sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Teen sinulle tarjouksen, josta et voi kieltäytyä

Niin ne osat vain vaihtuivat työttömästä työkkärin tädiksi. Melko huvittavaa, jos uskoisin kohtaloon, niin pitäisi kai antaa kohtalolle propsit huumorintajusta.

Ajattelin kirjoitella tänne silloin tällöin asiaa TE-toimiston käytännöistä ja palveluista. Muutaman ahaa-elämyksen olen jo ehtinyt kokemaan ja niitä voisin tännekin jakaa. Ihan kaikkea en kuitenkaan voi kertoa, sillä joku raja täytyy vetää.

Nyt en jaksa kovin pitkiä pamista, pitäisi jo oikeastaan olla nukkumassa, mutta sanonpa jotain TE-toimiston työtarjouksista. Työtarjous on entiseltä nimeltään työhönosoitus. Täytyypä sanoa, ettei nimeä aikanaan vaihdettu parempaan. Mitään työtä ei siis ole tarjolla, työtarjous on ainoastaan kehotus hakea jotain kaikille avointa työpaikkaa.

Työtarjoukseen pitää reagoida. Kaikista helpoimmalla pääsee, kun mukisematta tekee työtä käskettyä eli hakee tarjottua paikkaa ja klikkaa paikan haetuksi Oma asiointi -verkkopalvelussa. Jos ei oikeasti ole tehtävään pätevä, olet esim. sairaanhoitaja ja sinulle on tarjottu ylilääkärin pestiä, niin tarjous voidaan perua, kunhan pyydät sitä ennen hakuajan päättymistä. Jos et hae paikkaa ja annat asian vain olla, niin siirtyy se selvittelyyn ja seuraus on useimmiten karenssia. Ei aina, mutta useimmiten. Suurin osa karensseista tulee juuri näistä ''työstä kieltäytymisistä'' eli työtarjouksien sivuuttamisista. Jos et jostain syystä millään halua tarjottua työpaikkaa, niin käytä hakemusta laatiessasi mielikuvitusta. Anna nihkeytesi näkyä rivien välistä. En muutenkaan olisi kovin huolissani töihin joutumisesta, sillä suurin osa työtarjouksista ei johda työllistymiseen. Mitään tilastoa en tästä ole nähnyt, mutta voin näin kyllä väittää ihan perstuntumalta.

Viikko sitten oli Kalevan mielipidepalstalla kirjoitus, jossa joku onneton valitti saamastaan karenssista. Ei ollut ymmärtänyt, että työtarjous on velvoittava ja oli jättänyt hakematta. TE-toimisto kuulemma kohdentaa rangaistuksen hänen pieneen lapseensa, koska nyt ei ole rahaa ruokaan. Hohhoijakkaa, no niinpä varmaan. Tyypillä oli kuulemma useampi korkeakoulututkinto, mutta lukemisen ymmärtämisessä oli silti petrattavaa. Siinä tarjouslipareessa lukee nimittäin selkeästi, että ''tarjotusta työstä kieltäytyminen voi johtaa työttömyysetuuden menettämiseen.'' Ikävä tapaus, en sitä kiellä, mutta säännöt ovat samat kaikille. Itse olen kyllä aina lukenut kaiken TE-toimistolta saamani postin suurennuslasin kera, aina varmistaen, etten vaan jätä tekemättä jotain velvoitettua.

Työkkärin tädit ja sedät ovat vain ihmisiä. Ihmiset ovat erehtyväisiä, joskus tulee varmasti lähetettyä huonojakin tarjouksia. Mutta tarkistakaa omat hakukriteerinne Oma asiointi -palvelussa. Jos siellä lukee, että hakee metrosiivoojan tehtäviä, niin onko se kumma jos tulee työtarjous metrosiivoojan tehtävään? Jos siellä lukee, että vuorotyö käy, niin silloinhan se käy. Ajatustenlukija ei työkkärin täti ole.

Disclaimer: en ota sitten mitään vastuuta siitä mitä höpisen täällä blogissa.

38 kommenttia:

  1. Itsehän olen hakenut mm. palkkatukipaikkaa (tiesin etten ollut oikeutettu siihen). Soitin kuitenkin itselleni haastatteluajan ja paikankin olisin saanut mutta kun ei oikeutta niin ei.

