Juhannus on meillä herttainen

Mitä teet juhannuksena? Kamala kysymys yksinäiselle. En mitään. Ihmettelen, kun kaupunki hiljenee ja muuttuu aavekaupungiksi. Mietin, miten mukavaa olisi istua nuotion ääressä ihmisten seurassa. Lämmitän pakastepitsan ja juon hieman liikaa punaviiniä, turrutan haikean mielen.

Ystäväni kertoi kahvitellessa, että tänä juhannuksena menevät perheen kanssa vain tuttavaperheen luokse iltaa istumaan. ''Eihän se kovin kummoista ole, mutta pääasia, ettei tarvitse olla yksin.'' Vai niin. Hänen yksinolonsa tarkoittaa ilmeisesti ajanviettoa miehen ja kahden lapsen kanssa. Hmmm. Mielenkiintoista. Hieman särähti tällaisen oikeasti yksinäisen korvaan. 

Juhlapyhät ovat joskus vaikeita, mutta muulloin ei yksinäisyys juuri haittaa. Oikeasti olen ylpeä itsenäisyydestäni, sillä monet tuttavani luultavasti romahtaisivat, jos joutuisivat olemaan useamman päivän putkeen yksin. Päättämään asioista yksin. Maksamaan laskut yksin. Nukkumaan yksin. Asioilla on monta puolta. Minä saan päättää, mitä telkkarista katsotaan. Saan valvoa aamu kolmeen, sillä minun ei tarvitse nousta puuroa keittämään, eikä töitäkään ole. Minun ei ylipäätään tarvitse keittää sitä puuroa eikä rakettispagettia, yöks, sillä ei ole lapsia, joille pitäisi väsätä mauttomia mössöjä monta kertaa päivässä. Jos vituttaa, saan vittuuntua ihan rauhassa, sillä minun ei tarvitse esittää hyväntuulista kenenkään vuoksi. Jos haluan paistaa lohdutuslätyt kello yksitoista illalla, niin minähän paistan. Ja saan syödä kaiken ihan itse. Tai no en ihan kaikkea, sillä täytyyhän koiralle yksi lätty antaa. Yksinäisyys on surullista vain silloin, jos on tahtomattaan yksin. 

Aloitan työharjoittelun näillä näkymin ensi viikolla. Puolet myöhässä, mutta hälläkö väliä. Mikään ei ole tietenkään varmaa, sillä sopimus on vielä allekirjoittamatta. Olen huomannut, että tällaisena palkattoman työharjoittelun ruinaajana et ole juuri minkään arvoinen ja sopimuksia ja lupauksia rikotaan mennen tullen. En ole harjoittelupaikasta erityisen innostunut, sillä en usko harjoittelun johtavan työllistymiseen. Enkä muutenkaan enää usko tällä koulutuksella Suomessa työllistyväni ja niinpä edessä on joko maastapako tai uudelleenkouluttautuminen. Mutta eipä masennuta. tämänkin voi nähdä niin, että saan tilaisuuden opiskella jotain muuta mielenkiintoista (en todellakaan lähde minnekään lähihoitajakoulutukseen) tai saan mahdollisuuden muuttaa tästä kurjuudesta pois. Sumfatirallallei.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lätyt  4-6 kpl (riippuu pannusta ja kuinka paljon lorotat taikinaa pannulle)

2 munaa
n. 0,5 litraa maitoa (minen mittaa, mutta mittaa sinä, jos ei ole sellaista näppituntumaa)
2,5 dl vehnäjauhoja (minen taaskaan mittaa, mutta jokkainen tyylillään)
2-3 rkl sokeria
ripaus suolaa
loraus ruokaöljyä tai pari rkl voisulaa
paistamiseen oivariinia tai voita (elä yritä paistaa millään mini lätalla tai muulla kenkälankilla, pahhaa tullee)

