Huomasin, että minulle kuuluva työpaikka on haussa. Miten niin minulle kuuluva? No koska voin väittää, että ilman minua tuota työpaikkaa ei olisi olemassakaan. Olen nimittäin tehnyt erään luonnonsuojeluun liittyvän projektin parissa pyyteetöntä vapaaehtoistyötä useamman vuoden ajan ja nyt tämä projekti tuottaa hedelmää ja on synnyttämässä useampia työpaikkoja. Työpaikkoja joillekin muille.
Ärsyttää ja suututtaa jo valmiiksi. Toki haen tätä kyseistä työpaikkaa, mutta en tule sitä saamaan. Onpas positiivinen asenne, voisi joku tuhahtaa. Siperia opettaa, kuittaisin minä takaisin. Minä olen pitkäaikaistyötön ja siten työnantajille persona non grata. Pitkäaikaistyöttömyys haisee pahalle. Saan tasoitusta muihin hakijoihin nähden ainoastaan siinä tapauksessa, että muut hakijat menevät haastatteluun paskat housuissa ja haisevat näin kenties minuakin pahemmalta. Työpaikkailmoituksista voi myös rivien välistä lukea vaikka ja mitä. Tässä tapauksessa: ''Hakijalta edellytetään vähintään opistotasoista tutkintoa.'' Eli toisin sanoen opistotasoinen tutkinto riittää, vaikka yleensä tämän tason tehtäviin vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa. Eli toisin sanoen joku kunnassa vuodesta pottu työskennellyt, kauppaopiston käynyt Terttu-Marjatta siirtyy nyt tähän tehtävään. Tai kunnanjohtajan sisarenpoikaa onnistaa.
Tässä työttömyyden varrella on tullut useampi minulle erityisen sopiva työpaikka vastaan ja olen niitä hakiessani yleensä intoillut, että pääsen varmasti ainakin haastatteluun. En ole kuitenkaan päässyt, ja ne harvat haastattelukutsut joita olen saanut, ovat olleet paikkoihin, joihin olen hakemuksen lähettänyt tyyliin ''haetaan nyt tätäkin, vaikkei tämä ihan sitä omaa osaamista vastaakaan''. Enää en jaksa intoilla. En, vaikka olen itse suurin piirtein tämän työpaikan tehnyt.
On haastavaa kirjoittaa asiallista työhakemusta, kun oikeasti haluaa kirjoittaa: ''Otatte saatana minut töihin. Vai kehtaatteko muka olla ottamatta? Kaiken sen työn jälkeen mitä minä olen teille tehnyt? Haistakaa paska jo valmiiksi''. Yritän kumminkin, vielä kerran yritän.
Näen kohdallasi työnantajan kannalta kyllä aivan mielipuolisen päätöksen jos sinua ei palkattaisi kyseiseen työhön.
VastaaPoistaItsekin vielä työttömyysurani alussa jaksoin innostua ”varmasta työpaikasta” jopa siinäkin määrin, että voiton humussa tuhlailin velaksi työstä tulossa olevaa ensimmäistä palkkaani. No, se työ ei erinäisistä syistä sitten alkanutkaan ja sain asian suhteen hyvän opetuksen joskin kantapään kautta eli Siperia todellakin opetti.
Pitkäaikaistyöttömänä kannattaa työnhaussa pitää yllä tietynlaista tervettä kyynisyyttä ja realismia, ettei sitten tule pettymään jälleen kerran pahasti. Muuten koko touhusta tulee kuin maanis-depressiivisen ihmisen elämää, jossa mania- ja masennuskaudet vuorottelevat.
