TE-toimisto ottaa sinuun yhteyttä 22.2.2016, luki vielä eilen TE-palveluiden henkilökotaisessa sähköisessä asioinnissa. Odottelin koko päivän puhelua, jota ei sitten koskaan tullutkaan.
TE-toimisto ottaa sinuun yhteyttä 21.8.2016, lukee sähköisessä asioinnissa tänään. Yhteydenottoa oltiin siirretty taas puoli vuotta eteenpäin. Olen näemmä TE-palveluille täysin ilmaa, minuun ei kannata tuhrata edes viiden minuutin puhelua. Onkohan tämä hyvä vai huono asia? En osaa oikein päättää.
Tai päätetään, että se on hyvä asia. Saanpahan rauhassa tehdä mitä huvittaa. Tänään ajattelin juoda teetä, syödä kasan paahtoleipiä ja katsella samalla ikkunasta, kun muut tekevät töitä. Asuintaloani vastapäätä nousee uusi kerrostalo ja koko piha on täynnä ukkoja, nostureita, betonia, putkia sun muuta. Oikein touhukasta toimintaa. Hyvä pojat, ahkeroikaahan minunkin puolestani, minä juon nyt teetä.
tiistai 23. helmikuuta 2016
perjantai 19. helmikuuta 2016
Olen tiskirätti, tiedän sen, mutta ylpeä sellainen
Välillä pitää kai kirjoittaa jotain positiivistakin. Minulla on tietysti täysi oikeus marmattaa, jos siltä tuntuu, mutta asioita voi tarkastella monelta eri kantilta.
Byhyy: Hain koulutustani vastaava työtä entiseltä työnantajaltani. Kyseessä oli vuorotteluvapaasijaisuus, joten hakijan piti olla työtön. Jei, minähän olen työtön! Tehtävässä vaadittiin erikoisosaamista, jota minulla on, ja siten rohkeninkin toivoa mahdollisuutta. En päässyt edes haastatteluun ja tehtävä meni jollekin nuoremmalle ja vähemmän työttömälle.
Kiitos: Nyt vihdoin ja viimein tajuan, etten voi saada koulutustani vastaavaa työtä. CV:n ammottava aukko on totaalisesti nollannut koulutukseni, työkokemukseni ja suhteeni. Voin huoletta päästää irti viimeisistäkin turhista toivon rippeistä ja keskittyä rauhassa johonkin ihan muuhun. Haen toki edelleen töitä, kuten kunnon työttömän kuuluukin, mutten käytä enää hakemusten kirjoittamiseen turhaa aikaa ja energiaa. Joku vanha hakemus vaan pohjaksi, muutama pikku muutos, suitsait ja hakemus menemään. Välillä saatan tehdä työhakemuksesta kirjoitusharjoituksen ja yllätän rekrytoijan iloisesti täysin päättömällä hakemuksella. Mitä väliä, koska ei minulla kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia, koska n. 90% paikoista on jo valmiiksi jaettu.
Epäreilua: Miksi minun täytyy taas ryhtyä opiskelijaksi? Minulla on ennestään jo kaksi korkeakoulututkintoa ja yksi erikoisammattitutkinto, eivätkö ne tosiaan riitä? Onko taas luettava tenttiin, tehtävä ryhmätöitä ja kirjoitettava esseitä? Onko ihan pakko jos ei taho?
