Mutta maustepippuri, nam. Keittelin siis sitä keittoa ja mietin samalla, että jos olisin töissä, niin en tässä keittelisi keittoa, vaan seisoisin työpaikan ruokalan jonossa jonottamassa jotain pakkasesta lämmitettyä wieninleikettä, kumiperunoita ja jauheesta tehtyä bearnaisekastiketta. Mutta nyt kun ei ole niitä töitä, niin saan omassa rauhassa lusikoida lounaaksi vastatehtyä, maukasta keittoa. Papukeitosta kun on kyse, niin perästä tietenkin kuuluu, mutta täällä kotonapa sitten ainoastaan koiran iloksi töräyttelen.
Sillä vaikka niin olen mieleni tällä viikolla taas pahoittanut, kun olen lukenut ja kuunnellut työttömiin kohdistuvaa peen jauhantaa, täytyy välillä myöntää, että työttömyydessä on hyviäkin puolia. Ei tarvitse mennä sinne töihin, saa tehdä ajallansa ihan mitä huvittaa. Itse tarvitsen työtä lähinnä rahan takia, en niinkään seuran tai tekemisen puutteen takia. Viihdyn oikein hyvin itsekseni, olen aina viihtynyt. Minulla on sitä trendikästä omaa aikaa yllin kyllin. Huvittaa nuo kaikki blogit ja artikkelit, joissa kehotetaan työssäkäyvää, kiireistä ihmistä hidastamaan edes kymmeneksi minuutiksi päivässä. Kokonaiset kymmenen minuuttia! Kokeileppa sitä hidastamista koko päivän! Tai viikkoja! Kuukausia! Vuosia! Tarpeeksi kun hidastaa, niin saattaa alkaa miettiä, että onko siinä kiireessä ja ympäriinsä tohottamisessa mitään järkeä. Kuka sinua, ihminen hyvä, pakottaa siihen? Minulle hidastaminen ja mietiskely ovat elinehto. Olen jo vuosia tiennyt olevani erityisherkkä (hermostollinen ominaisuus, ei sairaus). Tarvitsen paljon omaa aikaa ja rauhaa, sillä kuormitun helpommin esimerkiksi melusta ja ihmisvilinästä kuin muut ihmiset. Olen kyllä seurassa sosiaalinen ja puhelias, mutten tarvitse ympärilleni ihmisiä jatkuvasti. Minulla on noin kymmenkunta ystävää, ei satapäistä tuttavalaumaa. Pyrin olemaan yhteyksissä vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa oikeasti viihdyn. En ymmärrä miksi tuhlaisin aikaani puolituntemattomien, aivan toisesta (arvo)maailmasta olevien ihmisten kanssa. En tiennyt kuin vasta vuosi sitten, että tälle ominaisuudelle on oma nimitys, erityisherkkyys, mutta olen kyllä muuten omat erityispiirteeni tiedostanut jo kauan.
Oletko sinäkin kenties erityisherkkä? Tutkimusten mukaan noin 15-20 % ihmisistä on. Esimerkiksi täällä voit tehdä helpon testin: Herkkyystesti
Kaikki erityisherkät eivät ole samalla tavalla herkkiä. Monet heistä eivät kestä katsoa kauhuelokuvia, mutta minä taas katson niitä oikein mielelläni. Ehkä saan niistä tällä herkkyydelläni enemmän irti?
Perjantai-ilta, elokuviahan sitä tekee mieli katsoa. Tässä suosittelemiani kauhuelokuvia:
- Kuolleiden aamunkoitto (Zack Snyderin versio)
- Hohto
- Night of the living dead (George A. Romeron vanha, mutta hyytävä versio, they're coming to get you Barbara!)
- World War Z
- 28 päivää myöhemmin
- 28 viikkoa myöhemmin (edellisen jatko-osa, yllättäen lähes yhtä hyvä)
- The Conjuring
- Manaaja (se ensimmäinen missä oksennetaan hernekeittoa)
- The Omen
- The Evil dead
- The Descent
Tuon testin perusteella olen erityisherkkä:) arvelinkin niin olevan.