Sekoita ainekset. Ai niin, munat kannattaa rikkoa kulhoon ensimmäisenä ja sekoittaa niiden rakenne rikki. Sitten loput ainekset ihan missä järjestyksessä vaan sekaan. Vispaa vispilällä, mutta elä nyt kovin kauaa touhua, minuutti pari riittää. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Jos on kova lätynnälkä, niin kymmenen minuuttia passaa ihan hyvin. Paista taikina pannulla kauniin pitsireunaisiksi lätyiksi. Muistappa tosiaan, ettet käytä sitä mini lättaa, koska sillä ei tule kovin maukasta jälkeä. Laita tarpeeksi rasvaa pannulle, eivät ne lätyt mitään dieettiruokaa ole. Tarjoile läytyt haluamillasi päällisillä, itse suosin pelkkää sokeriripotusta. Mums, mums.

Joissakin ohjeissa tehdään lättyjä maidon sijasta veteen, mutta enpä suosittele. Vissyäkin jotkut lorottelevat taikinaan, mutta enpä taaskaan suosittele. Minulla ei koskaan ole jääkaapissa vissyä lätynhimon iskiessä ja tosi nameja on tullut ilman.  Jos et laita taikinaan sokeria ja lisäät porkkanaraastetta (keitä pari porkkanaa ja raasta), niin saat porkkanalättyjä. Kätevää!

Varjosta valoon

Kun menninkäinen yössä tallustaa,
hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on
ja toinen yötä rakastaa.

Tai oikeastaan tämä menninkäinen miettii, että miksi jotkut saavat valossa vaeltaa ja toisten täytyy vain seurata heitä varjojen hämystä. Ymmärtävätkö työlliset, kuinka epäoikeudenmukaista työttömyys on työttömälle? Mistä kaikesta joutuu luopumaan, jäämään paitsi?

Työttömyys on hankala puheenaihe. Itse juttelisin siitä ihan mielelläni ystävien kanssa, mutta huomaan, että heitä asia vaivaannuttaa ja siksi annankin vain lyhyen yhteenvedon yrityksistäni pyristellä työlliseksi. Ei, en ole vieläkään saanut töitä (tajuatko kuinka kauan olen ollut työttömänä, tajuatko kuinka vähän saan työttömyyskorvausta, tajuatko kuinka pahalta se tuntuu?). Ei, siitä työvoimakoulutuksesta, josta olin niin innoissani ei ollut mitään hyötyä, en saanut edes palkatonta harjoitteluapaikkaa (tajuatko kuinka nöyryyttävää se on, tajuatko kuinka korkealta taas putosin?). Ei, en ikävä kyllä pääse perjantaina tyttöjen kanssa syömään (millä rahalla luulet maksavani ravintola-annoksesta, jos kaupparahatkin ovat lopussa). Kyllä, uudet kenkäsi, laukkusi ja kevättakkisi ovat hienoja (onko pakko retostella, kun näet hyvin, että vaatteeni ovat nuhjuisia, ikäloppuja ja hajoamispisteessä?). 

Pistin tänään sellaisen työhakemuksen menemään, etten tiedä oliko siinä mitään järkeä. Hakemuksessa sinänsä ei pitäisi olla mitään vikaa, mutta jos jostain kohtalon oikusta onnistuisin saamaan paikan, ei se minulle ainakaan rahallisesti kannattaisi. Työpaikalle kulkeminen olisi todella vaivalloista, oikeastaan mahdotonta, joten muuttaa pitäisi. Mutta kunnassa, jossa työpaikka sijaitsee ei taida olla yhtään vapaata vuokra-asuntoa. Kinkkinen tilanne. Telttamajoitus?  Ajattelin kuitenkin, että työpaikan sijainti saattaa karsia hakijoita sen verran, että minulla voisi jopa olla jotain mahdollisuuksia. Toisaalta kyse on kuntatyöstä ja kunnan paikathan ovat tunnetusti valmiiksi korvamerkitty. Joka tapauksessa, olen valmis kulkemaan pitkiä matkoja ja yöpymään vaikka tikunnokassa, jos vaan pääsen töihin. Varjosta valoon.