Upeaa: Saan taas opiskella. Opiskelu ja uuden oppiminen ehkäisevät muistisairauksia ja ei minua ainakaan mikään Alzheimer kiinnosta. Olen suomalainen, luojalle kiitos! Jos asuisin vaikkapa Romaniassa, ei minulla työttömänä olisi mitään mahdollisuutta opiskella ja saada samalla valtiolta rahaa elämiseen. Kadulle joutuisin kerjäämään. Nyt raha vuokranmaksuun ja kaupassa käyntiin tumpsahtaa tilille aika vähäisellä vaivalla. Raha ei tietenkään riitä lomamatkoihin, uusiin vaatteisiin tai ulkona syömiseen, mutta kaikki tuollainen alkaa menettää merkityksensä, mitä kauemmin penniä venyttää. Minulla on nyt kunnolla aikaa opiskella. Aiemmin olen opintojen ohella ollut aina töissä, mm. paperitehtaalla, varastolla, kaupassa, trukkikuskina... voin kertoa, ettei luennolla istuminen ole mitään herkkua varastolla huhkitun yövuoron jälkeen. Nyt saan rauhassa lueskella ja kirjoitella, ei ole mitään lapsiakaan jaloissa pyörimässä ja häiritsemässä. Ei myöskään mielipahaa aiheuttavaa miestä, joka paheksuisi työtöntä ja tukka pystyssä kulkevaa puolisoa. Koira vain välillä paiskaa kumikanan tuohon kannettavan näppiksen päälle, yrittäen ilmeisesti viestittää, että se on akka kuule leikin paikka. Ja sitten leikitään, keitetään rauhassa kahvia ja taas opiskellaan ihan omaan tahtiin. Aika kivaa.
Kamalaa: Olen työtön, yhteiskunnan sylkykuppi. En kanna korttani kekoon, elän kunniallisten veronmaksajien selkänahasta. Ja tämän kaiken lisäksi olen vielä köyhä! Osa tuttavista on selkeästi jo haistanut tämän epäonnistumisen lemun ja jättänyt yhteydenpidon sikseen. Muutama jakelee neuvoja kuin pikkulapselle: hae reippaasti töitä, ota vastaan mitä töitä vaan. Pitäisikö tässä pyytää anteeksi, lukkiutua täysin neljän seinän sisälle, mennä keräämään tienvarsilta koiranpaskaa, vai miten?
Imekää parsaa: Olen hakenut töitä niin kauan, että voin kokemuksen möreällä rintaäänellä todeta, ettei työpaikkoja riitä kaikille. Miten olemattomia töitä voi muka ottaa vastaan? Minä haen töitä ja opiskelen, sen täytyy nyt riittää. Käykää te arvon työlliset töissä. Korvaukseksi ajastanne saatte rahaa, vaihdannan välinettä. Rahalla voitte sitten ostaa hyödykkeitä, hyödyllisiä tai täysin hyödyttömiä. Voit ostaa viinaa ja juoda pienet stressaantuneet päänne ihan tantturaan. Voitte hakea elämyksiä Thaimaan aurinkorannoilta, voitte täyttää huulenne ja tissinne, voitte lykkiä pientä valkoista palloa 18 reikään ja kuvitella olevanne luonnon keskellä. Ihan vapaasti vaan. Minä olen kuitenkin, kiitos pitkittyneen työttömyyteeni, tullut siihen lopputulokseen, että olen paljon onnellisempi, jos en koko ajan hae keinotekoisia elämyksiä ja hamua jotain täysin turhaa. Lähdenkin tästä ulos lintuja katselemaan. Viherpeipoilla on jo kova konsertti päällä. Adios stupidos.
Byhyy: Hain koulutustani vastaava työtä entiseltä työnantajaltani. Kyseessä oli vuorotteluvapaasijaisuus, joten hakijan piti olla työtön. Jei, minähän olen työtön! Tehtävässä vaadittiin erikoisosaamista, jota minulla on, ja siten rohkeninkin toivoa mahdollisuutta. En päässyt edes haastatteluun ja tehtävä meni jollekin nuoremmalle ja vähemmän työttömälle.
Kiitos: Nyt vihdoin ja viimein tajuan, etten voi saada koulutustani vastaavaa työtä. CV:n ammottava aukko on totaalisesti nollannut koulutukseni, työkokemukseni ja suhteeni. Voin huoletta päästää irti viimeisistäkin turhista toivon rippeistä ja keskittyä rauhassa johonkin ihan muuhun. Haen toki edelleen töitä, kuten kunnon työttömän kuuluukin, mutten käytä enää hakemusten kirjoittamiseen turhaa aikaa ja energiaa. Joku vanha hakemus vaan pohjaksi, muutama pikku muutos, suitsait ja hakemus menemään. Välillä saatan tehdä työhakemuksesta kirjoitusharjoituksen ja yllätän rekrytoijan iloisesti täysin päättömällä hakemuksella. Mitä väliä, koska ei minulla kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia, koska n. 90% paikoista on jo valmiiksi jaettu.
