Kell' onni on ...

Itku pitkästä ilosta. Ehdin jo toukokuussa iloita asumistuesta, jota ei lakkautettukaan työsuhteen ajaksi. Laskeskelin, että kenties kesän lopulla voisin säästyneillä rahoilla lähteä pienelle ja edulliselle ulkomaanmatkalle. Rakastan matkustamista! Tai siis rakastaisin, mutta koska pitkään aikaan ei ole ollut kunnolla rahaa edes vuokraan, laskuihin ja ruokaan, niin turhapa reissuista on ollut haaveilla. Mutta jospa nyt pääsisi vaikka Puolaa kiertämään. Varsova, Krakova, Auswitch, museoita, linnoja, olutta, makkaraa ja hapankaalia. Mitä sitä muuta matkalta voisi toivoa?

Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Heti kun pääsin rahantuloa rallattelemasta, niin alkoi tapahtua. Koira sairastui vakavasti ja nyt kesän alussa sitä on pitänyt käyttää eläinlääkärissä kolme kertaa. - 520e. Jatkossa selvinnee pienemmillä kuluilla, mutta lääkkeisiin ja labrakokeisiin tulee kuitenkin menemään vuosittain useampi saturainen. Tietenkin pitää kiittää luojaa, että olen nyt töissä ja selvisin noista eläinlääkärikuluista. Työttömänä olisin ollut täysin liemessä. Mutta eihän tuo pieni takaisku riittänyt. Olen osakkaana kuolinpesässä, johon kuuluu omakotitalo. Mitään tuloja ei tästä osakkuudesta ole eikä tule, mutta jonkin verran kuluja on ollut lähes kuukausittain. No, eikös vaan talosta paljastunut vesivahinko, joka täytyi korjauttaa, koska taloa ollaan myymässä. Vakuutusyhtiö onneksi korvaa suurimman osan, mutta maksettavaa jää minullekin kuitenkin 450e. Sinnepä ne hurahtelivat ylimääräiset asumistuet. Sellasta se on. Elämä. 

Tulos tai ulos!

Jouduin esimiehen puhutteluun tänään. Olen kuulemma työssäni liian hidas. Ei sentään millään potkuilla uhkailtu, mutta tahtia pitää kiristää, se on nyt vaan niin.

No saamansa pitää. Ei kannata sitten odottaa yhtä hyvää työjälkeä.

Ei kai se mikään suuri salaisuus ole, että olen vakuutusyhtiössä töissä. Käsittelen ihmisten hakemuksia ja maksan tai olen maksamatta heille rahaa. Luen hakemukset huolellisesti, varmistelen ja luen vakuutusehtoja, koska minusta nyt vaan on tärkeää, että ihmiset saavat rahansa oikein. Jos huomaan virheen, jonka joku muu on aikaisemmin tehnyt, esimerkiksi veloittanut asiakkaalta 100e omavastuuta liikaa, korjaan sen. Tämmöiset korjaukset eivät kuitenkaan näy esimiehelle missään, hän on kiinnostunut ainoastaan siitä, kuinka monta maksusuoritusta olen itse tehnyt. Jos hylkään hakemuksen, 0 suoritusta. Jos korjaan työkaverin maksuvirheen, 0 suoritusta. Jos maksan kulut menemään, 1 suoritus. Jos erottelen hakemuksen maksut 3 erilliseksi maksuksi, 3 suoritusta. Tuossa jälkimmäisessä asiassa ei ole päätä eikä häntää, mutta olen nähnyt sitäkin tehtävän. Vain sen takia, että tulee paljon suorituksia. Päästään tulostavoitteisiin. Ja esimies taputtaa olalle.