VastaaPoistaTyöttömiä on oikein urakalla syyllistetty viime aikoina päättäjien ja median taholta. Minua nuo syyllistämiset lähinnä huvittaa nykyisin ja viittaan niille kintaalla. Toki menisin heti työhön, jos sellainen tyä löytyisi, mutta palkka edes kohtuullinen pitäisi olla, ei siis mitään provikka lehtien ym myyntiä! Ja todellakin, työttömyydessä on myös ne hyvät puolet, en ole koskaan ollut ns. materialisti ja olen aina ollut pienissä rahoissa, toki nyt ne rahat on super-pieniä (työmarkkinatuki).
Nousta listaamistasi kauhuleffoista oon katsonut osan. Hyviä kauhuleffoja ovat myös The Ring, Blair witch project ja Perjantai 13.päivä. Kovin myöhään illalla en kyllä kauhuleffaa uskalla katsoa (en uskalla mennä nukkumaan silloin ja sammuttaa valoja) :)
Työttömien syyllistäminen huvittaa välillä minuakin, mutta enemmän se suututtaa. Tällä viikolla Yle pukkasi ulos sellaista juttua, että kieltäytymiset työstä ovat lisääntyneet. Ja että TE-palvelut lähettävät työtarjouksia nykyään vuosittain yli puoli miljoonaa. Just joo. Työttömät kyllä itse tietävät, etteivät nämä työtarjoukset ole muuta kuin kehotuksia hakea jotain tiettyä avointa työpaikkaa, mutta muut ihmiset tuskin tätä tietävät. Ja nuo työstä kieltäytymisetkään tuskin ovat suurimmalta osalta mitään palkkatyöstä kieltäytymisiä. Itse ainakin lähtisin heti huomenna töihin, jos siitä tes:n mukaista palkkaa maksettaisiin. Siinä tapauksessa risusavottakin käy. Mutta tietämätön saattaa tulkita tilanteen niin, että työttömille tuputetaan töitä, muttei laiskoille paskoille vaan kelpaa. Mieluummin makaavata kotona suuren suurista tukirahoista nauttien. Sillä jokainenhan tietää, että työttömälle maksetaan työttyömyysrahan päälle vuokra täysimääräisenä, asunnon vuokrasta ja koosta riippumatta, ja tämän päälle tulee vielä täysi toimeentulotuki taskurahaksi. Ja harkinnanvaraista toimeentulotukea lomamatkoihin, huonekaluihin ja ajokorttiin saa vain sossutädille soittamalla.
PoistaJos tykkää post-apokalyptisistä elokuvista, niin suosittelen eritoten tuota 28 päivää myöhemmin. Lopussa on hauska kuunnella, että mitä kieltä ne helikopterilentäjät puhuvatkaan... Tuo The Descent on myös tosi jännä, mutta sen jatko-osa ei ole mistään kotoisin. Suurin osa kauhuelokuvista on täyttä kuraa ja siksi onkin erityisen ilahduttavaa, kun hyvä sattuu kohdalle. Ja ne hyvät kestävätkin ajan hammasta, esim. tuo The Omen on tehty jo 1976. Mainitsemasi The Ring on myös tosi hyvä, mutta Blair witch projectista en tykännyt. Perjantai 13. päivää en ole katsonut - jee, se löytyy Netflixistä! Pitää joku yö katsoa...
Hohto on kyllä yksi parhaimmista kauhuelokuvista, eikä se ole ajan saatossa menettänyt ollenkaan hyytävää särmäänsä. Stephen Kingin kirja, johon elokuva perustuu, on myöskin todella hyvä. Joskin kirjassa Jack Torrancen sekoaminen kehittyy hiljalleen, kun taas elokuvassa hän Jack Nicholsonin esittämänä tuntuu olevan täysi sekopää jo elokuvan alussa. Toisaalta Nicholson vaikuttaa maneereineen hiukan hullulle melkeinpä jokaisessa vakavammassakin roolissaan.