Epäreilua: Miksi minun täytyy taas ryhtyä opiskelijaksi? Minulla on ennestään jo kaksi korkeakoulututkintoa ja yksi erikoisammattitutkinto, eivätkö ne tosiaan riitä? Onko taas luettava tenttiin, tehtävä ryhmätöitä ja kirjoitettava esseitä? Onko ihan pakko jos ei taho?
Upeaa: Saan taas opiskella. Opiskelu ja uuden oppiminen ehkäisevät muistisairauksia ja ei minua ainakaan mikään Alzheimer kiinnosta. Olen suomalainen, luojalle kiitos! Jos asuisin vaikkapa Romaniassa, ei minulla työttömänä olisi mitään mahdollisuutta opiskella ja saada samalla valtiolta rahaa elämiseen. Kadulle joutuisin kerjäämään. Nyt raha vuokranmaksuun ja kaupassa käyntiin tumpsahtaa tilille aika vähäisellä vaivalla. Raha ei tietenkään riitä lomamatkoihin, uusiin vaatteisiin tai ulkona syömiseen, mutta kaikki tuollainen alkaa menettää merkityksensä, mitä kauemmin penniä venyttää. Minulla on nyt kunnolla aikaa opiskella. Aiemmin olen opintojen ohella ollut aina töissä, mm. paperitehtaalla, varastolla, kaupassa, trukkikuskina... voin kertoa, ettei luennolla istuminen ole mitään herkkua varastolla huhkitun yövuoron jälkeen. Nyt saan rauhassa lueskella ja kirjoitella, ei ole mitään lapsiakaan jaloissa pyörimässä ja häiritsemässä. Ei myöskään mielipahaa aiheuttavaa miestä, joka paheksuisi työtöntä ja tukka pystyssä kulkevaa puolisoa. Koira vain välillä paiskaa kumikanan tuohon kannettavan näppiksen päälle, yrittäen ilmeisesti viestittää, että se on akka kuule leikin paikka. Ja sitten leikitään, keitetään rauhassa kahvia ja taas opiskellaan ihan omaan tahtiin. Aika kivaa.
Kamalaa: Olen työtön, yhteiskunnan sylkykuppi. En kanna korttani kekoon, elän kunniallisten veronmaksajien selkänahasta. Ja tämän kaiken lisäksi olen vielä köyhä! Osa tuttavista on selkeästi jo haistanut tämän epäonnistumisen lemun ja jättänyt yhteydenpidon sikseen. Muutama jakelee neuvoja kuin pikkulapselle: hae reippaasti töitä, ota vastaan mitä töitä vaan. Pitäisikö tässä pyytää anteeksi, lukkiutua täysin neljän seinän sisälle, mennä keräämään tienvarsilta koiranpaskaa, vai miten?
Imekää parsaa: Olen hakenut töitä niin kauan, että voin kokemuksen möreällä rintaäänellä todeta, ettei työpaikkoja riitä kaikille. Miten olemattomia töitä voi muka ottaa vastaan? Minä haen töitä ja opiskelen, sen täytyy nyt riittää. Käykää te arvon työlliset töissä. Korvaukseksi ajastanne saatte rahaa, vaihdannan välinettä. Rahalla voitte sitten ostaa hyödykkeitä, hyödyllisiä tai täysin hyödyttömiä. Voit ostaa viinaa ja juoda pienet stressaantuneet päänne ihan tantturaan. Voitte hakea elämyksiä Thaimaan aurinkorannoilta, voitte täyttää huulenne ja tissinne, voitte lykkiä pientä valkoista palloa 18 reikään ja kuvitella olevanne luonnon keskellä. Ihan vapaasti vaan. Minä olen kuitenkin, kiitos pitkittyneen työttömyyteeni, tullut siihen lopputulokseen, että olen paljon onnellisempi, jos en koko ajan hae keinotekoisia elämyksiä ja hamua jotain täysin turhaa. Lähdenkin tästä ulos lintuja katselemaan. Viherpeipoilla on jo kova konsertti päällä. Adios stupidos.