No, jatkossa en korjaile enää muiden virheitä, se on saletti. Saatan itsekin ketkuilla itselleni enemmän suorituksia, näyttäähän tuo muidenkin kohdalla olevan ihan sallittua toimintaa. Hieman hankalaa tulee olemaan, koska olen aina ollut työasioissa tarkka ja täsmällinen, mutta nyt pitää vaan löysätä pipoa hieman. Virheitä ei kannata pelätä, esimies sanoi lohduttavasti. No ei pelätä ei, niitähän tulee auttamattomasti vaaditulla työtahdilla. 

On kyllä ensimmäinen kerta, kun saan negatiivista palautetta työstäni. Ihan perseestä koko homma. Mutta ei tässä auta lannistua, vaan tehdä sitä tulosta sitten, virheistä viis veisaamatta.

Vitun pitkäaikaistyöttömät

Siinä minä istuin, kahvitauolla, ihan hyvillä mielin. Nuoremmat työkaverit miettivät ääneen, että miten jostain täysin mitättömästä asiasta tulee uutiskohu. Jos vaikka jossain televisio-ohjelmassa näytetään liian aikaisin illasta väkivaltaa, seksiä  tms., miten se päätyy Iltaelehden otsikoihin. ''Sehän riittää, kun pari jotain vitun pitkäaikaistyötöntä kommentoi ja valittaa jonnekin keskustelupalstalle, niillä kun on aikaa valittaa eikä parempaakaan tekemistä.'' Sellainen oli vastaus parikymppisen suusta ja sille naurettiin joukolla. Tätä entistä ja kenties tulevaa pitkäaikaistyötöntä ei naurattanut pätkääkään. En ole pahansuopainen ihminen, mutta toivon kuitenkin koko porukalle oikein pitkää työttömyyspätkää. Oppivat jotain elämästä, perkele.

Onni suosii rohkeaa

Sain tänään Kelalta mukavaa postia liittyen yleiseen asumistukeen. Koska olen aloittanut työt, ilmoitin tietenkin kuuliaisesti, että nyt ovat tulot muuttuneet, enkä ole enää oikeutettu asumistukeen. Noh, Kela olikin toista mieltä ja ilmoitti maksavansa asumistukea myös koko työsuhteen ajan (4,5 kk). Jos olet tyytymätön tähän päätökseen, voit tehdä valituksen, ohjeistettiin päätöksen lopussa. No en veikkonen ole, en valita!

Eli jos saa lyhyen työpätkän, niin ei missään nimessä kannata ilmoittaa Kelalle, että haluaa asumistuen lakkautuksen. Sen sijaan kannattaa hakea asumistuen tarkistusta, jolloin Kela laskee omalla kaavallansa kuukausitulon, jonka mukaan saattaa vielä olla oikeutettu asumistukeen. Minun tapauksessani laskettiin kuukausitulot näin: kesä-elokuun palkkatulot + syys-toukokuun (2017) työmarkkinatuki :12. Tästä lukemasta miinustetaan vielä ansiotulovähennys ja voilà, saadaan kuukausitulo, josta sitten katsotaan, ovatko tulot nousseet yli 400e/kk. Jos eivät ole, niin asumistuki tarkistetaan vasta vuositarkastuksen yhteydessä ja saa asumistukea ihan normaalisti. 

Tai no, jos palkka on reilu, niin kyllä ne tulot sitten nousevat vaikka millä kaavalla laskettaisiin. Jos nyt oikein laskeskelin, niin 2600e/kk tuloilla rajat paukkuisivat ja asumistuet lähtisivät. Onneksi (?!) palkka on pienempi, niin saan pitää asumistukeni. Nurinkurista ajattelua? Olkoon vaikka niin, mutta pääasia, että rahaa tulee jostain suunnasta. 