VastaaPoistaKing on kirjoittanut Hohdolle myös jatko-osan ”Tohtori Uni”, joka ei mielestäni yltänyt lähellekään alkuperäistä, tai ei niitä oikeastaan edes kunnolla voi verrata toisiinsa. Hohdosta on lisäksi kuvattu vuonna 1997 ihan kelpo mini-sarja, joka on enemmän lähempänä Kingin alkuperäistä kirjaa kuin Kubrickin elokuva, josta villeimmät salaliittoteoreetikot väittävät löytyvän todisteita siitä, että Kubrick olisi ollut mukana lavastamassa ensimmäistä kuukävelyä...
Hohto on kyllä täyttä timanttia. Jo heti siinä elokuvan alussa, jossa ajellaan pitkät pätkät kohti hotellia, tulee karmiva fiilis siitä musiikista. Kirjankin olen toki aikoinani lukenut ja se on myös täyttä timanttia. Minua ei haittaa yhtään, että elokuva on hieman erilainen. Yleensä Stephen King filmatisoinnit ovat melko epäonnistuneita, mutta tämä on kyllä poikkeus. Tai jaa, nyt puhun kyllä palturia, sillä myös Stand by me, Shawshank redemption ja Carrie perustuvat Kingin kirjoihin. Kirjoista hyvällä tavalla kamalin on Painajainen (Salem's lot).
PoistaNo mielestäni King-filmatisointien perussyntinä on ollut sellainen rahastuksen maku - äkkiä leffa purkkiin ja rahat pois katsojilta. Toki on sitten ollut näitä onnistuneitakin tekeleitä, joita jo mainitsitkin.
PoistaKingin kauhun voisi kiteyttää siten, että se on sellaista hienovaraista, karmivaa ja hyytävää, joka tapahtuu ihan tavallisille ihmisille. Se ei sillä tavalla ole sellaista efekteillä mässäilyä, missä mielestäni elokuvissa on menty pieleen. ”Mörköä” ei kannata näyttää liikaa ja on paljon pahempi pelätä tuntematonta pimpottelijaa, kuin sitä naapurin sokeria lainaavaa Martta-mummoa.
Slasher-filmien uranuurtaja ”Halloween” oli mielestäni ohjaaja John Carpenterilta erittäin nerokas pienen budjetin ohjaustyö ahdistavan musiikin ohella. Myös Spielbergin ”Tappajahai” on oiva esimerkki siitä, miten tehdään hyvä kauhuleffa, missä ei näytetä heti sitä ”mörköä”. Olen muuten jostain kuullut huhun, että Oulun Raksilan uimahallissa olisi joskus muinoin näytetty kyseinen elokuva valkokankaalta ja katsojat olisivat olleet siellä altaassa...
Mietin silloin joskus kun Se kirjat filmatisoitiin, että mitenkähän tuokin muka onnistuu. No huonosti onnistui. Tai ilmeisesti joku on minisarjasta tykännyt, koska IMDB-arvosana on jopa 6,9. Eivät tykkääjät ole vissiin lukeneet niitä kirjoja. Myös Uinu, uinu lemmikkiä ja Miseryä olen kuullut kehuttavan, mutta taas täytyy olettaa, ettei silloin ole kirjoja luettu. Ovat vaan sen verran hyytävämpiä.
PoistaTappajahain hyväksyn pitkin hampain. Yleensä en suostu edes katsomaan elokuvia, joissa eläimestä on tehty ihmisen verta janoava pahis. Niinhän ne hait, käärmeet, sudet ja jopa apinat himoavat ihmisen lihaa. Kun se oikeassa elämässä on niin päin, että ihmiset vainoavat ja teurastavat eläimiä. Tätä tosiasiaa kun ajattelee, niin zombie-apokalypsi tuntuu ihan hyvältä jutulta.
