Tuuttausta tarvitaan

Kylläpä aamulla nauratti, kun käristin pannulla koiralle porsaanfileetä. Emäntä on köyhä kuin kirkonrotta, mutta koira kuitenkin syö herroiksi. Noh, porsaanfileet olivat kaupassa huipputarjouksessa, joten eipä se pankkia räjäyttänyt. 

Vähän aikaisemmin aamulla ei naurattanut. Käytin koiraa aamulenkillä ja katselin kateellisena ihmisiä, jotka kiirehtivät töihin tai kouluun. Tässä sitä taas ollaan. Ei mitään paikkaa minne mennä päiväänsä viettämään. Ihmisiä tapaamaan. Puhumaan. Nauramaan. Aivoja käyttämään. 

Tietokone sippasi eilen. Päivitin muutaman asian, jonka jälkeen kone pyysi uudelleen käynnistystä. Tottelin kuuliaisesti ja nyt se pannahinen käynnistyy, mutta parin minuutin kuluttua sammuttaa itse itsensä. Peeveli sentään. Ruuvasin takakannen auki ja putsasin tuuletinta, koitin poistaa päivityksiä vikatilassa, mutta sama peli jatkuu, saamarin rakkine sammuu aina itsestään käynnistämisen jälkeen. Nyt näpyttelen lainakoneella, joka täytyy tietty jossain vaiheessa palauttaa ja jossa ei ole Office-pakettia. Kirjoita siinä sitten työhakemuksia. Eikä tällä lainakoneella voi edes katsoa Game of Thronesin uusinta jaksoa, koska kuva pätkiin niin pahasti. Mie en kestä. Veikkaan, että vika on ihan yksinkertainen ja kun viimein marssin huoltoliikkeeseen, mies siellä sörkkii konetta muutaman minuutin ja kone hurahtaa pyörimään. Vastineeksi vaivasta huoltoliike haluaa minulta viikon ruokarahat. Ehkäpä syön sitten itse loput koiran porsaanfileestä. No en tietenkään syö, fileet koiralle ja itselle riisi-soijakastike-herne-maissi-paprika-höpötystä. 

Omat avotkin tarvitsisivat jotain buuttausta, tuuttausta, uudelleenkäynnistystä. Nyt ajatus jumittaa ja pahasti. Heti aamusta päässä alkaa sama tikitys: mistä töitä, mitä opiskella, mistä rahaa... jokainen vaihtoehto tuntuu umpikujalta, kaikessa on suuri epäonnistumisenriski. Saisi tulla niitä onnistumisiakin, sillä nyt on tullut liian pitkään pelkkää lunta tupaan. Vahvakin mieli murtuu, jos aina nousee seinä vastaan, jos aina vaan hylätään ja jätetään leikin ulkopuolelle.

Ehkäpä kulutan tämänkin turhalta tuntuvan päivän työhakemuksen rustaamiseen OpenOfficella taistellen. Kirjoitan hakemusta puoli päivää, lähetän sen sitten jollekin, joka nappaa sähköpostiosoitteeni ei kiitos -viestä varten talteen ja deletoi hakemuksen lukematta sitä. Parin viikon päästä saan viestin, että paikka on mennyt jollekin parikymppiselle Oona-Moonalle, joka oli paras hakija tehtävään, koska oli jo heillä ennestään töissä. Minä en ole mikään pessimisti, mutta olen lähettänyt näitä hakemuksia jo niin kauan, että tiedän mikä kuvio on. Pakko silti yrittää. Päätä seinään, pum, pum vaan. 

Ettäs tiedätte

... vuosien opinnot vedetään vessanpöntöstä alas ja et kelpaa edes sinne kuuluisalle kaupan kassalle töihin. 

Noin marmatin edellisen postauksen lopussa. No sitähän minun piti vain näin perjantain kunniaksi tulla kertomaan, että en edes halua enkä hae sinne kaupan kassalle töihin. Jos ei muuta ole tarjolla, niin pitäkää tunkkinne!

