Töitä tarjolla!, osa 2

Nyt olisi työllistämisen asiantuntijoille töitä! Työttömille 3 kuukauden välein tehtävät haastattelut työllistävät taas. Noin kuukausi sitten TE-palvelut haki asiantuntijoita haastatteluja tekemään. Nyt sitten hakevat puolestaan konsulttifirmat työllistämisen asiantuntijoita määräaikaishaastattelu-palveluiden tuottamiseen. Kyse on siis eri asiasta, sillä viranomaistoimintaa ei voi ulkoistaa, ja TE-palveluiden asiantuntijat suorittavat viralliset haastattelut. Konsulttifirman asiantuntijat soheltavat siinä välissä ja etsivät parhaita keinoja työttömien työllistymiseen. 

Tarjouskilpailu työttömien työnhakijoiden määräaikaishaastatteluja tukevista ostopalveluista on käynnissä juuri nyt esimerkiksi Satakunnassa. Jokaisen TE-toimiston alueelle valitaan useampi palveluntuottaja. Työtön saa sitten palvelusetelin kouraansa ja on vapaa valitsemaan mieleisensä konsulttifirman, jonka kanssa asioi. Tuosta ilmoituksesta selviää muuten myös, ettei nämä palvelut ole tarkoitettu ihan jokaiselle työttömälle, ehei nyt sentään.

Työpaikkailmoituksista päätellen osa palveluntuottajista on jo kuitenkin valittu. Onni on suosinut ainakin Arffman Consulting Oy:tä, joka hakee asiantuntijoita usealle eri paikkakunnalle. Ei muuta kuin lämpimät onnittelut siihen suuntaan. Lieneekö tässä nyt auennut oikein iso ja ehtymätön hana yhteiskunnan varoihin?

Positiivista lienee (?), että asiantuntijalta vaaditaan melkoista osaamista (ote Arffmanin työpaikkailmoituksesta):

''Työkokemus: Toivomme kokemusta työllistymistä edistävien palvelujen käytännön toteuttamisesta ja asiakastyöstä (esim. rekrytointi- ohjaus- ja valmennustyö) mielellään vähintään 12 vuotta.''

Positiivista on, että palveluntuottajille (eli näille konsulttifirmoille) maksetaan tuloksesta. Vai onko? (ote TE-palveluiden sivuilta):

''Ulkoisilta palveluntuottajilta hankitaan ensisijaisesti tulosperusteisia, työllistymiseen tähtääviä palveluja. Hankittavan palvelun tavoitteena on ensisijaisesti asiakkaan työllistyminen, mutta palkkio voidaan maksaa myös muista toimista, jotka edistävät asiakkaan työllistymissuunnitelmassa asetettuja tavoitteita.''

Suomeksi sanottuna korvausta saa, ei kylläkään korkeinta mahdollista, myös toimittamalla työtön esim. työkokeiluun tai opiskelemaan. Ei prkl sentään tätä hommaa.

Minä olen äärimmäisen vihainen, että vähiä työllistämisvaroja käytetään näin ääliömäisellä tavalla. Kymmenillä miljoonilla euroilla palkataan vain lisää hyödyttömiä asiantuntijoita TE-palveluihin ja konsulttifirmoihin. Kaikki ''asiantuntijat'' neuvovat vain samat asiat moneen kertaan: CV kuntoon, työkokeilu, työvoimakoulutus, opiskelu, kuntouttava työtoiminta. Jollekin työttömille annetaan summanmutikassa palkkatukipaikka. Palkkatuki onkin nykyään harvinaista herkkua, sillä palkkatukirahoja on leikattu ja vastaavasti palkattomia työkokeiluja sun muita pelleilyjä lisätty. Vai pitäisikö tässä nyt olla vaan hyvillään, että ainakin konsulttifirmoilla pyyhkii hyvin? Joku niihinkin työllistyy. 

Nasse-setä on nyt hyvin, hyvin vihainen!

