Rikoo on riskillä ruma

Olin pari kuukautta sitten eräässä tilaisuudessa ja minulle lähetettiin viime viikolla sähköpostitse kuvia siitä. Uskaltauduin katsomaan kuvat vasta tänään. Pelkäsin, että minustakin on otettu kuvia, vaikka yritin piipittää, ettei saa kuvata. Pelkäsin kuvista paljastuvan sen tosiasian, että olen lihava. Halusin elää valheessa ja kuvitella olevani vain hieman ylipainoinen.

Ja kyllä. Olihan siellä kuvia lihavasta naisesta, joka oli survonut paksut koipensa legginseihin ja vetänyt telttamaisen tunikan siihen päälle. Värimaailma mustaa ja tummansinistä, yritys hoikentaa kokonaiskuvaa. No eipä oikein onnistunut. Yritetty muka näyttää ihan kivalta, mutta lopputulema oli kuitenkin kuin paskaläjän päälle olisi pruutattu parfyymiä. Paskalta se silti näyttää ja haisee. Joo, ei saisi puhua noin rumasti itsestä, mutta nyt vaan hävettää, nolottaa, tympäsee, ketuttaa ja vituttaa yhtä aikaa. Miten ihminen voi olla noin sokea omille läskeille? Selluliittipylly se kävellessä hyllyy, kanamainen, hölmö nainen.

Mutta hetkinen, tämä on kuitenkin ongelma, jolle voin tehdä jotain! Töitä en välttämättä saa, vaikka tekisin mitä, rikasta minusta tuskin koskaan tulee, mutta nämä läskit voin sulattaa. Antaa palaa, kirjaimellisesti.