisesti, että ehkä toisen epäonni on toisen onni. 

Ja sitten kevennykseksi video kaikkille koiraihmisille ja miksei muillekin (kannattaa isontaa ruutua alhaalta oikealta):

Uravalmennukseen marssii hän

Ilmoitin itseni kolme viikkoa kestävään, TE-palveluiden järjestämään uravalmennukseen. Valmennuksessa kuulemma saan apua ja tukea ammatilliseen suunnitteluun ja urasuunnitteluun. Asiantunteva valmentaja auttaa minua kouluttautumissuunnitelmissa ja työnhaussa. Saan konkreettisia vinkkejä työnhakuun. Siitä se ura urkenee.

Ja kilin kellit. Rahan takia minä palveluun ilmoittauduin. Jos joko kävelen tai pyöräilen koulutuspaikalle ja syön omia eväitä, säästän 9e/pv kulukorvauksen. 15pv x 9e= 135e. Aivan naurettavan pieni summa siitä, että uhraa kolme viikkoa elämästään johonkin pilipali-naminami-koulutukseen. Mutta laskut odottavat maksajaansa. 

Tottahan minä oikeasti toivon, että valmennuksesta olisi jotain hyötyä. Tarvitsen kipeästi asiantuntija-apua miettiessäni mahdollisuuksiani. Mutta en todellakaan usko, että joku ''valmennuksen ammattilainen'' saa mitään tolkkua ryhmästä, joka ilmeisesti koostuu kaikenikäisistä ja -tasoisista työttömistä. Samat neuvot pätevät ilmeisesti viisikymppiseen kemian tohtoriin ja vastavalmistuneeseen automekaanikkoon? CV kuntoon ja työhaastattelua harjoittelemaan, asenne kohdilleen ja joka työnhakukanava käyttöön. Pukeudu siististi ja ole ajoissa. Pitäisiköhän itsekin hakea töitä uravalmentajana? Ei ole temppu eikä mikään neuvoa, kuinka työhakemuksia rustataan. Uusia työpaikkoja en kyllä osaa luoda, mutta turhien hakemusten lähettelyä voin opettaa. - Mietitäänpä nyt pareittain, mitä hyviä puolia kustakin löytyy. Matti aloittaa, ottaa pallon käteen ja luettelee myönteisiä asioita itsestään, kuten hyvä tiimipelaaja. Matti heittää pallon sitten vuorostaan Tertulle, joka luettelee omia vahvuuksiaan, kuten rehellisyys ja luotettavuus. Pariharjoituksen jälkeen pelataan tulevaisuusbingoa! Kotitehtävänä jokainen valmistaa kollaasin omista urasuunnitelmistaan sekä työnhakuvideon YouTubeen. 

Hieman hirvittää sen uravalmentajan puolesta, joka minua joutuu valmentamaan. En tule päästämään häntä ihan helpolla. Minun CV:ni ja hakemukseni ovat ihan kunnossa, kiitoksia vaan, kerrohan jotain uutta ja mullistavaa. Ei, en ole kiinnostunut lähihoitajan urasta ja vielä vähemmän puhelinmyyntityöstä. Annahan jotain konkreettisia neuvoja, äläkä vaan lässytä ympäripyöreitä positiivisesta asenteesta ja vaikeuksien voittamisesta. 

Sydämetön, tyhmä vai valehtelija?

Uutisissa kerrotaan pakolaisvirroista, jotka soljuvat Eurooppaan usealta suunnalta. Näytetään kuvaa ihmisiä pursuilevasta pienestä veneestä, sotilasmuurin läpi puskevasta väkijoukosta. Itkevistä naisista, lapsista, miehistä. Todellinen hätä on mitä ilmeisin. Maailmassa on tällä hetkellä pakolaisia enemmän kuin koskaan aiemmin.

Ja kohta ruutuun lävähtää perussuomalaisten Timo Soini, joka silmät sikkarallaan toteaa, ettei pieni Suomi pysty koko maailman pakolaisongelmaa ratkaisemaan. Miesten pitäisi jäädä isänmaataan puolustamaan. 

Katson dokumenttia hajalle pommitetusta Syyriasta. Maan presidentti Basar al-Assadin joukot lahtaavat kapinallisjoukkoja ja kapinallisjoukot lahtaavat presidentin joukkoja ja kilpailevia kapinallisjoukkoja. Sunnit, shiiat ja kurdit lahtaavat toisiaan. Missähän joukoissa sitä isänmaata pitäisi puolustaa? ISIS:n? Pitäisikö katkoa naapurilta kaula, silpoa sukulaiset hengiltä? Kyseessä ei ole mikään suoraviivainen Venäjä-Suomi maaottelu.

Seuraavan päivän uutisissa Soini nuoleskelee jäätelötötteröä ja toteaa äkäisesti, että hallitusohjelmaan on kirjattu, ettei taakanjakoa pakolaisista pidä tehdä. Dublin-menettelystä pitää pitää kiinni, turvapaikkahakemus pitää käsitellä siinä maassa, johon tulija saapuu. 

Italiassa pomitaan merestä talteen tuhansia ihmisiä viikottain. Osa tulijoista vajoaa merenpohjaan. Kreikan lomasaarille saapuu tuhansia epätoivoisia päivittäin. Näihin maihin on rantautunut yhteensä satoja tuhansia sodan kauhuja paenneita. Konfliktimaiden naapurimaissa majailee miljoonia pakolaisia kammottavissa olosuhteissa. Suomeen on odotettavissa lähiaikoina n.15 000 turvapaikanhakijaa. Heistä iso osa passitetaan takaisin. Joten ei, pieni Suomi ei todellakaan ole maailman pakolaisongelmaa ratkaisemassa. 

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo keksii nimittää hädänalaisia turvapaikanhakijoita ''laittomiksi turvapaikanhakijoiksi'', ''elintasosurffareiksi'' ja ''spontaaneiksi maahanpyrkijöiksi''. Kaikki ihan hatusta heitettyjä, halventavia termejä. Tätä Soini kommentoi näin: ''Kansanedustajalla on sananvapaus, ja sananvapaus koskee myös puoluesihteeriä''.