Lipsautuksia

Keskustelimme tuttavani kanssa naapurin miehestä. Hänellä menee kuulemma huonosti parisuhderintamalla, koska hänkin on ollut työttömänä liian pitkään. Hänkin etsii jotain täydellistä työtä ja perhe kärsii, kun rahat ovat tiukilla. Olin hetkisen hiljaa. Viittasiko tuttavani minuun noilla hänkin sanoilla? Että minäkin olen työtön, koska etsin jotain täydellistä työtä? Just joo. Minulla on akateeminen loppututkinto ja olen hakenut mm. kahvilatyöntekijän, varastomiehen, myyjän ja tuotantotyöntekijän paikkoja. Ja viimeiset pari kuukautta olen hakenut palkattomia harjoittelupaikkoja. Täydellisiä työpaikkoja tosiaan.  

Olin pitkästä aikaa illanistujaisissa, söimme ja joimme ja tarkoitus oli lähteä kaupungille muutamalle. Mieli oli kepeä ja olin hyvilläni, että minutkin oli kutsuttu, sillä minuahan ei nykyään enää kutsuta juuri minnekään. Puhe kääntyi illan emännän tuttavaan. ''Miksi hän ei ole paikalla?'', kysyi joku. Illan emäntä huudahti ivallisella äänensävyllä: ''Eihän hän voi minnekään lähteä, koska hän työtön! Ei hänellä ole rahaa tehdä mitään. Siellä se joutuu makaamaan kotona tekemättä mitään.'' Vai niin. Taisi unohtua, että paikalla oli toinenkin työtön. Toinen köyhä keski-ikäinen, jonka täytyi pyytää äidiltään muutama kymppi lainaan, että pääsi iltaa istumaan. Juhlamieli haihtui sen siliän tien ja suuntasinkin kotiin muiden suunnatessa kaupungille.

Olen aiemmin ajatellut, etten toivoisi tätä työttömän kohtaloa kellekään. Olen muuttanut mieleni. Haluan muidenkin kokeilevan, että miltä tuntuu, kun sinua sätitään joka puolella, vaikka kuinka tekisit parhaasi. Kun rahat loppuvat joka kuukausi ennen kuun puoltaväliä, koska maksat kiltisti opintolainaa takaisin työttömyyskorvauksestasi. Kun vuosien opinnot vedetään vessanpöntöstä alas ja et kelpaa edes sinne kuuluisalle kaupan kassalle töihin.

Kokeilkaapa kuule sitä! Ja katsotaan sitten kuinka teidän päänne kestää. 

Huijattu olo

Ei sitten löytynyt työharjoittelupaikkaa. Kahden viikon päästä pitäisi aloittaa harjoittelu, mutta miten aloitat, kun kukaan ei huoli edes ilmaiseksi töihin? Kouluttaja ei lupauksistaan huolimatta tehnyt yhtikäs mitään auttaakseen harjoittelupaikan etsinnässä. Hänellä piti olla kontakteja sinne ja tänne, mahdollisuuksia piti olla jopa ulkomaille, mutta suuret puheet taisivat olla pelkkää tyhjänpäiväistä lätinää. Noin 14 hakemusta laitoin menemään - en tiedä onko se sitten aivan liian vähän - ja suurimpaan osaan ei edes vastattu. Onhan se todella vaikeaa kirjoittaa vastaukseksi edes muutama sana, ''ei kiitos tällä kertaa''. Aivan järkyttävän masentavaa. Laitan tänään vielä pari hakemusta menemään, mutta sitten nostan kädet pystyyn ja luovutan. Minä en jaksa enää tätä turhaa itsensä tyrkyttämistä ja jatkuvaa pettymystä pettymyksen perään. Koulutuksessa en enää jaksaisi istua 
ja tänään olen ''hammaslääkärissä''. En voi sille mitään, että rupeaa itkettämään, kun joutuu kuuntelemaan muiden saaneen harjoittelupaikan ja itse on jäänyt ilman. Mieluummin itken kotona omassa rauhassa kuin muiden nähden. Vaikka turha kai on itkeä palkattoman harjoittelupaikan takia, sillä totuushan lienee, että noista muistakin vain muutama työllistyy harjoittelun jälkeen. Osa aloittaa varmaan kiltisti uuden työvoimakoulutuksen syksyllä. Minä en todellakaan aloita, sillä se kortti on katsottu jo ja pata-akaltahan tuo näyttää. 