keskiviikko 17. helmikuuta 2016
Kuka saa ja kenelle annetaan
Tein sen taas. Annoin toiveen työpaikasta vallata mieleni. Hain unelmieni työpaikkaa ja ajattelin, että jospa sittenkin... aurinko risukasaan ja sitä rataa. Kyseessä oli vuorotteluvapaasijaisuus, joten tyhmänä ajattelin, että nyt minullakin on työttömänä paremmat mahdollisuudet. Minulla oli tehtävään vaadittu koulutus (siis ihan tismalleen), soveltuvaa työkokemusta, paikallistuntemusta... olin ollut samalla työnantajalla ennenkin töissä, osaisin jo käyttää organisaation tietokoneohjelmia, olisin muutenkin hyvä tyyppi ja jaadijaadijaa. Kenties rekrytoijat, luonnontieteilijöitä hekin, eivät niin välittäisi CV:n pitkästä työttömyysaukosta, koska tietäisivät alan katastrofaalisen työllisyystilanteen. Paljon osaavia, hyviä tyyppejä on nyt työttömänä.
Kiitos mielenkiinnostanne. Mutta ei kiitos. Saapuu taas sähköposti alle viikon kuluttua viimeisestä hakupäivästä. Eli kunnon rekrytointiprosessia ei olla taaskaan järjestetty. On valittu vaan se ennalta valittu henkilö. Soitettu ehkä muutamalle tyypille puhelimella ja puhelimitse haastateltu. Täytetty jotain Excel-taulukkoa, onko sinulla kokemusta tästä tietokoneohjelmasta (jota oppii kyllä ihan helposti itsekseen räpeltämällä käyttämään), jaa eikö (no sittenhän sinut voidaan sen vuoksi hylätä). Ja sitten on kutsuttu jo ennalta valittu henkilö rupattelemaan ja kahvia juomaan ja sopimaan milloin työt aloitetaan. Näinhän se vaan on ja tulee ilmeisesti aina olemaan, kyllähän minä sen tiedän, mutta sallin silti itseni haaveilla jostain täysin mahdottomasta.
Latoin Googlen taas laulamaan ja selvittelin, että millainen Hannu Hanhi oli tällä kertaa päässyt töihin (sähköpostissa kerrottiin nimi). Vuorotteluvapaasijaiseksi ei voi valita ketä tahansa, sillä valitun tulee täyttää vuorotteluvapaalain mukaiset ehdot. Lain tarkoitus on edistää vakituisessa työssä olevan työntekijän jaksamista JA antaa työttömälle työntekijälle mahdollisuus kerryttää työkokemusta. Sijaisen tulee siis olla TE-toimistossa työttömänä oleva henkilö, joka on joko:
My ass.
Oikeasti tässä laitettiin nuorehko, googlettelun perusteella varsin kokenut, jo talossa valmiiksi oleva henkilö päiväksi kortistoon ja palkattiin sitten vuorotteluvapaasijaisena takaisin. Tässä ei oikeasti annettu yhdellekään työttömälle mahdollisuutta saada jalkaa oven väliin ja kartuttaa työkokemusta. Ei siis toimittu lain hengen mukaisesti. Mutta kuka siitä nyt välittää? Kuka ylipäätään vaikeasti työllistyvistä välittää? Ei tasan tarkkaan kukaan. Tämä nimenomainen valinta korpeaa minua tavallista enemmän, koska kyseinen organisaatio on saanut valtiolta miljoonien pompsin määrärahaa, joilla he työllistävät nuoria alle 30-vuotiaita. Olisiko ollut reilumpaa työllistää vuorotteluvapaan ajaksi keski-ikäinen pitkäaikaistyötön tai herra varjele työtön yli 55-vuotias?! Olisi, mutta reiluus ja oikeudenmukaisuus ovat tämän päivän työnantajilta hukassa. Ja onhan se toisaalta reilua työllistää tuttu tyyppi. Tämä työpaikka sulle, tuo sitten mulle, piiri pieni pyörii, mitäs me kauniit ja rohkeat, sääli vaan noita tuolileikin ulkopuolelle tömpsähtäneitä...
