Uutisissa kerrotaan pakolaisvirroista, jotka soljuvat Eurooppaan usealta suunnalta. Näytetään kuvaa ihmisiä pursuilevasta pienestä veneestä, sotilasmuurin läpi puskevasta väkijoukosta. Itkevistä naisista, lapsista, miehistä. Todellinen hätä on mitä ilmeisin. Maailmassa on tällä hetkellä pakolaisia enemmän kuin koskaan aiemmin.
Ja kohta ruutuun lävähtää perussuomalaisten Timo Soini, joka silmät sikkarallaan toteaa, ettei pieni Suomi pysty koko maailman pakolaisongelmaa ratkaisemaan. Miesten pitäisi jäädä isänmaataan puolustamaan.
Katson dokumenttia hajalle pommitetusta Syyriasta. Maan presidentti Basar al-Assadin joukot lahtaavat kapinallisjoukkoja ja kapinallisjoukot lahtaavat presidentin joukkoja ja kilpailevia kapinallisjoukkoja. Sunnit, shiiat ja kurdit lahtaavat toisiaan. Missähän joukoissa sitä isänmaata pitäisi puolustaa? ISIS:n? Pitäisikö katkoa naapurilta kaula, silpoa sukulaiset hengiltä? Kyseessä ei ole mikään suoraviivainen Venäjä-Suomi maaottelu.
Seuraavan päivän uutisissa Soini nuoleskelee jäätelötötteröä ja toteaa äkäisesti, että hallitusohjelmaan on kirjattu, ettei taakanjakoa pakolaisista pidä tehdä. Dublin-menettelystä pitää pitää kiinni, turvapaikkahakemus pitää käsitellä siinä maassa, johon tulija saapuu.
Italiassa pomitaan merestä talteen tuhansia ihmisiä viikottain. Osa tulijoista vajoaa merenpohjaan. Kreikan lomasaarille saapuu tuhansia epätoivoisia päivittäin. Näihin maihin on rantautunut yhteensä satoja tuhansia sodan kauhuja paenneita. Konfliktimaiden naapurimaissa majailee miljoonia pakolaisia kammottavissa olosuhteissa. Suomeen on odotettavissa lähiaikoina n.15 000 turvapaikanhakijaa. Heistä iso osa passitetaan takaisin. Joten ei, pieni Suomi ei todellakaan ole maailman pakolaisongelmaa ratkaisemassa.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo keksii nimittää hädänalaisia turvapaikanhakijoita ''laittomiksi turvapaikanhakijoiksi'', ''elintasosurffareiksi'' ja ''spontaaneiksi maahanpyrkijöiksi''. Kaikki ihan hatusta heitettyjä, halventavia termejä. Tätä Soini kommentoi näin: ''Kansanedustajalla on sananvapaus, ja sananvapaus koskee myös puoluesihteeriä''.
Sananvapaus koskee ihan varmasti myös puoluesihteeriä. Mutta sananvapaus ei tarkoita sitä, että saa suoltaa suustaan ihan mitä tahansa valheellista paskaa. Laittomia turvapaikanhakijoita ei ole olemassakaan, sillä jokaisella kotimaassaan vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja saada kansainvälistä suojelua toisessa maassa. Vaikka olisi terve, nuori mies. Perussuomalaisilla näyttää olevan nyt tarve jauhaa suut ja silmät sontaa täyteen, jotta unohdettaisiin takin viuhahdus Kreikan tukipaketista äänestettäessä.
Maahanmuuttaja, turvapaikanhakija ja pakolainen eivät muuten ole synonyymeja. Täältä lisää faktaa, jos sellaista kaipaa > Pakolaisneuvonta
-------
Päivitys 26.8.2015
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki näyttää olevan samoilla linjoilla. Mitäpä tuohon lisäämään: Suomi ei voi sulkea silmiään maailman hädältä
maanantai 24. elokuuta 2015
maanantai 17. elokuuta 2015
Kapea osaamisala
''Niin, sun on varmasti vaikeeta etsiä työtä, kun sulla on niin kapea osaamisala'', sanoi tuttavani.
