Hullut päivät

On hetkiä, jolloin päässä mustenee ja Suomi tuntuu kammottavalta, ahdasmieliseltä paikalta. Miten joku voi vihata tuntemattomia ihmisiä niin paljon? 

Kansanedustaja Maria Tolppanen vastaa Vaasan ikkuna -lehden vaalintentissä näin: 

Jatka lausetta: Kiljuisin riemusta keskellä Vaasan toria, jos....

... siellä olisi vähemmän mamuja. Ja enemmän ihmisiä nauttimassa lounastaan työpaikan ruokatunnillaan. 

Hän on siis kansanedustaja, perussuomalainen tietysti, mutta vielä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen. Kun lueskelee hänen blogikirjoituksia ja puheenvuoroja eduskunnassa, niin kovasti on näppis kulunut ja sylki roiskunut maahanmuuttajavastaisia mielipiteitä suoltaessa. Saa varmaan näin omassa blogissa sanoa, että kamala ämmä. 

Enää ei jaksa innostua

Haetaan määräaikaista projektipäällikköä. Hankkeen suunniteltu kesto on 1.4.2015 - 30.6.2016.

Kuulostaa hyvältä. Ihan mukava pätkä, tuntuu, että oma koulutus ja kokemus natsaavat, joten hakemusta matkaan. Mutta hetkinen:

Hakuaika päättyy 31.3.2015. 

Eli haku päättyy tämän kuun viimeinen päivä, yön aikana soitetaan neljälle henkilölle ja heidät haastatellaan ja seuraavana aamuna aloittaa onnellinen työntekijä aherruksensa klo 8:00? No höpsistä töppöseen, tässä työpaikkailmoituksessa nyt todellakin ilmoitetaan kaikista tolloimmillekin, ettei mitään työpaikkaa oikeasti ole avoinna. Työt aloittaa joku kyseisessä organisaatiossa jo sisällä oleva, siirtyen vain tehtävästä A tehtävään B. Nopeasti googlettamalla luulen jo tietäväni kyseisen henkilön nimenkin. Minkä salapoliisin maailma minussa menettää. 

Huokaus. Laitan kuitenkin hakemuksen menemään, koska eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka sille valitulle ilmaantuisi muuta tekemistä. Toki siinäkin tapauksessa olisi hänen tilalleen tulossa työpaikan vaihtajia jonoksi asti. Ei tällaisella pitkäaikaistyöttömällä juuri mahdollisuuksia ole. Jotakin vikaahan siinä täytyy olla, kun ei ole onnistunut työtä saamaan. 

Päivä vain ja hetki kerrallansa

Kiitämme kiinnostuksestasi X tehtävää kohtaan. Tehtävään oli yhteensä 130 hakijaa, joista 4 parasta kutsuttiin haastatteluihin.

Tavallinen hylkäyskirje, kiitos vaan, mutta ei kiitos. Näitähän on saanut lukea jo tarpeeksi asti. Mutta mikä tässä nimenomaisessa erityisesti riepoo? Tuo ''4 parasta kutsuttiin haastatteluihin''. Mistä hemmetistä muka tietävät, että nuo neljä kutsuttua olivat hakijoista parhaita? Neljä hyvää, osaavaa ehdokasta, 126 puutteellista, kelpaamatonta. Niinkö tämä pitää käsittää? 

Ei tietenkään sitä pidä käsittää noin, joku on vaan muotoillut hylkäyskirjeen hieman huolimattomasti. ''4 hakemusten perusteella parasta'' olisi ollut jo parempi. Työttömän nahka herkistyy sitä mukaan kun työttömyys pitkittyy. Pikku hiljaa alkaa epätoivo musertaa. Onko sitä koskaan enää se paras hakija? Lueskelin tuohon kyseiseen tehtävään valitun LinkedIn profiilia ja olihan se todella vakuuttava. Onko nyt niin, että luonnontieteen alalla työpaikkoja riittää vain noille huippusuorittajille ja yli-ihmisille? Että turhaan sitä tällainen oikein hyvä ja osaava, mutta ei nyt kuitenkaan mikään Einstein, hakee yhtään mitään?