Rahalle on nimittäin käyttöä. 4,5 kuukauden palkka kohentaa taloudellista tilannetta ihan mukavasti, muttei sillä velkainen köyhimys vielä jaloilleen pääse. Nuo asumistuet auttavat asiaa kummasti. Se vain jäi mietityttämään, että entäs jos työt jatkuvatkin elokuun jälkeen? Tarkistutanko heti asumistuen vai odottelenko vuositarkistuspäivään, joka on helmikuussa? Perivätkö siinä vaiheessa sitten jotain takaisin? Ehkä murehdin siitä vasta sitten, jos työt jatkuvat. Minun tuurilla eivät jatku. Vai onko se tuuri nyt kääntynyt, koska yhtäkkiä tulee palkkaa tilille ja siihen päälle vielä asumistukeakin? Kannattaako nyt lähteä heti kipsalle ja pistää lotto vetämään? Höpö, höpö, ei sentään. Kyllä sen voi ihan netissä pistää vetämään. Jos oikein villiinnyn, niin lähden vielä baariin miestä metsästämään. Senkin asian voi kyllä netissä laittaa vireille. Ei vanha jaksa missään baarissa riekkua. Mitähän sitä vielä keksisi? Nyt kannattaa takoa, kun rauta on kuumaa. Taidan tämän työpätkän lopun häämöttäessä vielä kerran tempaista ja lähettää ziljoona työhakemusta oman kutsumusalani työpaikkoihin. Työllisenähän niihin voi ehkä olla jotain mahkujakin? Heti kun ilmoittautuu TE-toimiston kirjoille työttömäksi työnhakijaksi, niin alkaa työnantajien nenään haista mädäntyneelle ja kelvottomalle. Voiko minusta vielä tulla luonnontieteilijä? Pyöräilin aamulla työpaikalle ja vielä tunnistin matkan varrella laulavat linnut: mustarastas, punakylkirastas, punarinta, peippo, hippiäinen, pajulintu. Aidan tolpalla istui kivitasku. No ok, pyörihän siellä muutama variskin. En muista, sanoivatko mitään.

Erottuva työhakemus

Hei työtön, saitko taas TE-palveluilta kutsun työnhakuvalmiuksia parantavaan koulutukseen? Näin kirjoitat hyvän CV:n, kuinka tehdään erottuva työhakemus. CV-netti iskukuntoon! Henkilöbrändäys sosiaalisessa mediassa. Ja niin edelleen.

Se on kuulkaas ihan turhaa hommaa ja ajantuhlausta. Ainoat henkilöt, jotka noista koulutuksista hyötyvät, ovat koulutuksia vetävät konsultit, joiden taskuihin TE-palveluiden vähäiset työllisyysrahat valuvat. 

Tätipä näyttää, kuinka esimerkiksi sähköinen työnhakulomake tulee täyttää niin että erotut työttömänäkin joukosta: 

Oikeat vaihtoehdot ovat siis joko 'olen opiskelija' tai 'olen työssä'.

Etkö oikeasti ole opiskelija? Höpsistä töppöseen, kaikkihan me olemme ikuisia opiskelijoita! Kyllä ihmisen pitää kehittyä ja pysyä ajan hermolla. Voit oikeasti ryhtyä opiskelemaan jotain vaikka avoimessa yliopistossa tai kuvitella opiskelevasi jotain ja siirtää nämä kuvitelmat työhakemukseesi. Työnantajalla tuskin on mahdollisuutta tai kiinnostusta tarkistaa opintojesi todenperäisyyttä. En siis yllytä valehtelemaan CV:seen uusia tutkintoja, ei kannata väittää osaavansa jotain mitä ei oikeasti osaa. Se että opiskelet vaikka kasvatustieteitä Helsingin avoimessa yliopistossa, kuulostaa kuitenkin paljon paremmalta kuin se että olet työtön työnhakija. Olet aktiivinen opiskelija, et passiivinen sohvalla makaaja.