Tämä lausahdus jäi kavelemaan mieltäni. Kapea osaamisala, niinkö tosiaan? Olen toki opiskellut pitkään tiettyä aihealuetta, mutta en nyt sanoisi, että osaamiseni olisi kapea-alaista. Ensinnäkin, olen opiskellut tuota tiettyä aihealuetta eli luonnontieteitä mielestäni todella monipuolisesti. Nimenomaan en ole keskittynyt johonkin tiettyyn, pieneen aihealueeseen, kuten esimerkiksi tutkimaan pommikuoriaisen takapäästä erittyvän nesteen koostumusta. Ehkä olisi pitänyt? Alalla ei tällä hetkellä ole avoimia työpaikkoja juuri ollenkaan. Kaikki valtion organisaatiot ja kunnat, jotka ovat aiemmin olleet suuria työllistäjiä, eivät tällä hetkellä ota uusia työntekijöitä. Töissä olevat leikkivät tuolileikkiä kiihtyvällä tahdilla, siirtyvät tehtävästä toiseen ja aina joku jää ilman tuolia ja hänet pukataan leikistä ulos. Vastavalmistuneista osa pääsee varmaan melko helpostikin töihin, heillä on nuori ikä puolellaan (Suomessa palvotaan nuoruutta), mutta liian suuri osa heistäkin jää ilman työtä ja mahdollisuutta harjoittaa niitä tehtäviä, joita varten ovat opiskelleet vuosikausia. Tästä aiheesta muuten puhutaan aivan liian vähän. YT:t ja irtisanomiset tuntuvat varmasti pahalta, mutta kuinka pahalta tuntuukaan, jos vuosien opiskeluiden jälkeen jääkin ilman työtä? Ei saa edes mahdollisuutta yrittää. Jää täysin tyhjän päälle. Ja ajan kuluessa työnsaanti vaikeutuu entisestään. On yleistä ajatella, että työttömyyden pitkittyessä työtön muuttuu syrjäytyneeksi, sohvalla makaavaksi luuseriksi, jonka osaaminen on vanhentunutta. Tätä asennetta vastaan on hankala taistella.
Kuvitellaanpa sellainen tilanne, että terveydenhuolto olisi kokonaan yksityistetty suurille, ylikansallisille terveysyrityksille. Suomeen tuotaisiin terveydenhuollon ammattilaisia ulkomailta niin paljon, ettei suomalaisille lääkäreille enää olisi töitä. Filippiiniläiset ja intialaiset tyytyisivät pienempiin palkkoihin ja kallis suomalainen sydänkirurgikin jäisi lehdelle soittelemaan. ''Sulla on varmasti vaikeeta saada töitä, kun et osaa muuta kuin leikellä ihmisten sydämiä?''. Minulla on sellainen käsitys, että se sydänkirurgi voisi osata jotain muutakin. Minusta olisi typeryyttä ja tuhlausta pukata tämä kymmenillä tuhansilla euroilla koulutettu osaaja työttömien reserviin peukaloita pyörittelemään. Näin on kuitenkin tehty todella monelle osaajalle, korkeasti koulutettuja työttömiä on ennätysmäärä. Peräänkuulutan muuntokoulutusta, täydennyskoulutusta, starttirahaa, palkkatukirahaa, rahaa tutkimukseen ja innovointiin jne., jotta saadaan nämä osaajat töihin. Sillä jos kaikesta vain leikataan ja puolet työssäkäyvistä pukataan kortistoon, ei Suomi nouse suostaan.
Työttömyyteen kuuluva rahattomuus ja osattomuus tuntuvat epäreilulta rangaistukselta, mutta kaiken tuon hyvän lisäksi saa työtön vielä kuunnella kanssaihmisten kommentteja tyyliin ''työttömät ovat laiskoja, maisterinkin pitäisi ottaa vastaan työtä kuin työtä, kaikenlaisten tukien maksu täytyisi lopettaa, jotta laiskat loiset tajuaisivat mennä töihin.'' Haistakaa huilu.
Tämä lausahdus jäi kavelemaan mieltäni. Kapea osaamisala, niinkö tosiaan? Olen toki opiskellut pitkään tiettyä aihealuetta, mutta en nyt sanoisi, että osaamiseni olisi kapea-alaista. Ensinnäkin, olen opiskellut tuota tiettyä aihealuetta eli luonnontieteitä mielestäni todella monipuolisesti. Nimenomaan en ole keskittynyt johonkin tiettyyn, pieneen aihealueeseen, kuten esimerkiksi tutkimaan pommikuoriaisen takapäästä erittyvän nesteen koostumusta. Ehkä olisi pitänyt? Alalla ei tällä hetkellä ole avoimia työpaikkoja juuri ollenkaan. Kaikki valtion organisaatiot ja kunnat, jotka ovat aiemmin olleet suuria työllistäjiä, eivät tällä hetkellä ota uusia työntekijöitä. Töissä olevat leikkivät tuolileikkiä kiihtyvällä tahdilla, siirtyvät tehtävästä toiseen ja aina joku jää ilman tuolia ja hänet pukataan leikistä ulos. Vastavalmistuneista osa pääsee varmaan melko helpostikin töihin, heillä on nuori ikä puolellaan (Suomessa palvotaan nuoruutta), mutta liian suuri osa heistäkin jää ilman työtä ja mahdollisuutta harjoittaa niitä tehtäviä, joita varten ovat opiskelleet vuosikausia. Tästä aiheesta muuten puhutaan aivan liian vähän. YT:t ja irtisanomiset tuntuvat varmasti pahalta, mutta kuinka pahalta tuntuukaan, jos vuosien opiskeluiden jälkeen jääkin ilman työtä? Ei saa edes mahdollisuutta yrittää. Jää täysin tyhjän päälle. Ja ajan kuluessa työnsaanti vaikeutuu entisestään. On yleistä ajatella, että työttömyyden pitkittyessä työtön muuttuu syrjäytyneeksi, sohvalla makaavaksi luuseriksi, jonka osaaminen on vanhentunutta. Tätä asennetta vastaan on hankala taistella.
