Olen tiskirätti, tiedän sen, mutta ylpeä sellainen

Välillä pitää kai kirjoittaa jotain positiivistakin. Minulla on tietysti täysi oikeus marmattaa, jos siltä tuntuu, mutta asioita voi tarkastella monelta eri kantilta.

Byhyy: Hain koulutustani vastaava työtä entiseltä työnantajaltani. Kyseessä oli vuorotteluvapaasijaisuus, joten hakijan piti olla työtön. Jei, minähän olen työtön! Tehtävässä vaadittiin erikoisosaamista, jota minulla on, ja siten rohkeninkin toivoa mahdollisuutta. En päässyt edes haastatteluun ja tehtävä meni jollekin nuoremmalle ja vähemmän työttömälle.

Kiitos: Nyt vihdoin ja viimein tajuan, etten voi saada koulutustani vastaavaa työtä. CV:n ammottava aukko on totaalisesti nollannut koulutukseni, työkokemukseni ja suhteeni. Voin huoletta päästää irti viimeisistäkin turhista toivon rippeistä ja keskittyä rauhassa johonkin ihan muuhun. Haen toki edelleen töitä, kuten kunnon työttömän kuuluukin, mutten käytä enää hakemusten kirjoittamiseen turhaa aikaa ja energiaa. Joku vanha hakemus vaan pohjaksi, muutama pikku muutos, suitsait ja hakemus menemään. Välillä saatan tehdä työhakemuksesta kirjoitusharjoituksen ja yllätän rekrytoijan iloisesti täysin päättömällä hakemuksella. Mitä väliä, koska ei minulla kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia, koska n. 90% paikoista on jo valmiiksi jaettu.

Epäreilua: Miksi minun täytyy taas ryhtyä opiskelijaksi? Minulla on ennestään jo kaksi korkeakoulututkintoa ja yksi erikoisammattitutkinto, eivätkö ne tosiaan riitä? Onko taas luettava tenttiin, tehtävä ryhmätöitä ja kirjoitettava esseitä? Onko ihan pakko jos ei taho?

Upeaa: Saan taas opiskella. Opiskelu ja uuden oppiminen ehkäisevät muistisairauksia ja ei minua ainakaan mikään Alzheimer kiinnosta. Olen suomalainen, luojalle kiitos! Jos asuisin vaikkapa Romaniassa, ei minulla työttömänä olisi mitään mahdollisuutta opiskella ja saada samalla valtiolta rahaa elämiseen. Kadulle joutuisin kerjäämään. Nyt raha vuokranmaksuun ja kaupassa käyntiin tumpsahtaa tilille aika vähäisellä vaivalla. Raha ei tietenkään riitä lomamatkoihin, uusiin vaatteisiin tai ulkona syömiseen, mutta kaikki tuollainen alkaa menettää merkityksensä, mitä kauemmin penniä venyttää. Minulla on nyt kunnolla aikaa opiskella. Aiemmin olen opintojen ohella ollut aina töissä, mm. paperitehtaalla, varastolla, kaupassa, trukkikuskina... voin kertoa, ettei luennolla istuminen ole mitään herkkua varastolla huhkitun yövuoron jälkeen. Nyt saan rauhassa lueskella ja kirjoitella, ei ole mitään lapsiakaan jaloissa pyörimässä ja häiritsemässä. Ei myöskään mielipahaa aiheuttavaa miestä, joka paheksuisi työtöntä ja tukka pystyssä kulkevaa puolisoa. Koira vain välillä paiskaa kumikanan tuohon kannettavan näppiksen päälle, yrittäen ilmeisesti viestittää, että se on akka kuule leikin paikka. Ja sitten leikitään, keitetään rauhassa kahvia ja taas opiskellaan ihan omaan tahtiin. Aika kivaa.

Kamalaa: Olen työtön, yhteiskunnan sylkykuppi. En kanna korttani kekoon, elän kunniallisten veronmaksajien selkänahasta. Ja tämän kaiken lisäksi olen vielä köyhä! Osa tuttavista on selkeästi jo haistanut tämän epäonnistumisen lemun ja jättänyt yhteydenpidon sikseen. Muutama jakelee neuvoja kuin pikkulapselle: hae reippaasti töitä, ota vastaan mitä töitä vaan. Pitäisikö tässä pyytää anteeksi, lukkiutua täysin neljän seinän sisälle, mennä keräämään tienvarsilta koiranpaskaa, vai miten?

Imekää parsaa: Olen hakenut töitä niin kauan, että voin kokemuksen möreällä rintaäänellä todeta, ettei työpaikkoja riitä kaikille. Miten olemattomia töitä voi muka ottaa vastaan? Minä haen töitä ja opiskelen, sen täytyy nyt riittää. Käykää te arvon työlliset töissä. Korvaukseksi ajastanne saatte rahaa, vaihdannan välinettä. Rahalla voitte sitten ostaa hyödykkeitä, hyödyllisiä tai täysin hyödyttömiä. Voit ostaa viinaa ja juoda pienet stressaantuneet päänne ihan tantturaan. Voitte hakea elämyksiä Thaimaan aurinkorannoilta, voitte täyttää huulenne ja tissinne, voitte lykkiä pientä valkoista palloa 18 reikään ja kuvitella olevanne luonnon keskellä. Ihan vapaasti vaan. Minä olen kuitenkin, kiitos pitkittyneen työttömyyteeni, tullut siihen lopputulokseen, että olen paljon onnellisempi, jos en koko ajan hae keinotekoisia elämyksiä ja hamua jotain täysin turhaa. Lähdenkin tästä ulos lintuja katselemaan. Viherpeipoilla on jo kova konsertti päällä. Adios stupidos.