Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan!

Työttömältä vaaditaan usein positiivisuutta, negatiivisella asenteella ei kuulemma töitä saa. Siispä lupaan ajatella tästä eteenpäin vain mukavia, kukkasia, perhosia, olen erinomainen ja tärkeä ihminen, saan kyllä töitä, paistaa se aurinko risukasaankin, nami nami ja lässyti lässyti. Luen Rhonda Byrnen Salaisuus-kirjaa joka päivä kuin raamattua. Byrnen kirjan mukaan myönteiset ajatukset keräävät myönteisiä seuraamuksia ja päinvastoin, se on vetovoiman laki. Eli nyt kun tästä lähtien ajattelen mielenkiintoista ja mukavasti palkattua työpaikkaa, saan sellaisen, saan sellaisen... niin hupsista keikkaa, ensi viikolla puhelin soi ja kutsu työhaastatteluun kilahtaa! Kohta teen sitä mielenkiintoista työtä mukavalla palkalla. Voitan ehkä lotossakin ja unelmien prinssi laulaa serenadia ikkunan alla. Ehkä kaksikin prinssiä, sen rumemman kivitän matkoihinsa. Ja paskat. Tuohan on täyttä potaskaa, mukavia ajattelemalla ei synny yhtään avointa työpaikkaa. Jos saan Rhonda Byrnen humpuukiteoksen joululahjaksi, sytytän sillä saunan pesän.

Tämän viikon kohokohtia:

Kerron äidilleni, että yritän päästä palkkatukityöhön, mutta jos en pääse (ja luultavasti en pääse), niin yritän päästä edes johonkin työvoimakoulutukseen. Äiti hermostuu ja suorastaan suutahtaa: ''Et sinä enää voi opiskella, ei sitä aina voi vain kouluttautua ja kouluttautua!'' Kiitos vaan, äiti. No mitäs sitten pitäisi tehdä, kun töitä en saa? Onneksi en mennyt sentään sanomaan, että harkitsen hakemista kahden vuoden maisteriohjelmaan, kun muutaman kuukauden työvoimakoulutuskin tuntui olevan liikaa.

Siskoni on löytänyt molin sivuilta minulle sopivan työpaikan. Kerron hänelle, ettei minun koulutuksellani voi tulla kyseiseen paikkaan valituksi. Sisko hermostuu ja suorastaan suutahtaa: ''Kyllä sinun täytyy hakea kaikenlaisia paikkoja, ei riitä, että haet vain niitä paikkoja, joissa täytät työpaikkailmoituksen vaatimukset sataprosenttisesti.'' Niin, niin. Haen kyllä kaikenlaisia ja kaikentasoisia paikkoja. Jos kuitenkin haetaan laboranttia ja työpaikkailmoituksessa vaaditaan laborantin koulutusta, ei riitä, että on joskus pitänyt yllä valkoista takkia ja tehnyt jotain pientä laboratoriossa. Yhtä hyvin voisin hakea sydänkirurgin paikkaa. Olen kerran eläinbiologian tunnilla pistänyt skalpellilla pulun osiin, saanko paikan?

Olen hakenut mielenkiintoista työpaikkaa. Pieni toivo kuplii rinnassa, sillä olen aiemminkin tehnyt juuri samaa työtä ja saman työnantajan leivissä. Hakuaika päättyy perjantaina ja jo keskiviikkona sähköpostiin kolahtaa ei kiitos -viesti ilmoittaen, että ovat jo valinneet tehtävään sopivan henkilön. Hän varmasti olikin paras hakija, sillä hän jo hoitaa kyseistä työtehtävää.

