Pahinta on se, että minut pitkäaikaistyöttömänä määritellään joksikin sellaiseksi, jota en ole. Koska olen ollut yli vuoden työttömänä, olen useimpien mielikuvissa työkyvytön, syrjäytynyt ja muutenkin saamaton. Minulle on oikeastaan melko sama, mitä esimerkiksi naapurini ajattelee minusta. Hän ei tunne minua, hän ei voi tietää todellisesta työkyvystäni tuon taivaallista. Mutta niin eivät voi ne lukemattomat rekrytoijatkaan, joille työhakemuksia lähettelen. Minun hakemukseni sysätään ei-pinoon, koska minä olen pitkäaikaistyötön. Pilalle mennyttä tavaraa. Tätä mielikuvaa vastaan taisteleminen on kuin taistelu tuulimyllyjä vastaan. Niin turhauttavaa, että tekee mieli karjua ääneen.
Hei pitkäaikaistyötön, täällä sinusta koituvat kustannukset on laskettu: Pitkäaikaistyöttömän hinta: 600 000 euroa Jos olet nuori, se on sitten miljoona euroa. Häpeä työtön, sinä pelkkä kuluerä yhteiskunnalle. Samassa jutussa tosin todetaan, että pitkäaikaistyöttömyys on levahtanut käsiin, jopa tuplaantunut neljässä vuodessa. Voisiko ajatella, että nyt on työttöminä entistä enemmän koulutettuja ja osaavia ihmisiä verrattuna paremman työllisyystilanteen aikaan? En usko millään, että puolet heistä syrjäytyy lopullisesti työelämästä. Tämän päivän hullunmyllyssä lähes jokainen voi joutua työttömäksi. Moni työssäkäyvä ei tätä ymmärrä ja se onkin sitten melko karu kokemus löytää itsensä koulutettuna ja kokeneena viilamassa CV:tä jossain pilipali kurssilla. Sanoisin, etten toivo sitä kenellekään, mutta valehtelisin.
Näin kerrotaan Ilta-Sanomien jutussa: Tällainen on tyypillinen pitkäaikaistyötön Tyypillinen pitkäaikaistyötön on siis eläkeikää lähestyvä 60-64 vuotias mies, joka on aiemmin todennäköisesti ollut rakennustyöntekijä. Mutta mietitäänpä jutun lukuja uudelleen. Kesäkuun lopussa vähintään vuoden työttömänä olleita oli 110 300. Eniten pitkäaikaistyöttömiä oli 60-64 vuotiaiden ryhmässä: 30 907. Eli 79 393 oli sitten jotain aivan muuta. Tuollainen tyypillinen pitkäaikaistyötön on pelkkä myytti. Pitkäaikaistyöttömiä on joka lähtöön: työkykyisiä ja työkyvyttömiä, koulutettuja ja ilman koulutusta olevia, masentuneita ja täysissä ruumiin ja sielun voimissa olevia, lihavia ja laihoja, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia.
Pyllistän tällaisille yleistyksille ja höpön löpön kustannuslaskelmille. Minä en ole mies. Minä en ole kuusikymppinen tai juuri teini-iän ylittänyt. Minä en ole kouluttamaton. Minä en ole työkyvytön. Minulla ei ole ongelmia elämänhallinnan kanssa. Jos nyt pientä alakuloa ja ahdistusta onkin, niin ei kuitenkaan mitään niin vakavaa, ettei sitä kuukausittainen tilipussi parantaisi.
Mä aina kans mietin et mistä ne repii tuon "tyyppillisen pitkäaikaistyöttömän". Kun mä, joka vielä asun keskikokoisessa kaupungissa kaukana pääkaupunkiseudulta (jonne kuulemma kaikki koulutetut suuntaa heti kun mahdollista) tunnen useita työttömiä ja pitkäaikaistyöttömiä ja ne on kaikki akateemisen koulutuksen saaneita, nuorehkoja ihmisiä. Nuorehko tässä tarkoittaa alle viisikymppistä.
VastaaPoistaToki kun itselläkin on akateeminen koulutus, se voi vaikuttaa tuttavapiiriin, mutta kyllä mun tuntemat työttömät on oikein työkykyisiä, fiksuja ja kouluttautuneita ihmisiä, joille ei vaan ole töitä.