Anna hyvä Jumala ihmiselle kristallipallo, josta voi kurkistaa tulevaisuuteen, sillä pahinta tässä kaikessa on jatkuva epätietoisuus. Missä asun puolen vuoden päästä? Olenko saanut töitä? Kannattaisiko opiskella jotain täysin muuta, onko luonnontieteilijöiden tuolileikki minulta kokonaan suljettu? Pysyykö pää kasassa? Riittävätkö rahat?

Joskus on vaan hyväksyttävä epätietoisuus ja elettävä päivä kerrallaan. Ystävän neuvo, kultaakin kalliimpi.

Kissa sen osaa 

Hän lämmitti hernekeiton

Miksi hän hernekeiton lämmitti? Koska hän on väsynyt, eikä jaksa laittaa ruokaa. Ja sitä paitsi hernari on halpaa ja hyvää. Sinappikiekura päälle, niin johan on vieläkin parempaa. 

Työvoimakoulutus ottaa siis voimille. Olen möllöttänyt kotona niin pitkään, että on uuvuttavaa ja omituista nousta aamulla puhelimen herätykseen ja raahustaa koulutuspaikalle sovittuun kellonaikaan. Kävelen sen kolmen kilometrin matkan, sillä en halua laittaa rahaa bussilippuun. Tai eihän se halusta ole kiinni, oikeasti ei ole rahaa bussilippuun. Kolme kilometriä on kuitenkin ihan käveltävä matka ja kunhan saan tuotua pyörän varastosta, sujuu se yhdessä hujauksessa. Kävely väsyttää näin aluksi, mutta jospa se kunto tästä paranisi. 

Jalkojen lisäksi aivotkin ovat rasittuneet. Koulutus vaikuttaa hyvältä ja seuraan opetusta tiiviisti. Välillä teemme erilaisia harjoituksia ja ryhmätöitä. Kaikki osallistujat ovat koulutettuja ja fiksuja ihmisiä, keskustelu on vireää ja huumorikin kukkii. On kivaa olla kaltaistensa joukossa. 

Koulutukseen kuuluu keväinen opintomatka. Ja se tehdään ilmeisesti Norjaan! Taidankin jäädä sinne...

Typ, typ, typooo!

Pääsin sitten työvoimapoliittiseen koulutukseen. Kävin tänään haastattelussa ja oikein mukavastihan se meni, lupasivat paikan n. 5 minuutin jutustelun jälkeen. Jee. On kiva olla haluttu, oikein kuuminta hottia, vaikkakin kyseessä on vain palkaton työvoimakoulutus. Olisipa menestys yhtäläinen työhaastatteluissa. 

Olen aika toiveikas koulutuksen suhteen, jospa siitä vaikka ura urkenisi. Mikään ei ole tietenkään varmaa, mutta kyllä minulla on sellainen kutina, että tämä koulutus parantaa työllistymismahdollisuuksiani. Jos ei Suomessa, niin ainakin ulkomailla ja nimenomaan Norjassa. Ja jos sitten olen yhtä työtön koulutuksen jälkeen kuin olen nyt, niin sitten olen. Pakko kuitenkin yrittää tätäkin kautta päästä leivän syrjään kiinni. 

Tämä siis ei ole se koulutus, johon olisi kuulunut opintomatka Intiaan. Opintomatkoja pohjoiseen on kuitenkin luvassa. Jee. Vielä kun joku viisas kertoisi, että saankohan koulutuksen aikana työmarkkinatuen korotettuna. TE-palveluiden sivuilta ei ilmene, että millä perusteella korotus maksetaan. Joillekin maksetaan ja joillekin ei. Jospa työkkärin täti huomenna arpoisi senkin päätöksen minulle. Que será, será.