Olihan muuten aivan hirveä vaalitulos. Vihreiden lisäpaikat lämmittävät hieman mieltä, mutta pelkäänpä pahoin, että porvarihallitusta pukkaa. Odottelenkin jo kutsua johonkin risusavottaan tai mummojen kauppakassien kantoon 9 euron päiväkorvauksella. Sillähän se Suomi nousee suostaan, kun kymmenillä tuhansilla euroilla koulutetut ihmiset laitetaan ilman palkkaa suorittavan tason työhön. Eihän heitä millään kannata vaikka muuntokouluttaa, sillä työkykyhän katoaa tyystin, kun työttömyyspäiviä on takana tietty määrä. Tuliko 500 päivää täyteen? Pim - olet syrjäytynyt ja kaipaat apua arjen hallintaan. Työttömänä et ole yksilö, vaan osa työttömien massaa, joka on laiskaa, halutonta ja kyvytöntä. Työtön täytyy pakottaa töihin, sillä hän ei itse suostu ottamaan työtä vastaan, vaan makaa mieluummin kotona veronmaksajien kustannuksella. Perussuomalaisia äänestäneen työttömän kannattaisi muuten muistaa, että nämä jytkyttelijät ovat rinta rinnan kokoomuslaisten kanssa laittamassa työttömiä pakkotöihin. Kokoomusta äänestäneen työttömän passittaisin mielentilatutkimukseen. Jokainen on tietysti vapaa äänestämään ketä haluaa - paitsi tuttavani, joka kertoi äänestäneensä miehensä tahdon mukaan - mutta eihän tästä tuloksesta voi todeta muuta kuin p*rkele. 

Jos voittaisin lotossa...

Oikeasti haluaisin elää maalla. Haluaisin pitää löytöeläinkotia ja tolskata päivät pitkät eläinten kanssa. Ajella välillä kaupungille kahvilaan, elokuviin ja ystäviä katsomaan, mutta muuten haluaisin vain höpöttää eläimille. Ympärillä pyörisi useampi koira, kanoja, vanha ja väsynyt kissa (joka ei jaksa jahdata lintuja), kenties pässi ja pari minipossua. Ja siihen päälle vielä eläinkodin asukit, irtokoirat ja hylätyt kesäkissat. Hoitaisin myös villieläimiä, kurvaisin paikalle, jos joutsen on jäätynyt kiinni (yleensä ne eivät kyllä oikeasti ole jäätyneet kiinni), noutaisin auton töytäisemän siilin ja pesästä pudonneen oravanpoikasen. 

Toiset haaveilevat omakotitalosta ja trendilehtien mukaisesta sisustuksesta, minä mummonmökistä ja risaisista huonekaluista koirankarvojen peitossa. Mitään erakkoelämää en haluaisi viettää, sukulaiset ja ystävät olisivat tervetulleita ja voisin myös ottaa nuorisoa harjoittelemaan eläintenhoitoa. Jos joku mies uskaltautuisi sekaan, niin mikäs sen mukavampaa. 

Markku on tällaisen unelman toteuttanut. Hän on onnekas, koska hänellä on ollut rahaa ostaa tila ja pyörittää toimintaa. Itselle taitaa olla taloudellisesti täysi mahdottomuus. Mutta ajatus on silti sitkeästi pyörinyt päässäni viime aikoina. 

'' Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen.'' - Andy McCoy

Kaksiviikkoinen oravanpoikanen

Uskoo ken haluaa

Harjoittelupaikka? Huhuu, missä olet? 