Kuvitellaanpa sellainen tilanne, että terveydenhuolto olisi kokonaan yksityistetty suurille, ylikansallisille terveysyrityksille. Suomeen tuotaisiin terveydenhuollon ammattilaisia ulkomailta niin paljon, ettei suomalaisille lääkäreille enää olisi töitä. Filippiiniläiset ja intialaiset tyytyisivät pienempiin palkkoihin ja kallis suomalainen sydänkirurgikin jäisi lehdelle soittelemaan. ''Sulla on varmasti vaikeeta saada töitä, kun et osaa muuta kuin leikellä ihmisten sydämiä?''. Minulla on sellainen käsitys, että se sydänkirurgi voisi osata jotain muutakin. Minusta olisi typeryyttä ja tuhlausta pukata tämä kymmenillä tuhansilla euroilla koulutettu osaaja työttömien reserviin peukaloita pyörittelemään. Näin on kuitenkin tehty todella monelle osaajalle, korkeasti koulutettuja työttömiä on ennätysmäärä. Peräänkuulutan muuntokoulutusta, täydennyskoulutusta, starttirahaa, palkkatukirahaa, rahaa tutkimukseen ja innovointiin jne., jotta saadaan nämä osaajat töihin. Sillä jos kaikesta vain leikataan ja puolet työssäkäyvistä pukataan kortistoon, ei Suomi nouse suostaan.
Työttömyyteen kuuluva rahattomuus ja osattomuus tuntuvat epäreilulta rangaistukselta, mutta kaiken tuon hyvän lisäksi saa työtön vielä kuunnella kanssaihmisten kommentteja tyyliin ''työttömät ovat laiskoja, maisterinkin pitäisi ottaa vastaan työtä kuin työtä, kaikenlaisten tukien maksu täytyisi lopettaa, jotta laiskat loiset tajuaisivat mennä töihin.'' Haistakaa huilu.
maanantai 10. elokuuta 2015
Toisen luokan työtön
Haussa oleva työvoimakoulutus Pohjois-Pohjanmaalla:
Seitsemän koulutusta korkeakoulutetuille ja jokainen tarkoitettu ICT-alalta työttömäksi jääneille. Hienoa. Meitä muita korkeakoulutettuja työttömiä ei sitten vissiin ole olemassa? Tai meille on ihan turha järjestää mitään koulutusta. Tattista vaan.
Eipä siinä, en minä minnekään työvoimakoulutukseen erityisesti hingukaan. Vastahan tuota olin puolen vuoden koulutuksessa, josta ei juuri hyötyä ollut. Kurssin jälkeen kuudestatoista kurssilaisesta työllistyi vain yksi. Parikymppinen nuorukainen. Et sil viisiin. Mutta tarvitsisin silti sen parisen sataa euroa, jonka kuukaudessa saisin työvoimakoulutuksessa ylläpitokorvauksena työmarkkinatuen päälle.
Seitsemän koulutusta korkeakoulutetuille ja jokainen tarkoitettu ICT-alalta työttömäksi jääneille. Hienoa. Meitä muita korkeakoulutettuja työttömiä ei sitten vissiin ole olemassa? Tai meille on ihan turha järjestää mitään koulutusta. Tattista vaan.
Eipä siinä, en minä minnekään työvoimakoulutukseen erityisesti hingukaan. Vastahan tuota olin puolen vuoden koulutuksessa, josta ei juuri hyötyä ollut. Kurssin jälkeen kuudestatoista kurssilaisesta työllistyi vain yksi. Parikymppinen nuorukainen. Et sil viisiin. Mutta tarvitsisin silti sen parisen sataa euroa, jonka kuukaudessa saisin työvoimakoulutuksessa ylläpitokorvauksena työmarkkinatuen päälle.
Rikoo on riskillä ruma
Olin pari kuukautta sitten eräässä tilaisuudessa ja minulle lähetettiin viime viikolla sähköpostitse kuvia siitä. Uskaltauduin katsomaan kuvat vasta tänään. Pelkäsin, että minustakin on otettu kuvia, vaikka yritin piipittää, ettei saa kuvata. Pelkäsin kuvista paljastuvan sen tosiasian, että olen lihava. Halusin elää valheessa ja kuvitella olevani vain hieman ylipainoinen.