    Sitä vaan ihmettelin silloin kun tuossa työhönosoituksessa ei ollut te-toimiston puhelinnumerot oikein. Työnantaja joutui soittelemaan vähän sinne ja tänne ennen kuin asia selvisi. Eli oliko joku "automaatti" tai kesä-esa laittanut tuon työhönosoituksen? Kysyisinkin sinulta että voiko noin tapahtua? Kuka laittaa osoitukset, laitatko sinä yksinään sinun asiakkaillesi vai voiko kuka tahansa laittaa kenelle tahansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saitko siis työtarjouksen (työhönosoituksia ei enää ole) työpaikkaan, jossa vaadittiin palkkatukimahdollisuutta? Mielenkiintoista. Hutihan siinä on sitten tullut, jos et ole palkkatukeen ollut oikeutettu. Työtarjouksen puhelinnumero taitaa olla automaattisesti henkilöasiakkaan puhelinpalvelun numero, ei siihen kenenkään henkilökohtaista työnumeroa tule. Sieltä puhelinpalvelustakin pitäisi toki apua saada. Minä voin lähettää työtarjouksia kaikille tämän TE-toimiston alueen työttömille.

      Palkkatukeen voi olla oikeutettu myös alle vuoden kestäneen työttömyyden jälkeen, jos tukea perustellaan ammatillisen osaamisen puutteella. Olet esim. kosmetologiksi valmistunut, mutta et osaa käyttää jotain hoitovälinettä ja palkkatukipaikassa oppisit vempeleen käytön.

      Poista
    2. Kyllä, juuri näin eli työtarjouksen. Ainakaan tällä seudulla ei palkkatuki-työhönosoituksissa kunnalle lue että kyse on palkkatukipaikasta. Arvelin itse kyse olevan juuri tällaisesta koska haettiin avustaviin töihin. Ja paikan päällä tämä varmistui. Ilmeisesti myöskään muita hakijoita ei ollut joka onkin sitten toinen kummallinen juttu. Vielä pisteenä iin päälle olin paria kuukautta aiemmin kysynyt palkkatukitöistä ja silloin sanottiin ettei vielä aikoihin (yli vuoteen) ole mahdollisuutta. Työtarjouksessa oli oman virkailijani tiedot.

      Kysyisin vielä että jos yritys laittaa avoimen haun molin sivuille, voiko se myös sanoa ettei työtarjouksia kyseiseen työhön laiteta? Siis että onko tuollaista mahdollisuutta edes olemassa, pelkkä työnhakuilmoitus molin sivuille?

      Entä onko paljon paikkoja joita ei laiteta avoimeen hakuun vaan yritys pyytää ainoastaan virkailijalta muutaman yhteystietoja tms.?

      Poista
    3. Työnantajahan tuossa on sitten perseillyt, jos ei ole ilmoituksessa kertonut, että hakee työntekijää, joka on oikeutettu palkkatukeen.

      Avoimiin työpaikkoihin voi työtarjouksia tehdä. Niitä paikkoja, joita työnantaja ei halua avoimeen hakuun, on TE-toimistossa vähän. Mutta on niitäkin olemassa. Joku muu niihin tekijöitä hakee,en minä.

      Poista
    4. Kyseessä oli siis kunnan avustavat työt ja palkkatuesta ei tosissaan mainittu työtarjouksessa, kuten ei mainittu myöskään äskettäin työtarjouksena tulleessa paikassa joka tuli myös kuntatyöhön. Nykyisin olen palkkatukioikeutettu. Näistä olen päätellyt ettei sitä näihin kunnan sakkomaksulta välttymistöihin laiteta.

      Tuosta ensimmäisestä tarjouksesta vielä sen verran että työnantajakin joutui lukemaan työtarjouslapun läpi, hän ei ilmeisesti itsekkään tiennyt siitä mitään. Kyseistä työtä myös teki jo yksi kuntouttavassa työtoiminnassa oleva henkilö 3 päivänä viikossa. En edes tiedä miten kaksi henkilöä olisi saanut aikansa kulumaan max. yhden henkilön töissä. Kaikesta tästä päättelin että sen olisi voinut laittaa jokin "automaatti". Kaiken kaikkiaan kummallinen juttu josta olisin kysynyt omalta virkailijalta mutta hän ehti jäädä eläkkeelle.