Sanomalehti Kalevan yleisönosastolla Hannu Ruotsalainen Kempeleestä kirjoittaa näin: ''Suomessa palkitaan työttömyyttä. Tarkoitan tällä sitä, että niille, jotka jostakin syystä ovat vailla töitä, tällä hetkellä maksetaan siitä; hölmöläisten hommaa. Työttömyyskorvaus pitäisi muuttaa työllistymiskorvaukseksi. Työllistymiskorvaus olisi starttiraha uuteen työpaikkaan. Se maksettaisiin korvauksena työllistyvän tilille kolmen kuukauden ajan normaalin palkan lisäksi. Ne jotka eivät jostain syystä kykene tai halua työllistyä, sekä kaikki toimeentulon saajat, siirrettäisiin Kelan hoitamaan toimeentulotukijärjestelmään, jossa tuki olisi noin 480e/kk. Yhteiskunta maksaisi vain siitä, että haluaa työllistyä, eikä siitä, että voi olla työttömänä.'' Näitä todellisuudesta vieraantuneita Hannuja on ikävä kyllä Suomi pullollaan. Hyvää joulua vaan Hannullekin, koeta rentoutua edes pari päivää ja olla kadehtimatta työttömien suuren suuria korvauksia. Ehdotuksillasi olet ajamassa tuhansia ihmisiä veneen alle asumaan.

Hannu aka Ebenezer Scrooge

Puhu pukille

Huomasin lehdestä ilmoituksen mielenkiintoisesta koulutuksesta. Siis todella mielenkiintoisesta, tuota aihetta voisin kuvitella opiskelevani ihan antaumuksella. Edellistä tutkintoa ei tarvitsisi heittää romukoppaan, vaan tämä uusi tutkinto täydentäisi vanhaa. Koulutus kestäisi opiskelutahdista riippuen noin kaksi vuotta. Luulen, että työllistymismahdollisuuteni koulutuksen jälkeen olisivat paremmat, mutta mitään varmuutta asiasta ei tietenkään ole. Valmistuttuani olisin sen kaksi vuotta vanhempi ja kun en nytkään mikään parikymppinen ole... mutta kyllä tätä täytyy ihan vakavasi pohtia. Olin valmistumisen aikaan niin helpottunut, kun sain jättää opiskelijastatuksen taakseni, mutta parempi sekin kuin tämä nykyinen työttömän paskan status. 

Haluaisin keskustella asiasta jonkun kanssa, mutta ei ole ketään, kenelle puhua. Lähisukulaisten mielipiteet ja neuvot tiedän jo etukäteen; täystyrmäys, ei missään nimessä, olet jo opiskellut tarpeeksi, nyt on aika mennä töihin. Joo, mutta kun niitä töitä ei ole. Ystävilläni ei tunnu olevan mitään järkevää sanottavaa, kun yritän punnita vaihtoehtojani ääneen. ''Hae vaan niitä töitä, kyllä se vielä tärppää.'' Joo, mutta kun ei välttämättä ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä tärppää. Olen hakenut töitä nyt yli vuoden verran. Ensin vain oman alani töitä, mutta sitten myös kaikkia muitakin paikkoja, joihin minulla periaatteessa on mahdollisuus päästä. Tarjolla on ei oota, huolimatta siitä kuinka hienoja hakemuksia rustaan tai kuinka vimmatusti CV:tä viilaan. 

Taidan hakea tähän koulutukseen ihan hissun kissun. Saattaa hyvinkin olla, etten pääse edes sisään, joten turha kai siitä on kenellekään puhua. Nielen sitten myös pettymyksen itsekseni. 

Pää pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

Olen taas viime päivinä miettinyt ulkomaille muuttoa. Jossain vaiheessa ajattelin, että voisin jo ensi keväänä lähteä, mutta se ei tule olemaan taloudellisesti mahdollista. Lentoliput, takuuvuokrat sun muut maksavat ja minulla ei ole rahaa. Persaukinen työtön ei saa lainaa ja säästää ei voi, kun kaikki mikä tulee, menee viheltäen asumiseen, laskuihin ja ruokaan. Pieni valonpilkahdus näkyy kuitenkin tunnelin päässä ja olen melko varmasti saamassa lähiaikoina hieman rahaa ennakkoperinnön muodossa. En tiedä tarkkaa ajankohtaa vielä, joten perintöä odotellessa... jospa syksyllä sitten pyrähtäisi muuttolintujen mukana vierahille maille. 