Sananvapaus koskee ihan varmasti myös puoluesihteeriä. Mutta sananvapaus ei tarkoita sitä, että saa suoltaa suustaan ihan mitä tahansa valheellista paskaa. Laittomia turvapaikanhakijoita ei ole olemassakaan, sillä jokaisella kotimaassaan vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja saada kansainvälistä suojelua toisessa maassa. Vaikka olisi terve, nuori mies. Perussuomalaisilla näyttää olevan nyt tarve jauhaa suut ja silmät sontaa täyteen, jotta unohdettaisiin takin viuhahdus Kreikan tukipaketista äänestettäessä. 

Maahanmuuttaja, turvapaikanhakija ja pakolainen eivät muuten ole synonyymeja. Täältä lisää faktaa, jos sellaista kaipaa > Pakolaisneuvonta 

-------

Päivitys 26.8.2015

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki näyttää olevan samoilla linjoilla. Mitäpä tuohon lisäämään: Suomi ei voi sulkea silmiään maailman hädältä

Kapea osaamisala

''Niin, sun on varmasti vaikeeta etsiä työtä, kun sulla on niin kapea osaamisala'', sanoi tuttavani.

Tämä lausahdus jäi kavelemaan mieltäni. Kapea osaamisala, niinkö tosiaan? Olen toki opiskellut pitkään tiettyä aihealuetta, mutta en nyt sanoisi, että osaamiseni olisi kapea-alaista. Ensinnäkin, olen opiskellut tuota tiettyä aihealuetta eli luonnontieteitä mielestäni todella monipuolisesti. Nimenomaan en ole keskittynyt johonkin tiettyyn, pieneen aihealueeseen, kuten esimerkiksi tutkimaan pommikuoriaisen takapäästä erittyvän nesteen koostumusta. Ehkä olisi pitänyt? Alalla ei tällä hetkellä ole avoimia työpaikkoja juuri ollenkaan. Kaikki valtion organisaatiot ja kunnat, jotka ovat aiemmin olleet suuria työllistäjiä, eivät tällä hetkellä ota uusia työntekijöitä. Töissä olevat leikkivät tuolileikkiä kiihtyvällä tahdilla, siirtyvät tehtävästä toiseen ja aina joku jää ilman tuolia ja hänet pukataan leikistä ulos. Vastavalmistuneista osa pääsee varmaan melko helpostikin töihin, heillä on nuori ikä puolellaan (Suomessa palvotaan nuoruutta), mutta liian suuri osa heistäkin jää ilman työtä ja mahdollisuutta harjoittaa niitä tehtäviä, joita varten ovat opiskelleet vuosikausia. Tästä aiheesta muuten puhutaan aivan liian vähän. YT:t ja irtisanomiset tuntuvat varmasti pahalta, mutta kuinka pahalta tuntuukaan, jos vuosien opiskeluiden jälkeen jääkin ilman työtä? Ei saa edes mahdollisuutta yrittää. Jää täysin tyhjän päälle. Ja ajan kuluessa työnsaanti vaikeutuu entisestään. On yleistä ajatella, että työttömyyden pitkittyessä työtön muuttuu syrjäytyneeksi, sohvalla makaavaksi luuseriksi, jonka osaaminen on vanhentunutta. Tätä asennetta vastaan on hankala taistella. 

Kuvitellaanpa sellainen tilanne, että terveydenhuolto olisi kokonaan yksityistetty suurille, ylikansallisille terveysyrityksille. Suomeen tuotaisiin terveydenhuollon ammattilaisia ulkomailta niin paljon, ettei suomalaisille lääkäreille enää olisi töitä. Filippiiniläiset ja intialaiset tyytyisivät pienempiin palkkoihin ja kallis suomalainen sydänkirurgikin jäisi lehdelle soittelemaan. ''Sulla on varmasti vaikeeta saada töitä, kun et osaa muuta kuin leikellä ihmisten sydämiä?''. Minulla on sellainen käsitys, että se sydänkirurgi voisi osata jotain muutakin. Minusta olisi typeryyttä ja tuhlausta pukata tämä kymmenillä tuhansilla euroilla koulutettu osaaja työttömien reserviin peukaloita pyörittelemään. Näin on kuitenkin tehty todella monelle osaajalle, korkeasti koulutettuja työttömiä on ennätysmäärä. Peräänkuulutan muuntokoulutusta, täydennyskoulutusta, starttirahaa, palkkatukirahaa, rahaa tutkimukseen ja innovointiin jne., jotta saadaan nämä osaajat töihin. Sillä jos kaikesta vain leikataan ja puolet työssäkäyvistä pukataan kortistoon, ei Suomi nouse suostaan.

Työttömyyteen kuuluva rahattomuus ja osattomuus tuntuvat epäreilulta rangaistukselta, mutta kaiken tuon hyvän lisäksi saa työtön vielä kuunnella kanssaihmisten kommentteja tyyliin ''työttömät ovat laiskoja, maisterinkin pitäisi ottaa vastaan työtä kuin työtä, kaikenlaisten tukien maksu täytyisi lopettaa, jotta laiskat loiset tajuaisivat mennä töihin.'' Haistakaa huilu. 

Toisen luokan työtön

Haussa oleva työvoimakoulutus Pohjois-Pohjanmaalla:

Seitsemän koulutusta korkeakoulutetuille ja jokainen tarkoitettu ICT-alalta työttömäksi jääneille. Hienoa. Meitä muita korkeakoulutettuja työttömiä ei sitten vissiin ole olemassa? Tai meille on ihan turha järjestää mitään koulutusta. Tattista vaan. 

Eipä siinä, en minä minnekään työvoimakoulutukseen erityisesti hingukaan. Vastahan tuota olin puolen vuoden koulutuksessa, josta ei juuri hyötyä ollut. Kurssin jälkeen kuudestatoista kurssilaisesta työllistyi vain yksi. Parikymppinen nuorukainen. Et sil viisiin. Mutta tarvitsisin silti sen parisen sataa euroa, jonka kuukaudessa saisin työvoimakoulutuksessa ylläpitokorvauksena työmarkkinatuen päälle. 