Olen ennenkin harmistunut, kun erittäin sopiva työpaikka on mennyt sivu suun. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta kun ärsyttää ja harmittaa jo valmiiksi. Minä sovin tehtävään koulutuksen ja työkokemuksen puolesta. En usko, että hakijoista löytyy sellaista henkilöä, joka olisi asiaan paremmin perehtynyt. Mutta eiköhän sieltä löydy joku sellainen, jolle työpaikka on jo ennalta luvattu. Tiedän karvaasta kokemuksesta, että kuntatyöpaikat ovat lähes kaikki valmiiksi korvamerkittyjä, vain sosiaali- ja terveysalalla taitaa olla oikeasti avoimia paikkoja. Tulen olemaan niin pettynyt ja suuttunut, kun se valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun -viesti kolahtaa sähköpostiin. Haastatteluunhan minua ei kutsuta, sillä olen tehtävään liian sopiva. On helmpompi haastatella epäsopivia hakijoita ja valita sitten se ennalta sovittu tyyppi, koska parempia hakijoita ei muka ollut. Vaikka oikeasti olihan niitä, mutta heitä ei vain kutsuttu haastatteluun.
PoistaTämä on sitä kyynisyyttä ja realismia, itsesuojeluvaistoa. Pikku hiljaa on alkanut tuntumaan, että luovutan kohta työnhakemisen suhteen. Eihän minulla oikeasti ole mihinkään enää saumaa. Miksi tuhlata aikaa turhaan hakemiseen ja mielensäpahoittamiseen? Pienellä työttömyyskorvauksella pysyy hengissä. Olen jo tottunut siihen, ettei mihinkään ylimääräiseen ole varaa, joten en enää haaveile ulkomaanmatkoista (en kyllä kotimaanmatkoistakaan), ulkona syömisestä tai uusista vaatteista. Työttömän paskan on turha kuvitella kelpaavansa parisuhteeseen, joten sama olla yksin. Siperia opettaa tyytymään vähään.
Et todellakaan ole mikään ”työtön paska” vaan älykäs, korkeasti koulutettu aikuinen ja fiksu nainen, joka osaa myös kirjoittaa tosi hyvin. Sinuna harkitsisin kirjan kirjoittamista työttömyydestä. Olisipa se sitten fiktiivistä tai vakavampaakin tuotantoa, mutta suosittelisin silti.
PoistaTaisit sitä muuten noin niinkuin puoli leikilläsi jossakin aikaisemmassa postauksessasi suunnitellakkin?
Blogiasi on kuitenkin aina ilo lukea ja sanan valintasi saavat aina hymyn huulille, vaikka vakavasta asiasta aina onkin kyse.
”Eletään vaan vaikka piruttaan!”
- Irwin Goodman
No joo, en minä oikeasti koe olevani mikään luuseri. Välillä tuntuu, että tämä täydellisen itsenäinen elämä ilman velvotteita on aika hauskaakin. Katselin juuri aamu-tv:tä ja siellä joku elämäntapavalmentaja neuvoi kuinka kaiken kiireen keskellä kannattaa pysähtyä meditoimaan edes minuutksi päivittäin. Tuoko se sitten on sitä työtätekevien onnea ja autuutta? Mennä ja tohottaa kiireisenä paikasta toiseen, minuutin puhallus välissä ja taas mennään. Ei se ole ainakaan minun onnea ja autuutta. Kannattaisiko pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa miettimään, että onko oikeasti pakko elää niin kiireistä elämää? Kuka käskee? Onko töitä todella tehtävä niin paljon? Kuka sinua siitä kiittää? YT-nevottelut kun napsahtavat päälle, ei kukaan muista tekemiäsi ylityötunteja. Teetkö työksesi yleensä mitään järkevää ja merkittävää? Luuletko olevasi korvaamaton? Kukaan ei ole. Onko lapsia pakko kuskata harrastuksiin joka ilta? Kyllä lapsetkin tarvitsevat päiviä, joilloin saavat olla ihan rauhassa ilman mitään koulu- tai harrastusvelvotteita. Jos et kuskaa lapsia joka ilta kalliisiin harrastuksiin, säästät rahaa. Ja kun et tarvitse niin paljon rahaa, ei sinun tarvitse tehdä niin paljon töitäkään. Totuus on, että moni valitsee ihan itse sen kiireisen ja stressaavan elämän.