Itse olen TE-toimiston kirjoissa työtön työnhakija, ja opiskelen sivutoimisesti sosiaalityötä avoimessa yliopistossa. Rehellisesti minun pitäisi kai rastittaa tuohon lomakkeelle, etten ole ansiotyössä. Rastitan kuitenkin pokkana olen opiskelija -vaihtoehdon. Vaikka vanhempani ovat lähettäneet minut maailmalle saatesanoin rehellisyys maan perii, valheella on lyhyet jäljet. Kaunis ajatus, mutta vanhempien opit eivät auta siihen vaivaan, ettei hakemuksiani oteta tosissaan niin kauan kuin niissä lukee, että olen ollut pari vuotta työttömänä. Työttömyys on pakko valehdella tai kaunistella hakemuksista piiloon tai saan olla työtön lopun ikääni. 

Sain viime viikolla kutsun työhaastatteluun yli vuoden tauon jälkeen. En saa koskaan tietää, olisiko haastattelukutsua tippunut, jos olisin hakulomakkeseen rastinut työtön - vaihtoehdon. Epäilen suuresti. Jos nyt suoraan sanotaan, niin se on aivan se ja sama. Aloitan viikon päästä maanantaina työt, joten en nyt ehdi sellaisia murehtimaan ja märehtimään. Neljä kuukautta palkallista työtä. Kyllä sen eteen kannattaa pitkäaikaistyöttömän melkein mummo myydä.

 

Valepukki

Kävinpä sitten pitkästä aikaa grillaamassa. Eli työhaastattelussa, minua grillattiin, ei makkaroita. Oikein kahteen kertaan haastateltiin. Pääsin ilmeisesti ensimmäisen kierroksen jälkeen jatkoon, ja nyt sitten odottelen toisen haastattelun tulosta. En pidättele hengitystäni, olen valmistautunut pettymään jälleen kerran. Ensimmäinen haastattelija oli jotenkin inhimillisempi, ja tulimme hyvin juttuun, mutta toinen haastattelija oli töykeä nuori menestyjä, jolle tällainen keski-ikäinen silppu-cv:n omaava nainen ei varmaan ollut se paras vaihtoehto. Odotellaan kuitenkin vastausta vielä. Kyse olisi vain neljän kuukauden työpätkästä, mutta pitkäaikaistyöttömälle se vastaisi lottovoittoa.

Suurin este työttömän työllistymiselle on se, että hän on työtön. Pitkäaikaistyötön on jo täysin kelvoton tapaus. Pitkittynyt työttömyys tekee työnantajien mielestä työttömästä kuin työttömästä automaattisesti työkyvyttömän ja syrjäytyneen, vaikka näin ei oikeasti olisikaan. Eilen eduskunnan kyselytunnilla vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Alanko-Kahiluoto oli myös huolissaan pitkäaikaistyöttömyydestä. Jos putoaa ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle, on kuulemma erittäin vaikeaa enää ponnistaa takaisin työelämään. Kerroppa jotain uutta! Mutta mistä se ponnistamisen vaikeus johtuu? Minä väitän, että monen työttömän kohdalla syy ei ole työhaluttomuus tai työkyvyttömyys, vaan työnantajien haluttomuus palkata työttömiä. Sillä muutenhan tuota samaa logiikkaa käyttäen äitiyslomalta palaavat olisivat automaattisesti työkyvyttömiä, vuorotteluvapaa syrjäyttäisi työelämästä, pitkän sairausloman aikana työtaidot katoaisivat taivaan tuuliin. On todella turhauttavaa kuunnella näitä syrjäytymispuheita, kun itse tasan tarkkaan tietää, ettei työkyky ole miksikään muuttunut. 