Unelma elää

Nyt kaikki onnen tähtöset, riviin järjestäytykää!

Käytin puoli päivää työhakemuksen kyhäämiseen. Haluan sen paikan. Se on minun, minun, minun.... Varasin jo majoituksen haastattelupäivää edeltävälle yölle. Pakkohan on haastattelukutsunkin tulla, kun on jo majoitus varattu valmiiksi! Junalippuja en sentään ostanut. 

Elämäni muuttuisi aivan täysin, jos saisin tuon työpaikan. Muuttaisin maamme pääkaupunkiin. Tekisin juuri sitä työtä, jota varten olen opiskellut vuosikausia. Työkaverit olisivat samanhenkisiä, työtehtävät haastavia, mutta mielenkiintoisia. Viheltelisin joka aamu matkalla työpaikalle. Aivoni hurahtaisivat uudelleen käyntiin. Enää ei tarvitsisi alituiseen murehtia rahojen riittämisestä elämän välttämättömyyksiin. Jaksaisin taas välittää ympäristökysymyksistä (nykyään en juuri jaksa). Välillä kirjoittaisin työjuttuja yön pikkutunneille saakka. Koira siristelisi lattialla silmiä viestitellen, että valot pois ja nukkumaan siitä. Mutta minä vain kirjoittaisin, sillä olisin niin innostunut. Elämä virtaisi jälleen vahvana suonissani. 

Niin pienestä se on kaikki kiinni. Muutama hassu ihminen saa päättää, saanko taas elää vai jatkanko tätä zombiena vaeltamista. 


Kun laiva uppoaa 
on lähdettävä uimaan
ja unelman upotessa
on pakko etsiä pohjaa jalkojensa alle.

Mutta päästyäsi rannalle
ala rakentaa uutta laivaa
ja etsi itsellesi uusi unelma -
sillä haaksirikosta voit vielä
hengissä selviytyäkin,
mutta elämä ilman unelmia
ei ole mitään elämää.

- Raili Malmberg

Tuuttausta tarvitaan

Kylläpä aamulla nauratti, kun käristin pannulla koiralle porsaanfileetä. Emäntä on köyhä kuin kirkonrotta, mutta koira kuitenkin syö herroiksi. Noh, porsaanfileet olivat kaupassa huipputarjouksessa, joten eipä se pankkia räjäyttänyt. 

Vähän aikaisemmin aamulla ei naurattanut. Käytin koiraa aamulenkillä ja katselin kateellisena ihmisiä, jotka kiirehtivät töihin tai kouluun. Tässä sitä taas ollaan. Ei mitään paikkaa minne mennä päiväänsä viettämään. Ihmisiä tapaamaan. Puhumaan. Nauramaan. Aivoja käyttämään. 

Tietokone sippasi eilen. Päivitin muutaman asian, jonka jälkeen kone pyysi uudelleen käynnistystä. Tottelin kuuliaisesti ja nyt se pannahinen käynnistyy, mutta parin minuutin kuluttua sammuttaa itse itsensä. Peeveli sentään. Ruuvasin takakannen auki ja putsasin tuuletinta, koitin poistaa päivityksiä vikatilassa, mutta sama peli jatkuu, saamarin rakkine sammuu aina itsestään käynnistämisen jälkeen. Nyt näpyttelen lainakoneella, joka täytyy tietty jossain vaiheessa palauttaa ja jossa ei ole Office-pakettia. Kirjoita siinä sitten työhakemuksia. Eikä tällä lainakoneella voi edes katsoa Game of Thronesin uusinta jaksoa, koska kuva pätkiin niin pahasti. Mie en kestä. Veikkaan, että vika on ihan yksinkertainen ja kun viimein marssin huoltoliikkeeseen, mies siellä sörkkii konetta muutaman minuutin ja kone hurahtaa pyörimään. Vastineeksi vaivasta huoltoliike haluaa minulta viikon ruokarahat. Ehkäpä syön sitten itse loput koiran porsaanfileestä. No en tietenkään syö, fileet koiralle ja itselle riisi-soijakastike-herne-maissi-paprika-höpötystä. 