Että ei se työttömyys, olipa pitkäaikaista tai ei, johdu muusta kun siitä ettei tässä yhteiskunnassa ole töitä tarjolla.
Mutta jostain syystä varsinkin mediassa on paljon "kivempi" syyllistää työttömiä laiskoiksi ja ongelmaisiksi.
Ja vaikka tämän tiedostankin, silti huomaan usein häpeäväni sitä että olen työtön, nimenomaan työssäkäyvien ihmisten seurassa.
Minunkin tuntemani työttömät ovat fiksuja ja korkeasti koulutettuja. Sen lisäksi lähipiirissä on fiksuja ja osaavia osa-aikatyöläisiä, jotka haluaisivat tehdä täyttä päivää, mutta työnantaja ei tähän suostu. He joutuvat anomaan palkan päälle täydennystä asumistuen ja sovitellun päivärahan muodossa. He tosin eivät rumenna työttömyystilastoita, joten harva jaksaa heidän puolestaan murehtia. Kaikki ilmoitetut työttömyyslukemat ovat muutenkin täysin alakanttiin, koska niisä eivät näy esimerkiksi kaikenlaisissa koulutuksissa ja työkokeilussa pyörivät, eivätkä työttömäksi työnhakijoiksi rekisteröitymättömät. Virallisiin lukuihin saa varmaan lisätä puolet, jotta päästään lähelle oikeaa määrää ihmisiä, jotka ovat työkykyisiä ja -haluisia, mutteivät pääse palkkatöihin, koska niitä ei riitä kaikille .Ja siiihen lukemaan jos vielä lisätään ne työssäkäyvät, jotka haluaisivat tehdä enemmän töitä kuin saavat, niin ollaankin jo semmoisessa määrässä, että luulisi jo päättäjienkin tajuavan, että tarttis tehrä jotain.
PoistaMinä yritän olla häpeämättä työttömyyttäni. Mutta en silti mielelläni ota sitä puheeksi varsinkaan vieraiden ihmisten seurassa. Pelkään, että joku päivä joku reagoi ''väärällä'' tavalla ja siitä seuraa, että pinnani palaa. Pari viikkoa sitten eräs puolituttu totesi ensin, että tosi ikävää tämä minun työttömyyteni ja jatkoi sitten papatuksella kuinka työttömät eivät halua tehdä töitä. Hän itse ilmeisesti työssään rekrytoi siivoojia ja kotipalvelutyöntekijöitä ja näihin tehtäviin koulutetut nuoret eivät kuulemma jaksa käydä töissä ja vaihtavat herkästi alaa. Teki mieli huutaa päin naamaa, että syytön minä siihen olen. Sanoin kuitenkin rauhallisesti hymyillen, että muutamalla harvalla alalla rekrytoiminen on hankalaa, mutta suurin osa työttömistä haluaa töihin, se on fakta.
Pahinta työttömyydessä lienee vaikutusmahdollisuuksien puute. Me ollaan käyty koulut, kuten edeltävät sukupolvet ovat neuvoneet. Siitä huolimatta meillä on jokin lasikatto yllämme, ettei meitä sinne työelämään päästetä.
VastaaPoistaOlen varmaan aiemminkin linkannut tämän, mutta on vain niin kertakaikkisen osuva kirjoitus sukupolvestani, että toistan samaa mantraa edelleen:
http://takkirauta.blogspot.fi/2014/10/x-sukupolven-valintilinpaatos.html
Tuo on kyllä hyvä kirjoitus, ei haittaa vaikka sen useammin lukaisee.
PoistaOn joskus tuskaista jutella työttömyydestä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat aikoinaan lähes täystyöllisyyden aikaan vain kävelleet töihin. Heidän on vaikea ymmärtää, ettei koulutettu ihminen saa töitä, vika täytyy olla työhakemuksissa tai asenteessa. Tänäkin päivänä on vielä aloja, joille valmistuneet työllistyvät hyvin. Esimerkiksi sairaanhoitajilla ei ole hätäpäivää. Mutta ei se yhteiskunta niin pyöri, että kaikki opiskelevat sairaanhoitajiksi tai lähihoitajiksi. Kun on mennyt opiskelemaan ''väärää alaa'', niin olo on kieltämättä melko huijattu. Olen aloittelemassa avoimen yliopiston opintoja, mutta melko vastahakoisin mielin. En todellakaan enää luota siihen, että opiskelun avulla työllistyisin.