      Poista
    5. Ja siis tästä toisestakin paikasta selvisi vasta paikan päällä kysyttäessä että kyseessä on palkkatukityö ja työaika sen olikohan 85% normaalista työajasta.

      Poista
  2. Huikea fiilis lukea sulta ensimmäinen postaus töissä aloittamisen jälkeen. Vaikka et voisi/haluaisi kertoa yksityiskohtia työarjesta yms. niin toivon, että ainakin kerran viikkoon muistaisit meitä blogipostauksella kuulumisistasi. Lisäksi olet ollut onnesta osaton niin pitkään, että myös mielelläni lukisin, mikäli onnen rippeitä alkaa ilmestymään elämään pitkän itsensä ruoskimisen jälkeen. Olet hyvä mimmi, tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Koitan jaksaa aina välillä jotakin kirjoitella. Uusi työpaikka ja uuden opetteleminen vie aina näin alussa mehut. Homma on varmaan halussa suurin piirtein sitten kun työsopimus päättyy. Sitten onkin parahultainen aika potkia minut pihalle ja ottaa seuraava määräaikainen sisään. Kouluttaa taas uutta tyyppiä viikkotolkulla.

      Poista
  3. Kerropa Osaton alan asiantuntijana; miten voi olla mahdollista, että minulle on ilmaantunut asiointipalveluun työllistymissuunnitelma? Oikein on päivämäärä ja sopijat ja sinne on minun nimeni kirjattu. Kyseisenä päivänä minuun ei ole sopijaksi mainittu työkkärin täti ollut millään tavalla yhteydessä. Että onko teillä siellä suoriteperusteinen palkkaus, kun "suunnitelmia" laaditaan sopimusmuotoon ihan OMIN LUVIN. PRKL.

    Sinänsä asialla ei ole merkitystä koska olen nyt töissä, mutta kyllä todella v-tuttaa, että tästä ns. suunnitelman sopimisesta ei olla minulle ilmoitettu mitään sen kummemmin etu- kuin jälkikäteenkään. Juu, ja vielä se, että jäljet johtavat Pohjois-Pohjanmaan vaikutusalueelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos nyt voitaisiin lopettaa tuo höpöttäminen suoritusperusteisesta palkasta. Ei siellä semmoinen palkkaussysteemi ole, eikä esim. karenssimahdollisuuksia kytätä kieli pitkällä.

      En tiedä, miksi sinulle on suunnitelma ilman sopimista tehty, ei se ole normaali käytäntö, mutta kyllähän se muutamalla näppäimen napsautuksella onnistuu. Jos asia ärsyttää kovinkin, niin voit vaikka laittaa Oma asioinnin kautta yhteydenottopyynnön ja pyytää suunnitelman laatinutta virkailijaa olemaan yhteydessä. Jos sinne on kirjattu jotain sellaista, johon et ole suostuvainen, niin sitten ilman muuta pyydä korjaamaan.

      Poista
    2. No mikä muukaan logiikka kuin suoriteperusteisuus tässä on? Kun olen ilmoittanut töiden alkamisesta, virkailija on nopeasti näpelöinyt "suunnitelman", ja nyt sitten ilmeisesti väitetään että suunnitelman laatiminen johti työllistymiseen.

      Nuo yhteydenottopyynnöt ovat yhtä tyhjän kanssa. Sieltä soittaa kuka tahansa "asiantuntija" joka välittää viestin seuraavalle asiantuntijalle, josta ei sitten kuulu mitään. Parhaimmillaan saa laittaa 4-5 viestiä oman asioinnin kautta samasta aiheesta ennen kuin löytyy asiantuntija joka yhteydenottopyynnössä selkeästi mainitusta asiasta jotain tietää. Tästäkin voisi päätellä että tarkoitus ei ole vastata asiakkaiden kysymyksiin vaan maksimoida virkailijoiden puheluiden määrää.