 
 

Perjantaiblues

Tällä viikolla kilahti sähköpostiin useampi valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun -viesti. Enpä muuta odottanutkaan, mutta aina vain hurjemmat hakijamäärät kauhistuttavat. Määräaikaista ja osa-aikaista kahvilatyöntekijän paikkaa haki yli 100 hakijaa. Maistraatin osastosihteerin paikkaa haki 411 hakijaa. Jestas sentään. Miten työttömän hakemuksella pääsee edes haastatteluun? Ei mitenkään. 

Pitäisi löytää jostain motivaatiota opiskella uutta tutkintoa varten. Sosiaalityö, jota siis opiskelen avoimen yliopiston puolella, on kyllä mielenkiintoista, mutta epävarmuus opintojen kannattavuudesta syö opiskeluintoa. Ei ole mitään takeita, että avoimen yliopiston opintojen jälkeen pääsen maisteriohjelmaan. Hakijamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja hakukriteerit tiukentuneet. Aineopintojen keskiarvosana pitää olla vähintään 4. Ei mitään paineita siis. Jos kuitenkin pääsen maisteriohjelmaan ja suoritan toisen maisteritutkinnon, ei ole mitään takeita, että työllistyn alalle. Olisi erittäin järkyttävää, jos en kaiken sen työn ja tuskan jälkeen vieläkään kelpaisi minnekään töihin. Nyt pitää joko sysätä epävarmuus syrjään ja paneutua täysillä opintoihin tai lopettaa opiskelu kokonaan ja miettiä jotain täysin muuta ratkaisua. En vaan keksi muuta ratkaisua kuin joko a) muuttaa ulkomaille (jos saan jostain rahat kokoon) tai b) valehdella työhakemuksissa olevani töissä ja toivoa, etten jää valheesta kiinni. 

Tänä viikonloppuna en kestä nähdä ketään työssäkäyvää, sillä en jaksa kuunnella yhtään ''voi kun on pakko mennä maanantaina töihin'' -valitusta. Saamarin hannu hanhet. Ihan varmasti menette sinne töihin mieluummin, kuin mietitte aamusta iltaan, että kelpaatteko enää koskaan minnekään töihin. Ette takuulla vaihtaisi palkkaanne alle tuhannen euron kuukausituloihin.

Mitähän minulle TE-palveluiden haastattelussa ehdotellaan? Työkokeilua varmaankin. Menepä ilmaiseksi töihin johonkin. Työkokeilun kautta ei tietenkään ole mahdollista työllistyä palkkatöihin, mutta mene nyt kuitenkin, jottet syrjäydy. Ja ole hetki pois työttömyystilastoista. Älkää unta nähkö. 

Koirattomuus on kamalaa. Annoin koiran äidille viikoksi lainaan, ja jo parin päivän jälkeen huomasin selvästi, että mieliala on ilman koiraa matalampi. Koiralle on pakko nauraa monta kertaa päivässä, sen kanssa käydään ulkona, sille jutellaan, sitä rapsutellaan, heitetään palloa, syötetään loput jugurtista. Täällä on liian hiljaista ilman koiraa. Haen sen huomenna pois. 

Kukkuu

 

Töitä tarjolla!

Nyt on työttömyyden asiantuntijoille töitä! Työttömien 3 kuukauden välein tapahtuvat haastattelut alkavat ilmeisesti piakkoin, sillä TE-palveluilla on tällä hetkellä avoimena useita asiantuntijan paikkoja juuri tätä tarkoitusta varten. 

Pitäiskös ihan piruuttaan hakea, olenhan sentään työttömyyden kokemusasiantuntija! Voisin siinä työhakemuksessa jo antaa hyvän vinkin: eikö olisi järkevää jakaa haastateltavia ja laittaa osa haastattelijoista haastattelemaan vaikka työttömiä korkeakoulutettuja ja osa hieman matalammin koulutettuja? Ei sen takia, että korkeakoulutetut olisivat jotenkin parempaa porukkaa, vaan sen takia, että nämä haastattelijat voisivat perehtyä paremmin erilaisten koulutusten sisältöihin ja kerätä jo valmiiksi tietoa täydennyskoulutuksista sun muista. Yli 50-vuotiaille työnhakijoillekin voisi olla erikseen haastattelijat. Näin ei tule kuitenkaan tapahtumaan. Sama tyyppi soittelee kaikenlaisille työttömille ja yrittää antaa neuvoja niin 25-vuotiaalle kuorma-autonkuljettajalle, 56-vuotiaalle ICT-alalta pois potkitulle projektipäällikölle, allergian takia työnsä jättäneelle parturi-kampaajalle, bioalan tohtorille jne. Tai ehkä samat yhtä tyhjän kanssa -neuvot sopivat kaikille: katso kaikki työvoimakoulutukset läpi, mieti työkokeilua omalla allasi tai muulla alalla, osallistu päivän kestävään CV-pajaan. 