Ja kyllä. Olihan siellä kuvia lihavasta naisesta, joka oli survonut paksut koipensa legginseihin ja vetänyt telttamaisen tunikan siihen päälle. Värimaailma mustaa ja tummansinistä, yritys hoikentaa kokonaiskuvaa. No eipä oikein onnistunut. Yritetty muka näyttää ihan kivalta, mutta lopputulema oli kuitenkin kuin paskaläjän päälle olisi pruutattu parfyymiä. Paskalta se silti näyttää ja haisee. Joo, ei saisi puhua noin rumasti itsestä, mutta nyt vaan hävettää, nolottaa, tympäsee, ketuttaa ja vituttaa yhtä aikaa. Miten ihminen voi olla noin sokea omille läskeille? Selluliittipylly se kävellessä hyllyy, kanamainen, hölmö nainen.
Mutta hetkinen, tämä on kuitenkin ongelma, jolle voin tehdä jotain! Töitä en välttämättä saa, vaikka tekisin mitä, rikasta minusta tuskin koskaan tulee, mutta nämä läskit voin sulattaa. Antaa palaa, kirjaimellisesti.
Ja kyllä. Olihan siellä kuvia lihavasta naisesta, joka oli survonut paksut koipensa legginseihin ja vetänyt telttamaisen tunikan siihen päälle. Värimaailma mustaa ja tummansinistä, yritys hoikentaa kokonaiskuvaa. No eipä oikein onnistunut. Yritetty muka näyttää ihan kivalta, mutta lopputulema oli kuitenkin kuin paskaläjän päälle olisi pruutattu parfyymiä. Paskalta se silti näyttää ja haisee. Joo, ei saisi puhua noin rumasti itsestä, mutta nyt vaan hävettää, nolottaa, tympäsee, ketuttaa ja vituttaa yhtä aikaa. Miten ihminen voi olla noin sokea omille läskeille? Selluliittipylly se kävellessä hyllyy, kanamainen, hölmö nainen.
Mutta hetkinen, tämä on kuitenkin ongelma, jolle voin tehdä jotain! Töitä en välttämättä saa, vaikka tekisin mitä, rikasta minusta tuskin koskaan tulee, mutta nämä läskit voin sulattaa. Antaa palaa, kirjaimellisesti.
sunnuntai 9. elokuuta 2015
Tyttö sinä olet tuhti
Kävin muutama päivä sitten pitkästä aikaa vaa'alla. Hui kauhistus. Sellaisia lukemia en ole ennen nähnytkään. Kiristävistä vaatteista päättelin toki kiloja kertyneen, mutta kahdeksan kiloa viiden kuukauden aikana on todella paljon. Noin painava ihminen ei ole enää vain hieman pyöreä, vaan reilusti lihava. Nyt tarttee tehdä jotain.
Nyt pitää siis laihduttaa, pienentyä, urheilla ja kituuttaa nälkäkuurilla. Syödä riisikakkuja ja maitorahkaa, sotkea kaurapuuroon mehukeittoa ja raejuustoa. Viidesti viikossa kuntosalille ja kolmena aamuna ennen aamupalaa lenkille. Tarvitaan palautusjuomia, proteiinipatukoita, rasvahappovalmisteita ja vitamiinilisiä. Ja joku bodari huutamaan ohjeita sinne kuntosalille. No höpö höpö. Laadullisesti parempaa, normaalia ruokaa ja liikuntaa lisää. Eiköhän se sillä hoidu.
Olen ollut suurimman osan elämästäni aivan normaalipainoinen. Ylimääräiset kilot ovat tulleet noin neljän vuoden aikana. Noihin vuosiin mahtuu viisi muuttoa, työttömyyttä, stressiä, epävarmuutta, rahahuolia ja yksinäisyyttä. Sen siitä saa, kun elämä menee vituralleen. Joku köökipsykologi voisi tässä kohtaa kysyä, että voisivatko ne kilot olla syypää ongelmiin, eikä päinvastoin. Voin vakuuttaa, ettei näin ole. Olen lihava, koska olen stressaantuntut ja masentunut ja lääkitsen itseäni ruualla. Väärä lääkehän se tietysti on, koska ongelmat vain pahenevat. Ei tee mieli lähteä vaikka kutsuille, koska tiedän toki, mitä kaikki ajattelevat. Onpa se lihonut. Kannattaiskohan sen ottaa tuota kakkua lisää. Vaikka käyn niin vähän kutsuilla, että olisi ihan sama vaikka söisin yksin koko kakun. Nämä kilot ovat tulleet kotona suljetun oven takana television ääressä mussuttaen. Televisiotahan voi töllöttää vaikka koko päivän, koska ei tarvitse (saa) mennä töihin.
En tule postaamaan tänne mitään ennen ja jälkeen -kuvia. Turha odottaa. Mutta ylimääräiset kilot aion pudottaa, se on varmaa. Teen sen terveyssyistä, enkä niinkään sen takia, että näyttäisin paremmalta muiden silmissä. Eihän tämmöisestä persjalasta mitään mannekiinia laihduttamallakaan saa.