PoistaAion kyllä kokeilla kirjoittamista jossain vaiheessa. Ajattelin ensin saada sosiaalityön opinnot kunnolla käyntiin ja ehkä kuukauden parin päästä ruveta iltaisin/öisin kirjoittelemaan. Päivällä kirjoittaminen onnistuu myös, mutta luovimmillani olen aamuyöstä. Päivällä voin siis raapustella työhakemuksia ja koulutöitä ja öisin kehitellä tarinoita. Tuotanto olisi siis fiktiivistä: romaani, novelleja tai käsikirjoitus. Pää on täynnä tuhansia tarinoita, ne pitää vaan saada järkevästi ulostettua.
Tein itse sen virheen aikoinaan, että kuvittelin että en kelpaa kun ei ole töitä tai ei voi viettää kulutusjuhlaa. En minä nyt sellaista miestä ikinä ottaisi jolle en kelpaisi omana itsenäni aikoina kun aikoina -oli ne mitä hyvänsä :) Oppia ikä kaikki, ilmeisesti. Onneksi sentään löytyi mieskin kaikesta angstista huolimatta xP
VastaaPoistaEn minäkään ota nyt tai tulevaisuudessa miestä, joka ei kelpuuta minua vikoineni kaikkineni. En myöskään voisi ottaa vakavasti miestä, joka sanoo seurustelevansa vain esim. tummatukkaisten naisten kanssa. Miten ihmisen hiusväri vaikuttaa mihinkään? Tietysti joku väri voi miellyttää silmää enemmän, mutta mitäs sitten, jos tapaat aivan hurmaavan vaaleaverikön? Joo, et sinä nyt kelpaa, kun tukkasi on väärän värinen. Noin ajatteleva on kyllä melkoisen yksinkertainen ja yksinkertaisten kanssa minä en elämääni jaa.
PoistaTästäpä tulikin mieleen hauska tapaus, joka tapahtui opiskeluaikoinani opintojeni työharjoittelupaikassa.
PoistaOlimme viettämässä kahvipaussia toimistolla ja osa meistä istuskeli vanhalla sohvalla, joka ehkä hieman oli tyyliltään ja väritykseltään 70-lukulainen. Siinä sitten paikalle pasahti osastomme sihteeri, joka valehtelematta muistutti Uuno Turhapuro -elokuvien vuorineuvos Tuuran siihteeriä, Unelma Säleikköä. Tämä bimbo siinä sitten aivan pokkana töksäytti, että hän ei voisi ikinä kuvitellakkaan seurustelevansa sellaisen miehen kanssa, jolla olisi tuon kyseisen sohvan kaltainen hirvitys kotonaan.
Eli joillakin ihmisillä on aivan käsittämättömiä ulkoisia ja materiaalisia vaatimuksia kumppanin suhteen.
Itsellänikin muutama kokemus siitä, miten on "juuri minua varten" tarkoitettu työpaikka on livahtanut henkilölle, jolla sattumoisin on sama sukunimi kuin firman jollakin dirikalla. Aikaisemmin siitä otin kovastikin kierroksia ja höyrysin. Jossain vaiheessa vain tajusin, ettei kiukkuni purkaudu oikeaan kohteeseen, niinpä aloitin kirjoittelemaan tunteilla liekitettyä ajatusvirtaa blogiin...
VastaaPoistaOlen miettinyt miten lapsuuden mato-onkiminen on valmistanut minua henkisesti tähän samaan sontaan. Siinäkin laitetaan syötti veteen-lähetetään hakemus, koho käy pinnan alla-sinut kutsutaan haastatteluun, koho pompahtaa pintaan-sinua ei valita, mato on viety koukusta-henkinen meltdown koettu kun valitun henkilön nimi vastaa firman päälliköiden nimiä.