Haastattelut tehdään ilmeisesti puhelimen kautta, sillä työpaikkailmoituksissa lukee, että henkilöasiakaspalvelut tuotetaan pääsääntöisesti puhelimitse tai sähköisiä palvelukanavia hyödyntäen. Enpä ihmettele, sillä haastattelut naamatusten olisivatkin tulleet hurjan kalliiksi. Ilmaista puuhaa se ei tietysti ole tuollakaan tavalla. Miettikääpä mitä kaikkea tuolla palkkarahalla, jolla nuo asiantuntijat nyt työllistetään, olisi voinut tehdä? 

Ja kyllä. Syön sanani ja vaikka hattunikin siinä samalla, jos nämä palkatut haastattelijat ihan oikeasti ''ottavat työttömästä kopin'' ja antavat työttömälle järkeviä neuvoja työllistymiseen. Olen kuitenkin sen verran pitkään seurannut TE-palveluiden tohelointia, ettei tälle etukäteispessimismille voi mitään.

Kateutta ilmassa

Köyhältä pitäisi kieltää Facebookin käyttö kokonaan. Facebook on ihan kätevä yhteydenpitoalusta, mutta usein niitä päivityksiä ja kuvia selaillessa tulee sellainen olo, että kaikki muut oikeasti elävät ja itse vaan istuu täällä kotona ja odottaa, että oma elämä vihdoin alkaisi. 

Kyllä minäkin hengitän sisään ja ulos, syön ja ulostan, käyn koiran kanssa ulkona ja noin kaksi kertaa viikossa kaupassa. Tänä viikonloppuna katsoin televisiota ja luin kirjaa. Viikonlopun kohokohta oli... ei sellaista tainnut olla. Tein vispipuuroa ensimmäistä kertaa elämässäni. Siinä oli köyhälle kohokohtaa kerrakseen. Viikonloppu ei oikeastaan erotu arjesta mitenkään. Ainoa ero minkä tähän hätään keksin on se, ettei viikonloppuna aamulla tarvitse koirankusetusreissulla väistellä työhön ja kouluun menijöitä, saa ihan rauhassa tallustella keskellä kevyen liikenteen väylää. 

Naamakirjan mukaan muualla on ollut mukavaa. On juhlittu synttäreitä, käyty konserteissa, ravintoloissa syömässä, ulkomaanmatkoilla, on mökkeilty, lasketeltu, ostettu vaatteita niin että kuulemma ''visa vaan vinkui''... Kaihomielellä muistelen, että enköhän se minäkin vuosia sitten jotain tuon tyylistä elämää viettänyt. Visaa en tosin erityisemmin vinguttanut, sillä en ole koskaan ollut mikään ostelija ostamisen ilosta, mutta juhlissa, konserteissa ja matkoilla olen aikoinaan käynyt. 

Jopa hieman järkytyin, kun näin yhden puolitutun postaaman kuvakavalkadin. Kuvissa oltiin iloista viikonloppua viettämässä ilmeisesti juuri valmistuneella mökillä. Mökistä siis puhuttiin kuvateksteissä, mutta minä en parin sadan neliön taloa oikein mökiksi miellä. Rahaa oli palanut kyllä oikein antaumuksella ammattilaisten suunnitelmiin, huonekaluihin, kylpyläosastoihin sun muihin. Kesällä laitetaan sitten arvatenkin piha kuntoon ja merenrantaan laiturit ja veneet. 