Rikoo on riskillä ruma

Olin pari kuukautta sitten eräässä tilaisuudessa ja minulle lähetettiin viime viikolla sähköpostitse kuvia siitä. Uskaltauduin katsomaan kuvat vasta tänään. Pelkäsin, että minustakin on otettu kuvia, vaikka yritin piipittää, ettei saa kuvata. Pelkäsin kuvista paljastuvan sen tosiasian, että olen lihava. Halusin elää valheessa ja kuvitella olevani vain hieman ylipainoinen.

Ja kyllä. Olihan siellä kuvia lihavasta naisesta, joka oli survonut paksut koipensa legginseihin ja vetänyt telttamaisen tunikan siihen päälle. Värimaailma mustaa ja tummansinistä, yritys hoikentaa kokonaiskuvaa. No eipä oikein onnistunut. Yritetty muka näyttää ihan kivalta, mutta lopputulema oli kuitenkin kuin paskaläjän päälle olisi pruutattu parfyymiä. Paskalta se silti näyttää ja haisee. Joo, ei saisi puhua noin rumasti itsestä, mutta nyt vaan hävettää, nolottaa, tympäsee, ketuttaa ja vituttaa yhtä aikaa. Miten ihminen voi olla noin sokea omille läskeille? Selluliittipylly se kävellessä hyllyy, kanamainen, hölmö nainen.

Mutta hetkinen, tämä on kuitenkin ongelma, jolle voin tehdä jotain! Töitä en välttämättä saa, vaikka tekisin mitä, rikasta minusta tuskin koskaan tulee, mutta nämä läskit voin sulattaa. Antaa palaa, kirjaimellisesti. 

Tyttö sinä olet tuhti

Kävin muutama päivä sitten pitkästä aikaa vaa'alla. Hui kauhistus. Sellaisia lukemia en ole ennen nähnytkään. Kiristävistä vaatteista päättelin toki kiloja kertyneen, mutta kahdeksan kiloa viiden kuukauden aikana on todella paljon. Noin painava ihminen ei ole enää vain hieman pyöreä, vaan reilusti lihava. Nyt tarttee tehdä jotain.

Nyt pitää siis laihduttaa, pienentyä, urheilla ja kituuttaa nälkäkuurilla. Syödä riisikakkuja ja maitorahkaa, sotkea kaurapuuroon mehukeittoa ja raejuustoa. Viidesti viikossa kuntosalille ja kolmena aamuna ennen aamupalaa lenkille. Tarvitaan palautusjuomia, proteiinipatukoita, rasvahappovalmisteita ja vitamiinilisiä. Ja joku bodari huutamaan ohjeita sinne kuntosalille. No höpö höpö. Laadullisesti parempaa, normaalia ruokaa ja liikuntaa lisää. Eiköhän se sillä hoidu. 

Olen ollut suurimman osan elämästäni aivan normaalipainoinen. Ylimääräiset kilot ovat tulleet noin neljän vuoden aikana. Noihin vuosiin mahtuu viisi muuttoa, työttömyyttä, stressiä, epävarmuutta, rahahuolia ja yksinäisyyttä. Sen siitä saa, kun elämä menee vituralleen. Joku köökipsykologi voisi tässä kohtaa kysyä, että voisivatko ne kilot olla syypää ongelmiin, eikä päinvastoin. Voin vakuuttaa, ettei näin ole. Olen lihava, koska olen stressaantuntut ja masentunut ja lääkitsen itseäni ruualla. Väärä lääkehän se tietysti on, koska ongelmat vain pahenevat. Ei tee mieli lähteä vaikka kutsuille, koska tiedän toki, mitä kaikki ajattelevat. Onpa se lihonut. Kannattaiskohan sen ottaa tuota kakkua lisää. Vaikka käyn niin vähän kutsuilla, että olisi ihan sama vaikka söisin yksin koko kakun. Nämä kilot ovat tulleet kotona suljetun oven takana television ääressä mussuttaen. Televisiotahan voi töllöttää vaikka koko päivän, koska ei tarvitse (saa) mennä töihin.

En tule postaamaan tänne mitään ennen ja jälkeen -kuvia. Turha odottaa. Mutta ylimääräiset kilot aion pudottaa, se on varmaa. Teen sen terveyssyistä, enkä niinkään sen takia, että näyttäisin paremmalta muiden silmissä. Eihän tämmöisestä persjalasta mitään mannekiinia laihduttamallakaan saa. 

Loiseläjän mietteitä

Työttömyys on ollut pinnalla viime päivinä. Työ- ja elinkeinominsteriön työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli kesäkuussa 369 000. Hurja luku, mutta todellinen luku lienee lähes puolta suurempi. Esimerkiksi minä en käsittääkseni tällä hetkellä rumenna tuota lukemaa, sillä osallistun työvoimakoulutukseen. Omasta mielestäni olen kyllä ihan reilusti työtön, työtön ja työtön. 

Työvoimakoulutus päättyy kuun lopussa. Mitä jäi käteen? Ei ainakaan työpaikkaa. En onnistunut itse hankkimaan harjoittelupaikkaa, ketään ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Sellaisetkin tahot, jotka edellisinä vuosina olivat ottaneet useamman kaltaiseni harjoittelijan, eivät tänä vuonna ottaneet ketään. Eivät vastanneet edes hakemuksiin. Lopulta koulutuksen vetäjä kauppasi minua tuttaviensa yrityksille kuin orjaa. Viimein sitten yksi suostui ottamaan minut ''vaivoiksensa'', koska ilmaiseksi sai. Päivärahojakaan eivät maksaneet, vaikka työ oli toisella paikkakunnalla. En ollut kuulemma oikeutettu, koska kyse ei ollut oikeasta työsuhteessa. Kävin ''harjoittelemassa'' kuukauden verran eli jakamassa asiantuntijuuttani ilmaiseksi. Työparini sai yli kolmetuhatta euroa palkkaa, minä työmarkkinatuen. Työpanokseeni oltiin tyytyväisiä, halutessani saisin tulla elokuussa uudestaan töihin, palkatta harjoittelemaan tietenkin. Kaikkea sitä kuulee... 

Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun sitten kai. Mutta minnehän sitä lähtisi kalastelemaan? Palkkatyötä en saa, palkkatukityöhön ei tällä seudulla ole enää tälle vuodelle rahaa, työvoimakoulutuskortti on katsottu jo, yrittäjyyteen tarvittaisiin rahaa, kannattava liikeidea ja halu työskennellä 24/7...  En todellakaan tiedä muuta kuin sen, että mihinkään palkattomaan työharjoitteluun tai -kokeiluun en suostu. Työstä pitää maksaa palkkaa ja palkalla pitää tulla toimeen. Piste. Jos joku kehtaa vaatia minulta työpanosta naurettavan pienen työmarkkinatuen eteen, nostan kädet pystyyn, jätän opintolainat sun muut maksamatta ja maksan alennetulla toimeentulotuella ja asumistuella pelkästään asumisen ja ruuan. Luottotiedot menevät, mutta onko sillä siinä vaiheessa enää mitään merkitystä? Mieluummin luottotiedot kuin järki, sillä hulluksi tulen, jos palkattomaan työhön joudun. 

Tällaiset ovat mietteet tällä kertaa. Aika syvissä vesissä möyritään. Tuntuu epätodelliselta katsoa sivusta, kun muut työssäkäyvät vain jatkavat elämäänsä ja sulkevat silmänsä työttömän ahdingolta. Kertoilevat kesälomareissuistaan, työpaikan illanistujaisista, taloremontista, näennäisistä rahavaikeuksista ja samaan syssyyn monta tuhatta maksaneesta uudesta sohvaryhmästä. Luoja yksin tietää, mitä selän takana puhuvat. Säälivätkö? Ovatko sitä mieltä, etten yritä tarpeeksi? Eivät ainakaan tarjoa apuaan, osa on jättänyt yhteydenotot vähemmälle. Vaikka työttömyys ja siitä johtuva köyhyys eivät tartu kosketuksen kautta. Työt voivat kuitenkin loppua tuttaviltakin. Se voi katsos tapahtua ihan kelle vaan.  

Juhannus on meillä herttainen

Mitä teet juhannuksena? Kamala kysymys yksinäiselle. En mitään. Ihmettelen, kun kaupunki hiljenee ja muuttuu aavekaupungiksi. Mietin, miten mukavaa olisi istua nuotion ääressä ihmisten seurassa. Lämmitän pakastepitsan ja juon hieman liikaa punaviiniä, turrutan haikean mielen.

Ystäväni kertoi kahvitellessa, että tänä juhannuksena menevät perheen kanssa vain tuttavaperheen luokse iltaa istumaan. ''Eihän se kovin kummoista ole, mutta pääasia, ettei tarvitse olla yksin.'' Vai niin. Hänen yksinolonsa tarkoittaa ilmeisesti ajanviettoa miehen ja kahden lapsen kanssa. Hmmm. Mielenkiintoista. Hieman särähti tällaisen oikeasti yksinäisen korvaan. 

Juhlapyhät ovat joskus vaikeita, mutta muulloin ei yksinäisyys juuri haittaa. Oikeasti olen ylpeä itsenäisyydestäni, sillä monet tuttavani luultavasti romahtaisivat, jos joutuisivat olemaan useamman päivän putkeen yksin. Päättämään asioista yksin. Maksamaan laskut yksin. Nukkumaan yksin. Asioilla on monta puolta. Minä saan päättää, mitä telkkarista katsotaan. Saan valvoa aamu kolmeen, sillä minun ei tarvitse nousta puuroa keittämään, eikä töitäkään ole. Minun ei ylipäätään tarvitse keittää sitä puuroa eikä rakettispagettia, yöks, sillä ei ole lapsia, joille pitäisi väsätä mauttomia mössöjä monta kertaa päivässä. Jos vituttaa, saan vittuuntua ihan rauhassa, sillä minun ei tarvitse esittää hyväntuulista kenenkään vuoksi. Jos haluan paistaa lohdutuslätyt kello yksitoista illalla, niin minähän paistan. Ja saan syödä kaiken ihan itse. Tai no en ihan kaikkea, sillä täytyyhän koiralle yksi lätty antaa. Yksinäisyys on surullista vain silloin, jos on tahtomattaan yksin. 

Aloitan työharjoittelun näillä näkymin ensi viikolla. Puolet myöhässä, mutta hälläkö väliä. Mikään ei ole tietenkään varmaa, sillä sopimus on vielä allekirjoittamatta. Olen huomannut, että tällaisena palkattoman työharjoittelun ruinaajana et ole juuri minkään arvoinen ja sopimuksia ja lupauksia rikotaan mennen tullen. En ole harjoittelupaikasta erityisen innostunut, sillä en usko harjoittelun johtavan työllistymiseen. Enkä muutenkaan enää usko tällä koulutuksella Suomessa työllistyväni ja niinpä edessä on joko maastapako tai uudelleenkouluttautuminen. Mutta eipä masennuta. tämänkin voi nähdä niin, että saan tilaisuuden opiskella jotain muuta mielenkiintoista (en todellakaan lähde minnekään lähihoitajakoulutukseen) tai saan mahdollisuuden muuttaa tästä kurjuudesta pois. Sumfatirallallei.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lätyt  4-6 kpl (riippuu pannusta ja kuinka paljon lorotat taikinaa pannulle)

2 munaa
n. 0,5 litraa maitoa (minen mittaa, mutta mittaa sinä, jos ei ole sellaista näppituntumaa)
2,5 dl vehnäjauhoja (minen taaskaan mittaa, mutta jokkainen tyylillään)
2-3 rkl sokeria
ripaus suolaa
loraus ruokaöljyä tai pari rkl voisulaa
paistamiseen oivariinia tai voita (elä yritä paistaa millään mini lätalla tai muulla kenkälankilla, pahhaa tullee)

Sekoita ainekset. Ai niin, munat kannattaa rikkoa kulhoon ensimmäisenä ja sekoittaa niiden rakenne rikki. Sitten loput ainekset ihan missä järjestyksessä vaan sekaan. Vispaa vispilällä, mutta elä nyt kovin kauaa touhua, minuutti pari riittää. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Jos on kova lätynnälkä, niin kymmenen minuuttia passaa ihan hyvin. Paista taikina pannulla kauniin pitsireunaisiksi lätyiksi. Muistappa tosiaan, ettet käytä sitä mini lättaa, koska sillä ei tule kovin maukasta jälkeä. Laita tarpeeksi rasvaa pannulle, eivät ne lätyt mitään dieettiruokaa ole. Tarjoile läytyt haluamillasi päällisillä, itse suosin pelkkää sokeriripotusta. Mums, mums.