Nyt pitää siis laihduttaa, pienentyä, urheilla ja kituuttaa nälkäkuurilla. Syödä riisikakkuja ja maitorahkaa, sotkea kaurapuuroon mehukeittoa ja raejuustoa. Viidesti viikossa kuntosalille ja kolmena aamuna ennen aamupalaa lenkille. Tarvitaan palautusjuomia, proteiinipatukoita, rasvahappovalmisteita ja vitamiinilisiä. Ja joku bodari huutamaan ohjeita sinne kuntosalille. No höpö höpö. Laadullisesti parempaa, normaalia ruokaa ja liikuntaa lisää. Eiköhän se sillä hoidu.
Olen ollut suurimman osan elämästäni aivan normaalipainoinen. Ylimääräiset kilot ovat tulleet noin neljän vuoden aikana. Noihin vuosiin mahtuu viisi muuttoa, työttömyyttä, stressiä, epävarmuutta, rahahuolia ja yksinäisyyttä. Sen siitä saa, kun elämä menee vituralleen. Joku köökipsykologi voisi tässä kohtaa kysyä, että voisivatko ne kilot olla syypää ongelmiin, eikä päinvastoin. Voin vakuuttaa, ettei näin ole. Olen lihava, koska olen stressaantuntut ja masentunut ja lääkitsen itseäni ruualla. Väärä lääkehän se tietysti on, koska ongelmat vain pahenevat. Ei tee mieli lähteä vaikka kutsuille, koska tiedän toki, mitä kaikki ajattelevat. Onpa se lihonut. Kannattaiskohan sen ottaa tuota kakkua lisää. Vaikka käyn niin vähän kutsuilla, että olisi ihan sama vaikka söisin yksin koko kakun. Nämä kilot ovat tulleet kotona suljetun oven takana television ääressä mussuttaen. Televisiotahan voi töllöttää vaikka koko päivän, koska ei tarvitse (saa) mennä töihin.
En tule postaamaan tänne mitään ennen ja jälkeen -kuvia. Turha odottaa. Mutta ylimääräiset kilot aion pudottaa, se on varmaa. Teen sen terveyssyistä, enkä niinkään sen takia, että näyttäisin paremmalta muiden silmissä. Eihän tämmöisestä persjalasta mitään mannekiinia laihduttamallakaan saa.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
Loiseläjän mietteitä
Työttömyys on ollut pinnalla viime päivinä. Työ- ja elinkeinominsteriön työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli kesäkuussa 369 000. Hurja luku, mutta todellinen luku lienee lähes puolta suurempi. Esimerkiksi minä en käsittääkseni tällä hetkellä rumenna tuota lukemaa, sillä osallistun työvoimakoulutukseen. Omasta mielestäni olen kyllä ihan reilusti työtön, työtön ja työtön.
Työvoimakoulutus päättyy kuun lopussa. Mitä jäi käteen? Ei ainakaan työpaikkaa. En onnistunut itse hankkimaan harjoittelupaikkaa, ketään ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Sellaisetkin tahot, jotka edellisinä vuosina olivat ottaneet useamman kaltaiseni harjoittelijan, eivät tänä vuonna ottaneet ketään. Eivät vastanneet edes hakemuksiin. Lopulta koulutuksen vetäjä kauppasi minua tuttaviensa yrityksille kuin orjaa. Viimein sitten yksi suostui ottamaan minut ''vaivoiksensa'', koska ilmaiseksi sai. Päivärahojakaan eivät maksaneet, vaikka työ oli toisella paikkakunnalla. En ollut kuulemma oikeutettu, koska kyse ei ollut oikeasta työsuhteessa. Kävin ''harjoittelemassa'' kuukauden verran eli jakamassa asiantuntijuuttani ilmaiseksi. Työparini sai yli kolmetuhatta euroa palkkaa, minä työmarkkinatuen. Työpanokseeni oltiin tyytyväisiä, halutessani saisin tulla elokuussa uudestaan töihin, palkatta harjoittelemaan tietenkin. Kaikkea sitä kuulee...
Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun sitten kai. Mutta minnehän sitä lähtisi kalastelemaan? Palkkatyötä en saa, palkkatukityöhön ei tällä seudulla ole enää tälle vuodelle rahaa, työvoimakoulutuskortti on katsottu jo, yrittäjyyteen tarvittaisiin rahaa, kannattava liikeidea ja halu työskennellä 24/7... En todellakaan tiedä muuta kuin sen, että mihinkään palkattomaan työharjoitteluun tai -kokeiluun en suostu. Työstä pitää maksaa palkkaa ja palkalla pitää tulla toimeen. Piste. Jos joku kehtaa vaatia minulta työpanosta naurettavan pienen työmarkkinatuen eteen, nostan kädet pystyyn, jätän opintolainat sun muut maksamatta ja maksan alennetulla toimeentulotuella ja asumistuella pelkästään asumisen ja ruuan. Luottotiedot menevät, mutta onko sillä siinä vaiheessa enää mitään merkitystä? Mieluummin luottotiedot kuin järki, sillä hulluksi tulen, jos palkattomaan työhön joudun.