Mikä tuossa nyt sitten niin järkytti? Varmaan se, että kuvista näkyvä elämä oli niin erilaista kuin omani. Sillä välin kun uudella möksällä kylvettiin paljussa, niin minä väänsin työhakemusta kolmen kuukauden määräaikaista työtä varten. Ennen hakemuksen väsäämistä laskin toki - ahne sossupummi kun olen - että kannattaako työtä edes hakea vai jääkö käteen vielä vähemmän kuin nyt. Laskelmien mukaan hieman plussan puolelle jäisin, joten ei muuta kuin täysin turhaa hakemusta menemään. Tämä on ihan naurettavaa touhua! Miksi minä olen tuomittu loputtomaan työhakemusten väsäämiseen ja ainaiseen pettymykseen? Miksi minun täytyy suunnitella kauppaostokset etukäteen lähes sentilleen, kun toiset ostavat möksälle hienoja viinejä ja sisäfileetä tuosta noin vain? En minä mitään hulppeaa mökkiä tarvitse, mutta edes murunen tuosta kaikesta hyvästä muuttaisi elämäni paremmaksi. Valkoisen nahkasohvan hinnalla ostaisin varmaan vuoden ruoat. Jäätävän kokoisen terassin kustannuksilla maksaisin opintolainani kahteen otteeseen pois. 

Taidan laittaa koko Facebookin telakalle, jottei tarvitse miettiä muiden menemisiä ja rikkauksia. Yhteyttä tuttaviin voi pitää muullakin tavoin, ja jos jollakin on minulle asiaa, niin soittakoot. Ja jos ei muista tai viitsi köyhälle enää soittaa, niin menkööt menojaan, mikä lie.

Halleluja!

Voi veljet ja sisaret, nyt se sitten tapahtui. Useamman vuoden työttömyyden jälkeen (pikku pätkä töitä välissä) TE-palvelut vihdoin lähetti minullekin TYÖTARJOUKSEN. Nyt pamautetaan kuohujuomaa ja kilistellään. Tästä se lähtee!

Eikun. Jaa. Työtarjouksessa vain kehotetaan hakemaan määräaikaista ympäristötarkastajan virkaa. Antamieni työnhakutietojen mukaan TE-toimisto on nimittäin arvioinut, että ammattitaitoni ja osaamiseni vastaa tehtävän vaatimuksia. Heh, heh, millähän ammattitaidolla ja osaamisella se työkkärin täti tai setä on näin arvioinut. Onko mittään hajua, että mitä se ympäristötarkastaja oikein tekkee? 

No on se täti/setä ihan oikein tietokoneavusteisesti arvioinut. Koulutus natsaa, osaaminen natsaa ja työkokemuskin osittain natsaa. Juttu on vaan niin, että tuo paikka on sadan prosentin varmuudella menossa jollekin ennalta valitulle tyypille. Oulu, tuo tietokonenörttien ja selluköpien ihmemaa, on luonnontieteilijälle karua seutua. Selkeästi ympäristöalan osaajien paikkoja tulee hakuun n. 10-20 vuodessa ja niistä käydään veristä taistelua. Viimeksi kun hain tällaista ympäristötarkastajan määräaikaista pestiä, niin hakijoita taisi olla yli 100 ja tehtävään valittiin joku Seija-Annikki (nimi muutettu), joka oli jo ennestään määräaikaisessa tehtävässä kaupungin ympäristötoimessa. Jos olisi kyseessä vakinainen virka, niin sitä olisi täysi mahdottomuus talon ulkopuolelta saada. Vakinaisia virkoja en yleensä hae, sillä sudokujen ratkominenkin on työllistymiseni kannalta järkevämpää puuhaa. 