Joissakin ohjeissa tehdään lättyjä maidon sijasta veteen, mutta enpä suosittele. Vissyäkin jotkut lorottelevat taikinaan, mutta enpä taaskaan suosittele. Minulla ei koskaan ole jääkaapissa vissyä lätynhimon iskiessä ja tosi nameja on tullut ilman.  Jos et laita taikinaan sokeria ja lisäät porkkanaraastetta (keitä pari porkkanaa ja raasta), niin saat porkkanalättyjä. Kätevää!

Varjosta valoon

Kun menninkäinen yössä tallustaa,
hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on
ja toinen yötä rakastaa.

Tai oikeastaan tämä menninkäinen miettii, että miksi jotkut saavat valossa vaeltaa ja toisten täytyy vain seurata heitä varjojen hämystä. Ymmärtävätkö työlliset, kuinka epäoikeudenmukaista työttömyys on työttömälle? Mistä kaikesta joutuu luopumaan, jäämään paitsi?

Työttömyys on hankala puheenaihe. Itse juttelisin siitä ihan mielelläni ystävien kanssa, mutta huomaan, että heitä asia vaivaannuttaa ja siksi annankin vain lyhyen yhteenvedon yrityksistäni pyristellä työlliseksi. Ei, en ole vieläkään saanut töitä (tajuatko kuinka kauan olen ollut työttömänä, tajuatko kuinka vähän saan työttömyyskorvausta, tajuatko kuinka pahalta se tuntuu?). Ei, siitä työvoimakoulutuksesta, josta olin niin innoissani ei ollut mitään hyötyä, en saanut edes palkatonta harjoitteluapaikkaa (tajuatko kuinka nöyryyttävää se on, tajuatko kuinka korkealta taas putosin?). Ei, en ikävä kyllä pääse perjantaina tyttöjen kanssa syömään (millä rahalla luulet maksavani ravintola-annoksesta, jos kaupparahatkin ovat lopussa). Kyllä, uudet kenkäsi, laukkusi ja kevättakkisi ovat hienoja (onko pakko retostella, kun näet hyvin, että vaatteeni ovat nuhjuisia, ikäloppuja ja hajoamispisteessä?). 

Pistin tänään sellaisen työhakemuksen menemään, etten tiedä oliko siinä mitään järkeä. Hakemuksessa sinänsä ei pitäisi olla mitään vikaa, mutta jos jostain kohtalon oikusta onnistuisin saamaan paikan, ei se minulle ainakaan rahallisesti kannattaisi. Työpaikalle kulkeminen olisi todella vaivalloista, oikeastaan mahdotonta, joten muuttaa pitäisi. Mutta kunnassa, jossa työpaikka sijaitsee ei taida olla yhtään vapaata vuokra-asuntoa. Kinkkinen tilanne. Telttamajoitus?  Ajattelin kuitenkin, että työpaikan sijainti saattaa karsia hakijoita sen verran, että minulla voisi jopa olla jotain mahdollisuuksia. Toisaalta kyse on kuntatyöstä ja kunnan paikathan ovat tunnetusti valmiiksi korvamerkitty. Joka tapauksessa, olen valmis kulkemaan pitkiä matkoja ja yöpymään vaikka tikunnokassa, jos vaan pääsen töihin. Varjosta valoon.

Unelma elää

Nyt kaikki onnen tähtöset, riviin järjestäytykää!

Käytin puoli päivää työhakemuksen kyhäämiseen. Haluan sen paikan. Se on minun, minun, minun.... Varasin jo majoituksen haastattelupäivää edeltävälle yölle. Pakkohan on haastattelukutsunkin tulla, kun on jo majoitus varattu valmiiksi! Junalippuja en sentään ostanut. 

Elämäni muuttuisi aivan täysin, jos saisin tuon työpaikan. Muuttaisin maamme pääkaupunkiin. Tekisin juuri sitä työtä, jota varten olen opiskellut vuosikausia. Työkaverit olisivat samanhenkisiä, työtehtävät haastavia, mutta mielenkiintoisia. Viheltelisin joka aamu matkalla työpaikalle. Aivoni hurahtaisivat uudelleen käyntiin. Enää ei tarvitsisi alituiseen murehtia rahojen riittämisestä elämän välttämättömyyksiin. Jaksaisin taas välittää ympäristökysymyksistä (nykyään en juuri jaksa). Välillä kirjoittaisin työjuttuja yön pikkutunneille saakka. Koira siristelisi lattialla silmiä viestitellen, että valot pois ja nukkumaan siitä. Mutta minä vain kirjoittaisin, sillä olisin niin innostunut. Elämä virtaisi jälleen vahvana suonissani. 

Niin pienestä se on kaikki kiinni. Muutama hassu ihminen saa päättää, saanko taas elää vai jatkanko tätä zombiena vaeltamista. 


Kun laiva uppoaa 
on lähdettävä uimaan
ja unelman upotessa
on pakko etsiä pohjaa jalkojensa alle.

Mutta päästyäsi rannalle
ala rakentaa uutta laivaa
ja etsi itsellesi uusi unelma -
sillä haaksirikosta voit vielä
hengissä selviytyäkin,
mutta elämä ilman unelmia
ei ole mitään elämää.

- Raili Malmberg

Tuuttausta tarvitaan

Kylläpä aamulla nauratti, kun käristin pannulla koiralle porsaanfileetä. Emäntä on köyhä kuin kirkonrotta, mutta koira kuitenkin syö herroiksi. Noh, porsaanfileet olivat kaupassa huipputarjouksessa, joten eipä se pankkia räjäyttänyt. 

Vähän aikaisemmin aamulla ei naurattanut. Käytin koiraa aamulenkillä ja katselin kateellisena ihmisiä, jotka kiirehtivät töihin tai kouluun. Tässä sitä taas ollaan. Ei mitään paikkaa minne mennä päiväänsä viettämään. Ihmisiä tapaamaan. Puhumaan. Nauramaan. Aivoja käyttämään. 