Tällaiset ovat mietteet tällä kertaa. Aika syvissä vesissä möyritään. Tuntuu epätodelliselta katsoa sivusta, kun muut työssäkäyvät vain jatkavat elämäänsä ja sulkevat silmänsä työttömän ahdingolta. Kertoilevat kesälomareissuistaan, työpaikan illanistujaisista, taloremontista, näennäisistä rahavaikeuksista ja samaan syssyyn monta tuhatta maksaneesta uudesta sohvaryhmästä. Luoja yksin tietää, mitä selän takana puhuvat. Säälivätkö? Ovatko sitä mieltä, etten yritä tarpeeksi? Eivät ainakaan tarjoa apuaan, osa on jättänyt yhteydenotot vähemmälle. Vaikka työttömyys ja siitä johtuva köyhyys eivät tartu kosketuksen kautta. Työt voivat kuitenkin loppua tuttaviltakin. Se voi katsos tapahtua ihan kelle vaan.
Työvoimakoulutus päättyy kuun lopussa. Mitä jäi käteen? Ei ainakaan työpaikkaa. En onnistunut itse hankkimaan harjoittelupaikkaa, ketään ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Sellaisetkin tahot, jotka edellisinä vuosina olivat ottaneet useamman kaltaiseni harjoittelijan, eivät tänä vuonna ottaneet ketään. Eivät vastanneet edes hakemuksiin. Lopulta koulutuksen vetäjä kauppasi minua tuttaviensa yrityksille kuin orjaa. Viimein sitten yksi suostui ottamaan minut ''vaivoiksensa'', koska ilmaiseksi sai. Päivärahojakaan eivät maksaneet, vaikka työ oli toisella paikkakunnalla. En ollut kuulemma oikeutettu, koska kyse ei ollut oikeasta työsuhteessa. Kävin ''harjoittelemassa'' kuukauden verran eli jakamassa asiantuntijuuttani ilmaiseksi. Työparini sai yli kolmetuhatta euroa palkkaa, minä työmarkkinatuen. Työpanokseeni oltiin tyytyväisiä, halutessani saisin tulla elokuussa uudestaan töihin, palkatta harjoittelemaan tietenkin. Kaikkea sitä kuulee...
Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun sitten kai. Mutta minnehän sitä lähtisi kalastelemaan? Palkkatyötä en saa, palkkatukityöhön ei tällä seudulla ole enää tälle vuodelle rahaa, työvoimakoulutuskortti on katsottu jo, yrittäjyyteen tarvittaisiin rahaa, kannattava liikeidea ja halu työskennellä 24/7... En todellakaan tiedä muuta kuin sen, että mihinkään palkattomaan työharjoitteluun tai -kokeiluun en suostu. Työstä pitää maksaa palkkaa ja palkalla pitää tulla toimeen. Piste. Jos joku kehtaa vaatia minulta työpanosta naurettavan pienen työmarkkinatuen eteen, nostan kädet pystyyn, jätän opintolainat sun muut maksamatta ja maksan alennetulla toimeentulotuella ja asumistuella pelkästään asumisen ja ruuan. Luottotiedot menevät, mutta onko sillä siinä vaiheessa enää mitään merkitystä? Mieluummin luottotiedot kuin järki, sillä hulluksi tulen, jos palkattomaan työhön joudun.
Tällaiset ovat mietteet tällä kertaa. Aika syvissä vesissä möyritään. Tuntuu epätodelliselta katsoa sivusta, kun muut työssäkäyvät vain jatkavat elämäänsä ja sulkevat silmänsä työttömän ahdingolta. Kertoilevat kesälomareissuistaan, työpaikan illanistujaisista, taloremontista, näennäisistä rahavaikeuksista ja samaan syssyyn monta tuhatta maksaneesta uudesta sohvaryhmästä. Luoja yksin tietää, mitä selän takana puhuvat. Säälivätkö? Ovatko sitä mieltä, etten yritä tarpeeksi? Eivät ainakaan tarjoa apuaan, osa on jättänyt yhteydenotot vähemmälle. Vaikka työttömyys ja siitä johtuva köyhyys eivät tartu kosketuksen kautta. Työt voivat kuitenkin loppua tuttaviltakin. Se voi katsos tapahtua ihan kelle vaan.
maanantai 15. kesäkuuta 2015
Juhannus on meillä herttainen
Mitä teet juhannuksena? Kamala kysymys yksinäiselle. En mitään. Ihmettelen, kun kaupunki hiljenee ja muuttuu aavekaupungiksi. Mietin, miten mukavaa olisi istua nuotion ääressä ihmisten seurassa. Lämmitän pakastepitsan ja juon hieman liikaa punaviiniä, turrutan haikean mielen.