Mä listaan muutaman kauhuleffan, jotka eivät ole ihan kaikkien tuntemia, mutta alan harrastajat nämä yleensä tietävät:
VastaaPoistaIt Follows (2014)
Typerältä tuntuva alkuasetelma, mutta äärimmäisen vangitseva, erilainen kauhukokemus. Yksi tämän vuosikymmenen parhaimmista indie-elokuvista!
The House of the Devil (2009)
Kaikista kasarihenkisin kauhuelokuva, mitä on tehty 80-luvun jälkeen. Ihana nostalgiatrippi!
Låt den rätte komma in (2008)
Ruotsalainen draama/pimeä romanssi, joka tapahtuu kauhuelokuvan kehyksissä. Alkuperäisteoksessa (kirja, tottakai) tämä tarina herättää huomattavasti enemmän ajatuksia, mutta elokuva on silti oikein hyvä.
Suspiria (1977)
Oma suosikkini Dario Argenton kauhuelokuvista. Hypnoottinen äänimaailma, visuaalisesti loistelias. 70-luvun pinkkiin vereen tottuu. Aistillinen taide-elämys.
Haute tension (2003)
Ranskasta on tullut 2000-luvulla paljon sadistista, hyvin tuotettua kauhukuvastoa (Martyrs, l'interieur), mutta Haute tension on nerokkaan juonensa puolesta oma suosikkini.
Mulholland Dr. (2001)
David Lynchin kyky sekoittaa mysteeriä, trilleriä, draamaa, kauhua ja komediaa on ilmiömäinen, sillä yleensä useampaa genreä tavoittelevat leffat ovat mitäänsanomattomia sillisalaatteja, jotka eivät lopulta edusta oikein mitään. Mulholland Drive ei ole kauhuelokuva, mutta se on tarpeeksi hämärä, että ansaitsee tulla listatuksi. Yksi kaikkien aikojen suosikeistani.
Näitä elokuvia voisi listata loputtomiin, mutta toivottavasti tästä oli kuitenkin jollekin iloa.
Kyllä. Nyt ymmärsit postauksen tarkoituksen. Suurin osa kauhuelokuvista on täyttä peetä ja on hankala löytää helmiä sieltä seasta. Kun listaa omat löytämänsä, niin joku kenties sitä listaa sitten täydentää. Tuosta sinun listastasi en ole katsonut kuin Mullholland Driven, jota en kauhuelokuvaksi mieltänyt. Låt den rätte komma in -elokuvaa olen kuullut kehuttavan, mutta en ole jaksanut sitä mistään hankkia käsiini. Netflixissä on vain amerikkalainen versio, jota en ole katsonut, koska haluan ensin katsoa alkuperäisen version. Ehkä sittenkin luen sen kirjan ensin.
PoistaEnsimmäinenn kauhuelokuva, jonka olen katsonut, on Muumion kosto (1959). Taisin olla aika pieni, kun sen vahemmilta salaa siskon kanssa televisiosta tapitin. Näin monta viikkoa painajaisia sen jälkeen, mutten voinut asiasta vanhemmille kertoa, koska kauhuelokuvia ei ollut lupa katsoa.
Roman Polańskin Repulsion vuodelta 1965. Tarkalleen ottaen se ei ole kauhuelokuva, vaan psykologinen trilleri. Ehdottomasti ahdistavin elokuva mitä ikinä olen nähnyt. Inhottava matka yhden ihmisen päänsisäiseen helvettiin, äärimmäisen tehokas vaikka elokuva on mustavalkoinen eikä siinä ole mitään näyttäviä erikoistehosteita. Polańskilta toinen suosikkini on Chinatown (1974), kauhuelokuva ei ole tämäkään mutta "jotain sinne päin". Ja tietysti klassikko Rosemaryn painajainen (1968); monen muun saatanalisen kauhuelokuvan innoittaja.
VastaaPoista