Tietokone sippasi eilen. Päivitin muutaman asian, jonka jälkeen kone pyysi uudelleen käynnistystä. Tottelin kuuliaisesti ja nyt se pannahinen käynnistyy, mutta parin minuutin kuluttua sammuttaa itse itsensä. Peeveli sentään. Ruuvasin takakannen auki ja putsasin tuuletinta, koitin poistaa päivityksiä vikatilassa, mutta sama peli jatkuu, saamarin rakkine sammuu aina itsestään käynnistämisen jälkeen. Nyt näpyttelen lainakoneella, joka täytyy tietty jossain vaiheessa palauttaa ja jossa ei ole Office-pakettia. Kirjoita siinä sitten työhakemuksia. Eikä tällä lainakoneella voi edes katsoa Game of Thronesin uusinta jaksoa, koska kuva pätkiin niin pahasti. Mie en kestä. Veikkaan, että vika on ihan yksinkertainen ja kun viimein marssin huoltoliikkeeseen, mies siellä sörkkii konetta muutaman minuutin ja kone hurahtaa pyörimään. Vastineeksi vaivasta huoltoliike haluaa minulta viikon ruokarahat. Ehkäpä syön sitten itse loput koiran porsaanfileestä. No en tietenkään syö, fileet koiralle ja itselle riisi-soijakastike-herne-maissi-paprika-höpötystä. 

Omat avotkin tarvitsisivat jotain buuttausta, tuuttausta, uudelleenkäynnistystä. Nyt ajatus jumittaa ja pahasti. Heti aamusta päässä alkaa sama tikitys: mistä töitä, mitä opiskella, mistä rahaa... jokainen vaihtoehto tuntuu umpikujalta, kaikessa on suuri epäonnistumisenriski. Saisi tulla niitä onnistumisiakin, sillä nyt on tullut liian pitkään pelkkää lunta tupaan. Vahvakin mieli murtuu, jos aina nousee seinä vastaan, jos aina vaan hylätään ja jätetään leikin ulkopuolelle.

Ehkäpä kulutan tämänkin turhalta tuntuvan päivän työhakemuksen rustaamiseen OpenOfficella taistellen. Kirjoitan hakemusta puoli päivää, lähetän sen sitten jollekin, joka nappaa sähköpostiosoitteeni ei kiitos -viestä varten talteen ja deletoi hakemuksen lukematta sitä. Parin viikon päästä saan viestin, että paikka on mennyt jollekin parikymppiselle Oona-Moonalle, joka oli paras hakija tehtävään, koska oli jo heillä ennestään töissä. Minä en ole mikään pessimisti, mutta olen lähettänyt näitä hakemuksia jo niin kauan, että tiedän mikä kuvio on. Pakko silti yrittää. Päätä seinään, pum, pum vaan. 

Ettäs tiedätte

... vuosien opinnot vedetään vessanpöntöstä alas ja et kelpaa edes sinne kuuluisalle kaupan kassalle töihin. 

Noin marmatin edellisen postauksen lopussa. No sitähän minun piti vain näin perjantain kunniaksi tulla kertomaan, että en edes halua enkä hae sinne kaupan kassalle töihin. Jos ei muuta ole tarjolla, niin pitäkää tunkkinne!

Lipsautuksia

Keskustelimme tuttavani kanssa naapurin miehestä. Hänellä menee kuulemma huonosti parisuhderintamalla, koska hänkin on ollut työttömänä liian pitkään. Hänkin etsii jotain täydellistä työtä ja perhe kärsii, kun rahat ovat tiukilla. Olin hetkisen hiljaa. Viittasiko tuttavani minuun noilla hänkin sanoilla? Että minäkin olen työtön, koska etsin jotain täydellistä työtä? Just joo. Minulla on akateeminen loppututkinto ja olen hakenut mm. kahvilatyöntekijän, varastomiehen, myyjän ja tuotantotyöntekijän paikkoja. Ja viimeiset pari kuukautta olen hakenut palkattomia harjoittelupaikkoja. Täydellisiä työpaikkoja tosiaan.  

Olin pitkästä aikaa illanistujaisissa, söimme ja joimme ja tarkoitus oli lähteä kaupungille muutamalle. Mieli oli kepeä ja olin hyvilläni, että minutkin oli kutsuttu, sillä minuahan ei nykyään enää kutsuta juuri minnekään. Puhe kääntyi illan emännän tuttavaan. ''Miksi hän ei ole paikalla?'', kysyi joku. Illan emäntä huudahti ivallisella äänensävyllä: ''Eihän hän voi minnekään lähteä, koska hän työtön! Ei hänellä ole rahaa tehdä mitään. Siellä se joutuu makaamaan kotona tekemättä mitään.'' Vai niin. Taisi unohtua, että paikalla oli toinenkin työtön. Toinen köyhä keski-ikäinen, jonka täytyi pyytää äidiltään muutama kymppi lainaan, että pääsi iltaa istumaan. Juhlamieli haihtui sen siliän tien ja suuntasinkin kotiin muiden suunnatessa kaupungille.

Olen aiemmin ajatellut, etten toivoisi tätä työttömän kohtaloa kellekään. Olen muuttanut mieleni. Haluan muidenkin kokeilevan, että miltä tuntuu, kun sinua sätitään joka puolella, vaikka kuinka tekisit parhaasi. Kun rahat loppuvat joka kuukausi ennen kuun puoltaväliä, koska maksat kiltisti opintolainaa takaisin työttömyyskorvauksestasi. Kun vuosien opinnot vedetään vessanpöntöstä alas ja et kelpaa edes sinne kuuluisalle kaupan kassalle töihin.

Kokeilkaapa kuule sitä! Ja katsotaan sitten kuinka teidän päänne kestää. 