Silloin vain en tajunnut, että elämä tulee olemaan sarja vastoinkäymisiä. Jotenkin olen onnistunut tavoittamaan tuota lapsenomaista ajatusmaailmaa jälleen. Minulla on hyvä avoin hakemus ja kehuttu CV:n ulkoasu. Kehitin hyvän avoimen hakemuksen, ettei minun tarvitse enää kirjoittaa hakemukseen kohdehenkilö &-firmaa vaan voin vain postittaa paperit sopivalta näyttävään paikkaan ja käyttää aikaani tähän muutaman minuutin. Olen jo kauan aikaa sitten huomannnut ettei personoinnit toimi. Tai ainakaan omalla kohdallani eivät ole toimineet. Myös järjellä ajateltuna työpaikkailmoitus ei tarjoa riittävästi dataa hakemuksen kunnolliseen personointiin. Pitäisi tuntea henkilökohtaisesti hakemusta lukeva henkilö, jotta osaisi nykiä oikeista naruista ja saada oma hakemus "kyllä"-pinoon sen kuuden sekunnin aikana, jona rekryhenkilö paperisi vilkaisee.
Monta kertaa olen itsekin miettinyt lopettavani papereiden lähettelyn. Sen sijaan ajattelin kiusallani jatkaa, nyt kun olen automatisoinut prosessin hyvin pitkälle. Olen myös huomannut työttömyyden tuhonneen mielenterveyteni alkaneen eheytymään kun en enää käytä aikaa ja henkisiä voimavaroja työnhakuprosessiin kuin minimimäärän mikä vaaditaan työpaikkailmoituksen 5sek silmäilyyn+yhteystietojen kopsaamiseen sähköpostin osoiteriville ja papereiden liittämisen viestiin. Minulla on sähköpostiohjelmassa valmis allekirjoitus työnhaun dokumenttien saatteeksi.
En tehnyt tätä kaikkea säästääkseni aikaa vaan säästääkseni sieluni. Niin monet kerrat erehdyin nostattamaan toiveita ja oli tunne, että nyt onnistun. Kun noita epäonnistumisia tuli 500 niin aloin lannistumaan. Tuhannen jälkeen alkoi olla selvää, että vain ihme pelastaisi minut. Tuhannenviidensadan jälkeen olevan melko varma, että kuolema minut vapauttaa tästä työttömyyden taakasta jonain päivänä. Siihen asti minulla ei ole muuta tekemistä kuin kiusallani spämmätä papereitani eri firmoihin...
Päätin viimekertaisen pettymyksen jälkeen, etten enää odota pääseväni haastatteluun, en vaikka kuinka sopisin tehtävään ja tuntisinkin rekrytoijan henkilökohtaisesti. Niin päätin, mutta tämän kyseisen työpaikan kohdalla pahoitin mieleni jo etukäteen! Pakko se on ottaa henkilökohtaisesti, sillä olen tehnyt hankkeen eteen paljon töitä ja tulen olemaan tuhannen harmistunut, jos ja kun tehtävään valitaan joku tyyppi, joka ei tiedä asiasta yhtä paljon kuin minä. Mutta turha purnata. Työpaikkoja ei jaella pätevimmille ja parhaiten ansaitseville, se ei vaan mene niin. Toisaalta hyvä, että tiedän jo etukäteen, ettei minua valita. Muuten päivystäisin puhelimen vieressä ja suurin piirtein pakkaisin jo muuttolaatikoita. Ja on ehkä myös hyvä, etten sitten saa tätäkään parin vuoden pätkää omalta alaltani ja joudu pätkän loputtua toteamaan, että taas ollaan työttömiä ja taas ovat työpaikat kiven alla. Ymmärrän siten paremmin vaihtaa alaa ja saan ehkä puhtia uusiin opintoihin, kun en enää turhaa haihattele mistään ympäristöalan töistä.
PoistaOn erittäin iso askel irtautua odotuksista, joita on kasannut itselleen n. 15 vuotiaasta lähtien kun ensimmäistä kertaa eteen tulee päätös ammatin valinnasta.
PoistaItsellänikin mielessä alan vaihto, kunhan osaisi valita sellaisen työn joka työllistää ja sitä pystyy sietämään.