      Ja ne kolmen kuukauden välein tehtävät haastattelut on ilmeisesti Pohjois-Pohjanmaalla peruttu? Nimimerkillä eipä haastateltu kertaakaan.

      Poista
    3. Entä onko työkkärillä sellaista kuin "työsuorite"? Joskus kuulin tuon termin että virkailija merkkaisi itselleen työsuoritteen jos vaikka lähettää työtarjouksen tms. Itse epäilen kanssa että jotain hyötyä/suoriteperusteista olisi. Vaikka ei karenssit niihin liittyisikään.

      Vaadi ihmeessä tuon suunnitelman korjausta jos olet työllistynyt omin avuin,ihan vaan periaatteesta. Itsellänikin on usein vaan siirretty yhteydenottopäivää eteenpäin. En kyllä ole sen tarkemmin sitten seurannut onko sinne samalla merkitty myös jokin suunnitelmantekopäivä.

      Poista
    4. Turhapa tänne tulla niitä pelihousuja repimään. Minä en ole vastuussa muiden virheistä. Tulostavoitteet ja suoritusperustainen palkka eivät ole sama asia. Kyllä, jotakin pitää TE-toimistossakin suorittaa, ihan yleinen käytäntö, en nyt tässä kerro mitä, koska se ei ole julkista tietoa. Killinkiäkään enempää ei kuitenkaan tule palkkaa, tehtaili niitä työtarjouksia tai suunnitelmia kuinka paljon tahansa. Jollakin saattaa tietysti mopo karata, heille tulee kenties tunne, että niitä suoritteita pitäisi tehdä yli tavoitteiden. Hyvin yleistä naisvaltaisella alalla. Laki (JTYP/2012) sanoo kuitenkin, että suunnitelma laaditaan yhdessä työnhakijan kanssa. Suunnitelma ei voi itsekseen ilmestyä omaan asiointiin, sen sisällöstä sovitaan yhdessä ja sen hyväksymisestä sovitaan myös erikseen.

      Itse olen aina saanut ihan asiallisia yhteydenottoja yhteydenottopyynnin kautta. Puhelinpalveluunkin voi soittaa. Tai sitten asian voi ottaa puheeksi seuraavalla asiointikerralla.

      Jos olet kerran töissä, niin ei sinua kuulukaan haastatella. Työttömät ja lomautetut haastatellaan.

      Poista
    5. Kuten totesin, "Kun olen ilmoittanut töiden alkamisesta". Ennen töiden alkamista olin työtön, ja kaksi 3 kk määrävälein tehtävää haastattelua olisi pitänyt olla, vaan eipä ollut ensimmäistäkään.

      Poista
    6. Ja itseäni taas ihan vaan kiinnostaa miten nämä asiat menee. En ole ikinä ollut kunnalla/valtiolla töissä.

      Poista
    7. Vastahan nuo haastattelut tulivat vuoden 2017 alusta. Eihän niitä ole kaikille sillä siunaamalla tehty, hieman mahdotontakin, kun väkeä palkattiin lisää vasta alkuvuodesta. Kyllä se sinunkin aika olisi koittanut, mutta ehdit ilmeisesti työllistyä.

      Poista
  4. Nämä kommentointien kellonajat menee muuten tässä blogissa miten sattuu. Tietokoneen kello näyttää 11 mutta kommentissa lukee klo. 1.00. Ajattelin vaan mainita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen huomannut. Ehkä jostakin asetuksista voisi yrittää säätää, ehkä ei.

      Poista
  5. Hei! Suuren suuret onnittelut palkkatyöpaikan johdosta!

    Sen jälkeen, kun sain töitä keväällä 2015, olen pitänyt teidät muut kirjoittajat mielessäni, mutta olen muistanut/ehtinyt lukea ajatuksianne todella, todella harvoin. Tupsahdit mieleeni nyt ja juuri nyt oli hyvä hetki vierailla luonasi. Ja miten iloiseksi tulinkaan!

    Mitä kiitoshakemuksestasi Marialle nyt kuuluu? Kiinnostaa tai ei, kerron kuitenkin.