Huijattu olo

Ei sitten löytynyt työharjoittelupaikkaa. Kahden viikon päästä pitäisi aloittaa harjoittelu, mutta miten aloitat, kun kukaan ei huoli edes ilmaiseksi töihin? Kouluttaja ei lupauksistaan huolimatta tehnyt yhtikäs mitään auttaakseen harjoittelupaikan etsinnässä. Hänellä piti olla kontakteja sinne ja tänne, mahdollisuuksia piti olla jopa ulkomaille, mutta suuret puheet taisivat olla pelkkää tyhjänpäiväistä lätinää. Noin 14 hakemusta laitoin menemään - en tiedä onko se sitten aivan liian vähän - ja suurimpaan osaan ei edes vastattu. Onhan se todella vaikeaa kirjoittaa vastaukseksi edes muutama sana, ''ei kiitos tällä kertaa''. Aivan järkyttävän masentavaa. Laitan tänään vielä pari hakemusta menemään, mutta sitten nostan kädet pystyyn ja luovutan. Minä en jaksa enää tätä turhaa itsensä tyrkyttämistä ja jatkuvaa pettymystä pettymyksen perään. Koulutuksessa en enää jaksaisi istua 
ja tänään olen ''hammaslääkärissä''. En voi sille mitään, että rupeaa itkettämään, kun joutuu kuuntelemaan muiden saaneen harjoittelupaikan ja itse on jäänyt ilman. Mieluummin itken kotona omassa rauhassa kuin muiden nähden. Vaikka turha kai on itkeä palkattoman harjoittelupaikan takia, sillä totuushan lienee, että noista muistakin vain muutama työllistyy harjoittelun jälkeen. Osa aloittaa varmaan kiltisti uuden työvoimakoulutuksen syksyllä. Minä en todellakaan aloita, sillä se kortti on katsottu jo ja pata-akaltahan tuo näyttää. 

Olihan muuten aivan hirveä vaalitulos. Vihreiden lisäpaikat lämmittävät hieman mieltä, mutta pelkäänpä pahoin, että porvarihallitusta pukkaa. Odottelenkin jo kutsua johonkin risusavottaan tai mummojen kauppakassien kantoon 9 euron päiväkorvauksella. Sillähän se Suomi nousee suostaan, kun kymmenillä tuhansilla euroilla koulutetut ihmiset laitetaan ilman palkkaa suorittavan tason työhön. Eihän heitä millään kannata vaikka muuntokouluttaa, sillä työkykyhän katoaa tyystin, kun työttömyyspäiviä on takana tietty määrä. Tuliko 500 päivää täyteen? Pim - olet syrjäytynyt ja kaipaat apua arjen hallintaan. Työttömänä et ole yksilö, vaan osa työttömien massaa, joka on laiskaa, halutonta ja kyvytöntä. Työtön täytyy pakottaa töihin, sillä hän ei itse suostu ottamaan työtä vastaan, vaan makaa mieluummin kotona veronmaksajien kustannuksella. Perussuomalaisia äänestäneen työttömän kannattaisi muuten muistaa, että nämä jytkyttelijät ovat rinta rinnan kokoomuslaisten kanssa laittamassa työttömiä pakkotöihin. Kokoomusta äänestäneen työttömän passittaisin mielentilatutkimukseen. Jokainen on tietysti vapaa äänestämään ketä haluaa - paitsi tuttavani, joka kertoi äänestäneensä miehensä tahdon mukaan - mutta eihän tästä tuloksesta voi todeta muuta kuin p*rkele. 

Jos voittaisin lotossa...

Oikeasti haluaisin elää maalla. Haluaisin pitää löytöeläinkotia ja tolskata päivät pitkät eläinten kanssa. Ajella välillä kaupungille kahvilaan, elokuviin ja ystäviä katsomaan, mutta muuten haluaisin vain höpöttää eläimille. Ympärillä pyörisi useampi koira, kanoja, vanha ja väsynyt kissa (joka ei jaksa jahdata lintuja), kenties pässi ja pari minipossua. Ja siihen päälle vielä eläinkodin asukit, irtokoirat ja hylätyt kesäkissat. Hoitaisin myös villieläimiä, kurvaisin paikalle, jos joutsen on jäätynyt kiinni (yleensä ne eivät kyllä oikeasti ole jäätyneet kiinni), noutaisin auton töytäisemän siilin ja pesästä pudonneen oravanpoikasen. 

Toiset haaveilevat omakotitalosta ja trendilehtien mukaisesta sisustuksesta, minä mummonmökistä ja risaisista huonekaluista koirankarvojen peitossa. Mitään erakkoelämää en haluaisi viettää, sukulaiset ja ystävät olisivat tervetulleita ja voisin myös ottaa nuorisoa harjoittelemaan eläintenhoitoa. Jos joku mies uskaltautuisi sekaan, niin mikäs sen mukavampaa. 

Markku on tällaisen unelman toteuttanut. Hän on onnekas, koska hänellä on ollut rahaa ostaa tila ja pyörittää toimintaa. Itselle taitaa olla taloudellisesti täysi mahdottomuus. Mutta ajatus on silti sitkeästi pyörinyt päässäni viime aikoina. 

'' Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen.'' - Andy McCoy

Kaksiviikkoinen oravanpoikanen

Uskoo ken haluaa

Harjoittelupaikka? Huhuu, missä olet? 

Työvoimakoulutukseen kuuluu 2,5 kuukauden mittainen harjoittelujakso, jonka on määrä alkaa kuukauden kuluttua. Mutta mitä tehdään sitten, kun kukaan ei ole kiinnostunut ottamaan sinua edes palkatta töihin? ''Kiitos hakemuksestasi, saimme 700 kesätyöhakemusta, joista valitsimme sopivat''. ''Valitettavasti emme tällä hetkellä voi ottaa opinnäytetyöntekijöitä.'' Muilla koulutuksessa olevilla on se etu, että he ovat ihan eri alalta ja voivat hakea oman alan paikkoja. Sille alalle vielä ilmaiset työntekijät kelpaavat ja harjoittelupaikat irtoavat suht helposti. Ketään ei näytä hetkauttavan se, etteivät nämä paikat liity millään tavalla koulutuksen sisältöön. Luulin aluksi olevani itse muita onnekkaampi, sillä oma koulutukseni ja työkokemukseni sopii ehkä parhaiten koulutuksen sisältöön ja kouluttajakin uumoili, että voisin olla yksi koulutuksesta työllistyvistä. Kaikkea sitä haihattelee. 

Joopati joo. Koulutuksen sisältö on hyvä ja opituista taidoista olisi takuulla hyötyä oman alan työssä. Olisi ja olisi. Hyödylliset taidot eivät kuitenkaan taio esiin yhtään uutta työpaikkaa. Paikkoja on aina vain vähemmän ja vähemmän ja minä olen ollut kauemmin ja kauemmin työtön. Huono yhtälö.