Tämä kyseinen määräaikainen pesti, jota nyt täytyy siis oikein TE-toimiston uhkauksien kera hakea, oli jo ennestään hakulistallani. Tarkoitus oli siis hakea sitä huomenna tai ylihuomenna, avata Kuntarekry.fi -palvelu sen sadannen kerran, muokata jotain entistä hakulomaketta, lähettää hakemus  ja unohtaa koko asia sen siliän tein. Työtarjouksessaan TE-palvelut kehottaa minua ilmoittamaan tarjotun työn saamisesta viimeistään viimeisenä hakupäivänä. Steady on! Mistä hitosta minä sitä voin tietää ennen ei kiitos -sähköpostin saapumista? Tai tiedänhän toki. Ainoa mahdollisuuteni päästä edes haastatteluun tapahtuu niin että kaikki muut luonnontieteilijät kerätään torille ja teloitetaan. Rätätätätää. Ja sittenkin paikka menee mitä suuremmalla todennäköisyydellä jollekin vähemmän työttömälle insinöörille tai vaikkapa kauppatieteiden maisterille kaupungin talousosastolta. 

Kuten arvata saattaa, puhkun täällä innostuksesta. Osaamiseni on huomioitu. Rasti seinälle ja yksi lähetetty työtarjous TE-palveluiden plakkariin. Niitähän lähetettiin viime vuonnakin yli 500 000 kpl. Mikä on, kun ei tarjottu työ kelpaa?

Mielensäpahoittaja saa nyt mennä

Vuosi ei ole vielä vaihtunut, mutta voisin jo nyt tehdä uuden vuoden lupauksen: ensi vuonna en ota työttömyyteen liittyvien juttujen kommentointia henkilökohtaisesti. Tunnen ainoastaan sääliä ''tuet pois laiskoilta työttömiltä'' -kommentoijia kohtaan, sillä niinhän oikeasti kuuluu tuntea kirjoitustaidottomia, sivistymättömiä ja tapakoulutusta kipeästi tarvitsevia kohtaan. Herra paratkoon sentään, eiväthän he mitään tyhmyydelleen mahda! 

Tämä päätös pitää nyt todellakin tehdä, sillä olen pahoittanut mieleni niin monesti kuluvan vuoden aikana. Ihmisten totaalinen empatian puute, kylmyys ja jopa vahingonilo tyrmistyttävät. Maassa on erittäin paha työttömyysongelma, ja sadat tuhannet työkykyiset ihmiset ovat ilman työtä ja säällistä elantoa. Myötätunnon sijaan joillekin työllisille ja aikanansa lähes täystyöllisyyden aikaan työuransa tehneille eläkeläisille tämä on oiva tilaisuus päästä lyömään lyötyä. ''Minä olen kyllästynyt siihen, että minun verorahoillani elätetään sohvalla makaajia!''. ''Minun nuoruudessani ei ollut mitään tukia, jos aikoi syödä, niin töitä oli tehtävä!''. Tuppaa näiltä tupisijoilta unohtumaan, että vaikkei olisi koskaan joutunut työttömyyskorvausta nostamaan, niin kyllä niistä verorahoista on päässyt ihan takuulla myös nauttimaan. Kuka on maksanut päivähoitonsa tai koulutuksensa kokonaan?  Käsi ylös. Maksa itse syöpähoitosi. Siis ihan koko hoito omasta pussistasi. Tulee äkkiä pussin pohja vastaan. Minä en hiihdä, ja minua ei kiinnosta pitää hiihtolatuja verovaroin yllä. Vedä itse omat hiihtolatusi. Teitkö liikaa töitä, kun luulit olevasi työpaikallasi korvaamaton? Tuliko burnout? Ei sinulla ole varaa marmattaa ja maata kotona toisten elätettävänä, hus takaisin töihin siitä. Ja niin edelleen. Kuulostaako fiksulta? No ei tietenkään kuulosta, mutta yhtä fiksulta kuulostaa työttömien patisteleminen olemattomiin töihin.

Tässä kohtaa täytyy huomauttaa, että myös opiskelijoita kohtaan ovat asenteet koventuneet. Opiskelijoiden opintorahaa leikattiin kovalla kädellä, mutta senkin jälkeen on opintoraha joidenkin mielestä aivan liikaa. Pitäisi kuulemma tehdä töitä tai ottaa lainaa, miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa opiskelut? No miksiköhän... ei opiskella enää ollenkaan, mennään vaan suoraan töihin. Ja nimenomaan tuottaviin töihin, ei mihinkään virastoihin papereita pyörittelemään. Niinhän se yhteiskunta toimii. 