Ystäväni kertoi kahvitellessa, että tänä juhannuksena menevät perheen kanssa vain tuttavaperheen luokse iltaa istumaan. ''Eihän se kovin kummoista ole, mutta pääasia, ettei tarvitse olla yksin.'' Vai niin. Hänen yksinolonsa tarkoittaa ilmeisesti ajanviettoa miehen ja kahden lapsen kanssa. Hmmm. Mielenkiintoista. Hieman särähti tällaisen oikeasti yksinäisen korvaan.
Juhlapyhät ovat joskus vaikeita, mutta muulloin ei yksinäisyys juuri haittaa. Oikeasti olen ylpeä itsenäisyydestäni, sillä monet tuttavani luultavasti romahtaisivat, jos joutuisivat olemaan useamman päivän putkeen yksin. Päättämään asioista yksin. Maksamaan laskut yksin. Nukkumaan yksin. Asioilla on monta puolta. Minä saan päättää, mitä telkkarista katsotaan. Saan valvoa aamu kolmeen, sillä minun ei tarvitse nousta puuroa keittämään, eikä töitäkään ole. Minun ei ylipäätään tarvitse keittää sitä puuroa eikä rakettispagettia, yöks, sillä ei ole lapsia, joille pitäisi väsätä mauttomia mössöjä monta kertaa päivässä. Jos vituttaa, saan vittuuntua ihan rauhassa, sillä minun ei tarvitse esittää hyväntuulista kenenkään vuoksi. Jos haluan paistaa lohdutuslätyt kello yksitoista illalla, niin minähän paistan. Ja saan syödä kaiken ihan itse. Tai no en ihan kaikkea, sillä täytyyhän koiralle yksi lätty antaa. Yksinäisyys on surullista vain silloin, jos on tahtomattaan yksin.
Aloitan työharjoittelun näillä näkymin ensi viikolla. Puolet myöhässä, mutta hälläkö väliä. Mikään ei ole tietenkään varmaa, sillä sopimus on vielä allekirjoittamatta. Olen huomannut, että tällaisena palkattoman työharjoittelun ruinaajana et ole juuri minkään arvoinen ja sopimuksia ja lupauksia rikotaan mennen tullen. En ole harjoittelupaikasta erityisen innostunut, sillä en usko harjoittelun johtavan työllistymiseen. Enkä muutenkaan enää usko tällä koulutuksella Suomessa työllistyväni ja niinpä edessä on joko maastapako tai uudelleenkouluttautuminen. Mutta eipä masennuta. tämänkin voi nähdä niin, että saan tilaisuuden opiskella jotain muuta mielenkiintoista (en todellakaan lähde minnekään lähihoitajakoulutukseen) tai saan mahdollisuuden muuttaa tästä kurjuudesta pois. Sumfatirallallei.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lätyt 4-6 kpl (riippuu pannusta ja kuinka paljon lorotat taikinaa pannulle)
2 munaa
n. 0,5 litraa maitoa (minen mittaa, mutta mittaa sinä, jos ei ole sellaista näppituntumaa)
2,5 dl vehnäjauhoja (minen taaskaan mittaa, mutta jokkainen tyylillään)
2-3 rkl sokeria
ripaus suolaa
loraus ruokaöljyä tai pari rkl voisulaa
paistamiseen oivariinia tai voita (elä yritä paistaa millään mini lätalla tai muulla kenkälankilla, pahhaa tullee)
Sekoita ainekset. Ai niin, munat kannattaa rikkoa kulhoon ensimmäisenä ja sekoittaa niiden rakenne rikki. Sitten loput ainekset ihan missä järjestyksessä vaan sekaan. Vispaa vispilällä, mutta elä nyt kovin kauaa touhua, minuutti pari riittää. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Jos on kova lätynnälkä, niin kymmenen minuuttia passaa ihan hyvin. Paista taikina pannulla kauniin pitsireunaisiksi lätyiksi. Muistappa tosiaan, ettet käytä sitä mini lättaa, koska sillä ei tule kovin maukasta jälkeä. Laita tarpeeksi rasvaa pannulle, eivät ne lätyt mitään dieettiruokaa ole. Tarjoile läytyt haluamillasi päällisillä, itse suosin pelkkää sokeriripotusta. Mums, mums.
Joissakin ohjeissa tehdään lättyjä maidon sijasta veteen, mutta enpä suosittele. Vissyäkin jotkut lorottelevat taikinaan, mutta enpä taaskaan suosittele. Minulla ei koskaan ole jääkaapissa vissyä lätynhimon iskiessä ja tosi nameja on tullut ilman. Jos et laita taikinaan sokeria ja lisäät porkkanaraastetta (keitä pari porkkanaa ja raasta), niin saat porkkanalättyjä. Kätevää!