Työvoimakoulutukseen kuuluu 2,5 kuukauden mittainen harjoittelujakso, jonka on määrä alkaa kuukauden kuluttua. Mutta mitä tehdään sitten, kun kukaan ei ole kiinnostunut ottamaan sinua edes palkatta töihin? ''Kiitos hakemuksestasi, saimme 700 kesätyöhakemusta, joista valitsimme sopivat''. ''Valitettavasti emme tällä hetkellä voi ottaa opinnäytetyöntekijöitä.'' Muilla koulutuksessa olevilla on se etu, että he ovat ihan eri alalta ja voivat hakea oman alan paikkoja. Sille alalle vielä ilmaiset työntekijät kelpaavat ja harjoittelupaikat irtoavat suht helposti. Ketään ei näytä hetkauttavan se, etteivät nämä paikat liity millään tavalla koulutuksen sisältöön. Luulin aluksi olevani itse muita onnekkaampi, sillä oma koulutukseni ja työkokemukseni sopii ehkä parhaiten koulutuksen sisältöön ja kouluttajakin uumoili, että voisin olla yksi koulutuksesta työllistyvistä. Kaikkea sitä haihattelee. 

Joopati joo. Koulutuksen sisältö on hyvä ja opituista taidoista olisi takuulla hyötyä oman alan työssä. Olisi ja olisi. Hyödylliset taidot eivät kuitenkaan taio esiin yhtään uutta työpaikkaa. Paikkoja on aina vain vähemmän ja vähemmän ja minä olen ollut kauemmin ja kauemmin työtön. Huono yhtälö.

Viikonloppuna tilannetta kelatessa iskivät paniikki ja masennus vuorotellen. Nytkö se vihdoin on nostettava kädet pystyyn ja luovutettava? Opinnot ja unelmat romukoppaan vaan ja sitten miettimään, että mitä sitä tekisi isona? Mitä sitä opiskelisi? Voin kertoa, että on ihan eri asia pohtia tuota kysymystä keski-ikäisenä, opintolainavelkaisena, oman unelmansa juuri romukoppaan katkerana heittäneenä kuin ylioppilaslakki päässä koko maailma ja sen mahdollisuudet avoinna.

Mitä tapahtui Osattoman Norjan suunnitelmille? Koulutuksen aikana on selvinnyt, ettei siellä juuri ole tarvetta akateemiselle osaamiselle. Luonnontieteilijöitä ja ympäristöasiantuntijoita on siellä omasta takaa. Minun mahdollisuuksiani olisivat kai lähinnä kalatehtaassa työskentely tai lattioiden kuuraaminen. Ulkomaille muutto kiinnostaa kuitenkin vielä, mutta sattuneesta syystä se ei ole vielä vähään aikaan mahdollista. Maaliskuu oli tänä vuonna kuukausista julmin, se tuli ja vei mukanaan yhden läheisistä. Jään siis vielä tänne ainakin joksikin aikaan ihmettelemään ja selvittelemään asioita. Eihän sitä tiedä vaikka se työpaikkakin vielä humpsahtaisi syliin, nyt kun siihen ei enää jaksa uskoa.

Hullut päivät

On hetkiä, jolloin päässä mustenee ja Suomi tuntuu kammottavalta, ahdasmieliseltä paikalta. Miten joku voi vihata tuntemattomia ihmisiä niin paljon? 

Kansanedustaja Maria Tolppanen vastaa Vaasan ikkuna -lehden vaalintentissä näin: 

Jatka lausetta: Kiljuisin riemusta keskellä Vaasan toria, jos....

... siellä olisi vähemmän mamuja. Ja enemmän ihmisiä nauttimassa lounastaan työpaikan ruokatunnillaan. 

Hän on siis kansanedustaja, perussuomalainen tietysti, mutta vielä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen. Kun lueskelee hänen blogikirjoituksia ja puheenvuoroja eduskunnassa, niin kovasti on näppis kulunut ja sylki roiskunut maahanmuuttajavastaisia mielipiteitä suoltaessa. Saa varmaan näin omassa blogissa sanoa, että kamala ämmä.