Sillä mitä minulle on tarjolla Suomessa? Saatan toki saada jonkun pätkän töitä, mutta mitä sen jälkeen? Uusi työpätkä tai työttömyys? Pitääkö taas muuttaa aivan toisaalle? En jaksa enää kauaa elää epätietoisuudessa, tavarat muovipusseissa ja laatikoissa odottamassa, että koska taas lähdetään. 

Muutto ulkomaille ei ole minulle kuitenkaan mikään helppo päätös. Vanhempani ovat iäkkäitä ja molemmilla on erinäisiä sairauksia. He ovat eronneet, asuvat yksin ja tulevat lähitulevaisuudessa tarvitsemaan apua. Miten minä ulkomailta käsin autan? Sukulaiset, ystävät ja tuttavat jäävät tänne. Olen yksinäinen nytkin, mutta ulkomailla saatan olla vielä yksinäisempi. Entä jos jään työttömäksi ulkomailla? En olisi välttämättä oikeutettu työttömyysturvaan, sillä ainakin Britanniassa ollaan maahanmuuttajien sosiaalitukia kiristämässä. Ehkä rupean selvittämään ensiksi mahdollisuuksiani Norjassa, sillä se tuntuu paljon maahanmuuttomyönteisemmältä vaihtoehdolta. 

Ja koira mukaan, tietenkin!

Orang-utan, metsän ihminen

Koiran hengitys haisee. Sillä on hammaskiveä ja se pitää viedä eläinlääkärille hammaskivenpoistoon. Operaatiota varten koira nukutetaan ja siitä tulee sitten kallista lystiä, n. 110-150 euroa. Auts. Mutta pakkohan se on laittaa hampulit kuntoon, ettei tule pahempia ongelmia. 

Olen kurkkuani myötä täynnä tätä työttömyyttä ja köyhyyttä. Haluan maanantaina pistää kellon soimaan ja mennä töihin. Haluan keskustella ympäristöasioista niistä jotain ymmärtävien kanssa, haluan ratkoa ongelmia, haluan kirjoittaa raportteja, osallistua työpaikan joululounaalle jne. Haluan saada palkkaa joka kuukausi, ettei minun tarvitse lakkaamatta murehtia vuokran ja laskujen maksua. Tuntuu kuin koko ajan pidättäisin osittain hengitystä. Olo on levoton, en pysty keskittymään mihinkään. Rauha laskeutuu ainoastaan öisin, jolloin voin uneksia olevani joku muu ja jossain ihan muualla. Aamulla herään taas samaan työttömän köyhän painajaiseen. Alan muistuttaa sitä apaattista orankia, jonka näin vuosia sitten Wienin eläintarhassa. 

Ylikoulutettu alisuoriutuja

Työpaikkailmoitus: Haemme Kahvilatyöntekijää. Odotamme aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten toimi nopeasti. 

Toimin nopeasti ja lähetin hakemuksen jo pari päivää sitten, noin tunti siitä kun ilmoitus oli julkaistu. Minulla on kokemusta vastaavista tehtävistä, olen ollut sekä kahvilassa että leipomon myymälässä töissä ja muutakin asiakaspalvelukokemusta on yllin kyllin. Luulisi siis puhelimen pirisevän? No eipä pirise, ilmoitus on vielä jäljellä ja sopivaa henkilöä ei ole ilmeisesti löydetty. Pistää miettimään, että miksi minä en ole sopiva henkilö? Onko suurin vikani korkea ikä vai korkea koulutus? Jos olisin kymmenen vuotta nuorempi ja opiskelija, niin sitten sopisin? Tekisi mieli soittaa ja kysyä, mutten voi, koska olen niin ärsyyntynyt. 