Omat avotkin tarvitsisivat jotain buuttausta, tuuttausta, uudelleenkäynnistystä. Nyt ajatus jumittaa ja pahasti. Heti aamusta päässä alkaa sama tikitys: mistä töitä, mitä opiskella, mistä rahaa... jokainen vaihtoehto tuntuu umpikujalta, kaikessa on suuri epäonnistumisenriski. Saisi tulla niitä onnistumisiakin, sillä nyt on tullut liian pitkään pelkkää lunta tupaan. Vahvakin mieli murtuu, jos aina nousee seinä vastaan, jos aina vaan hylätään ja jätetään leikin ulkopuolelle.

Ehkäpä kulutan tämänkin turhalta tuntuvan päivän työhakemuksen rustaamiseen OpenOfficella taistellen. Kirjoitan hakemusta puoli päivää, lähetän sen sitten jollekin, joka nappaa sähköpostiosoitteeni ei kiitos -viestä varten talteen ja deletoi hakemuksen lukematta sitä. Parin viikon päästä saan viestin, että paikka on mennyt jollekin parikymppiselle Oona-Moonalle, joka oli paras hakija tehtävään, koska oli jo heillä ennestään töissä. Minä en ole mikään pessimisti, mutta olen lähettänyt näitä hakemuksia jo niin kauan, että tiedän mikä kuvio on. Pakko silti yrittää. Päätä seinään, pum, pum vaan. 

Ettäs tiedätte

... vuosien opinnot vedetään vessanpöntöstä alas ja et kelpaa edes sinne kuuluisalle kaupan kassalle töihin. 

Noin marmatin edellisen postauksen lopussa. No sitähän minun piti vain näin perjantain kunniaksi tulla kertomaan, että en edes halua enkä hae sinne kaupan kassalle töihin. Jos ei muuta ole tarjolla, niin pitäkää tunkkinne!

Lipsautuksia

Keskustelimme tuttavani kanssa naapurin miehestä. Hänellä menee kuulemma huonosti parisuhderintamalla, koska hänkin on ollut työttömänä liian pitkään. Hänkin etsii jotain täydellistä työtä ja perhe kärsii, kun rahat ovat tiukilla. Olin hetkisen hiljaa. Viittasiko tuttavani minuun noilla hänkin sanoilla? Että minäkin olen työtön, koska etsin jotain täydellistä työtä? Just joo. Minulla on akateeminen loppututkinto ja olen hakenut mm. kahvilatyöntekijän, varastomiehen, myyjän ja tuotantotyöntekijän paikkoja. Ja viimeiset pari kuukautta olen hakenut palkattomia harjoittelupaikkoja. Täydellisiä työpaikkoja tosiaan.  

Olin pitkästä aikaa illanistujaisissa, söimme ja joimme ja tarkoitus oli lähteä kaupungille muutamalle. Mieli oli kepeä ja olin hyvilläni, että minutkin oli kutsuttu, sillä minuahan ei nykyään enää kutsuta juuri minnekään. Puhe kääntyi illan emännän tuttavaan. ''Miksi hän ei ole paikalla?'', kysyi joku. Illan emäntä huudahti ivallisella äänensävyllä: ''Eihän hän voi minnekään lähteä, koska hän työtön! Ei hänellä ole rahaa tehdä mitään. Siellä se joutuu makaamaan kotona tekemättä mitään.'' Vai niin. Taisi unohtua, että paikalla oli toinenkin työtön. Toinen köyhä keski-ikäinen, jonka täytyi pyytää äidiltään muutama kymppi lainaan, että pääsi iltaa istumaan. Juhlamieli haihtui sen siliän tien ja suuntasinkin kotiin muiden suunnatessa kaupungille.