Tästä jutusta tänään pahoitin mieleni: Akateemisen pätkätyöläisen...  Juttu perustuu Hesarin mielipidekirjoitukseen, jossa perheenäiti avautuu tukalasta taloustilanteestaan. Sanottava on, että mielipiteen kirjoittaja korostaa liikaa akateemisuuttaan, mutta Iltalehden jutun kommentointi on silti masentavaa luettavaa. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa:

Pekka on sitä mieltä notta: ''Usein akaateminen saattaa olla enemmänkin uusavuton jolle lapsuudesta asti kasvatettu sitä, että kun on koulutus niin kakki tulee sen jälkeen vain olemalla. Valtion ja kuntien virat on monesti enemmänkin "päivähoitopaikka" viranhaltijoille jossa palkka tulee paikallaolosta netissä surfailemalla ja kahvilla juoruilemalla. Näitä "päivähoitopaikkoja" ei nykyisin valitettavasti riitä kaikille "akateemisille" 

''Kakki tulee vain olemalla...'' tuolle oli pakko nauraa. Nauramisen jälkeen voisi kommentoijalta kysyä, että luuleeko hän oikeasti, että kaikki akateemisen koulutuksen saaneet ovat töissä valtion ja kuntien virastoissa? Sano ensi kerralla lääkärille, että s*atanan paperinpyörittäjä. Tai lapsesi opettajalle. Avioeroasianajajallesi. Ota yhteyttä geenitutkijoihin ja pyydä heitä menemään oikeisiin töihin.

Toinen Pekka (Puupää) on samoilla linjoilla: ''Valitettavasti akateemista koulutusta on huomattavan paljon liikaa ja virkamiehiä siten jo enempi kuin liikaa. Liike-elämä on markkinataloutta ja ottaa vain tarpeisiin uutta väkeä. Poliittisilla ratkaisulla joko vasemmaöta tai oikealta ei ole paljonkaan työllisyyteen vaikutusta. Lehtien palstoilla melskaa nykyisin suunnatpn määrää ihmisiä, joilla ei ole oikein minkäänlaista käsitystä kansantaloudesta.''

Olen Pekan viimeisestä möläytyksestä tismalleen samaa mieltä. Netti Pekalta ja kumppaneilta kokonaan kiinni ja vaikka videopelit sen sijaan pyörimään.

Juho sanoo niin kuin asiat ovat: ''Kannattaisi varmaan unohtaa se akateemisuus ja mennä töihin. Vinkki: töitä on, jos viitsii tehdä!''

Kiitos Juho viisaista sanoistasi. Laskeudun nyt alas tältä korskealta ja korkealta hevoselta nimeltään akateeminen koulutus ja menen töihin. Olen kyllä jo kauan ollut valms unohtamaan akateemisuuteni, mutta työnantajat eivät niinkään. Maisteria harvoin kelpuutetaan kaupan kassalle tai varastolle töihin. Tämäkin ''uusavuton kermaperse'' on ollut opintojensa aikana mm. tehtaalla tuotantotöissä, varastotöissä, trukkikuskina, siivoojana, tarjoilijana, kaupan kassana, mutta nyt keski-ikäisenä, korkeakoulutettuna ja TYÖTTÖMÄNÄ ei kelpaa enää niihin ''oikeisiin'' töihin, vaikka kuinka niitä hakisi ja viitsisi tehdä.  

Tästä lähtien annan typerysten kommenteille sen arvon, joka niille kuuluukin. Ja faktahan on, että aamun kakkakikkareellanikin on enemmän painoarvoa kuin tuollaisilla aivopieruilla.
 

Keittoa ja kauhuelokuvia

Note to self: kun teet mustapapukeittoa, niin kalasta kokonaiset maustepippurit pois ennen kuin dumppaat mustapavut keittoon. Nimimerkillä eihän niitä erota toisistaan ja melko tymäkkää keittoa oli.