Että näin Suomessa koulutus kannattaa. Suorita vaivalla ja tuskalla maisterintutkinto ja et sen jälkeen ole kelvollinen enää mihinkään. Muutamat tuttavani ovat jaelleet viisaita neuvojaan ja kehottaneet, että jättäisin ns. hanttihommien työhakemuksista korkeakoulututkinnot pois. Eli olen valmistunut ylioppilaaksi ja sen jälkeen...? Mahtaisi siinä rekrytoija ihmetellä, että mitähän tämä hakija on tehnyt lukion jälkeen, kun kuitenkin on jo keski-ikäinen. Vai pitäisikö ikäkin sitten valehdella? CV:n toki muokkaan uuteen uskoon ja korostan noita työhistoriani hanttihommia, mutta en minä voi suorastaan valehdella. 

Olenko ylikoulutettu alisuoriutuja? No ilmeisesti en, sillä en pääse suorittamaan mitään, en yli enkä ali. Ottaa niin pattiin, että pitää kai ruveta harrastamaan kuntonyrkkeilyä, että saa lyödä jotain. Ai niin, ei ole siihenkään varaa. Jos tiristäisi jostain pari kymppiä ja hankkisi edes kahvakuulan, kasvattaisi semmoiset hauikset, että puseronhihat puristavat. 

Kokeilisinko työkokeilua?

Voi mahoton. Rupesin tässä aikani kuluksi miettimään myönteisiä työkokeilusta. Tätä ennen olen suhtautunut siihen kielteisesti, sillä mielestäni minun ei pitäisi tällä koulutuksella ja työkokemuksella joutua kokeilemaan tai kuntoutumaan yhtikäs mitään. Syy työttömyyteeni ei ole koulutuksen tai taitojen puute, vaan palkallisten työpaikkojen puute.

Miksi sitten kuitenkin lähtisin ''kokeilemaan'' työtä? Eli suomeksi sanottuna tekisin koulutusta vastaavaa työtä ilman palkkaa. Vaikka monet tollommatkin opiskelutoverit tekevät samanlaisia hommia ihan mukavalla kuukausipalkalla. Melko nurinkuriseltahan se tuntuu, mutta....

Pitää tajuta ja hyväksyä, että on erittäin epätodennäköistä, että saisin tämän massatyöttömyyden aikana oman alani palkkatyötä. Muutakin työtä taidan hakea turhaan. Työkokeilupaikan voisin kai valita itse? Jos pääsisin valitsemaani unelmieni organisaatioon työkokeiluun, niin saisin työkokemusta juuri siinä organisaatiossa ja juuri haluamistani työtehtävistä. Vai onkohan minulla kenties liian optimistiset luulot työkokeilusta? Kokeilupaikka voi olla kiven alla, sillä ainakin kaikkiin typo-koulutuksiin on kova tunku, kun epätoivoiset työttömät yrittävät saada itselleen jotain järkevää tekemistä.

Oletetaan, että haen ja pääsen työkokeiluun unelmieni työnantajalle. Luulenko sitten työllistyväni tähän organisaatioon työkokeilujakson jälkeen? No en. Milläpä he minut palkkaisivat, jos heillä ei edelleenkään ole rahaa. Mutta voisin työkokeilulla paikata sen CV:ni ammottavan aukon, joka haittaa työllistymistäni sekä Suomessa että ulkomailla. Hakisin töitä vielä ollessani työkokeilussa eli esittäisin työttömän sijasta työpaikan vaihtajaa. Olisin työmarkkinoilla paljon hotimpi kuin työtön työnhakija. Työkokeilun voi onneksi keskeyttää, jos sattuisin saamaan työpaikan ennen kokeilun loppua.

Täytyypä ottaa selvää! Rahallisesti siinä olisi järkeä, sillä jos olen ymmärtänyt oikein, työkokeilussa saa työmarkkinatuen päälle korotuksen 4,78 e/pv sekä kulukorvauksen 9 e/pv. (Putoan siis työmarkkinatuelle noin parin kuukauden päästä ja joudun sitten luultavasti syömään tuon koiran, että selviän hengissä. No ei sentään, Lidlin tölkkipapuja ja nakkeja.)