Ystäväni kertoi kahvitellessa, että tänä juhannuksena menevät perheen kanssa vain tuttavaperheen luokse iltaa istumaan. ''Eihän se kovin kummoista ole, mutta pääasia, ettei tarvitse olla yksin.'' Vai niin. Hänen yksinolonsa tarkoittaa ilmeisesti ajanviettoa miehen ja kahden lapsen kanssa. Hmmm. Mielenkiintoista. Hieman särähti tällaisen oikeasti yksinäisen korvaan.
Juhlapyhät ovat joskus vaikeita, mutta muulloin ei yksinäisyys juuri haittaa. Oikeasti olen ylpeä itsenäisyydestäni, sillä monet tuttavani luultavasti romahtaisivat, jos joutuisivat olemaan useamman päivän putkeen yksin. Päättämään asioista yksin. Maksamaan laskut yksin. Nukkumaan yksin. Asioilla on monta puolta. Minä saan päättää, mitä telkkarista katsotaan. Saan valvoa aamu kolmeen, sillä minun ei tarvitse nousta puuroa keittämään, eikä töitäkään ole. Minun ei ylipäätään tarvitse keittää sitä puuroa eikä rakettispagettia, yöks, sillä ei ole lapsia, joille pitäisi väsätä mauttomia mössöjä monta kertaa päivässä. Jos vituttaa, saan vittuuntua ihan rauhassa, sillä minun ei tarvitse esittää hyväntuulista kenenkään vuoksi. Jos haluan paistaa lohdutuslätyt kello yksitoista illalla, niin minähän paistan. Ja saan syödä kaiken ihan itse. Tai no en ihan kaikkea, sillä täytyyhän koiralle yksi lätty antaa. Yksinäisyys on surullista vain silloin, jos on tahtomattaan yksin.
Aloitan työharjoittelun näillä näkymin ensi viikolla. Puolet myöhässä, mutta hälläkö väliä. Mikään ei ole tietenkään varmaa, sillä sopimus on vielä allekirjoittamatta. Olen huomannut, että tällaisena palkattoman työharjoittelun ruinaajana et ole juuri minkään arvoinen ja sopimuksia ja lupauksia rikotaan mennen tullen. En ole harjoittelupaikasta erityisen innostunut, sillä en usko harjoittelun johtavan työllistymiseen. Enkä muutenkaan enää usko tällä koulutuksella Suomessa työllistyväni ja niinpä edessä on joko maastapako tai uudelleenkouluttautuminen. Mutta eipä masennuta. tämänkin voi nähdä niin, että saan tilaisuuden opiskella jotain muuta mielenkiintoista (en todellakaan lähde minnekään lähihoitajakoulutukseen) tai saan mahdollisuuden muuttaa tästä kurjuudesta pois. Sumfatirallallei.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lätyt 4-6 kpl (riippuu pannusta ja kuinka paljon lorotat taikinaa pannulle)
2 munaa
n. 0,5 litraa maitoa (minen mittaa, mutta mittaa sinä, jos ei ole sellaista näppituntumaa)
2,5 dl vehnäjauhoja (minen taaskaan mittaa, mutta jokkainen tyylillään)
2-3 rkl sokeria
ripaus suolaa
loraus ruokaöljyä tai pari rkl voisulaa
paistamiseen oivariinia tai voita (elä yritä paistaa millään mini lätalla tai muulla kenkälankilla, pahhaa tullee)
Sekoita ainekset. Ai niin, munat kannattaa rikkoa kulhoon ensimmäisenä ja sekoittaa niiden rakenne rikki. Sitten loput ainekset ihan missä järjestyksessä vaan sekaan. Vispaa vispilällä, mutta elä nyt kovin kauaa touhua, minuutti pari riittää. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Jos on kova lätynnälkä, niin kymmenen minuuttia passaa ihan hyvin. Paista taikina pannulla kauniin pitsireunaisiksi lätyiksi. Muistappa tosiaan, ettet käytä sitä mini lättaa, koska sillä ei tule kovin maukasta jälkeä. Laita tarpeeksi rasvaa pannulle, eivät ne lätyt mitään dieettiruokaa ole. Tarjoile läytyt haluamillasi päällisillä, itse suosin pelkkää sokeriripotusta. Mums, mums.
Joissakin ohjeissa tehdään lättyjä maidon sijasta veteen, mutta enpä suosittele. Vissyäkin jotkut lorottelevat taikinaan, mutta enpä taaskaan suosittele. Minulla ei koskaan ole jääkaapissa vissyä lätynhimon iskiessä ja tosi nameja on tullut ilman. Jos et laita taikinaan sokeria ja lisäät porkkanaraastetta (keitä pari porkkanaa ja raasta), niin saat porkkanalättyjä. Kätevää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)