    Saatuani työpaikan keväänä 2015 vietin liioitellun pitkää kuherruskuukautta työsuhteen kanssa. En siksi, että olisin koskaan juuri sellaista työtä halunnut tehdä, vaan siksi, että hitto vie minulla oli työpaikka, jossa käymällä sain palkkaa. Palkkaa, jolla voin tehdä haluamiani asioita. Olin kiitollinen ja onnellinen. Ja erittäin tietoinen siitä, miten etuoikeutettu olin. Onnekas. Etuoikeutettu työssäkävijä.

    Kaksi vuotta kului nopeasti. Ja sitten aloin miettiä, että olisi ehkä aika koettaa, miten uuden työpaikan saaminen onnistuisi nyt työntekijänä. Työpaikan vaihtajana.

    Ja onnistuihan se. Lähetin kaksi työhakemusta, joista toinen johti uuden työpaikan saamiseen. Kaksi! Kaksi vaivaista yritystä ja uusi työ oli minun. Nyt vietän uutta kuherruskautta ja mietin yhä typertyneenä, että ihan tosiaanko se uuden työn saaminen oli niin helppoa.

    Täytyy koettaa vierailla hieman useammin kuin paristi vuodessa, sillä kirjoituksesi tästä eteenpäin todella herättivät uteliaisuuteni!

    Hyvää kesää!

    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla kuulumisia! Hienoa, että olet päässyt työelämään noin vahvasti kiinni. Työpaikan vaihtajana onkin tosiaan ihan eri asemassa työmarkkinoilla. Itsekin pitää tämän nykyisen pätkän päättyessä yrittää apinan raivolla pukata työhakemuksia menemään. CV on kuitenkin sellaista silppua, etten kovin luottavainen ole. Työnantajat arvostavat pitkiä työsuhteita ja aukotonta CV:tä. Mikä on kyllä naurettavaa, kun suurin osa työpaikoista taitaa olla jo määräaikaisuuksia. Toisaalta näen nykyisessä työssäni paljon lähes olemattomia työhistorioita,joten tiedän, etten ihan huonoimmilla eväillä ole liikkeellä. Ja työttömyys ei ole horjuttanut omaa uskoani osaamiseeni, toisin kuin joillakin muilla.

      Hyvää kesää sinullekin ja työniloa!

      Poista
    2. Moi Maria ja mikä yllätys kuulla sinusta! Kiitos kuulumisestasi!

      Tykkäsin kiitoshakemuksesta -blogista todella paljon ja seurasin sitä ihan yhtä suurella mielenkiinnolla kuin tätä Osattoman blogia. Ai että on kiva kuulla, miten olet onnistunut kuhertelemaan työelämässä, kaikkea hyvää sulle jatkossakin!

      Poista
  6. Osaton - olen lukenut blogiasi jo kahden vuoden ajan mutta en ole tainnut kommentoida kertaakaan. Kirjoitat hyvin sekä työttömyydestä että työkkärin kiemuroista. Toivottavasti sinulla on jatkossakin aikaa kirjoitella tänne aina silloin tällöin.

    Maria - Kiva kun palasit kertomaan kuulumisiasi! Olen aina välillä käynyt blogissasi katsomassa josko siellä olisi jotain päivitystä ja ilahduin kun näin kommenttisi täällä.

    Omalta osaltani voin kertoa, että olen maisteriksi valmistuttuani tehnyt viisi pätkää kolmessa eri työpaikassa  (3vk, 4vk, 5kk, 6kk ja nyt 10kk pätkä joka päättyy heinäkuussa). Työttömyysjaksot ovat onneksi jääneet lyhyiksi, mutta epävarmuus jatkuu aina vaan... mutta eiköhän tämä tästä, Ruotsissa on kuitenkin paljon parempi talous- ja työllisyystilanne kuin Suomessa. Onneksi lähdin tänne silloin aikoinaan, Suomessa ei olisi varmaan irronnut noita pätkiäkään.

    Hyvää kesää teille kaikille myös täältä!