Dil to pagal hai - sydän on hullu

Kannatti ilmeisesti purnata suppeasta työvoimapoliittisesta koulutustarjonnasta. Huomasin eilen kaksi koulutusta, joihin voin hakea. Jee. Toinen alkaa kotikaupungissani ja toinen onkin sitten toisella puolella Suomea. Molemmat ovat tosi mielenkiintoisen kuuloisia, oppisin niissä uusia taitoja ja olen aistivinani, että ne voisivat jopa edistää työllistymistäni. Molempiin kuuluu työssäoppimisjakso ja toiseen koulutukseen hyväksyminen edellyttääkin sopivan yhteistyöyrityksen löytymistä. Pistän molempiin hakupaperit vetämään ja katson kuinka akan käy. Työvoimakoulutuksiin on kuitenkin melkoinen tunku, joten on turha suunnitella mitään niiden varaan. Jos pääsen tuohon toisella puolella Suomea järjestettävään koulutukseen, niin sitten alkaa melkoinen venkslaaminen muuton kanssa. Mistähän nekin rahat sitten repäisen? Jos ei olisi koiraa, niin voisin majoittua vaikka siivouskomeroon tai telttaan metsän keskelle, mutta koiran kanssa se on hankalaa. Ja olisihan se väärin koiraa kohtaan, itselle ei ole niin väliä. 

Eli nyt pitää siis kirjoittaa kaksi hakemusta työvoimakoulutukseen, hakea varuilta syksyllä alkavaan maisteriohjelmaan ja tietenkin hakea oikeita palkkatöitä. Ei saa unohtaa työnhakua! Listalla on kymmenisen paikkaa, joihin pitää rustata hakemus viikon sisällä. Ja kaiken tuon hakemisen lomassa pitää ehtiä maata sohvalla kaljaa kitaten, niin kuin kaikki muutkin yhteiskunnan loiset ja vapaamatkustajat. 

Toiseen työvoimakoulutukseen kuuluu opintomatka Intiaan. Olisihan se vänkää, mutta pitääköhän matka maksaa itse? Siihenpä se sitten tyssää, persaukisella ei ole mokomaan varaa. 

Laskee reitin uudelleen

Napsautan navigaattorin päälle. Kokeilen hurauttaa ensin lyhintä reittiä perille, mutta edessä onkin odottamaton este ja reitti täytyy laskea uudelleen. Ja taas matka jatkuu kohti määränpäätä. Pidempään reittiin tuhraantuu hieman enemmän aikaa, mutta onhan se vaivan väärti, lopussa kiitos seisoo ja muuta soopaa. Mutta taas nousee seinä vastaan, tuostakaan ei pääse läpi. Laskee reitin uudelleen... Milloin sinne työmaailmaan oikein pääsee perille? Minä olen pyörinyt jo aivan liian kauan täällä liikenneympyrässä. Muksautan kohta jonkun kylkeen, ärsyttää niin vietävästi.

Kartoitin ennen joulua erilaisia vaihtoehtoja työllistymismahdollisuuksieni parantamiseksi. Olin siinä uskossa, että minäkin olisin oikeutettu johonkin TE-hallinon palveluun. Ensiksi soitin työkkärin tädille ja utelin mahdollisuuksistani työkokeiluun. Ei onnistu, kertoi täti, työkokeilu on pääsääntöisesti vain parin kuukauden mittainen pätkä ja tarkoituksena on kokeilla kokonaan uutta alaa. Omaa alaani en pääse kokeilemaan. No ei sitten, pitäkää työkokeilunne. 