Mutta maustepippuri, nam. Keittelin siis sitä keittoa ja mietin samalla, että jos olisin töissä, niin en tässä keittelisi keittoa, vaan seisoisin työpaikan ruokalan jonossa jonottamassa jotain pakkasesta lämmitettyä wieninleikettä, kumiperunoita ja jauheesta tehtyä bearnaisekastiketta. Mutta nyt kun ei ole niitä töitä, niin saan omassa rauhassa lusikoida lounaaksi vastatehtyä, maukasta keittoa. Papukeitosta kun on kyse, niin perästä tietenkin kuuluu, mutta täällä kotonapa sitten ainoastaan koiran iloksi töräyttelen. 

Sillä vaikka niin olen mieleni tällä viikolla taas pahoittanut, kun olen lukenut ja kuunnellut työttömiin kohdistuvaa peen jauhantaa, täytyy välillä myöntää, että työttömyydessä on hyviäkin puolia. Ei tarvitse mennä sinne töihin, saa tehdä ajallansa ihan mitä huvittaa. Itse tarvitsen työtä lähinnä rahan takia, en niinkään seuran tai tekemisen puutteen takia. Viihdyn oikein hyvin itsekseni, olen aina viihtynyt. Minulla on sitä trendikästä omaa aikaa yllin kyllin. Huvittaa nuo kaikki blogit ja artikkelit, joissa kehotetaan työssäkäyvää, kiireistä ihmistä hidastamaan edes kymmeneksi minuutiksi päivässä. Kokonaiset kymmenen minuuttia! Kokeileppa sitä hidastamista koko päivän! Tai viikkoja! Kuukausia! Vuosia! Tarpeeksi kun hidastaa, niin saattaa alkaa miettiä, että onko siinä kiireessä ja ympäriinsä tohottamisessa mitään järkeä. Kuka sinua, ihminen hyvä, pakottaa siihen? Minulle hidastaminen ja mietiskely ovat elinehto. Olen jo vuosia tiennyt olevani erityisherkkä (hermostollinen ominaisuus, ei sairaus). Tarvitsen paljon omaa aikaa ja rauhaa, sillä kuormitun helpommin esimerkiksi melusta ja ihmisvilinästä kuin muut ihmiset. Olen kyllä seurassa sosiaalinen ja puhelias, mutten tarvitse ympärilleni ihmisiä jatkuvasti. Minulla on noin kymmenkunta ystävää, ei satapäistä tuttavalaumaa. Pyrin olemaan yhteyksissä vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa oikeasti viihdyn. En ymmärrä miksi tuhlaisin aikaani puolituntemattomien, aivan toisesta (arvo)maailmasta olevien ihmisten kanssa. En tiennyt kuin vasta vuosi sitten, että tälle ominaisuudelle on oma nimitys, erityisherkkyys, mutta olen kyllä muuten omat erityispiirteeni tiedostanut jo kauan. 

Oletko sinäkin kenties erityisherkkä? Tutkimusten mukaan noin 15-20 % ihmisistä on. Esimerkiksi täällä voit tehdä helpon testin: Herkkyystesti

Kaikki erityisherkät eivät ole samalla tavalla herkkiä. Monet heistä eivät kestä katsoa kauhuelokuvia, mutta minä taas katson niitä oikein mielelläni. Ehkä saan niistä tällä herkkyydelläni enemmän irti?

Perjantai-ilta, elokuviahan sitä tekee mieli katsoa. Tässä suosittelemiani kauhuelokuvia:

• Kuolleiden aamunkoitto (Zack Snyderin versio)
• Hohto
• Night of the living dead (George A. Romeron vanha, mutta hyytävä versio, they're coming to get you Barbara!)
•  World War Z
• 28 päivää myöhemmin
• 28 viikkoa myöhemmin (edellisen jatko-osa, yllättäen lähes yhtä hyvä) 
• The Conjuring
• Manaaja (se ensimmäinen missä oksennetaan hernekeittoa)
• The Omen
• The Evil dead
• The Descent 

 Ei muuta kuin paukkumaissia kulhoon ja kirveellä päähän!