Pitää varmasti ottaa oppia sinusta tth78. Tein taas sen virheen, että latasin liikaa odotuksia ja toiveita työpaikan saannin suhteen ja nyt kun ei kiitos-viestejä satelee sähköpostiin, ottaa hetken taas lujille. Kylmästi vaan turhat hakemusten personoinnit pois ja rutiinilla hakemusta lootaan! Ei kai tässä muu auta, jos meinaa mielenterveytensä säilyttää.
VastaaPoistaEn voi taata sen toimivuutta sinulla tai lukijoillasi, omalla kohdalla se on tuonut lisää rauhaa mieleen. Kun työnhaku on mielessä vain sen muutaman minuutin minkä tarvittavat toimenpiteet vievät aikaa niin sen jälkeen asia on täysin poissa mielestä.
VastaaPoistaHeh, kerran kun haastatteluun kutsuttiin niin olin ihan ällikällä lyöty. Jo haastatteluun pääseminen yllätti ja sitten myös se, ettei minulla ollut minkäänlaista mielikuvaa siitä, että olisin edes hakenut kys. firmaan töihin. Tarkistin sähköpostini lähetetyt-kansiosta ja totta tosiaan olin hakenut. Siinä sain vahvistukses systeemin toimivuudelle. Ei enää odotuksia ja ennakkotoiveita. Ainoastaan hakemus matkaan ja sitten unohdus päälle. Ihan turha stressata ennakkoon vaan reagoi sen mukaan mitä eteen tulee jos tulee
Ihan varmaan kokeilemisen arvoinen strategia. Miksi vuodattaa aikaa ja sydänvertaan hakemuksiin, kun tulos on pyöreä nolla. Kuka onkaan sanonut, että hullu on se, joka tekee toistuvasti samalla tavalla mutta odottaa erilaista lopputulosta.
VastaaPoistaAlbert Einstein taisi olla tuon lausahduksen takana. Täyttä totta joka sana. En tiedä koinko valaistumisen vai minkä, muista vain koulussa puhuttaneen 80/20-säännöstä. En enää muista sen oikeata sisältöä, mutta kai se tähänkin sopisi: 20% panostuksella 80% tulos... Sain tosiaan huomata, että 99% panostuksella tulee 0,2% (yksi työpaikka 500 haettua kohden)onnistuminen niin siinä heittää paljon energiaa hukkaan.
VastaaPoistaVoi että tämä osuu! Näin se työntekijän valinta juuri menee. Etenkin kuntapuolella. Lisäisin vielä, että ne YT:t eivät kuitenkaan koskaan kohli sitä Terttu-Marjattaa tai kunnanjohtajan sisarenpoikaa, he porskuttavat ihan huoletta turvatuissa työsuhteissaan ja pikkuppikkuviroissaan. Edes mahdolliset kuntaliitokset eivät jätä heitä työttömiksi.
VastaaPoistaNiin se vaan on. Julkisen puolen paikat ovat lähes kaikki etukäteen jollekin korvamerkitty. Työpaikkailmoituksen vaatimukset listataan sitten sen ennalta valitun koulutuksen ja työkokemuksen mukaan. Kyllähän minä olen sen jo pitkään tiennyt, mutta aina se pieni toivo kuitenkin herää, kun työpaikka avoimeksi ilmoitetaan. Olisi paljon reilumpaa, ettei noita paikkoja tarvitsisi laittaa avoimeen hakuun. Turha noiden paikkojen on olla TE-palveluiden sivuilla vääristämässä avoimien paikkojen määrää. Oikeastaan olisi vieläkin reilumpaa, jos työnantajat voisivat kertoa työpaikkailmoituksissa ihan suoraaan, että työttömät älkööt vaivautuko hakemaan. Työnantajalta säästyisi aikaa, kun ei tarvitsisi kahlata läpi satoja hakemuksia. Työttömillä säästyisi aikaa ja mielenrauhaa, kun ei tarvitsisi turhaan hakea näitä paikkoja.
Poista