Seuraavaksi otin työkkärin tädin kehotuksesta yhteyttä kaupungin palveluohjaajaan ja kyselin palkkatuesta. Kirjoitin ohjaajalle sähköpostin, jossa sepostin tilanteeni perusteellisesti ja haaveilin palkkatukipaikasta kaupungin ympäristöpalveluissa tai jossain vastaavassa yksikössä. Työvalmentaja soitti minulle ja oli ilmeisen neuvoton minun kanssani. Kaupungin palkkatukipaikat ovat kuulemma avustavia tehtäviä esimerkiksi päiväkodeissa tai vanhustenhoidossa, ympäristöpuolella ei ole paikkoja. Jonkun yhdistyksen pyörittämälle asukastuvalle tai pajalle voisin yrittää palkkatukitöihin, mutta silloin pitää olla oikeutettu korkeimpaan korotettuun palkkatukeen. Jaa, vai sillä tavalla. Yritin kuitenkin vielä tiedustella, että mihin sitten voisin tarjota itseäni palkkatuella töihin? Käsittääkseni normaalia avoinna olevaa työpaikkaa hakiessa palkkatukimahdollisuutta ei kannata mainita, sillä rekrytoija voi luulla hakijan olevan jotenkin vajavainen, koska hän on oikeutettu palkkatukeen. Etpä juuri mihinkään, totesi hieman murheellisen kuuloinen palveluohjaaja, mutta palkkatukimahdollisuutta voisin hänen mukaansa väläyttää valttikorttina työhaastattelussa, jos tuntuu, että työnantajalla on rahasta uupelo. Mutta kannattaa tosiaan miettiä kahdesti, että mainitseeko mitään. Rekrytointiprosessiin lähdettäessä palkkarahat on jo yleensä varattu ja palkkaaminen ei ole rahasta kiinni. Puhelun lopuksi palveluohjaaja antoi minulle puhelinmyyntifirman yhteystiedot, jos vaikka haluaisin ruveta kiusaamaan ihmisiä työkseni. Jestas sentään, sitä työtä löytäisin halutessa ihan omin avuin. 

Työvoimakoulutukseen sitten! Selasin läpi kaikki tämän seudun alkavat koulutukset ja totesin valikoiman todella suppeaksi. Kaikki korkeakoulutettujen koulutukset oli tarkoitettu ensisijaisesti ICT-alalta työttömiksi jääneille, sisältö markkinointia, ohjelmointia ja muuta hölynpölyä. Muu tarjonta oli hitsarikoulutusta, trukkikorttikurssia, hygieniapassia jne. Lähetin TE-palveluille palautetta ja ehdottelin bioalan koulutusta työttömille luonnontieteilijöille. Itse palvelujohtaja vastasi minulle sähköpostitse ja kertoi koulutustarjonnan, ikävä kyllä, tulevan supistumaan vielä entisestään. ICT- alan työttömille on useampi koulutus, sillä valtio on myöntänyt erillisiä määrärahoja heidän paapomiseksi. Ideani bioalan koulutuksesta oli kuulemma hyvä, se on kirjattu ylös ja löytyy mapista öö. Sähköpostin lopussa palvelujohtaja kehotti minua soittamaan työkkärin tädille ja keskustelemaan omaehtoisen opiskelun mahdollisuuksista. Ammattikorkea ja yliopisto tarjoavat täydennyskoulutuksia ja ne saattaisivat soveltua myös minulle. Menen koulujen nettisivuille ja sieltä selviää, että täydennyskoulutus on tarkoitettu vain työssä oleville tai yrittäjille. Työttömät älkööt vaivautuko. Että silleen. 

Mitä jos keräisin koko ensi kesän pulloja apinan raivolla? Olisin sellainen hullu pullomummo, joka kärkkyy tyhjeneviä tölkkejä nuorisojoukkojen lähettyvillä. Saisiko sillä tavoin kasaan menolipun ulkomaille? En minä haluakaan minnekään työkokeiluun, koulutukseen tai pajalle palkkatukitöihin. Minä haluan palkallista työtä, mutta on kai turha täällä Suomessa paukuttaa päätä seinään ja odottaa ihmettä tapahtuvaksi. On pakko suunnata ulkomaille. Tack och adjö. Pitäkää los tunkkinne por favor.