Mutta hetkinen, pääsinhän minäkin työhaastatteluun? Että kyllä se lopulta onnistaa, kun reippaasti jaksaa vaan hakea ja hakea töitä? Väärin. Pääsin haastatteluun, koska tekaisin CV:seen uuden rivin, ja kerroin hakemuksessa olevani opiskelija, en työtön. Väitin olleeni viime vuonna seitsemän kuukautta palkkatöissä, vaikken ollutkaan. Sepitin sellaisen työnantajan, jolle ei soitettaisi ja udeltaisi suosituksia. Haastattelija ei korvaansa lotkauttanut, kun kerroin ettei tästä yhdestä työpaikasta ole työtodistusta, koska muita työtodistuksia oli kuitenkin iso pino esittää. Keksityt työtehtävät eivät liittyneet mitenkään tähän nyt hakemaani tehtävään, ja olen aiemminkin tehnyt noita töitä, joten en valehdellut itselleni uusia taitoja. Opiskelen tällä hetkellä sivutoimisesti, joten väittäessäni olevani opiskelija, en oikeastaan valehdellut. Olen melko vakuuttunut, että jos olisin valinnut sähköisen hakulomakkeen vaihtoehdoista opiskelijan sijaan työttömän, ei kutsua haastatteluun olisi tullut. En pode yhtään huonoa omaatuntoa valehtelusta ja totuuden kaunistelusta. Minullekin on valehdeltu ja uskoteltu, että kouluttautuminen kyllä kannattaa. Kukaan vaan ei kertonut, että jos työttömyytesi pitkittyy, niin voit pyyhkiä tuolla koulutuksellasi takapuolta. Olet ottanut opintolainaa eli muka investoinut tulevaisuuteen täysin turhaan. Siinäpähän makselet sijoitustasi työttömyyskorvauksesta takaisin, ketään ei kiinnosta, senkin luuseri. Lällätilää. Mitäs läksit väärälle alalle. Minä en suostu enää makaamaan maassa kuin joku saatanan kynnysmatto ja ottamaan mukisematta vastaan tuota paskaryöpytystä, jota työtön saa niskaansa joka tuutista. Kyllä minäkin osaa pelejä pelata, ja minulla ei ole mitään menettävää, joten voin iskeä melkoiset panokset pöytään. 

Osataan sitä paremmissakin piireissä.

Mennyt nainen

Sä tunsit mut aiemmin Mirkkuna
Sitä tyttöä ei enää olekaan
Sä revit lehden sun muistokirjasta
Oon sun mielestä poissa kokonaan

On kai ihan normaalia, että elämän myötä ihminen muuttuu. Omalla kohdallani muutos on melko selkeä ja työttömyyden myötä ehkä vielä rajumpi. En tarkoita ulkoisia muutoksia, en sohvamöllötyksen ansiosta kertyneitä lisäkiloja, en köyhän nuhraantuneita vaatteita, tarkoitan muutoksia ajatuksissa. 

Haluan ihan eri asioita kuin kymmenen vuotta sitten. Kelataanpa aikaa taaksepäin. Kymmenen vuotta sitten opiskelin ja kävin töissä opintojen ohessa. Halusin toki valmistua ja saada töitä, mutta päällimmäinen toive taisi olla kuitenkin parisuhde. Kaikkihan nyt miehen halusivat, sellainen piti kuumeisesti löytää. Minulla oli profiili nettideittailusivustolla ja kävin melko ahkerasti treffeillä. En kuitenkaan ollut enää parikymppinen ja valikoima oli huomattavasti suppeampi kuin aiemmin. Ei niistä eronneista ja karanneista vempulamiehistä oikein otetta saanut. Olin turhautunut ja valvoin öitä miettien, että milloin minäkin saan taas kokea parisuhteen auvon. Se oli silloin se. Nyt en haluaisi miestä vaivoikseni. Ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta ei nyt. Ainoastaan siinä tapauksessa harkitsisin, jos joku ojentaisi sen miehen tarjottimella tuohon eteen, ja se mies olisi juuri sellainen niin kuin pitää eli älykäs, sivistynyt, empaattinen, ystävällinen, huumorintajuinen, eläinrakas ja ruoanlaittotaitoinen (minen ole mikään köökipiika). Eipä ole kotioven takana jonoa, joten antaa olla, ei maksa vaivaa.