Sama se olisi itsellänikin edessä, alanvaihto ja opiskelu. Jostain syystä ei vain tahdo motivaatiota löytää, koska ei ole mitään takeita enää työllistymisestä millekään alalle. Itseä syö ja tökkii ajatus kouluttautumisesta. Ei niinkään elämänmittainen oppiminen vaan se, että aina saa aloittaa alusta. Mitään asiaa ei opi perusteellisesti kun uraa ei kerry. Aina kilpailet nuorempien kanssa samalla viivalla ja voisinpa sanoa, että olet nuorien kanssa altavastaaja, sillä nuorille annetaan anteeksi kun eivät tiedä asioita kun ei ole kokemusta. Meiltä keski-ikäisiltä odotetaan jo kokemusvuosia ja sen mukana tuomaa viisautta. Miten sellaista viisautta kerryttää kun aina alkeiden oppimisen jälkeen joudut opiskelemaan uudet alkeet?
VastaaPoistaTosiaan, kaikki eivät voi opiskella- eivätkä edes sovellu sairaanhoitajiksi. Kotisairaanhoidossa sivusta seurasin kun muutama sairaanhoitaja vaihtoi työpaikkaa niin, että soittivat vaan sairaalaan osastolle ja puoli tuntia juttelivat niitä näitä ja saivat työpaikan. Sijaisuuden aluksi, mutta kuitenkin. Itse olen hakenut, kiristänyt, uhkaillut ja kerjännyt jo puolitoista tuhatta kertaa ja onnistuminen on ollut yksi per viisisataa hakemusta.
Avointa yliopistoa itsekin katselin, muttei kyllä ole varaa opiskella jos yksikin kurssi 4op maksaa 125€, Toki hajontaa hinnoissa on jonkin verran, mutta halvimmillaan näyttäisi olevan 10€/1op. Joten vielä täytyy omia vaihtoehtoja miettiä tovi..
Keski-ikäisenä pitää todellakin miettiä entistä tarkemmin, mitä lähtee opiskelemaan. Joka paikassa voidaan toitottaa, että jokin ala työllistää hyvin, mutta ei ole niin sanottua, että se työllistää yhtä hyvin myös keski-ikäisenä valmistuvan. Enpä oikein usko, että näin vanhana kannattaa opiskella vaikkapa mainosalaa. Tuo on kyllä huono esimerkki, koska mainosala ei taida työllistää kovin hyvin edes nuoria. Lakiala voisi olla parempi esimerkki, senhän pitäisi olla hyvin työllistävä, mutta käsittääkseni yli-ikäisenä kääkkänä on vaikea saada edes harjoittelupaikkoja saati ensimmäistä entry level -työtä.
PoistaEräs ystäväni, sairaanhoitaja, jakelee aina innokkaasti työnhakuohjeita. ''Soita sinne vaan reippaasti, hae sinne vaan reippaasti, sun pitää kirjoittaa hakemukseen sitä ja tätä. Ja reippaasti sitten mennä haastatteluun.'' Hän on täysin kuutamolla, mitä työnhaku muilla aloilla on. Hän ei tietääkseni itse ole koskaan ollut sellaisessa haastattelussa, että hänet valitaan jostain useamman hakijan joukosta. Töistä on sovittu joko puhelimitse tai hänet on haastateltu pikaisesti ennen työsopimuksen kirjoittamista, että on varmasti suurin piirtein täysipäinen. Olisipa kiva nähdä kuinka reippaasti hän hakisi töitä useamman sadan hakemuksen jälkeen.
Opinnot ovat avoimessa edullisempia, jos opiskelee kokonaisuuksia. Yksittäisten opintojaksojen suorittaminen on kallista. En ole varma, että onko minulla edes varaa noihin sosiaalityön aineopintoihin. Perusopintoihin aion nipistää rahat veronpalautuksesta. Tuolle rahalle olisi kyllä muutakin käyttöä. Uusi talvitakki lämmittäisi, voisi käydä kampaajalla kahden vuoden tauon jälkeen ja, ja .... lista on loputon. Mutta silti aion laittaa nuo roposet opiskeluun. Ja palkkioksi saatan saada työttömyyskorvauksien menetyksen. On tämä ihanaa.