    YTM Ruotsista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjänare. Olen välillä miettinyt, että löytyisiköhän sieltä Ruotsista töitä minullekin. Olen joskus muinoin asunut Englannissa useamman vuoden, ja olisi kiva taas kokeilla jotain uutta maata. Toisaalta näin vanhemmalla iällä ei välttämättä saa niin helposti uusia ystäviä ja vaarana on se, että jöpöttää kaiken vapaa-ajan sitten yksin. Joku vuoden työpätkä jossakin päin Ruotsia olisi kyllä vaihtelua. Siinä ajassa kielikin ehtisi muuttua sujuvaksi.

      Hyvää kesää sinnekin!

      Poista
    2. "Näin vanhemmalla iällä" on lipsahtanut sulla Osaton moneen kertaan eri tavoin ilmaistuna. Välillä kuulostaa siltä kuin väittäisit olevasi viisikymppinen, mutta aina lukiessani kuvittelen sinun olevan reilu kolmikymppinen. Miten on?

      Poista
    3. Kyllähän se niin on, että olen 3-97 vuotias :)

      Poista
  7. Yhteishaun tuloksien päivämäärät lähestyvät. Valinnan tuloksen jälkeen opiskelupaikka tulee vastaanottaa n. 2 viikon kuluessa osaan opiskelupaikoista.
    Minkälainen mahdollisuus on saada omaehtoisen opiskelun hyväksyntä TE-keskuksesta tuossa ajassa? Näppituntumasi?

    Eikö kuitenkin tarvita myös koulun lausunto opinnoista lähetettäväksi TE -keskukseen itse täytetyn hakemuksen lisäksi.

    Onko hakemuksissa muuten jotain etukäteen ajateltavaa?
    Hakemuksessa lukee myös kysymys muuttovalmiudesta? Onko tuo sitova vai ajatuksen tasolla oleva.

    Työllistymissuunnitelmassani ei lue opiskelusta mitään, pääosin varmasti sen takia, että minuun ei olla oltu TE-keskuksesta yhteydessä yli vuoteen. En ole myöskään itse jättänyt soittopyyntöä suunnitelman päivitystä varten, koska eihän edes mokoma opiskelupaikka ole millään tasolla todennäköinen. Sisäänpääsyprosentit tuohon opinahjoon kun ovat siinä yksinumeroisten prosenttilukujen alussa.
    Jos jätän päivityspyynnön ja en saakaan opiskelupaikkaa (todennäköisyydet ovat enemmän kuin pahasti sitä vastaan), niin turhana vien taas aikaa TE-keskuksen työntekijöiltä turhan kirjauksen takia. Ja mikäli en saa opiskelupaikkaa, on se siellä tiedoissani muistona epäonnistuneesta hausta sitten hamaan tulevaisuuteen?
    Masentava ajatus sekin ehkä.

    Olen itse aikanaan muuttanut Hki paremman työllistymisen toivossa, siinä onnistumatta.

    Mikäli sinulla olisi aikaa kommentoida näihin edes jotain, olisin erittäin kiitollinen ja ajattelisin sinua suurella hymyllä seuraavan viikon.
    Ymmärrän että ehdottomasti keskityt töihisi ja niiden hoitamiseen, mutta tarjoan vastapalvelukseksi hymyajatukseni! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Nyt otat asiaksesi ja soitat vaikka TE-toimiston koulutusneuvonta numeroon 0295 020 702 tai valtakunnalliseen puhelinpalveluun 0295 025 500. Ruuhkaisinta päiväaikaan 11-13, soita aamusta. Sinun kannattaa saada siitä opiskelusta maininta sinne suunnitelmaan. Jos eivät tuota kautta päivitä suunnitelmaa, niin voivat tehdä yhteydenottopyynnön. Ei tarvitse eikä pidäkään odottaa valintatulosta. Jos suunnitelma, jossa mainitaan opiskelu, on päivätty ennen opintojen alkua, niin pitäisi olla ihan ok, vaikkei päätös ehtisikään siihen. Silloin olet ilmaissut aikeesi hakea opiskeluoikeutta. Eikö itse opintojen alkuun kuitenkin ole vielä aikaa? Mutta hakemus täytyy sitten jättää. Omat perustelut ja oppilaitoksen lipare. Ei tarvitse minun käsittääkseni vielä olla sitä opiskelupaikkaa kun pyydät oppulaitosta lapun täyttämään, siinä lähinnä tiedustellaan opintojen laajuutta.