Haluan lopuksi kuitenkin painottaa, etten missään nimessä hyväksy vastentahtoista, karenssin uhalla teetettyä kuntouttavaa työtoimintaa tai työkokeilua. Ei ole oikein, että täysin työkykyiset, terveet ihmiset tekevät palkatta töitä pelkkää työmarkkina- tai toimeentulotukea ja ylläpitokorvausta vastaan. Joku polku aitoon työllistymiseen täytyy olla, tai muuten kyseessä on orjatyö.

Voi änkeröinen

Sähköpostiin kolahti kaksi ilmoitusta kahden eri työpaikan rekrytoinnin aikataulusta. Eli molemmissa on rekrytointi vielä meneillään ja aikovat ilmoittaa, jos kutsu haastatteluun käy. Toiseen paikkaan oli hakijoita 330 ja toiseen 392. Hiljaiseksi vetää. Taidan ruksia suosiolla listoilta pois, ei minulla ole noihin mitään mahdollisuuksia. Koulutus ja työkokemus soveltuvat kyllä molempiin, mutta eiköhän noiden satojen hakijoiden joukossa ole muutama yli-ihminen, joille paikat sitten menevät. Oikeastaan tuon ensimmäisen paikan hakijamäärän ymmärrän, sillä se sijaitsee pääkaupunkiseudulla ja kelpoisuusehtona tarkemmin määrittelemätön keskiasteen tai alimman korkea-asteen tutkinto. Toisessa paikassa vaatimuksena oli korkeakoulututkinto luonnontieteelliseltä alalta ja sen korkea hakijamäärä taas kerran vahvisti sen, mitä olen täällä blogissa manannut jo useampaan otteeseen; työttömiä luonnontieteilijöitä on pilvin pimein. Työpaikat ovat kadonneet kuin pieru saharaan. Pruut ja prööt vaan. 

Olen toki hakenut muitakin paikkoja, mutta tuloksetta. Kahvilatyöntekijä, vahinkokäsittelijä, varastotyöntekijä, ympäristötarkastajan viransijaisuus, osa-aikainen myyjä. Siinä tämän viikon hakemukset. Mutta mappi ööhön päätynevät nekin vaan. 

Kolme viikkoa sitten sain haastattelukutsun asiakaspalvelutehtävään henkilöstövuokrausfirma Eilakaislalta. Ensimmäinen haastattelukierros toteutettiin videohaastattelun muodossa, jossa web-kameran avulla nauhoitin omat vastaukseni muutamaan kysymykseen. Toiselle kierrokselle en ilmeisesti päässyt, sillä sen jälkeen ei asiasta ole kuulunut pihahdustakaan, vaikka vastausta luvattiin kahden viikon sisällä. Melko epäkohteliasta. Jos minä näen vaivaa haastattelukysymyksiin vastatessani, niin vähintä heidän puoleltaan olisi ilmoitus, että ei kiitos tällä kertaa. Mutta ilmeisesti turhat kohteliaisuudet voi unohtaa, kun työnhakijoita tursuaa ikkunoista ja ovista. 

Juttelin eilen tuttavani kanssa puhelimessa ja hänellä oli oiva neuvo työnhakuun: ''Hae vaan reippaasti kaikkia paikkoja, vaikka jotain kahvilatyötäkin. Voithan sinä väliaikaisesti ottaa vastaan jotain osa-aikaistakin työtä''. Sain hillitä kieltäni oikein kunnolla, että kykenin asiallisesti vastaamaan, että olen toki reippaasti hakenut töitä yli vuoden verran, muun muassa useampaa osa-aikaista kahvilatyöntekijän paikkaa. Tuttava on itse sairaanhoitaja, eikä luultavasti ole koskaan ollut oikeassa työhaastattelussa, jossa joutuu suu vaahdossa vakuuttelemaan osaamistaan. Ja palkintona on vain märkä rätti kasvoja vasten. 

Onneksi on tuo koira. Voin sille selittää, että olen oikeasti tosi hyvä ja taitava. Ja se uskoo, katsoo hyväksyvästi nappisilmillään, näyttäisi peukkua, jos pystyisi. Nyt vaan heiluttaa iloisesti tuota hännänkippuraansa.