Olen aiemmin ajatellut, etten toivoisi tätä työttömän kohtaloa kellekään. Olen muuttanut mieleni. Haluan muidenkin kokeilevan, että miltä tuntuu, kun sinua sätitään joka puolella, vaikka kuinka tekisit parhaasi. Kun rahat loppuvat joka kuukausi ennen kuun puoltaväliä, koska maksat kiltisti opintolainaa takaisin työttömyyskorvauksestasi. Kun vuosien opinnot vedetään vessanpöntöstä alas ja et kelpaa edes sinne kuuluisalle kaupan kassalle töihin.

Kokeilkaapa kuule sitä! Ja katsotaan sitten kuinka teidän päänne kestää. 

Huijattu olo

Ei sitten löytynyt työharjoittelupaikkaa. Kahden viikon päästä pitäisi aloittaa harjoittelu, mutta miten aloitat, kun kukaan ei huoli edes ilmaiseksi töihin? Kouluttaja ei lupauksistaan huolimatta tehnyt yhtikäs mitään auttaakseen harjoittelupaikan etsinnässä. Hänellä piti olla kontakteja sinne ja tänne, mahdollisuuksia piti olla jopa ulkomaille, mutta suuret puheet taisivat olla pelkkää tyhjänpäiväistä lätinää. Noin 14 hakemusta laitoin menemään - en tiedä onko se sitten aivan liian vähän - ja suurimpaan osaan ei edes vastattu. Onhan se todella vaikeaa kirjoittaa vastaukseksi edes muutama sana, ''ei kiitos tällä kertaa''. Aivan järkyttävän masentavaa. Laitan tänään vielä pari hakemusta menemään, mutta sitten nostan kädet pystyyn ja luovutan. Minä en jaksa enää tätä turhaa itsensä tyrkyttämistä ja jatkuvaa pettymystä pettymyksen perään. Koulutuksessa en enää jaksaisi istua 
ja tänään olen ''hammaslääkärissä''. En voi sille mitään, että rupeaa itkettämään, kun joutuu kuuntelemaan muiden saaneen harjoittelupaikan ja itse on jäänyt ilman. Mieluummin itken kotona omassa rauhassa kuin muiden nähden. Vaikka turha kai on itkeä palkattoman harjoittelupaikan takia, sillä totuushan lienee, että noista muistakin vain muutama työllistyy harjoittelun jälkeen. Osa aloittaa varmaan kiltisti uuden työvoimakoulutuksen syksyllä. Minä en todellakaan aloita, sillä se kortti on katsottu jo ja pata-akaltahan tuo näyttää. 

Olihan muuten aivan hirveä vaalitulos. Vihreiden lisäpaikat lämmittävät hieman mieltä, mutta pelkäänpä pahoin, että porvarihallitusta pukkaa. Odottelenkin jo kutsua johonkin risusavottaan tai mummojen kauppakassien kantoon 9 euron päiväkorvauksella. Sillähän se Suomi nousee suostaan, kun kymmenillä tuhansilla euroilla koulutetut ihmiset laitetaan ilman palkkaa suorittavan tason työhön. Eihän heitä millään kannata vaikka muuntokouluttaa, sillä työkykyhän katoaa tyystin, kun työttömyyspäiviä on takana tietty määrä. Tuliko 500 päivää täyteen? Pim - olet syrjäytynyt ja kaipaat apua arjen hallintaan. Työttömänä et ole yksilö, vaan osa työttömien massaa, joka on laiskaa, halutonta ja kyvytöntä. Työtön täytyy pakottaa töihin, sillä hän ei itse suostu ottamaan työtä vastaan, vaan makaa mieluummin kotona veronmaksajien kustannuksella. Perussuomalaisia äänestäneen työttömän kannattaisi muuten muistaa, että nämä jytkyttelijät ovat rinta rinnan kokoomuslaisten kanssa laittamassa työttömiä pakkotöihin. Kokoomusta äänestäneen työttömän passittaisin mielentilatutkimukseen. Jokainen on tietysti vapaa äänestämään ketä haluaa - paitsi tuttavani, joka kertoi äänestäneensä miehensä tahdon mukaan - mutta eihän tästä tuloksesta voi todeta muuta kuin p*rkele.