Lähetin viime viikolla neljä työhakemusta. Käytin hakemusten muotoiluun aikaa ja vaivaa, vaikka tiesin ettei minulla ole juuri mahdollisuutta päästä edes haastatteluun. Työtön paska on työtön paska, vaikka miten hienon hakemuksen se niillä pikku kakkasormilla vääntäisi. No niin. Viime viikolla heräsin kuitenkin siihen ajatukseen, etten oikeasti halunnutkaan niitä töitä joita hain. Ympäristötarkastaja. Vielä vuosi sitten olisi tuntunut huikealta päästä niihin hommiin. Nyt ajatus tuntuikin vastenmielisestä. Pelkkää päätteen ääressä istumista ja lausuntojen laatimista. Tylsää. Joku määräaikainen pätkä ja koko ajan huoli töiden jatkumisesta. Mitä todennäköisemmin edessä olisi taas uusi työttömyysjakso. Voi olla oikeastaan hyvä asia, oikea onni onnettomuudessa, etten ole saanut mitään naurettavan lyhyttä työpätkää ympäristöalalta, sillä olen sen takia ymmärtänyt aloittaa alanvaihtoprosessin.

Minustako sosiaalitantta? Eipä olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, mutta niin vain olen päättänyt pyrkiä sosiaalialalle. Täytyy kuitenkin todeta, ettei mikään maailman opiskelu takaa työllistymistäni. Saatan raataa itselleni uuden maisteritutkinnon vain todetakseni, että hupsista heikkaa nekin työpaikat katosivat kuin pieru saharaan. Siinä tapauksessa nostan kädet lopullisesti ilmaan ja elän lopun elämäni ilman tunnontuskia valtion piikkiin.

Teini-iästä asti olen halunnut olla laihempi. Haluan sitä edelleenkin, joten siinä asiassa ei ole muutosta tapahtunut. Eroa on vaan siinä, että aiemmin olin normaalipainoinen, joka halusi olla hoikempi, ja nyt olen ylipainoinen, joka haluaa olla normaalipainoinen. Ennen halusin mallivartalon, koska se olisi tiennyt parempaa vientiä miesmarkkinoilla, mutta nyt haluan vain painaa vähemmän, jotta nivelet lopettaisivat tuon hoosiannan huutamisen. 

Aiemmin olen hamunnut tarpeetonta tavaraa, kuten kunnon kuluttajan kuuluukin. Nyt riittää välttämättömimmät asiat. En tarvitse sitä krääsää, jota mainokset ja naistenlehdet luulottelevat tarpeelliseksi. En tarvitse autoa, en maalaisromanttista sisustusta, silmänympärysvoide on huuhaata, trendikäs kaulakoru vain pala metallia, en tarvitse älykännykkää ja siihen ladattuja terveys- ja liikuntasovelluksia. Joku nainen kertoi telkkarissa, että oli laskenut aamulla heräämisen jälkeen käyttäneensä puolen tunnin aikana yli kymmentä tuotetta. Ennen meikkaamista siis. Mitähän ne tuotteet ovat mahtaneet olla? Shampoota, hoitoainetta, naamaseerumia, kosteusvoidetta, deodoranttia... tuossa on vasta viisi. Itse olen tänään käyttänyt ainoastaan yhtä tuotetta, hammastahnaa. En ole käynyt suihkussa, enkä aio käydäkään, sillä en ole menossa minnekään. Samasta syystä en aio meikata tai laittaa hiuksiani. Jos kainalo hieman tuoksahtaa, niin sittenhän tuoksahtaa, ei siihen kuole. 

Onha tämä jännittävää. Miltähän sitä näyttää ja mitähän sitä ajattelee kymmenen vuoden päästä? Ehkä asutaan koiran kanssa keskellä metsää kenkälaatikoista kyhätyssä majassa. Peseydytään läheisessä lammessa ja pyydystetään oravia illalliseksi. Iltalehti käy haastattelemassa hullua metsän akkaa ja sen koiraa. Näytän kameralle keskisormea, mutta hymyilen hampaattomalla suulla. Toivottavasti olen onnellinen.