Sitähän minä vaan tulin kertomaan, että pikkasen ottaa pattiin. Tekee mieli itkeä, potkia ja raivota. Miten raukkamaisesti onnen anti täällä jaetaan.
Mutta ei hätää, tästä selvitään kyllä. Olen aloittanut opinnot, joista en ole ilmoittanut TE-toimistolle (hys, hys) ja kirjoitan siitä kohta lisää.
Kiitos mielenkiinnostanne. Mutta ei kiitos. Saapuu taas sähköposti alle viikon kuluttua viimeisestä hakupäivästä. Eli kunnon rekrytointiprosessia ei olla taaskaan järjestetty. On valittu vaan se ennalta valittu henkilö. Soitettu ehkä muutamalle tyypille puhelimella ja puhelimitse haastateltu. Täytetty jotain Excel-taulukkoa, onko sinulla kokemusta tästä tietokoneohjelmasta (jota oppii kyllä ihan helposti itsekseen räpeltämällä käyttämään), jaa eikö (no sittenhän sinut voidaan sen vuoksi hylätä). Ja sitten on kutsuttu jo ennalta valittu henkilö rupattelemaan ja kahvia juomaan ja sopimaan milloin työt aloitetaan. Näinhän se vaan on ja tulee ilmeisesti aina olemaan, kyllähän minä sen tiedän, mutta sallin silti itseni haaveilla jostain täysin mahdottomasta.
Latoin Googlen taas laulamaan ja selvittelin, että millainen Hannu Hanhi oli tällä kertaa päässyt töihin (sähköpostissa kerrottiin nimi). Vuorotteluvapaasijaiseksi ei voi valita ketä tahansa, sillä valitun tulee täyttää vuorotteluvapaalain mukaiset ehdot. Lain tarkoitus on edistää vakituisessa työssä olevan työntekijän jaksamista JA antaa työttömälle työntekijälle mahdollisuus kerryttää työkokemusta. Sijaisen tulee siis olla TE-toimistossa työttömänä oleva henkilö, joka on joko:
- ollut työttömänä työnhakijana vähintään 90 kalenteripäivää sijaisuutta edeltäneiden 14 kuukauden aikana (Osaton kuuluu tähän ryhmään) tai
- alle 30-vuotias äskettäin ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittanut tai
- vuorotteluvapaasijaisuuden alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias
My ass.
Oikeasti tässä laitettiin nuorehko, googlettelun perusteella varsin kokenut, jo talossa valmiiksi oleva henkilö päiväksi kortistoon ja palkattiin sitten vuorotteluvapaasijaisena takaisin. Tässä ei oikeasti annettu yhdellekään työttömälle mahdollisuutta saada jalkaa oven väliin ja kartuttaa työkokemusta. Ei siis toimittu lain hengen mukaisesti. Mutta kuka siitä nyt välittää? Kuka ylipäätään vaikeasti työllistyvistä välittää? Ei tasan tarkkaan kukaan. Tämä nimenomainen valinta korpeaa minua tavallista enemmän, koska kyseinen organisaatio on saanut valtiolta miljoonien pompsin määrärahaa, joilla he työllistävät nuoria alle 30-vuotiaita. Olisiko ollut reilumpaa työllistää vuorotteluvapaan ajaksi keski-ikäinen pitkäaikaistyötön tai herra varjele työtön yli 55-vuotias?! Olisi, mutta reiluus ja oikeudenmukaisuus ovat tämän päivän työnantajilta hukassa. Ja onhan se toisaalta reilua työllistää tuttu tyyppi. Tämä työpaikka sulle, tuo sitten mulle, piiri pieni pyörii, mitäs me kauniit ja rohkeat, sääli vaan noita tuolileikin ulkopuolelle tömpsähtäneitä...
Sitähän minä vaan tulin kertomaan, että pikkasen ottaa pattiin. Tekee mieli itkeä, potkia ja raivota. Miten raukkamaisesti onnen anti täällä jaetaan.
Mutta ei hätää, tästä selvitään kyllä. Olen aloittanut opinnot, joista en ole ilmoittanut TE-toimistolle (hys, hys) ja kirjoitan siitä kohta lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)