Viikonloppuna tilannetta kelatessa iskivät paniikki ja masennus vuorotellen. Nytkö se vihdoin on nostettava kädet pystyyn ja luovutettava? Opinnot ja unelmat romukoppaan vaan ja sitten miettimään, että mitä sitä tekisi isona? Mitä sitä opiskelisi? Voin kertoa, että on ihan eri asia pohtia tuota kysymystä keski-ikäisenä, opintolainavelkaisena, oman unelmansa juuri romukoppaan katkerana heittäneenä kuin ylioppilaslakki päässä koko maailma ja sen mahdollisuudet avoinna.

Mitä tapahtui Osattoman Norjan suunnitelmille? Koulutuksen aikana on selvinnyt, ettei siellä juuri ole tarvetta akateemiselle osaamiselle. Luonnontieteilijöitä ja ympäristöasiantuntijoita on siellä omasta takaa. Minun mahdollisuuksiani olisivat kai lähinnä kalatehtaassa työskentely tai lattioiden kuuraaminen. Ulkomaille muutto kiinnostaa kuitenkin vielä, mutta sattuneesta syystä se ei ole vielä vähään aikaan mahdollista. Maaliskuu oli tänä vuonna kuukausista julmin, se tuli ja vei mukanaan yhden läheisistä. Jään siis vielä tänne ainakin joksikin aikaan ihmettelemään ja selvittelemään asioita. Eihän sitä tiedä vaikka se työpaikkakin vielä humpsahtaisi syliin, nyt kun siihen ei enää jaksa uskoa.

Hullut päivät

On hetkiä, jolloin päässä mustenee ja Suomi tuntuu kammottavalta, ahdasmieliseltä paikalta. Miten joku voi vihata tuntemattomia ihmisiä niin paljon? 

Kansanedustaja Maria Tolppanen vastaa Vaasan ikkuna -lehden vaalintentissä näin: 

Jatka lausetta: Kiljuisin riemusta keskellä Vaasan toria, jos....

... siellä olisi vähemmän mamuja. Ja enemmän ihmisiä nauttimassa lounastaan työpaikan ruokatunnillaan. 

Hän on siis kansanedustaja, perussuomalainen tietysti, mutta vielä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen. Kun lueskelee hänen blogikirjoituksia ja puheenvuoroja eduskunnassa, niin kovasti on näppis kulunut ja sylki roiskunut maahanmuuttajavastaisia mielipiteitä suoltaessa. Saa varmaan näin omassa blogissa sanoa, että kamala ämmä. 

Enää ei jaksa innostua

Haetaan määräaikaista projektipäällikköä. Hankkeen suunniteltu kesto on 1.4.2015 - 30.6.2016.

Kuulostaa hyvältä. Ihan mukava pätkä, tuntuu, että oma koulutus ja kokemus natsaavat, joten hakemusta matkaan. Mutta hetkinen:

Hakuaika päättyy 31.3.2015. 

Eli haku päättyy tämän kuun viimeinen päivä, yön aikana soitetaan neljälle henkilölle ja heidät haastatellaan ja seuraavana aamuna aloittaa onnellinen työntekijä aherruksensa klo 8:00? No höpsistä töppöseen, tässä työpaikkailmoituksessa nyt todellakin ilmoitetaan kaikista tolloimmillekin, ettei mitään työpaikkaa oikeasti ole avoinna. Työt aloittaa joku kyseisessä organisaatiossa jo sisällä oleva, siirtyen vain tehtävästä A tehtävään B. Nopeasti googlettamalla luulen jo tietäväni kyseisen henkilön nimenkin. Minkä salapoliisin maailma minussa menettää. 

Huokaus. Laitan kuitenkin hakemuksen menemään, koska eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka sille valitulle ilmaantuisi muuta tekemistä. Toki siinäkin tapauksessa olisi hänen tilalleen tulossa työpaikan vaihtajia jonoksi asti. Ei tällaisella pitkäaikaistyöttömällä juuri mahdollisuuksia ole. Jotakin vikaahan siinä täytyy olla, kun ei ole onnistunut työtä saamaan. 

Päivä vain ja hetki kerrallansa

Kiitämme kiinnostuksestasi X tehtävää kohtaan. Tehtävään oli yhteensä 130 hakijaa, joista 4 parasta kutsuttiin haastatteluihin.

Tavallinen hylkäyskirje, kiitos vaan, mutta ei kiitos. Näitähän on saanut lukea jo tarpeeksi asti. Mutta mikä tässä nimenomaisessa erityisesti riepoo? Tuo ''4 parasta kutsuttiin haastatteluihin''. Mistä hemmetistä muka tietävät, että nuo neljä kutsuttua olivat hakijoista parhaita? Neljä hyvää, osaavaa ehdokasta, 126 puutteellista, kelpaamatonta. Niinkö tämä pitää käsittää? 

Ei tietenkään sitä pidä käsittää noin, joku on vaan muotoillut hylkäyskirjeen hieman huolimattomasti. ''4 hakemusten perusteella parasta'' olisi ollut jo parempi. Työttömän nahka herkistyy sitä mukaan kun työttömyys pitkittyy. Pikku hiljaa alkaa epätoivo musertaa. Onko sitä koskaan enää se paras hakija? Lueskelin tuohon kyseiseen tehtävään valitun LinkedIn profiilia ja olihan se todella vakuuttava. Onko nyt niin, että luonnontieteen alalla työpaikkoja riittää vain noille huippusuorittajille ja yli-ihmisille? Että turhaan sitä tällainen oikein hyvä ja osaava, mutta ei nyt kuitenkaan mikään Einstein, hakee yhtään mitään?

Anna hyvä Jumala ihmiselle kristallipallo, josta voi kurkistaa tulevaisuuteen, sillä pahinta tässä kaikessa on jatkuva epätietoisuus. Missä asun puolen vuoden päästä? Olenko saanut töitä? Kannattaisiko opiskella jotain täysin muuta, onko luonnontieteilijöiden tuolileikki minulta kokonaan suljettu? Pysyykö pää kasassa? Riittävätkö rahat?

Joskus on vaan hyväksyttävä epätietoisuus ja elettävä päivä kerrallaan. Ystävän neuvo, kultaakin kalliimpi.

Kissa sen osaa