      Sitten on ihan kokonaan eri juttu, että myönnetäänkö tuki, vaikka paikan saisitkin. TE-toimisto arvioi parantavatko opinnot työllistymismahdollisuuksiasi. Onko ala työllistävä? Jos esim. artesaaniksi meinaat, niin tiukassa voi olla. Perustele itse hyvin.

      Poista
    2. Useita vuosia kestäviin korkeakouluopintoihin ei pääsääntöisesti saa tukea, mutta esim. maisteriohjelmiin voi saada. Sekin pitää miettiä etukäteen, että tukea saa max. sen 2 vuotta. Jos opinnot kestävät 2,5 vuotta, olet 2 tuetun vuodrn jälkeen päätoiminen opiskelija. Mistä otat rahat siihen puoleen vuoteen, kun työttömyysetuutta et voi saada. Opintojen täytyy edetä, sitä seurataan. Opinnot voi välillä hyvästä syystä keskeyttää, mutta ei kelpaa selitykset, jos opinnot laahaavat, etkä ole keskeyttänyt tai lopettanut opintoja.

      Poista
    3. Mutta kuten sanoin, nyt otat yhteyttä TE-toimistoon. Juu, ruuhkaa pukkaa kun vastavalmistuneita pukkaa ikkunoista ja ovista, mutta työnhakijoita vartenhan siellä töissä ollaan. Ei kannata jäädä ihmettelemään anonyymin bloggaajan ohjeita, minähän voin olla mikä tahansa sarjamurhaaja-raiskaaja, joka vain esittää puunhalaajaa ja työkkärin tätiä.

      Poista
    4. Korjataan vielä, että lyhyempiin korkeakoulututkintoihin on mahdollista saada, mutta mihinkään 5 vuoden yliopisto-opintoihin tuskin.

      Poista
    5. Kiitos vastauksista!
      Muuntokoulutus olisi kyseessä eli täsmälleen 2 vuoden maisteriohjelma, johon saa opinto-oikeudenkin vain 2. vuodeksi. Syksyllä vasta olisi tarkoitus alkaa ohjelman mukainen opiskelu, mutta opiskelupaikka toki pitää ottaa virallisesti vastaan jo heinäkuussa. Hallitus väänsi jonkun lainkin tätä maisteriohjelmien muuntokoulutus hyödyntämismahdollisuutta varten hetki sitten, joten toiveet ovat ehkä vahvemmat sen takia tuen saamiseksi.

      Opiskelupaikka tosin on todella tiukassa.

      Mietin, että miten erittäin tavoiteltu opinahjo suhtautuu mahdollisesti jopa turhien lappujen täyttelyyn, jos ei tälle työttömälle tyypille sitä opiskelupaikkaa kuitenkaan aukeakaan... Tai jopa vaikuttaa negatiivisesti. On varmasti enimmäkseen sellaisia opiskelijoita valittavana opiskelijaksi, joilla ei ole työttömyysviittaa, eikä joudu moista lappujentäyttölisätyötä tekemään.

      No... spekulointia ja pirujen maalaamista seinille tuo viimeinen kappale tekstiä. Tässä työttömyydessä on se "hyvä"/HUONO, että oppii valmistautumaan kaikkeen kamalaan ja epäoikeudenmukaiseen + pettymyksiin, aina vain joka päivä tehokkaammin.

      Kiitos vinkeistäsi! Yritän parhaani!

      Poista
    6. Lisäkysymys samaan aiheeseen? Jos pyytää lisäämään opiskelun työllistymissuunnitelmaan, saako sen poistettua työllistymissuunnitelmasta, ellei opiskelupaikka saa?

      Poista
    7. Jos kerran opintojen alkuun on vielä aikaa, niin voit kai odotella sen päätöksen valinnasta ja vasta sitten laittaa tuen hakemisen vireille. Kyllähän paikasta voi luopua, jos tukea ei saa. Opiskelijaksihan sinä muutut vasta kun opinnot alkavat. Itse tekisin niin, että odottelisin sen päätöksen, tekisin yhteydenottopyynnön te-toimistoon asiana suunnitelman päivitys ja jo samalla lähettelisin lomaketta oppilaitokseen täytettäväksi. Tuskin oppilaitosta muuten kiinnostaa, oletko työtön vai et. Voit varmistaa marssijärjestyksen vielä te-toimiston koulutusneuvonnasta soittamalla tai sähköpostilla koulutusneuvonta@te-toimisto.fi

      Poista
    8. Suunnitelman voi aina päivittää, merkinnät saa pois, mutta eihän sillä oikeastaan väliä ole, koska et sinä itse sille mitään voi, jos et opiskelupaikkaa tai tukea opiskeluun saa.

      Poista
    9. Hei. Kysäisin asiaa vielä varmuuden vuoksi asiantuntijalta, joka tekee näitä päätöksiä. Pitää odottaa tuloksia valinnasta ja vasta sitten voit hakea tukea. Ei tarvitse erikseen pyytää suunnitelman päivitystä, asiasta sovitaan siinä vaiheessa kun toimitat hakulomakkeet. Jos haluaa, niin maininnan voi lisätä aiemmin, muttei tarvitse. Päätökset pitäisivät tulla nopeasti, viikon parin sisään. Opinnot katsotaan alkaneeksi aloituspäivästä, ei opiskelupaikan vastaanottamisesta. Että ehdit kyllä tukea hakea.

      Poista
  8. Onnea työpaikasta! Eikö muuten jännästi muutu käsitys tietyistä asioista, kun siirtyy "tälle puolelle aitaa"?

    -Terveisin entinen pitkäaikaistyötön, nykyinen TE-toimiston asiantuntija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa hei. Joo, kyllä käsitykset on jonnin verran muuttuneet. En kyllä aiemmminkaan ajatellut, että TE-toimiston virkailijat ihan tahallansa työttömiä kiusaisivat. Tiesin kyllä silloinkin, että lait, joiden mukaan virkailijat päätöksiä tekevät, laaditaan jossain ihan muualla. Toki virkailijoita on moneen junaan, varsinkin nuo vanhat pierut ovat välillä rasittavan juuttuneita vahoihin käytäntöihin, mutta en ole tavannut yhtäkään, joka nauttisi työttömien kyykyttämisestä.

      Tällä viikolla oli Iltalehdessä juttua TE-toimiston karenssien ''uhreista''. Kiitoksia vain Iltalehti, on mukavaa, että vaikeutatte virkailijoiden työtä entisestään. Ensin oli juttu tyypistä, joka oli unohtanut julkaista CV-netissä CV:nsä ja karenssia napsahti. Olen itsekin sitä mieltä, että karenssi on tuossa tilanteessa kohtuuton rangaistus, mutta siltikin fakta on se että tyyppi itse perseili asiansa tuohon pisteeseen. Sitten Iltalehti pyysi lisää kauhutarinoita ja niitähän riitti... virheitä varmasti sattuu virkailijoiltakin, mutta haluaisin kyllä kuulla tarinat ihan kokonaisuudessaan, en vain asiakkaiden kertomaa puoli totuutta.

      Iltalehti voisi tehdä jutun niistä perseilevistä asiakkaista, jotka eivät vastaa puhelimeen, eivät soita pyydettäessä takaisin ja itkevät sitten, kun työnhaku katkeaa. Juttua voisi tehdä niistä älyn jättiläisistä, jotka ilmoittautuvat työnhakijaksi kuukausi työttömyyden alkamisen jälkeen ja sitten hermostuvat, kun heille huomauttaa, että Kela maksaa työttömyyskorvausta vai siltä ajalta kun työnhaku on ollut voimassa. juttua voisi syntyä myös niistä nuorista, jotka ilkeä työkkärin täti herättää uniltaan kello kaksi iltapäivällä. Selvää suomen sanaa eivät saa suustansa, katselevat töitä kuulemma sen pienen pershikiän alueelta, jossa asuvat, koulut on kesken, työsuhteet on kaikki loppuneet irtisanomiseen.

      Poista
  9. Koskas kirjoittelet kokemuksiasi työelämästä? Vähän ikävä jorinoitasi...

    VastaaPoista